Näytetään tekstit, joissa on tunniste sport to the people. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sport to the people. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. toukokuuta 2019

Itku pienestä ilosta

Elämä osaa kyllä yllättää, vaikka sitä ei aina uskoisi. Viime viikkoihin on meinaan mahtunut toinen toistaan kivempia asioita, joten menneistä viis. 


Vanhan kansan mukaan aurinko se paistaa risukasaankin, ja sehän on totta se. Arkeen ei tarvitse nimittäin lisätä kuin muutama mieluisa häppeninki, siis joku sellainen osatekijä joka saa hymyn nousemaan korviin myös sisäisesti.


Ei sillä, etteikö tämän vuoden puolella olisi jo tullut riittävästi tirauteltua, niin onhan tämä kulunut kuukausikin ollut aikamoinen. Eniten rinnassa kiristi vappua edeltävä sairastelu, sillä niissä ympyröissä oli vierailtu aivan liian lyhyt aika sitten. Ja vaikka toipumiseen menee taasen se kuuluisa kotvanen, mutta käynti tatamilla piristi kummasti mieltä. Teki oikein eetvarttia treenata "varjona" muiden rinnalla. Sama fiilis vyöryi päälle viime lauantain salikisoissakin, jotka olivat luonnollisesti meidän seuramme ahkeralla talkootyöllä järjestämät. Ihan jees päivä sinällään, sillä samana päivänä sain ympärilleni myös yhden vuosirenkaan lisää. 

Age is just a number.
It's totally irrelevant unless, of course,
you happen to be a bottle of wine.
- Joan Collins

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Uuteen nousuun

Tuo ilmaus "rakkaudesta lajiin" tosiaan pitää paikkansa. Jos sitä ihmisellä meinaan on se jokin oma juttunsa tai harrastuksensa, niin siitä saa irti kyllä niin paljon. Tai ainakin omat harrastukseni ovat sellaisia, joista saan enemmän kuin toivottua sisältöä siis iloa ja ajanvietettä elämääni.

Kun kerran pyrkii harrastamaan säännöllisesti, niin viikotkin rullaavaat eteenpäin ihan omalla rytmillään. Päivän treenejä odottaa into piukeena heti aamusta, sillä nehän ovat aina niitä viikon kohokohtia. Siis koska pääsen taas salille ja näkemään treenikavereita? Niitä ihmisiä jotka tekevät tästä harrastamisesta vielä astetta mukavampaa. Ja lähes jo heti treenien päätyttyä sitä alkaa miettimään, että koska saan tulla tänne uudelleen. Kuinka monta päivää on seuraaviin treeneihin? Tulisiko joku kehänurkkaan kanssani huomenna?

Commitment is the foundation of great accomplishments.
- Heidi Reeder

Kun on löytänyt itselleen sen jonkun jutun, siis sellaisen asian, jonka eteen haluaa tehdä töitä ja joka saa sinut vähän kliseisesti sanottuna syttymään, niin se on sitten menoa. Sitä haluaa vaan lisää ja lisää, uudelleen ja uudelleen. Ehkä joskus jopa liian paljon niin, että unohdat tavallaan kokonaan omasta jaksamisestasi huolehtimisen ja tätä rataa jatkaessasi törmäät lopulta seinään. Loppu nyt olikin arvattavissa eikä siitä kokemuksesta enää sen enempään. Keskitytään siis vain tulevaan ja pidetään tiukasti kiinni tästä euforiasta, josta olen onnistunut saamaan uuden otteen. 

Jos verrataan kesään, niin kunto ei tosiaan ole kohdillaan, mutta siitä huolimatta täytyi viime lauantain treeneissä koittaa vetää sata lasissa ja puuskuttaa menemään. Mut minkäs sille oikeasti mahtaa kun tykkää jostakin niin kovasti eikä millään malttaisi olla aloillaan. Ai että muuten sitä fiilistä mikä tuosta tunnin ähellyksestä tuli! Useamman viikon on-off-treenailun jälkeen tunsin päässeeni jälleen takaisin kuvioihin. Nyt voisin parhaani mukaan yrittää ottaa rauhassa niin eiköhän se tästä taas lutviudu. Ehkäpä sitä olisi kuosissa ennen kuin huomaankaan.

Time is the coin of your life. You spend it.
Do not allow others to spend it for you.
- Carl Sandburg

lauantai 14. heinäkuuta 2018

It's all about timing

You know how it goes. Sometimes you have to slow down and take it easy for a while. Just 'cause time is money. It's also related to our lives in many ways and we all handle it differently. One of you can think about it daily, when the other may not even be aware of it.

It doesn't matter where we are or what we do, time is still all over us. For example if we're taking a nap after a long day at work, we need to make sure that we won't sleep too long 'cause otherwise we'll probably be sleepless at night. When training at the gym etc. you need to remember to keep enough pauses between reps and to have proper resting days. Learn how to rest 'cause it's a essential part of our daily basis. Especially for every athlete who has goals and is practicing determinedly for some certain occasion. So, therefore make your time count to avoid overtraining or exhaustion.

When the time is right, I, the Lord, will make it happen.
- Isaiah 60:22

And even during these rare days when the weather is much hotter than usual, you need to be careful. Make sure that you don't stay in the sun for too long, unless you're using sun lotion with high protection. Wear a hat and drink plenty of water, for your own good.


You can estimate the next step you're about to take or your plans for the future, but try not to overthink them. None of them won't work if you've schedules for everything or you're just being too harsh on yourself. Let the days go by and allow your life to move on by itself. Everything is gonna be alright. I'm sure for it.                 
Never make a decision when you are upset, sad, jealous or in love.
- Mario Teguh

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kolmen kopla

Nuo juhlapyhät ja -päivät ovat vaan niin vertaansa vailla, koska silloin koko porukka tuppaa kokoontua yhteen ja samaan paikkaan. Tällä kertaa vuorossa oli äitienpäivä, joka kruunasi hyvin meikäläisen pidennetyn viikonlopun jonka olin muuten pyhittänyt tyystin perheen keskeiselle laatuajalle.

Family is not an important thing. It's everything.
- Michael J. Fox

Ei sitä aikaisilta herätyksiltäkään tullut vältyttyä, sillä unet loppuivat heti "kukon laulun aikaan" eli heti kun tunsin karvakuonon tepastelevan päälläni ja kun tämä alkoi tökkimään kasvojani tassuillaan. No, mitäpä tuosta kun oltiin muutenkin menossa keskustaan kaupoille, koska täältä Vaasasta ei löydy kovin hääviä valikoimaa juuri mistään mikä olisi hakusessa. Pienen kaupungin ongelmat ne on Porissakin, mutta siitä huolimatta löydettiin kaikki mitä lähdettiinkin etsimään.

Life is getting up an hour early to to live an hour more.
- Unknown

Lauantain aamukahvit juotiin varhain Kallossa, mutta vasta sunnuntaina nautittiin enempi herkuista, joita olin itselleni säästellyt viime viikkoisen matsin takia. Meitä lähti ottelemaan kolme henkilöä, mutta vain kahden matsi toteutui. Tappiothan niistä tuli, mutta fiilikset olivat silti yllättävän hyvät koska teimme sen mitä osasimme. Nyt tiedetään missä on edelleen parantamisen varaa ja miten varautua tuleviin koitoksiin. Ja mikä parasta, nyt saa taas syödä mitä ja milloin huvittaa. 

Koko meidän sisaruskööri oli siis koolla sunnuntaina. Vastaavanlaiset kerrat ovat nykyään harvassa, varsinkin nyt kun minä olen meistä neljästä se ainoa kuka asuu toisella paikkakunnalla ja käy muutenkin harvoin Porissa. Aikaa kun on rajallisesti ja vaikka sitä olisikin niin ei sitä silti jaksa jokaisena viikonloppuna körrötellä edes takaisin. Tähän päälle vielä ainaiset aikatauluongelmat kun pitää miettiä kuka on milloinkin missä tai milloin näet sitä ja tätä. 
Nyt sai kuitenkin rauhassa nauttia toisten seurasta, jutella ja kuulla mieltä piristäviä ilouutisia. Kaupanpäällisenä saatiin vielä huippuhyvä sää, jonka innoittamina lähdettiin kolmen triona kävelemään kahteen toiseen kakkukahvipöytään eli isovanhempien luo. Aika nostalginen fiilishän siinä tuli koska en muista koska oltaisiin viimeksi tuolla kokoonpanolla oltu liikkeellä, ja vieläpä kävellen!

Be nice to your siblings, they're your best link to your past
and the most likely to stay with you in the future.
- Baz Lurhmann 

Ja nyt kun on mainittu luku kolme (tuo maaginen ja monimerkityksellinen numero) on hyvä siirtyä miettimään jotakin astetta syvällisempää. Tämän haasteen tarkoituksena on tuodaan esiin kolme hyvää asiaa elämän eri osa-alueilta. Eli seuraavaksi vuorossa asioita joista minä olen kiitollinen. 

Kolme hyvää asiaa päivissäni tulevat lähinnä harrastuksen tuoman tasapainon myötä. Potkunyrkkeilystä on tullut minulle tärkeä harrastus, jota treenaan intoa puhkuen viikosta toiseen. Aktiivisen liikkumisen vuoksi pysyn siis vireänä ja työpäiväni kuluvat useimmiten tuosta noin vaan eli nopeasti. Ja ihan vain sen tiedon ansiosta, että tiedän pääseväni treeneihin heti töiden jälkeen lähes joka päivä. 

Kolme hyvää asiaa minussa eli omat luonteenpiirteeni. Ekana on mainittava, että olen leijona. Enkä nyt tässä yhteydessä tarkoita horoskooppimerkkiäni. Olen pääasiassa rauhallinen, sivusta katsova sielu, joka ottaa ohjat käsiinsä mikäli tilanne niin vaatii. Tyynen ja hiljaisen ulkokuoren alta löytyy siis helposti ärähtävä kipittäjä, joka vaatii syttyäkseen vähän patistelua tai muutaman tönäisyn vastustajalta. 
Olen valmis tekemään myös vaikealtakin tuntuvia päätöksiä. Elämämme on tehty meitä varten eikä siis siksi, että eläisimme jonkun muun vuoksi tai takia. Jos sinulla on jokin unelma, niin uskalla toteuttaa se vaikka joutuisit luopumaan sillä hetkellä jostain muustakin. Minulla oli aikanaan haave, jonka toteutin, koin menetyksen mutta nyt olen tässä. Vahvempana ja paremmin itseni tuntevana. Olen siis rohkea.

Kolme hyvää asiaa elämässäni ovat läheiset, harrastuksen tuoma ilo sekä vakituiset tulot. Läheisillä tarkoitan oman perheeni (vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat) lisäksi tietenkin myös niitä muutamia ystäviä, joiden kanssa voimme jakaa elämämme ilot ja surut. Vuorokaudessa saisi vain olla enemmän tunteja ja viikossa enemmän päiviä, että kerkeisin heitä useammin näkemään.

Kolme hyvää asiaa blogissani ovat tärkeitä ainakin minulle itselleni. En kirjoittele tänne tarkoituksella mitään yöpöydän päiväkirjaa, mutta tykkään kuitenkin jakaa omia ajatuksiani, fiiliksiäni ja reissukuviani muiden ihmeteltäväksi. Kuvat kertovat aina enemmän kuin pelkät sanat, joten olen havitellut samaa ajatusta myös tekstiin laittamillani lainauksilla, jotka liittyvät aina jollakin tapaa kyseessä olevaan aiheeseen. Niiden takaa löytyy usein siis jokin sanoma.

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna liittyvät muistoihin. En tule milloinkaan unohtamaan Kambodzan reissua, jossa matkaseuranani oli yksi uusimmista ystävistäni. Erityisen kiitollinen olen myös treenikavereista, sillä te olette tehneet salille tulosta ja treenaamisesta niin mieluisia, että teidän näkemistänne odotan aina ennen seuraavia treenejä. Yksi asia tallentunee mielensopukoihin vasta loppuvuodesta, mutta siitäkin tulen olemaan mielettömän iloinen.

Better three hours too soon than a minute too late.
- William Shakespeare

perjantai 9. helmikuuta 2018

Potkua päivään

Kuinka moni teistä tunnustaa olevansa aamuihminen? Minä koen olevani sellainen ainakin jossain määrin, sillä mielummin nousen ylös aikaisin kun nukun puoleen päivään asti, koska silloinhan on koko päivä jo mennyt! Tai näin minä tuppaan ajattelemaan. Minuun on myös iskostunut jostakin sellainen ajatus, että jos nukun "liian" myöhään niin se tarkoittaa sitä, että koko päivä on jo pilalla.

Tosin se riippuu aika paljon keleistä ja siitä mitä ohjelmaa päivässä on, mutta mikä olisikaan sen mukavempaa kuin laittaa päivä käyntiin esimerkiksi aamulenkillä? Ja kun se on ottanut itselleen tavaksi, niin se ei myöskään tunnu vaivalloiselta. Sanoo siis hän kuka on tehnyt niin jo useamman vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä. Ei tarvitse kuin nousta reippaasti ylös heti herätyksen soidessa, vetää lenkkikamat niskaan ja astua ulos vaikka silmät sojottaisivat siinä vaiheessa vielä hieman ristiin. Kyllä ne siinä ensimmäisten askelten aikana useimmiten avautuvat.

The mind is just like a muscle, the more you exercise it,
the stronger it gets and the more it can expand.
- Idowu Koyenikan

Ja ne jotka ovat olleet edes joskus ulkona kukonlaulun aikaan tietävät kuinka hienoa se on nähdä, että luonto itsessään on vasta heräilemässä. Silloin näkee yleensä myös sellaisia elukoita joita ei tavallisesti päiväsaikaan näkisi. Kaikkein upeinta on kuitenkin lenkkeillä aamuvarhaisella aamu-usvassa sellaisessa paikassa joka on liki vettä (esim. järvi, joki tai meri), koska silloin vasta sykähdyttävän näköistä onkin!

The purpose of training is to tighten up the slack,
toughen the body and polish the spirit.
- Morihei Ueshiba

Vaikka urheilu ja liikunta edistävät terveyttämme ja niistä saa paljon energiaa, ovat kaikenlaiset aamutreenit mielestäni ihan omaa luokkaansa. Ja tällä tarkoitan siis niiden tuomaa lisävirtaa, josta saa todellista puhtia päivän koitoksiin. Itse olen esimerkiksi tällä viikolla tehnyt yhteensä kolme aamutreeniä: maanantaina ja eilen salilla sekä tänään juoksulenkillä. Plus tähän päälle "tavalliset" iltapäivän treenit ja se tosiasia, että vielä on viikkoa jäljellä!

Aamuhuhkimisen sekä itse "aamuvirkkuilun" toteuttaminen on kuitenkin yksilöllistä, sillä kaikki meistä eivät ole välttämättä parhaimmillaan tai millään tavalla edes kovin skarppina heti aamusta. Toiset saattavat sen sijaan väsyä aamutuimaan treenaamisesta niin paljon, että loppupäivä on kaikkea muuta kuin pirteänä olemista. Mutta jokainen meistä löytäkööt sen itselleen parhaiten sopivimman tavan ylläpitää omaa jaksamistaan ja vireystasoaan.

Don't let your mind bully your body.
- June Tomaso Wood

perjantai 19. tammikuuta 2018

Juoksumotivaatiota etsimässä

Eipä ole tässä viime aikoina tullut paljon juoksutamineita kulutettua. Harrastuksia kun on jo sen verran ettei aika riitä mitenkään kaikkeen. Sen ehdoilla mennään miten jaksaa ja mitä milloinkin huvittaa tehdä. Välillä on todella vaikea vain saada mahdutettua viikkoon kunnollisia lepopäiviä, joita olisi kuulemma hyvä olla 1-2 kipaletta. Ja aina kun koittaa välipäivä, niin tekee silti mieli laittaa kroppansa likoon. 

Tälläisinä päivinä tulee usein pohdittua, että lähteäkkö maastopyöräilemään, juoksulenkille vai salille. Mikään salihirmu en ole ja koska ei se tunnu minun jutultani, niin aika harvoin sinne tulee mentyä. Ja silloin kun teen jonkinlaista lihaskuntoa, tapahtuu se lähinnä omaa kehon painoa hyödyntäen työpaikan salilla tai kotona jumpaten. Porukalla tehtävät fillarilenkit sen sijaan kestävät keskimäärin 2-3 tuntia, joten työpäivän jälkeen ei ihan niin pitkälle reissulle riitä paukkuja.

Run when you can, walk if you have to,
crawl if you must: just never give up.
- Dean Karnazes

Eli jos nyt vielä harvoina lepopäivinäkin on urheiltava, niin juokseminen vaikuttaisi varteenotettavalta vaihdoehdolta. Mutta miksi niin ei tule tehtyä? Siksi koska motivaatio on ties missä talven pimeyden vuoksi. Viimeksi tuli lenkkeiltyä säännöllisesti ennen alkusyksyn puolimaratonia, joten kai sitä pitäisi nytkin vain asettaa itselleen jokin juoksutavoite. Tai lähinnä päättää mihin juoksutapahtumaan menisi tänä vuonna yrittämään henkilökohtaisen ennätyksensä alittamista. Tapahtumia on monia niin kuin myös matkoja, joista saisi kasattua vaikka minkälaisen setin. Siis jos sellaisen vain haluaa ja löytyy riittävästi innostusta sekä aikaa.

En kuitenkaan lähde lyömään lukkoon yhtäkään asiaa montaa kuukautta ennen, vaan katson mitä tuleman pitää ja miten ne sopivat omiin suunnitelmiini. Puolimaraton toteutuu joskus kesällä, joten uutta motivaatiota harjoitteluun lähdetään hakemaan tämän vuoden juoksuhaasteesta, josta näin ensimmäisen maininnan mamman blogista ja sieltä puolestaan linkin Taivaanrannan juoksijaan. Tavoitteenani on löytää tämän avulla uutta virtaa ja innostusta oman juoksumotivaation ylläpitämiseen. Ja samalla haastan mukaan myös kaikki teidät, jotka tämän lukevat. Aikaisempaa kokemusta ei edellytetä sillä riittää, että osaat laittaa töppöstä toisen eteen. Tehtäviä on kaiken kaikkiaan 40 erilaista, mutta niitä kaikkia ei ole pakko tehdä jos ei niin halua. JA HUOM! Alla mainittuja ei tarvitse tehdä järjestyksessä!

  1. Juokse pakkassäällä
  2. Juokse lumessa
  3. Juokse niin hitaasti, että rasitus ei ole kävelyä kovempaa
  4. Tee polkujuoksulenkki
  5. Osallistu juoksutapahtumaan
  6. Juoksen vähintään puolimaratonin matka eli 21,0975 kilometriä
  7. Juokse mäkivetoja ***
  8. Juokse portaita ***
  9. Juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan
  10. Lenkkeile kaverin kanssa tai osallistu yhteislenkille *
  11. Juokse paikkaan, jossa et ole ennen käynyt ***
  12. Juokse työmatka tai osa siitä. Jos et ole töissä, juokse vaikka kauppaan
  13. Juokse vauhtileikittelylenkki *
  14. Juokse rankkasateessa ***
  15. Juoksen vähintään tunnin ajan PPP-vauhtia
  16. Juokse Cooperin testi
  17. Ota itsestäsi kuva kun juokset **
  18. Tervehdi vastaantulevaa toista juoksijaa **
  19. Poikkea entuudestaan tuntemattomalle polulle ja katso mihin se johtaa ***
  20. Laske askeltiheytesi ja kokeile juosta nopeammalla frekvenssillä
  21. Juokse rannalle **
  22. Juokse paljain jaloin **
  23. Juokse takaperin **
  24. Venyttele juoksulenkin jälkeen kunnolla
  25. Lue ja kommentoi juoksublogia
  26. Juokse juoksumatolla tai sisähallissa
  27. Mene juoksutapahtumaan kannustamaan tai vapaaehtoishommiin
  28. Yhdistä juoksuharjoitus johonkin toiseen liikuntaan. Esim. lenkiltä suoraan uimaan tai pyörälenkin päälle kevyt lenkki ***
  29. Tee eväsretki juosten. Pysähdy lenkillä syömään ja katselemaan maisemia
  30. Juokse radalla
  31. Juokse 400 metriä kovaa ja ota aikaa
  32. Juokse yöllä
  33. Lähde lenkille aamulla auringon noustessa ** 
  34. Juokse lenkki ilman, että mukanasi on yhtään elektroniikkaa (puhelinta, juoksukelloa, musiikkia) **
  35. Tee juoksutekniikkaharjoitus **
  36. Tee nähtävyyskierros juosten
  37. Aseta itsellesi juoksutavoitse ja juokse tavoitteeseen
  38. Pidä juoksupäiväkirjaa vähintään viikon ajan
  39. Tee luontohavaintoja lenkillä. Kuuntele, katsele ja havannoi vuoden kiertoa luonnossa ***
  40. Juokse sama lenkkireitti kaikkina vuodenaikoina
* Päivitetty 20.2.
** Päivitetty 15.4.
*** Päivitetty 1.8.

Eilen nukkumaan mennessä päätin lähteä aamulla lenkille, mutta toisin kävi, taas. Olen varmaan koko talven mennyt tällä aatteella, että aloittaisin joitain aamuja muutaman kilometrin hölköttelyllä. Vaikka sitä olisi iltaisin kuinka virkeä ja päättäväinen tahansa, ei siinä kohtaa kun herätyskello ilmoittaa olemassaolostaan jaksakkaan vaivautua. Ehkä sitten kun ilmat kirkastuvat, niin voin yrittää palata takaisin aamuvirkun rooliin ja aamulenkkeihin. Mutta siihen asti noustaan ylös kun siltä tuntuu ja fillaroidaan lumihangessa töihin treenikassi selässä oli pakkasta tai ei.

If it doesn't challenge you, it won't change you.
- Fred DeVito

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuonna 2017 koettua

Tänä vuonna kerkesi tapahtua taas yhtä sun toista. Heti vuoden vaihteen jälkeen jännitettiin uutisia työrintamalta ja lopputuloshan oli, että paluu Vaasaan olisi edessä. Täällä sitä nyt ollaan ja muutama vuosi vielä tulevaisuudessakin, sillä ensi vuonna astelen duunipaikalle vakituisen työntekijän saappaissa. Tai tarkemmin ottaen sellaisissa vanhan muorin sisätyökengissä eli sandaaleissa. Väliäkö sillä, koska ne kun vain sattuvat olemaan heti villasukkien jälkeen ne kaikkein mukavimmat töppöset.

Pleasure in the job puts perfection in the work.
- Aristotle


Entuudestaan tuttuun työhön ja työyhteisöön palaaminen oli helppoa kun ei tarvinnut kuin saapua paikalle ja alkaa takoa rautaa. Sama päti myös treeneihin palaamisen kanssa, koska Vaasassa minua odotti tuttu porukka koutseineen. Loppuvuosi tulikin pyhitettyä suurimmaksi osaksi tälle rakkaalle harrastukselleni, johon olin päättänyt keskittyä täysillä. Pari kuukautta siinä taisi mennä vähän niin kuin laput silmillä, mutta sekin kyllä palkittiin loppujen lopuksi kun allekirjoittaneen potkunyrkkeilijän käsi nostettiin koholle nimipäivänsä kunniaksi. Sen jälkeen meni muutama päivä pää pilvissä kun sitä tuli kuljettua suupielet niin leveänä, että Naantalin aurinkoakin kävi kateeksi! Tiedoksenne, että olen kuitenkin jo nyt palannut takaisin maanpinnalle.

To be a great champion you must believe you're the best.
If you're not, pretend you are.
- Muhammad Ali

Olemattoman Suomen kesän aikana kertynyttä pisamasatoa käytiin vahvistelemassa Espanjan auringon alla. Ensimmäinen ulkomaan lomamatka mamman kanssa sujui hyvin, joten eiköhän sitä voisi joskus toistekin lähteä. Jos vaikka sitten onnistuttaisi hengailla ilman nälästä johtuvia kiukunpuuskauksia tai muita vastoinkäymisiä. 


Huomattavasti vähemmillä tunnepurkauksilla päästiin Levin reissulla. Oli aika huisia päästä viettämään vielä tässä iässä kunnon laatuaikaa akselilla sisko ja sen veli. Varsinkin kun muistaa hyvin sen kuinka hän vei minua silloin pienempänä nassikkana aina uimaan ja sinne sun tänne. Nähtäväksi jää toteutuuko sama reissu myös kesänä vai lähdemmekö jonnekin muualle fillaroimaan. Nyt kun on kerran itselläkin astetta parempi ja erilaisempi (aka the best) pyörä, jolla tarpoa tuntureilla. Ja on se myös pari kiloa kevyempikin, niin saatan jaksaa kantaa sitä tunnin tai kaksi pidempään. Ei siis mitenkään sillä ettenkö pystyisi sitä ajamaan kivikkoisessa maastossa suoraan ylämäkeen middle of nowhere.


Kuten jokaisesta aiemmasta menneestä vuodesta, riittäisi tästäkin kirjoitettavaa vaikka kuinka. Taasen muutama uusi tuttavuus, paljon menoa ja meininkiä ja tärkeimpien ihmisten kanssa hengailua. Tulkoon tulevasta vuodesta yhtä hyvä kuin tästäkin ja ehkä jopa ripauksen parempi!

We must let go of the life we have planned,
so as to accept the one that is waiting for us.
- Joseph Campbell

maanantai 27. marraskuuta 2017

Rakkaudesta lajiin

Vielä virtaa. Valitettavasti nyt ei ole kyse tuosta brittiläisestä klassikkosarjasta, jossa kohellettiin Yorkshiren kylän liepeillä, vaan jostain aivan muusta. Nimittäin nyt aion kertoa siitä, miltä tuntuu valmistautua ihka ensimmäiseen matsiin ja mitä kaikkea tässä on nyt viime viikkojen aikana tullut tehtyä. Ja nimenomaan lyhyen mittakaavan mukaan ilman mitään päiväkohtaisia tuntemuksia tai muuta sellaista. Ihan kuin tässä jännityksen lomassa olisi meinaan johonkin päiväkirjaan muka kerennyt raapustamaan! Lopussa vähän myös siitä miten tämä kaikki oikein sai alkunsa.

Kropassa tuntuu virtaavan energiaa vieläkin vaikka matsi oli jo kuluneena lauantaina. Ja vaikka tuota kyseistä päivää oltiin odoteltu monta viikkoa, niin kyllä se meni ohi vielä nopeampaa. Heti aamulla saatiin huokaista helpotuksesta kun puntarin lukemat näyttivät reippaasti alle ilmoitetun kisapainon. Sieltä sitten kiireen vilkkaa aamupalalle tankkaamaan tankki täyteen varsinaista koitosta varten. Eniten aiheutti stressiä nimenomaan tuo painon tarkkailu, mutta äkkiäkö kroppakin siihen tottui kun joutui useampana päivänä syömään normaalia niukemmin. Eli ei se vatsa nyt ihan mitään järjettömiä huudellut vaikka sinne laitetut safkat olivatkin välillä melko tarkkaan punnitut. Piti vain muistaa syödä mahdollisimman ravinteikasta ja monipuolista ruokaa, niin että jaksoi kuitenkin treenata hyvissä voimin.

Anything that gets your blood racing is probably worth doing.
- Hunter S. Thompson

Ennen kisoja treeneihin lisättiin lähinnä lisää ottelun omaista harjoittelua eli sparreja. Muutama viikko meni aikalailla laput silmillä kun olin niin keskittynyt treeneihin ja jättänyt viikonloputkin vapaiksi kaikista menemisistä. Ja minulle se ainakin toimi, sillä silmissä kiilsi viikkojen ajan vain yksi ja ainut asia, johon olin päättänyt keskittyä tasan sataprosenttisesti. Minä menen ottelemaan ja sitä varten täytyy treenata, piste. Minä asennoidun siihen kuin tavallisiin sparreihin, jotta en jännitä turhia, piste. Minä nousen kehään ja peittoan kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet, piste. Minä menen ja voitan, piste.

Joka päivä ei tietenkään voinut vetää sata lasissa vaan piti muistaa antaa kropan levätä siinä missä mielenkin, sillä henkinen valmistautuminen on yhtä tärkeässä osassa kuin henkilön oma fyysinen kunto. Pitää käsitellä nälän tunnetta, väsymystä, väsymyksestä ja nälästä johtuvaa ärtymyksen tunnetta sekä siitä kaikkein suurimmasta tekijästä eli jännityksestä aiheutuvia tunnetiloja. Ja mitä lähemmäs kisoja mennään, niin sitä enemmän kyseiset tunteet tuppaavat kasaantua ja nousemaan pintaan. Nuo tuntemukset kannattaa todella käsitellä niin, että osaa sitten tilanteen tullen valmistautua siihen mitä tuleman pitää ns. niin hyvässä kuin pahassa. Mikä kaikki voi mennä vikaan ja miltä se tuntuu? Entä miten selviän siitä tai miten siltä voitaisiin välttyä eli mitä minun tulisi tehdä toisin? Onko jotain mihin minä en voi vaikuttaa?

As soon as the fear approaches near, attack and destroy it.
- Chanakya

Kevyen tankkauksen jälkeen ehdittiin ottaa hetki lepoa, jonka jälkeen suunnattiin takaisin kisapaikalle Helsingin GB Gymille. Ei siinä kovin kauaa ehtinyt ympärilleen vilkuilla kun piti alkaa laittaa kamoja niskaan ja alkaa lämmittelemään. Muutama minuutti myöhemmin noustiin kehään ja se oli menoa se. Kaikki kolme erää menivät minusta todella nopeasti eikä niiden aikana ehtinyt mitään turhia edes ajatella kun kaikki olikin jo ohi ja käteni nostettiin ylös voittajan merkiksi. Siinä vasta tulikin tunnetta flikalle käsiteltäväksi, koska tuosta kyseisestä suorituksesta tulleet kiksit olivat aikamoiset. Ja ovat sitä edelleen, että meinasi ihan tämän päivän treenitkin mennä turhan hätiköidysti. Nyt pitää vaan palautua normaaliin arkeen treeneineen ja ruokineen. Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin seuraavaksi ajautuu tämän mukaansatemmaneen lajin kanssa.

Liikkuminen ja harrastukset ovat siis olleet osa elämääni aina tähän päivään asti. Pikkulikkana otin mallia vanhemmasta isoveljestä kun aloitin pelaamaan jalkapalloa. Tarkkaa aikaa en muista, mutta taisi siinä pallon perässä juosten kulua ainakin semmoiset 7 vuotta. Sitten tuli liian monta selvittämätöntä mutkaa matkaan teini-ikään varttuville nuorille, että jouduttiin laittamaan pillit pussiin lopullisesti. Monet jatkoivat pelaamista toisaalla, mutta meikäläinen ei osannut tuohon aikaan asennoitua seuravaihdoksen mukana tulevaan uuteen valmentajaan, joten jätin kikkailuni siihen. Vaikka pelasin harrastetasolla muutaman vuoden ajan, niin kyllä se silti edelleen pistää aina välillä kaduttamaan etten jatkanut pelaamista silloin muiden ikätovereineni kanssa. Ties missä sitä olisi nyt, mutta se on jo menneisyyttä se. Eikä mikään muuten vieläkään voita sitä fiilistä, kun laitat pitkästä aikaa nappulakengät jalkaan ja vedät muutamat kunnon ylämummot niin että verkko heiluu.

Opiskelijavaihdosta palattua otin mallia vuorostaan nuoremmasta isoveljestä, jonka kautta uskaltauduin potkunyrkkeilyn peruskurssille. Ja tällä tiellä sitä ollaan edelleen vajaat 3 vuotta myöhemmin. Enkä voi muuta kuin todeta, että onneksi lähdin kokeilemaan jotain aivan uutta, koska sitä kautta löysin itselleni uuden rakkaan urheilulajin. Harrastuksen joka on tällä hetkellä selkeänä ykkösenä, jonka olen laittanut useasti monen muun asian edelle ja joka vie mennessään viikosta toiseen. Uusien asioiden oppiminen ja niissä onnistuminen ovat niitä juttuja, joiden takia tulee mentyä salille kerta toisensa jälkeen. Kirsikkana kakun päällä treenien kautta tulleet kaverit, joilta saama tuki ja kannustus olivat arvossaan myös kisojen kynnyksellä. Eli tällaista ei-niin-lyhyttä kerrontaa tällä kertaa, mutta kun ihmisellä on jokin intohimo niin sen ehdoilla mennään.

A man will fight harder for his interest than for his rights.
- Napoleon Bonaparte

maanantai 23. lokakuuta 2017

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

Äs niin kuin Suomi100, salmiakki, sade ja sitä rataa. Se on syssy ny ja sen kyllä huomaa. Meinaan jos vaan liikkuu ulkosalla ja tarkkailee ympäristöään. Lähestulkoon kaikki lehdet ovat jo vaihtaneet väriään ja pudonneet maahan mätänemään. Ja kun matkaa töihin aamuvarhaisella niin saa nauttia rapean raikkaasta ilmasta ja ihastella nousevaa aurinkoa. Niin ja tavallista useammin myös suht tuulettomasta kelistä!


Toisille tämä kuluva vuodenaika on sitä kaikkein apaattista aikaa kun mikää ei vaan yksinkertaisesti nappaa. Onhan se paljon kiinni fiiliksestä ja siitä, miten kullakin menee elämän eri osa-alueilla niin kuin omasta mielestään. Tämä vuosi on ollut itselleni hyvä vuosi (ainakin tähän asti) joten en koe olevani vielä niin moksiskaan (ainakaan vielä) luonnonvalon vähyydestä. Ja kun tässä tämän kuun alussa sataa tihutti suoraan esteristä, niin olin vallan muissa maisemissa enkä siksi ole vielä riittävän kyrsiintynyt noihin sateisiinkaan.

You pray for the rain, you gotta deal with the mud too. That's a part of it.
- Denzel Washington

Parin viikon loma tuntui ikuisuudelta, joten ompahan ainakin akut ladattuna loppuvuoden kujeita varten. Ja lisävirta on kyllä ollut tarpeen sillä viime viikollakin tuli oltua maastopyöräilemässä sellaiset kevyet seitsemän tuntia.


Matkaa taisi noiden tuntien aikana kertyä reilut 50 kilometriä, mutta eikö se jotenkin niin mene että "ei se määrä, vaan se laatu". Tai tiedä nyt sitten kuinka tuo sopii tähän asiayhteyteen, mutta kun mennään vaikeassa maastossa (eli vähänkään normaalien neulaspolkujen ulkopuolella) niin vauhti on sen verran hidas ettei matkaa kerry tuosta noin vaan kymppi kaupalla. Tai ei ainakaan minulla. Toista se on sitten noilla kaikkein haastavampien reittien hurjapäillä, jotka menevät läpi harmaan kiven vaikka silmät sidoittuina. Tai siltä se vaikuttaa kun vierestä (tai siis takaa) katsoo näillä silmillä ja toteaa itselleen etteihän noista kivistä pääse millään!

Hobbies are for wimps who don't have the guts to follow their passion.
- Valerie Thomas

Tuossa eilisellä naisten maastolenkilläkin tuli koettua niin monta onnistumista etten tahtonut pysyä laskuissa mukana. Jatkuvasti tuli eteen sellainen pätkä johon mentäessä vain ajatteli, että mitäköhän tästäkin nyt tulee, mutta hetkeä myöhemmin fiilis oli jotakuinkin, että jes-vau-jippijajee! Niin kepeästi ja vaivatta tuli mentyä monesta sellaisesta kohtaa josta ei kuvitellutkaan pääsevänsä ilman ähinöitä ylitse. Mutta niin se vain tuppaa olemaan, että mitä enemmän ajaa, niin sitä enemmän myös oppii. Ja mitä enemmän oppii, niin sitä enemmän sitä alkaa haluamaan lisää.


Lauantain lenkki oli puolestaan äijävaltaisempi, ja vedettiin astetta teknisemmässä maastossa mitä eilinen. Björköbyssä ajettu reitti oli kaikenkaikkiaan vallan mainio, lukuunottamatta muutamaa hassua kohtaa joissa meinasi usko seuraavasta päivästä loppua. Ei niinkään ne kivikot eikä kohdat joissa mukamas meni jonkilainen polku vaan ne pitkät maantien pätkät, joita joskus on kuullut siirtymiksi sanottavan. Tavallisestihan on onni päästä aina välillä polulta tasamaalle hengähtämään, mutta tässä tapauksessa ajamamme soratiet olivat jotain aivan muuta. Ne jotka ovat joskus fätillä ajaneet, niin tietävät mistä puhun. Rengaspaineiden kun on oltava sellaiset, ettei pomppaa yhdessä menopelin kanssa puiden latvoihin jokaisen juuren ja kiven kohdalla. Oikeanlaiset säädöt ovat kuitenkin parhaaksi niin pyörälle kuin ajajallekin vaikka tämä sitten joutuisi vetämään siirtymillä reisilihaksensa maitohapoille.

Go as far you can see, when you get there, you'll be able to see further.
- Thomas Carlyle

Kierrettiin vajaan 30 kilometrin mittainen reitti ja koska vesikään ei ollut kauhean korkealla niin voitiin ajaa välillä ihan rannassakin meneviä osuuksia. Käytiin kirjoittamassa Finnhamnin kalasaunan vieraskirjaan puumerkit ja jatkettiin patsastelemaan maisemia Svedjehamnin Saltkarenin huipulle. Sieltä sitten viimeisillä voimilla takaisin lähköpisteeseen ja loppuillaksi istumaan saunaan palauttelemaan kroppaa seuraavan päivän ajoja varten.


Varsinainen kipinä maastopyöräilyyn tuli vanhemmalta isoveljeltä parisen vuotta sitten ja sille tielle olen toistaiseksi jäänyt. Nälkä on niin sanotusti kasvanut syödessä ja nyt kun vielä saisi pyöränsä tuolta maailmalta omaan huomaan, niin olisin onneissani. Siihen asti mennään kuitenkin lainapelillä, joka on sekin alkanut tuntumaan aika näppärältä yksilöltä.


Ja osallistuakseni tämän vuotiseen Tour de Poriin oli sinnekin lainattava erilainen peli testiin. Lenkkiryhmämme pärjäsi siellä ihan hyvin kaikesta kuravellistä ja sateesta huolimatta. Ja kyllä Poristakin vaan löytyy edelleen sellaisia paikkoja joissa ei ole aikaisemmin tullut käytyä.

It is not the mountain we conquer, but ourselves. 
- Sir Edmund Hilary

maanantai 11. syyskuuta 2017

Eräs syyskuinen iltapäivä

Vai oliko se sittenkin vielä päivää, kello 14 ja 17 välinen aika? No eipäs noilla pienillä yksityiskohdilla nyt niin väliä. Kyseessä oli kuitenkin viikon päivistä se kaikkein pyhin eli sunnuntai. Joillekin teistä se saattaa olla ehkä jonkinlainen lepopäivä, mutta ei allekirjoittaneelle. Tuona päivänä ollaan joko reissussa, kipittämässä pitkää juoksulenkkiä tai muissa aktiviteeteissa. Harvemmin sitä tulee siis vain pysyteltyä sisätiloissa tohvelit jalassa tai tehden ihan vain jotain pientä ja kevyttä arkiaskaretta. Ne sohvan pohjalla nenä kirjassa -hetket ovat sitten sitä harvinaista herkkua ja ansaittuja taukoja.

Rest and be thankful.
- William Wadsworth

Hetki ennen h-hetkeä sitä ajattelee, että mihin tuli edellisenä päivänä luvattua. Ulkona sataa vettä ja lujaa eikä loppua näy, eikä näkynyt yli tuntia myöhempääkään. Oltiin lähdössä maastopyöräilemään ja nauttimaan (kaato)sateen raikkaasta ulkoilmasta. Eli mikäs siis sen parempi viettää vapaa-aikaansa. Ihminenkään kun ei ole sokerista kunhan vain pukee ylleen oikeanlaiset varusteet.

Meikäläinen oli nyt ensimmäistä kertaa tutustumassa paikallisiin reittihin ja ylipäänsä koko porukkaan (osaan siitä) ketä täällä näissä piireissä pyörii. Suurimman osan ajasta olin kyllä ihan kartalla, että missä päin Vaasaa milloinkin oltiin, mutta yksin ei noille poluille ole vielä mitään asiaa. Ainakaan siis ilman kunnon kartta-aineistoa tai GPS-paikanninta. Muutenhan sitä saattaa mennä harhaan ja joutua sohimaan edestakaisin tunnin tai kaksi. Tai voihan niin käydä myös tutuissa maisemissa.. kokemusta meinaan on.

A true sportman is a hunter lost in the woods and out of ammo.
- Robert Brault

Lähi kuukausina ei ole tosiaan kovin paljoa tullut pyöräiltyä, mutta siihen on tulossa muutos. Nimittäin heti kuin uusi pyöräni vain saapuu niin eikun mars metsään! Tämänkertainen lenkki mentiin vuokrapelillä, jonka sain alleni pilkkahintaan yhteislenkkimme ajaksi. Ja koska joudun odottamaan omaa aarrettani vielä muutaman viikon, niin ainakin kerran tulee varmasti mentyä vuokravehkeellä liikenteeseen. Kaikki Vaasan ja sen lähiseutujen reitit ovat täkäläiselle Meri-Porin kangasmetsien kulkijalle vielä sen verran uusia, että ihmeteltävää riittää vielä pitkään. Sunnuntai-illallakin oli päällimmäisenä mielessä vain ajatus, että miksi en ollut liittynyt näihin piireihin jo aiemmin. Joka paikkaan tai harrastukseen ei kuitenkaan näillä rahkeilla repeä, mutta kun välillä muuttaa aikataulujaan niin saa kummasti uutta virtaa sinne sun tänne.

A hobby a day keeps the doldrums away.
- Phyllis McGinley

torstai 31. elokuuta 2017

Eräs elokuinen iltapäivä

Yhtenä päivänä sitä ja toisena tätä. Yksi erityinen kerta on kuitenkin jäänyt mieleeni, ja silloin oli vielä maanantai! Sitä oltiin töissä normaaliin tapaan rennon viikonlopun jälkeen ja laskettiin päiviä tulevaan lauantaihin. Ai miksikö? No silloin menen repäisemään puolimaratonin. Tällä kertaa tosin ilman sen suurempia toiveita aikaennätyksestä. Ai miksikö? No eipä ole tullut tämän vuoden puolella kovin hartaasti harrastettua tuota lenkkipoluilla kipittelyä. Ai miksikö? No kun focus on ollut aivan toisessa lajissa. Ai miksikö? No syy siihen selviää ehkä loppuvuodesta.

Small efforts sustained over time can produce significant results.
- Elder Durrant

Ja nyt takaisin siihen maanantaihin. Polkaisin keltaisen luottokiiturini (iskän mieleisekseni maalaama mummis) töiden jälkeen paikalliseen fillariliikkeeseen. Olin saanut kuulla, että siellä olisi samanmerkkinen menopeli, jonka olin ajatellut ostaa edesmenneen tilalle. Tarkoittaen siis että kamutin (selkokielellä myin) vanhan maastopyöräni (veljeni huostasta hankitun) eteenpäin eräänä toisena iltapäivänä. Olin päättänyt ryhtyä tuumasta toimeen koska haluan ostaa uuden. Ja koska meikäläinen ei ole pituudella pilattu, niin tuon uuden pyörän rungon koko on aiheuttanut pientä päänvaivaa. Niin ja kun eri merkkisten pyörien rungotkin ovat ymmärrettävästi erilaisia. On paljon mittoja ja lukuja vertailtavana. On reachii, seat tubee (ST), top tubee (TT) ja vähän ticoticoo, no ei sentäs. Mutta lyhykäisyydessään pyörien geometrialla on siis väliä eivätkä ne ole tuulesta temmatut hintalaadultaan hyvien pyörien kohdalla. Näin totesivat Polkupojissa.

I think the thing to do is to enjoy the ride while you're on it.
- Johnny Depp

Anyhow, anyway, pääsin kokeilemaan toista saman runkokoon pyörää kuin aiemmin. Puhuttaessa nyt viime päivien aikana tehdyistä koeajoista kahden tyystin eri merkin välillä. Kyseiset yksilöt vaikuttivat suht samankokoisilta, mutta todellinen ero paljastui vasta geometriataulukoita vertailtaessa. Erot eivät ollut suurin eikä sitä tosiaan edes huomannut satulan päältä. Lyhyen koeajon ja kahden erittäin mukavan asiantuntijan kanssa käydyn pitkän keskustelun (ohi aiheen ja niin päin pois) jälkeen olin päättänyt minulle mielestäni parhaiten sopivan rungon (versus ketteryys/näppäryys) koon. Niin ja sen että nyt se tapahtuu, meikä ostaa itselleen ihkauuden fillarin. Tai siis että meikä tekee tilauksen netistä, koska haluamaani mallia ei ole saatavilla täältäpäin.

Tällä tekstillä yritän siis kertoa, että kun päättää tehdä jotain ykskaks eli ilman päivien suunnittelua, niin arki voi yllättää. Oli sitten maanantai tai joku muu yksi monista ihanista viikonpäivistämme. Mitään maailmaa mullistaa ei tapahtunut paitsi kun että minulle tuli tuosta vajaan kahden tunnin visiitistä aivan uskomattoman tyytyväinen fiilis! Tuli siis jälleen kerran todettua, että uusien samanhenkisten ihmisten tapaamisesta tulee ihan älyttömän hyvälle tuulelle. Onnea on saada keskustella sellaisten ihmisten kanssa joita kiinnostaa ja ennenkaikkea jotka ymmärtävät mistä puhutaan. Oli se sitten ohi aiheen tai ei.

Learn from yesterday, live for today, look to tomorrow, rest this afternoon.
- Charles M. Schulz

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Miniloma pohjoisessa

Vaikka minulla ei ole ollut varsinaista kesälomaa, niin viime viikot ovat tuntuneet kyllä aika rennoilta kun on kerennyt olemaan siellä sun täällä. Tänään palasin kotiin Lapin reissulta, jonne matkasin yhdessä vanhemman isoveljeni kanssa. Tai hän nyt oli lähtenyt Ouluun päivän edellä meikäläistä. Oli aikas rentoa matkata puolityhjän rinkan kanssa kun kaikki isoimmat/painavimmat kamani oli pakattu edellisenä päivänä autoon. Tuskin siitä olisi nimittäin tullut yhtikäs mitään, jos olisin yrittänyt tuoda pyörän ja teltassa yöpymiseen tarvittavat tavarat junalla, siis ihan itsekseni. Kyseessä ei ollut meinaan mikään luksusloma Panorama hotelliin, vaan kunnon aktiiviloma sisarusten kesken. Veli pyöräili päivät ylösalas ja eestaas kilpailemassa ja minä tein mitä milloinkin. 


Nappasin keskiviikkoaamuna siis Suomen valtion rautateiden (aka VR) junan ja jäin kyydistä Rovaniemellä. Oltiin sovittu veljen kanssa treffit Ounasvaaralla, jonne minä sitten reippaana likkana köpöttelin. 


Nopea kipaisu huipulla, jonka jälkeen alkoi matkamme kohti Kittilää. Ensimmäiset kaksi yötä oli tarkoitus nukkua teltoissa, mutta tarkkoja leiriytymispaikkoja ei oltu lyöty lukkoon. Ei auttanut muuta kuin lukea tien poskessa olevia kylttejä ja punnita joskos niistä jossain voisi yöpyä. Kutakuinkin Rovaniemen ja Kittilän puolivälissä meitä sitten onnisti kun löysimme majoitusalueenomaisen tilan erään omakotitalon pihapiiristä. 


Tarkkaa nimeä ei ole tiedossa, mutta infotaulussa puhuttiin Maijasesta. Sinne pihapiirin rantaan me sitten asetuttiin ja kävimme uimassa Ounasjoessa. Aamulla keitettiin kaurapuurot ja kaffeet grillistä ja jatkettiin kohti lopullista määränpäätämme eli Leviä. 


Perille saavuttuamme laitettiin automme parkkiin ja tehtiin tuttavuutta vieressä olevan asuntoautollisen kanssa. Hetken siinä pyörittiin ja käytiin tutustumassa Zero Pointtiin, mutta eipäs siellä niin aikaisin ollut vielä oikein mitään sen ihmeempää. Varsinaiset kisat kun alkaisivat vasta seuraavana päivänä. Eli eikun pyöräilykamat päälle ja reiteille. Käytiin porukalla tutustumassa kisojen ensimmäiseen erikoiskokeeseen, joka laskettiin Kätkätunturin huipulta alas. Henkilökohtainen kokemukseni mtb-ajosta on aika vähäinen, joten jatkoin jossain kohtaa omia polkujani. Olisi pitänyt vaan suosiolla pysyä miesten mukana, sillä päädyin ylimääräisen lenkin ja pidemmän ylämäkipätkän jälkeen samalle pisteelle johon he olivat aikoja sitten kääntyneet. 


Mutta mitäpä tuosta, itsensä haastaminen lisää luonnetta. Tai ainakin niinä kertoina kun puoliksi raahaat/kannat maastopyörääsi puoliväkisin ylös huipulle. Harmi vain, että tälläiset saavutukset jäävät aina muilta näkemättä. Sitä kun on joskus sellaisissa paikoissa, että on parempi vain puskea eteenpäin (tässä tapauksessa ylöspäin) kuin kääntyä takaisin.


Tuo kyseinen kolmen tunnin rupeama oli täynnä verta (kiitos itikoille) ja hikeä, Vaikka usko meinasi jossain kohtaa loppua niin kyyneleiltä vältyttiin, sillä eihän niistä olisi mitään höytyä sillä hetkellä ollut. Jälkikäteen olin aivan mielettömän ylpeä itsestäni, että olin päässyt huiputtamaan Kätkän ja että vältin rankkasateen, joka näkyi ja kuului kyllä selkäpuolella.


Toisen telttayön ja edellisen päivän uurastuksen jälkeen olo oli kyllä ihmeen virkeä seuraavana aamuna. Päästiin Levilehdon yleiseen huoltorakennukseen tekemään aamupalat, mutta pakko myöntää että ne maistuivat paremmalta ulkosalla. Tai kun käyttää grilliä veden keittämiseen niin saa tunnelman maittavan aterian kaupanpäällisenä. Silloin kun riittää (ainakin meikäläisille) yksinkertaisesti hiljalleen haudutettu kaurapuuro sekä kahvi. Niiden voimalla tehtiin aamulenkki rinteelle ja valmistauduttiin päivän ohjelmaan. Veljellä alkoi ensimmäinen kisapäivä ja meikä polkaisi Torajaiselle, josta jatkon kävellen Levin huipulle. Patikointipolku oli taas aikaimoinen itikkatie, mutta minä olen vahvasti sitä mieltä että Apostolin kyydillä mennään.


Vasta tunturin päällä pystyi huokaisemaan helpotuksesta, koska siellä ei noita ihmisveren  ja -ihon himoitsijoita juurikaan ollut. Ja hyvä niin, koska minä olin jo siinä vaiheessa aivan kypsä ympärilläni jatkuvasti pyöriviin hyttysiin ja paarmoihin. Enkä muuten nähnyt tuolla Levillä ketään muuta niin pahasti elävältä syötyä henkilöä kuin minä.. että se siitä paksusta nahasta.


Lauantaina olin kyllä kaukainen turisti siinä missä moni muukin, sillä päätin hypätä aamuvarhaisella gondolin kyytiin. Pitihän se vähintään kerran kokea kun kerran ensimmäistä kertaa niillä nurkilla. Laskettelukeskuksenahan tuo paikka on varmasti aivan järjettömän laaja ja hieno, mutta en tiedä että olisiko minusta niihin rinteisiin. Sen verran kuitenkin pelkoa korkeisiin paikkoihin ja jatkuva jännitys takaraivossa kaikkein jyrkimissä paikoissa.  


Hissillä pääsi tietysti vaihtamaan paikkaakin huomattavasti nopeammin kuin lihasvoimalla, joten ehdin hyvin kuvailemaan eri reiteillä. Kilpailussa ajettiin kahden päivän aikana yhteensä yhdeksän erikoiskoetta ja niiden päälle vielä siirtymät. Voin vain kuvitella kuinka väsyneitä kisaajat olivat maaliviivan ylitettyään verraten siis siihen kun meikäläinen pääosin käveli EK-1 ylös ja alas.  


Life is like riding a bicycle. To keep your balance, you must keep moving.
- Albert Einstein

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Middle of May

It's already the middle of current month, so let's sum it up. And let's try to keep it short. So, Finnish vappu (aka the first of May) came and went like any other day. I was just chilling and recovering from the previous day's happenings. I spend the whole day in a boxing camp and the exercises were really intense. Or at least that's what the most of us thought after them. At least for a moment at that time.

I'm also pretty sure that all of you know this next phrase: "work hard, play hard". And we kinda put it into action. There're plenty of ways to have a good time with your pals, but I can assure you that the people around/among martial arts know how to do it properly. No questions asked, that's the fact, end of story.

Man who can catch fly with chopstick, accomplish anything.
- Mr. Miyagi

So, in the next morning it took a while to get myself up from the bed even though I came home quite early (or earlier than usual). But that's what you get when you stay out until the dark hours. But every now and then it's totally worth it! And like the commercial of L’Oréal says, I'm worth it.

Absorb what is useful, discard what is not, add what is uniquely your own.
- Bruce Lee 

Then nothing extra special for a while expect a slight lack of motivation. My mood for doing stuff varies weekly, but for now it's going to the right direction. And now I really need to get my shit together 'cause I should be able to show some results at the next body composition analysis. I met a PT and we made this deal but because of my mood swings I'm actually a bit scared of the next appointment, and face the cruel fact that there hasn't been any improvements whatsoever. But the one to blame will be found only by looking into the mirror.

Being in the middle of crises like this sucks. For example you would like to get yourself to the better-summer-body-shape for summer, but you're still daily making decisions between a long jog and a pint of Ben & Jerry's. Where's the light of the end of the tunnel? Does it even exist?

You have to fight to reach your dream. You have to sacrifice and work hard for it.
- Lionel Messi

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

What to do next

Kyllä asioilla on vain tapana järjestyä, vaikka ei siltä aina vaikuttaisikaan. Ensin kauheaa panikointia ja stressiä tulevasta, mitä tekisi ja minne lähtisi. 

Sitten kun on aikansa pyöritellyt peukaloita ja ehtinyt seistä tovin peukalo keskellä kämmentä, jotain tapahtuu. Asioita suorastaan tulvii päälle ja seuraavana edessä on liuta valintoja, joista tulisi löytää ne itsensä kannalta parhaimmat. 

I am not what happened to me.
I am what I choose to become.
- Carl Gustav Jung 


Mistä saa varmuuden siihen mikä on oikein ja mikä ei? Tulenko katumaan päätöksiäni tulevaisuudessa? Tai mistä kaikesta jään paitsi jos valitsenkin tuon tien toisen sijasta? Mihinkään näistä kysymyksisä ei ole sitä yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Asioiden laita ja valintojen vaikutukset selviävät ajan kanssa, eikä niihin juuri voi etukäteen vaikuttaa. Asiat vain tapahtuvat ja se on aivan varmaa, että jotkin niistä menevät erilailla käännyitkö sitten vasemmalle tai oikealle. Asiat selviävät elämällä. Astuessa kohti tuntematonta ja kokeilemalla rajojaan. Käydessä elämänsä äärirajoilla.  


The significance of life is life itself.
- Hermann Keyserling

You might think that nothing never happens, but you're wrong. Just wait and things will happen. They'll most likely happen on those days when you're not expecting them. So, you can call it luck or destiny, which one you ever prefer.    

The only thing you need to do, is to make choices. Those important choices which will follow you until the end of your life. You cannot know if it's right or wrong. You need to trust yourself and hope for the best. Once you turn left it's pretty hard to turn back afterwards and start from the very beginning. It's not impossible and it can be done. It only demands more efforts and so to speak guts. 

Remember to be strong and have a little faith. But still you've to do something to achieve them. Do whatever makes you happy, and enjoy even the most smallest things in your life. Step out from your comfort zone and don't be afraid of the unknown. It's not as scary than you think.


Syksy on tullut ja kelit ovat olleet sen mukaisia eli tuulee ja taivaalta sataa vettä (eilen myös neulasia, lehtiä ja käpyjä). Olin tosiaan viime syksyn pois Suomesta, joten tuntuu kun olisin jäänyt siitä kokonaan paitsi. Vaikka eihän tuo Uppsala nyt niin erilainen kaupunki ilmastoltaan ole, mutta kuitenkin. Siellä asuessani koin Ruotsin syksyn, mutta Suomen syksy on aivan oma juttunsa. Tuiskeista huolimatta ulkona on lämmin ja siellä tuoksuu ihanalta! Puista pudonneet, värikkäät lehdet ratisevat kivasti jaloissa, ja siellä täällä näkyy kauniin punaisen kypsiä puolukoita. Että terveisiä vain täältä metsän siimeksestä, metsähöperöltä. 


Viikonloppuna käväisin pitkästä aikaa teatterissa ahmimassa itseeni annoksen kunnon kulttuuria ja sivistystä. Tai mikäli työttömiksi jääneistä, strippareiksi ryhtyvistä miehistä puhuttaessa voidaan puhua sivistyksestä ;D Kyseessä oli Porin kaupunginteatterin komedia-musikaalista nimeltä Housut pois, joka todella on katsomisen arvoinen. Nauraa sai sekä nauttia näyttelijöiden, etenkin yhden kaverin taidoista. Elokuvateatterissa tulee käytyä useammin, mutta teatterissa on sitä jotakin. Kunnon kulttuuria ja näyttelemisen hohtoa.



Kulttuuri-ilta jatkui Rillossa hyvää ruokaa syöden ja seurasta nauttien. Hieman luksusta arkeen, kun kolmatta kertaa yhden viikon sisällä ulkona syömässä. Pörssi kiittää ja kuittaa, että sopivan harvoin tulee tälläisiä päiviä vastaan. 

If it's still in your mind,
it is worth taking the risk.
- Paulo Coelho


A day without a laugher is a day wasted.
- Charlie Chaplin

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Go with the flow

Joskus on ihan okei antaa asioiden olla ja irrotella oikein kunnolla. Ottaa härkää sarvista ja antaa vain mennä. Antaa asioiden rullata niiden omalla painollaan, ja antaa virran viedä. Talla pohjassa ja sata lasissa. Jos jokin asia alkaa kuitenkin pännimään tai nostamaan stressitasoa, niin älkööt kanssaihmiset huolehtiko. Elämän ei tule olla pelkkää suorittamista, sillä se kuluttaa, niin kehoa kuin mieltä. Asioilla on tapana lutviutua (eli järjestyä) ennemmin tai myöhemmin.

It's better to do nothing than
to be busy with nothing.
- Lao Tzu


Välillä sitä on täynnä energiaa ja intoa, jolloin sitä saa aikaiseksi vaikka mitä. Oli kyse sitten urheilemisesta, siivoamisesta, hauskanpidosta, kirjoittamisesta tai muista pienistä, mutta mielihyvää tuottavista arkisista jutuista. Ihminen voi hyvin niin fyysisesti kuin henkisesti, kunnes jossain kohtaa törmää tiiliseinään. Äkkijarrutus ja nokkakolari. Siihen ei tarvita edes mitään sen kummempaa syytä, sillä joskus sitä yksinkertaisesti vaan pysähtyy ja alkaa junnaamaan paikoillaan. Tekemättömät asiat alkavat kasaantua ja rasittavat näin ollen päästä varpaisiin. Tämäkin on kuitenkin ihan okei. Ei kukaan meistä voi jaksaa olla päivästä toiseen kuin Naantalin aurinko tai hymy korvissa lorviva Irvikissa. Vaatii taitoa nousta ylös suosta, mutta jos ympärillä on ymmärtäväinen ja hyvä tukijoukko, niin mikään ei ole mahdotonta. Välillä voi siis jäädä sänkyyn makaamaan, jos se on sitä joka saa juuri sinut rentoutumaan ja irtautumaan arjen pyörteistä. Jokaisella meistä on omat tapansa ja that's fine.

If you correct your mind, the rest
of your life will fall into place.
- Lao Tzu


Mökillä rentoutumassa ja nauttimassa punkkua (mitä meiltä löytyy aina!)


Fiilikset vaihtelevat usein kausittain. Tästä tunnetuimpina esimerkkeinä nuo kliseisen kuulut syys- ja kevätmasennukset. Toki ainaiset vesisateet ja pimeys saavat mielen matalaksi, mutta tämäkään ei koske meitä kaikkia. Jos on ollut kiire töissä tai koulussa, niin sitä tuntee itsensä helposti loppuunpalaneeksi, eikä tällöin jaksa kotiin tullessaan tehdä enää yhtikäs mitään. Tai sitten kuluttaa itsensä (esim. urheilemalla) niin puhki, että seuraava viikko menee sohvaperunana. Jokaisen tulee löytää itselleen se sopiva "kultainen keskitie", jossa asiat ovat tasapainossa. Elämä ottaa ja antaa, mutta se antaa vieläkin enemmän, mikäli pidät ohjaksista kiinni sopivan löysästi etkä murehdi turhia.

Stop trying to leave, and you will arrive.
Stop seeking, and you will see.
Stop running away, and you will be found.
- Lao Tzu


Omalta mukavuusalueelta poistuminen saa aikaan ihmeitä ja auttaa kehittymään. Mitä siitä vaikka kukkarossa olisikin Matti jos toinen aina silloin tällöin. Raha-asioista märehtiminen on luultavasti niitä kaikkein eniten huolta aiheuttavista päänvaivoista, mutta niitäkään ei kannata ottaa turhan vakavasti. Tiukan paikan tullen sitä kyllä pärjää pelkällä puurolla ja näkkileivällä. Pitää vain valita mihin niitä varojaan oikein käyttää. Itselläni nuo edellämainutut ruoat kuuluvat joka päiväiseen ruokavalioon oli lähistöllä Mattia tai ei. Puuro on herkkua ja näkkäri namia!

Life is a series of natural and
spontaneous changes. Don't resist
them, that only creates sorrow.
Let reality be reality.
Let things flow naturally forward
in whatever way they like.
- Lao Tzu


Alkuvuodesta olin aivan varma ettei tämän kesän puolimaratonista tulisi yhtikäs mitään, mutta toisin kävi. Vähäisestä harjoittelusta huolimatta aika parani parilla minuutilla, kun kello pysähtyi Forssassa aikaan 2.13.34. Muistona puolikkaasta oman ennätyksen lisäksi kesän ensimmäiset rusketusrajat ja juoksun jälkeisten päivien jäätävät jumit jaloissa. Harjoittelu jatkuu kohti syksyn tapahtumia silloin kuin huvittaa ja saan lenkkarit jalkaan asti. Ei paniikkia eikä turhaa stressiä. Nyt eletään hetkessä ja nautitaan eteen tulevista uusista asioista ja tuttavista.



Matista huolimatta vietin muutaman päivän Provinssissa, josta käteen jäi mielettömän hyvä fiilis, muistoja ja kourallinen uusia kavereita. Kiitos kaikille itsensä tästä tunnistaville, ja nähdään viimeistään ensi vuonna, sillä tästä tulee mun uusi perinne!



Olo ollut pitkään kuin Vadelmavenepakolaisella, mutta tämä paikka tuntuu päivä päivältä enemmän omalta. Reilun kuukauden päästä laitetaan taas koko elämä banaanilaatikoihin ja asetutaan uuteen kotiin. Kotiin, jossa viihdyn toivottavasti pitkään ja onnellisena.


Life is all about making choices. First they usually sound like good ones, but in the end they might turn out with something not so good or unpleasant. Anyhow, you must remember to take it easy every now and then. Otherwise you might end up in total burnout. And if you do that, you need to get up, rather than stay in your place. Face the facts and do something with yourself. In the end, everything will be all right. Just have a little faith and believe in yourself. 

Don't worry too much. Live as full you can, and most of all, do whatever makes you happy. Don't care what anyone else might think or say. Go with the flow and you'll be reward.

If you realize that you have enough,
you are truly rich.
- Lao Tzu