perjantai 27. joulukuuta 2013

Lomailijan jouluhurmos

Parempi myöhään kun ei milloinkaan, hyvää joulua! :-)


Joulukalenterin luukut on siis avattu ja "terveellisen" herkkukalenterin herkut syöty muiden jouluruokien ohella. Kolme kuukautta ennen tätä h-hetkeä (jouluaattoa) olin ilman yhtäkään suussa sulavaa karkkia ja sokeripommia. Se saattaa kuullostaa pitkältä ajalta, mutta se meni nopeasti ohi, ja jonka aikana ei tehnyt mieli syödä mitään turhaa, ei mitään ei-ravitsevaa. 


Pari kiloa siinä putosi, mutta se kuinka nopeasti ne tulevat takaisin, jääköön unholaan. Paluuta entiseen ei ole, sillä tuon kolmen kuukauden aikana huomasin sen, ettei ihminen tarvitse noita piileviä sokerimääriä mihinkään. Jos olo tuntuu huteralta, niin tulee syödä oikeanlaista ruokaa, eikä kaupan makeishyllyltä löytyvää suklaata tai euron juustoa. Kun jättää kaiken turhan syömättä, tarkkailee lisäksi muiden ruokien sokeripitoisuuksia ja liikkuu säännöllisesti, saa palkinnoksi alati virkeän olon ja fiiliksen. Syy, minkä vuoksi kaikki tämä olisi vaivan arvoista on se, että voit sanoa hyvästit jatkuvalle väsymykselle ja alakulolle. Usein kun syö jotain ei-niin-terveellistä, jälkiruoaksi saa pelkän katumuksen, morkkiksen siitä, mitä meni taas suustaan alas huuhtomaan. 
Muutos on helppo tehdä ja toteuttaa. Kaikki riippuu vain ihmisestä itsestään. Tämän itsekurista, tahdosta ja paremman elintavan toivosta. 




Joulu oli ja meni niin kuin aina ennenkin. Pampulakin sai perinteiden mukaan avata oman lahjakäärönsä. 
Näin nuorena aikuisena ja lapsen saappaista ulos kasvaneena, eivät lahjat ole enää se juttu, jonka takia joulua vuosi vuoden jälkeen eniten odotan. Ovathan ne siis mahtavia ja todella kivoja, en minä sitä sano.. ja kyllä nämä ovat ne peruskliseet, jotka voit kuulla monen muunkin suusta. Nykyään lahjoja odottaa siksi, että tietää saavaansa jotain tarpeellista ja hyödyllistä, jotain mitä on jo pitkään pohtinut tarvitsevansa. Mitä tulee muihin jouluperinteisiin, saunaan, ruokaan ja seuraan, ne ovat asioita, joita ilman joulua ei olisi. Hällä väliä, onko lunta vai ei, niin kuin nyt täällä länsirannikolla (lumen sijasta täällä ollaan plussan puolella vesisateessa), joulu on aina jouluna, satoi tai paistoi.  

Jouluun valmistauduttiin niin kuin joka vuosi. Koko kämppä puunattiin läpikotaisin (lukuunottamatta omaa huonetta.. hups!) ja keittiössä tehtiin ruokaa sekä leivonnaisia useampana kuin yhtenä päivänä. Joka aamu ylösnoustua ja ikkunasta ulos katsoessa tuli petyttyä, sillä yön aikana ei ollut satanut lunta. Sitä yhtä ainoaa asiaa, joka on varma joulufiiliksen luoja, ei ollut eikä mailla halmeilla myöskään näkynyt. Ehkä sitten joskus kun se omasta tahdostaan taivaalta alas putoaa, tulee jäädäkseen ja luo maalle paksun valkoisen peitteen.  

Sitten varsinaisiin lahjoihin, joista jokainen osoittautui tarpeelliseksi, niin kuin yhden herkkukorin kahvipakettikin, sillä kämppäni kahvipurkki on ammottanut tyhjyyttään jo toista viikkoa. 
Tässä niistä nyt muutama:
- Ylelliset satiinipussilakanat
- Tuon kauan kaivattu kahvipaketti
- Lapaset, itse valitusta langasta
- Setti laadukkaita keittiöveitsiä (kiitos <3) - Byebye Ikea!
- Jamien Oliverin 15 minuutin ateriat (kiitos <3)
- Ihka ensimmäiset, tulevan oman joulukuusen koristeet
- Ihka ensimmäinen oma piparimuotti
- Herkkukori x2
- Kestoleivinpaperi
- Uusi kolmen litran kattila
Ja monta muuta!

Mitä minä sitten puolestani annoin muille? Kovalla vauhdilla, aina viime hetkelle asti kudoin osan tämän joulun lahjoista, villasukkia ja lapasia. Kädet ja bambupuikot päivä toisensa jälkeen sauhuten, sain kun sainkin valmista. Tee se itse oli tämän vuoden hitaasti syttyvä hitti, uusi harrastus, mitä olen nyt omaksi ilokseni jatkanut ja tulen aina kykyjeni mukaan jatkamaan. 


Loma on aina muutakin kuin pelkkää sohvan pohjalla löhöilyä. Minulle itselleni ja myös äipälle, se tarkoittaa sitä, että vihdoinkin on aikaa käydä juoksemassa! Aikaa laittaa lenkkarit alle ja lähteä ulos tuulettumaan, tavalla tai toisella. Kun sade vihdoin lakkasi  ja taivaalta putosi enää pientä tihkua, lähdimme porukalla Yyteriin kävelemään, sillä mehän ei olla sokerista! Aamulenkilläkin käytiin eilen Tapaninpäivänä heräilevän luonnon keskellä kirmaten ja sama tullaan toistamaan huomenna.


Tämän vuoden lupauksena ja haasteena oli juokseminen, se mitä ensi vuosi tuo tullessaan jää nähtäväksi.



Se ei ole suomalainen, joka ei joulusaunasta tullen 
tunnusta rauhan vallitsevan maata.
- Sakari Pälsi

3 kommenttia:

  1. Heitän haasteen ensivuoteen; 21,0975 km.

    VastaaPoista
  2. jos yritän vaan tohon 21 kilometriin..

    VastaaPoista
  3. Kannattaa mennä loppuun asti että pääse maalilinjan yli..:)

    VastaaPoista