It's all about timing

You know how it goes. Sometimes you have to slow down and take it easy for a while. Just 'cause time is money. It's also related to our lives in many ways and we all handle it differently. One of you can think about it daily, when the other may not even be aware of it.

It doesn't matter where we are or what we do, time is still all over us. For example if we're taking a nap after a long day at work, we need to make sure that we won't sleep too long 'cause otherwise we'll probably be sleepless at night. When training at the gym etc. you need to remember to keep enough pauses between reps and to have proper resting days. Learn how to rest 'cause it's a essential part of our daily basis. Especially for every athlete who has goals and is practicing determinedly for some certain occasion. So, therefore make your time count to avoid overtraining or exhaustion.

When the time is right, I, the Lord, will make it happen.

- Isaiah 60:22

And even during these rare days when the weather is much hotter than usual, you need to be careful. Make sure that you don't stay in the sun for too long, unless you're using sun lotion with high protection. Wear a hat and drink plenty of water, for your own good.

You can estimate the next step you're about to take or your plans for the future, but try not to overthink them. None of them won't work if you've schedules for everything or you're just being too harsh on yourself. Let the days go by and allow your life to move on by itself. Everything is gonna be alright. I'm sure for it.                 

Never make a decision when you are upset, sad, jealous or in love.

- Mario Teguh

Muuttomaakari

Elämäni ensimmäiset 19 vuotta tuli punkattua lapsuudenkodissa eli siellä missä moni muukin. Juhanintie jäi taakseen kun kahden viikon varoitusajalla saatu opiskelupaikka (olin siis varasijalla) sijaitsi toisella paikkakunnalla. Lähtö koitti siis heti lukion jälkeen. Olihan se sinällään kasvunpaikka kun ei tunne entuudestaan ketään koulusta saati koko kaupungista. Oma porukkamme on tiivis ja syntyi melko nopeasti ja saan olla joka päivä kiitollinen siitä, että nämä naiset ovat osa elämääni. Päivittäiset tapaamiset ovat harventuneet, mutta onneksi on tuo paljon puhuttu some. Niin ja pilvipalvelut, josta kaivetuista vanhoista videoista saatiin aamunaurut taas tällekin päivälle.

Oma lapsuudenkoti tulee aina olemaan koti vaikkei siellä enää asuisikaan. Riippuu silti täysin asiayhteydestä, kutsuuko sitä kodiksi vai mainitseeko puheessaan menevänsä "porukoille". Niin tai näin, niin koti on kuulemma siellä missä sydän on.

Pahimmillaan olen mieltänyt minulla olevan kolme kotia, joissa vietän aikaa ja joihin olen tavaroita levitellyt. Tai ei siinä nyt mitään pahaa ollut, mutta kerran jos toisenkin olisi ollut tarvetta tavaralle/vaatteelle joka olikin toisaalla. Näistä siis kolmas oli osa yhtä silloista elämänvaihettani, pikemminkin majapaikka eikä varsinaisesti oma. Ja koska kaikki myös loppuu aikanaan (vaikkei sitä toivoisi) niin sitten koittaa muutto. Siihenastinen omaisuus tulee kerätä ja sulloa laatikkoon. Tilanteesta riippuen jätetään taakseen kaikki ne asiat jotka saattavat muistuttaa menneestä, tietäen ettei sinne suuntaan ole enää paluuta. Halusit tai et. Toivoit tai et. 

Säästöpankinkadun aikaiset kesät tuli vietettyä kotikaupungissa eli porukoilla. Oma kämppä oli lähellä koulua niin se tuli pidettyä läpi koko opiskelujen. Vaikka siellä tuli hengailtua myös kesällä niin oli se ihana fiilis palata sinne aina syksyllä. Eräs syksy oli kuitenkin erilainen, kunnon ota tai jätä -juttu. Edessä oli muutto Uppsalaan, mikä minun kohdallani tarkoitti sitä, että nyt otat ja lähdet tai jätät ja kadut. Tukea päätökseen tuli puolin ja toisin sieltä sun täältä, ennen lähtöä sekä joka päivä eri aikavyöhykkeellä ollessani.   

Kyseiseltä reissulta jäi useita satoja kuvia, muistoja, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Kaiken tämän lisäksi tulen muistamaan Sernanders vägenin 500SEK arvoisella fillarilla poljetuista kilometreistä, corridoor partyistä ja joka ilta kello 22.00 kuulluista huudoista. Taisin minäkin niihin kyllä joskus osallistua.

Paluu Suomeen tarkoitti muutaman kuukauden yhteiseloa kämppiksen kanssa. Siihen aikaan ei ollut uniongelmia, sillä mieltä askarruttaneet asiat tuli kerrottua toiselle aina ennen nukkumaan menoa. Ensimmäinen asunto (oli se sitten vuokra tai omistus) tullaan muistamaan hamaan loppuun asti, ja niin tapahtunee myös omalla kohdalla. Kyseisestä vuokrakämpästä lähtiminen oli yllättävän kova paikka, koska olihan siellä tapahtunut yhtä sun toista muistamisen arvoista.  

Pitkän ajan jälkeen jäljellä oli vain yksi koti johon mennä. Tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä auki, joten helpointa oli palata porukoille ja miettiä jatkoa kaikessa rauhassa. Ei siinä kauaa ehtinyt pohtia kun omaisuus tuli pakata taas banaanibokseihin. Tällä kertaa paikallapysymiseni oli (taas) varsin epävarmaa, joten päädyin alivuokralaiseksi Varisselänkadulle. Suurin osa laatikoista jäi siis riesaksi vanhempien nurkkiin. Kuukaudet vierivät ja syksy teki tuloaan ja samalla myös silloisen asunnon varsinainen asukas. Kiireen vilkkaa oma asunto samalta paikkakunnalta ja kaikki tavarani renkaiden päälle. 

Elämä Tiilitehtaankadulla loppui ennen kuin kerkesi edes alkamaan eli alle kuukaudessa. Opinnot piti saada purkkiin ja se tapahtuisi sieltä mistä kaikki oli saanut alkunsa eli Porissa. Tarkkaa lukua en tiedä koska en ole viitsinyt laskea, mutta tuona vuonna tuli muutettua kyllä liian monta kertaa. Purkki saatiin täyteen eli koulu niin sanotusti pulkkaan eli valmiiksi. Tällä kertaa pysyin paikoillani noin puolitoista vuotta, jonka jälkeen kutsu kävi taas. Vapaudenkatu oli tähänastitista kämpistä pienin jossei lasketa vaihtoaikaista lukaaliani, johon mahtui kyllä ihmeen helposti 8 likkaa lattialle kuorsaamaan.   

Kulunut kuukausi on tullut vietettyä Muurahaistiellä ilman varmaa tietoa tulevasta. Eli saas nähdä kuinka kauan sitä tällä kertaa pysyy paikoillaan. Sanonta "kolmas kerta todensanoo" ei ole ainakaan tämän asian kohdalla osunut oikeaan, mutta joskos tästä seuraava (tai sitä seuraava) olisi kirjallisesti mun oma. Ei pakosti se viimeinen, mutta oma kuitenkin.

The great thing in the world is not so much

where we stand, as in what direction we are moving.

- Oliver Wendell Holmes