Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmiina muutoksiin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valmiina muutoksiin. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Muuttomaakari

Elämäni ensimmäiset 19 vuotta tuli punkattua lapsuudenkodissa eli siellä missä moni muukin. Juhanintie jäi taakseen kun kahden viikon varoitusajalla saatu opiskelupaikka (olin siis varasijalla) sijaitsi toisella paikkakunnalla. Lähtö koitti siis heti lukion jälkeen. Olihan se sinällään kasvunpaikka kun ei tunne entuudestaan ketään koulusta saati koko kaupungista. Oma porukkamme on tiivis ja syntyi melko nopeasti ja saan olla joka päivä kiitollinen siitä, että nämä naiset ovat osa elämääni. Päivittäiset tapaamiset ovat harventuneet, mutta onneksi on tuo paljon puhuttu some. Niin ja pilvipalvelut, josta kaivetuista vanhoista videoista saatiin aamunaurut taas tällekin päivälle.

Oma lapsuudenkoti tulee aina olemaan koti vaikkei siellä enää asuisikaan. Riippuu silti täysin asiayhteydestä, kutsuuko sitä kodiksi vai mainitseeko puheessaan menevänsä "porukoille". Niin tai näin, niin koti on kuulemma siellä missä sydän on.

Pahimmillaan olen mieltänyt minulla olevan kolme kotia, joissa vietän aikaa ja joihin olen tavaroita levitellyt. Tai ei siinä nyt mitään pahaa ollut, mutta kerran jos toisenkin olisi ollut tarvetta tavaralle/vaatteelle joka olikin toisaalla. Näistä siis kolmas oli osa yhtä silloista elämänvaihettani, pikemminkin majapaikka eikä varsinaisesti oma. Ja koska kaikki myös loppuu aikanaan (vaikkei sitä toivoisi) niin sitten koittaa muutto. Siihenastinen omaisuus tulee kerätä ja sulloa laatikkoon. Tilanteesta riippuen jätetään taakseen kaikki ne asiat jotka saattavat muistuttaa menneestä, tietäen ettei sinne suuntaan ole enää paluuta. Halusit tai et. Toivoit tai et. 

Säästöpankinkadun aikaiset kesät tuli vietettyä kotikaupungissa eli porukoilla. Oma kämppä oli lähellä koulua niin se tuli pidettyä läpi koko opiskelujen. Vaikka siellä tuli hengailtua myös kesällä niin oli se ihana fiilis palata sinne aina syksyllä. Eräs syksy oli kuitenkin erilainen, kunnon ota tai jätä -juttu. Edessä oli muutto Uppsalaan, mikä minun kohdallani tarkoitti sitä, että nyt otat ja lähdet tai jätät ja kadut. Tukea päätökseen tuli puolin ja toisin sieltä sun täältä, ennen lähtöä sekä joka päivä eri aikavyöhykkeellä ollessani.   

Kyseiseltä reissulta jäi useita satoja kuvia, muistoja, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Kaiken tämän lisäksi tulen muistamaan Sernanders vägenin 500SEK arvoisella fillarilla poljetuista kilometreistä, corridoor partyistä ja joka ilta kello 22.00 kuulluista huudoista. Taisin minäkin niihin kyllä joskus osallistua.

Paluu Suomeen tarkoitti muutaman kuukauden yhteiseloa kämppiksen kanssa. Siihen aikaan ei ollut uniongelmia, sillä mieltä askarruttaneet asiat tuli kerrottua toiselle aina ennen nukkumaan menoa. Ensimmäinen asunto (oli se sitten vuokra tai omistus) tullaan muistamaan hamaan loppuun asti, ja niin tapahtunee myös omalla kohdalla. Kyseisestä vuokrakämpästä lähtiminen oli yllättävän kova paikka, koska olihan siellä tapahtunut yhtä sun toista muistamisen arvoista.  

Pitkän ajan jälkeen jäljellä oli vain yksi koti johon mennä. Tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä auki, joten helpointa oli palata porukoille ja miettiä jatkoa kaikessa rauhassa. Ei siinä kauaa ehtinyt pohtia kun omaisuus tuli pakata taas banaanibokseihin. Tällä kertaa paikallapysymiseni oli (taas) varsin epävarmaa, joten päädyin alivuokralaiseksi Varisselänkadulle. Suurin osa laatikoista jäi siis riesaksi vanhempien nurkkiin. Kuukaudet vierivät ja syksy teki tuloaan ja samalla myös silloisen asunnon varsinainen asukas. Kiireen vilkkaa oma asunto samalta paikkakunnalta ja kaikki tavarani renkaiden päälle. 

Elämä Tiilitehtaankadulla loppui ennen kuin kerkesi edes alkamaan eli alle kuukaudessa. Opinnot piti saada purkkiin ja se tapahtuisi sieltä mistä kaikki oli saanut alkunsa eli Porissa. Tarkkaa lukua en tiedä koska en ole viitsinyt laskea, mutta tuona vuonna tuli muutettua kyllä liian monta kertaa. Purkki saatiin täyteen eli koulu niin sanotusti pulkkaan eli valmiiksi. Tällä kertaa pysyin paikoillani noin puolitoista vuotta, jonka jälkeen kutsu kävi taas. Vapaudenkatu oli tähänastitista kämpistä pienin jossei lasketa vaihtoaikaista lukaaliani, johon mahtui kyllä ihmeen helposti 8 likkaa lattialle kuorsaamaan.   


Kulunut kuukausi on tullut vietettyä Muurahaistiellä ilman varmaa tietoa tulevasta. Eli saas nähdä kuinka kauan sitä tällä kertaa pysyy paikoillaan. Sanonta "kolmas kerta todensanoo" ei ole ainakaan tämän asian kohdalla osunut oikeaan, mutta joskos tästä seuraava (tai sitä seuraava) olisi kirjallisesti mun oma. Ei pakosti se viimeinen, mutta oma kuitenkin.

The great thing in the world is not so much
where we stand, as in what direction we are moving.
- Oliver Wendell Holmes

tiistai 31. tammikuuta 2017

Oodi odottelulle

Ajankulkua voi vahdata monella tapaa. Useimmat kyttäävät alinomaan kellojaan ja laskevat minuutteja joko jonkun alkamiseen tai loppumiseen. 

Koska lempisarjastani mahtaa tulla taas uusia jaksoja? Mikä päivä sen ja sen projektin deadlinet olivatkaan? Odottelun kohteita on useita, mutta yksi yleisimmistä tapahtuu juuri silloin kuin sitä vähiten toivoisimme. Ja se on niistä ehkä kaikkein ärsyttävin ja arkisin (ja mikä tapahtuu silloin kuin meillä on aivan jumalaton kiire). Nimittäin se hetki kun joudumme jumiin jonoihin. Oli kyseessä sitten jono kassalle, narikkaan, pankkiin, sovituskoppiin tai hedelmävaa'alle. Jokainen meistä toki suhtautuu näihin tilanteisiin täysin eri tavoin, mutta kehtaan kyllä väittää etteivät ne ilahduta kuin murto-osaa porukasta.

Life was always a matter of waiting for the right moment to act.
- Paulo Coelho

Ihan kuin koko elämä olisi pyhitetty odottamiselle. Sille tosiasialle, että meillä on päällä jatkuva kiire. Alituinen tarve päästä paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti. Tottahan se taitaa olla, mutta se johtuu puhtaasti omista valinnoistamme. Vuorokaudessa on rajallinen määrä aikaa, mutta silti haalimme itsellemme aina vaan lisää tekemistä. Ilmankos, että kaupankassalla alkaa patti paisua edellä olevan asiakkaan unohdettua punnita perunansa, jos parkkiaika on mennyt umpeen jo viisi minuuttia sitten. No joskos lähtisit ensi kerralla sinne kauppaan aikaisemmin tai laittaisit varmuuden vuoksi enemmän kolikkoja siihen parkkipaikan rahanimijään? 

What we do in life echoes in eternity.
- Maximus

Sanotaan, että ne ovat ne pienet asiat, pienet arkipäivän teot, joilla on merkitystä ja sen olen myös itsekin huomannut. Vaikka päivät kuluvatkin nopeasti tehtävien touhussa, niin on parempi höllätä välillä. Antaa itselleen enemmän aikaa johonkin muuhun, mutta niin ettei se aiheuta stressiä. Sillä se jos jokin on pahasta. Joten uskalla olla huoleti ja lopeta turha huolehtiminen. Asioilla on aina tapana järjestyä. Tavalla tai toisella. Odotit sitten uutta kuittinauhaa vaihtavaa kassatätiä, kädet täynnä olevaa tarjoilijaa, hitaalta tuntuvia liikennevaloja, hyviä uutisia soittavaa työnantajaa, sairauskierteen tai nukahtamisvaikeuksien loppumista. 

A ship is safe in harbor, but that's not what ships are for.
- William G.T. Shedd