Näytetään tekstit, joissa on tunniste parempi elämä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parempi elämä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuonna 2019 koettua

It's a wrap they say! Nyt kun vuoden viimeiset tunnit ovat käsillä, niin taitaa se olla oikein hyvä syy laittaa pirskeet pystyyn. Varsinkin kun ollaan siirtymässä vielä uudelle vuosikymmenelle. Viimeisen parin viikon aikana tapahtunut muutto paikkakunnalta toiselle on kuitekin vienyt tyystin meikäläisen mehut, joten mikäs tässä ihan tavallista arki-iltaa viettäessä. Eikä tässä nyt mikään muu ole muuteskaan muuttumassa kuin päivämäärän kohdalle kirjattava vuosiluku, joten mitä nyt tulevia kirjoitusvirheitä ylistämään. Tiedä siis teistä, mutta täällä sitä vaan järjestellään hiljalleen tavaroita paikoilleen ja asetutaan taloksi. And note for the future self: Don't move under Christmas or New Years Eve 'cause it's super exhausting.

Mutta mitä nyt tulee menneeseen vuoteen, niin raskashan tämä on ollut. Kaikkein vaikein tähän astisimmista, mutta onneksi on ollut ympärillä ihmisiä joihin turvautua. Sellaisia ihmisiä joiden kanssa jakaa niin arjen ilot kuin surutkin. Alkuvuodesta koettiin meinaan sellaisia asioita, jotka saavat edelleen tunteet pintaan ja kyyneleeet poskille. Siis täysin aikaa ja paikkaa katsomatta. On ollut aihetta elämää suurempaan suruun ja iloon henkilöstä, jonka avulla tästä kaikesta on selvitty. Ei läheskään kokonaan, mutta siltä osin että pystyy puskemaan eteenpäin.


On tullut matkusteltua ja tutustuttua uusiin kohteisiin ulkomailla. Ekana Berliinissä pohtimassa seuraavaa peliliikettä sekä ihmettelemässä Itä-Eurooppalaista avaruutta. Siis sitä miten leveästi kaikki kyseisen kaupunkin isoimmat aukiot, kadut ja keskukset oli pystytetty. Luoja ties millaisia kulkupelejä tai massatapahtumia varten sinne oli tarpeen tehdä niinkin leveitä mestoja. Alkusyksystä tehtiin puolestaan ihka ensimmäinen meidän suvun likkojen reissu, jossa oli meikäläisen lisäksi mukana sisko, äiti, täti ja mummu. Kaikesta sähellyksestä huolimatta meillä oli oikein onnistunut reissu, ja mieli tekisi mennä toistekin. Kunhan matkakohde pysyy yhtä simppelinä kuin Gdańskissa, jonka pienen "tarjonnan" vuoksi tuli aikuisten oikeasti keskityttyä enemmän matkaseuraan kuin muihin humpuutuksiin. Vikana moikkaassa frendiä Tanskassa, josta saan tuon samaisen kimman onneksi tammikuun lopulla takaisin samalla maaperälle. Tai no samojen rajojen sisäpuolelle. 


Kesään mahtui onneksi yhtä sun toista tekemistä. Milloin mökkeilemässä missäkin päin Suomea, kaupunkilomalla Pietarsaaressa, jazzeilla ja häissä. Sain myös mieluista pikkuväkeä kylään ja joita nyt Poriin väliaikaisesti muuttaessa pääsen onneksi näkemään huomattavasti useammin mitä aiemmin. Niin se elämä vaan rullaa menemään, mutta yksi asia on varmaa. Nimittäin se, että meikäläinen on niin ajatuksiltaan, päätöksiltään ja menemisiltään eräänlainen tuuliviiri. 


Entäpä sitten harrastukset ja treenaaminen rakkaan laji parissa? Meidän yhteinen tie tyssäsi toistamiseen vappuna, jolloin meikäläisen kunto romahti äkkiseltään ja korkealta. Oli varsin erilainen tapaus mitä tätä keissiä edeltävänä syksynä, mutta iloisena yllätyksenä Vaasan kotisairaala, jonka ansiosta osastolla tuli vietettyä pari päivää ekaa reissua vähemmän. Sen sijaan sain kolmesti päivässä kotiin (aamu-päivä-ilta/yö) ammattilaiset tarkistamaan vointini ja laittamaan vikoja antibiootteja. Tätäkään ajanjaksoa ei olisi muuten Nemon kanssa kaksin selvitty, mutta onneksi oli ystävä juuri oikeaan aikaan tällöinkin maisemissa. 


Tämän muuton myötä jouduin vaan ikävä kyllä luopumaan läheisiksi tulleista kavereista, jotka tuli tatamilla tavattua. Onneksi nykyään on olemassa monenmoista keinoja ylläpitää yhteyksiä, mutta eniten tässä kaivelee kuitenkin se, etten ole pystynyt treenaamaan useampaan kuukauteen juuri lainkaan. Koska treeneissähän näitä ihania ihmisiä on tavannut ja joiden kanssa on juteltu ja juoruttu ties kuinka monesti! On pohdittu syntyjä syviä, kaavailtu mennyttä ja tulevaa, suunniteltu isosti, naurettu äänekkäästi ja tietysti treenattu hiki hatussa.

Omalta osalta onni kuitenkin siinä, että vuosia vaivanneen niskaongelman syy saatiin vihdoinkin paikallistettua. Siis mitä luultavimmin kyseessä nyt liki 20-vuoden takaisen vastaiskun jälkivaivat, jotka olivat vaan tiheentyneen treenaamisen myötä tulleet siihen pisteeseen, että sanoivat itsensä lähes kokonaan irti. Mutta olempahan nyt tämän myötä osannut ottaa vihdoin neuvoista vaarin ja nimittäin oikeasti välttämään turhaa rasitusta. Sanompa kuitenkin vaan, että tällaiselle entiselle mennään-sata-lasissa-tyypin-urheilijalle ottaa todella koville kun joutuu olemaan pitkään sivussa harrastuksistaan. Siitä yhdestä arjen pelastajasta ja henkireiästä, jonka avulla olet jo pidemmän aikaa jaksanut paahtaa menemään. Terveys tulee joka tapauksessa laittaa etusijalle, etenkin näin nuorella iällä, jolloin asioihin on mahdollista vielä vaikuttaa. Muistakaa tekin siis tämä, ennen kuin on liian myöhäistä. 

Out of suffering have emerged the strongest souls;
the most massive characters are seared with scars.
- Khalil Gibran

lauantai 30. marraskuuta 2019

Täällä määrään minä

Näin yleismaailmallisesti ajateltuna, ei ole olemassa oikeaa tai väärää. Miten siis määritellä jonkin asian oikeellisuuden tai todellisen painoarvon? Ja koska monet käsitteetkin ovat suhteellisia, kuten esimerkiksi aika, niin meistä jokainenhan kokoaan itselleen juuri ne omat juttunsa aina sen mukaan, mitkä kokee oman elämänmenonsa mukaan aiheellisiksi. Kukin siis päättäkööt itse, että elääkö hetkessä vai suunnitteleeko menojansa huomista pidemmälle. Mitä aikoo tehdä, kenen kanssa ja missä.

Decision are the hardest thing to make, especially
when it's a choice between where you should be
and where you want to be.
- Unknown

Itse olen tunnetusti melkoinen tuuliviiri omien suunnitelmieni kanssa, ollut jo pitkään. Oli kyseessä sitten mikä tahansa arkinen valinta tai pyhäpäivien tukikohdan valinta, niin olen voinut muuttaa mielipidettäni vielä viime hetkellä. Tiedä sitten miltä se on vaikuttanut ulkoapäin, mutta ompahan tullut ajateltua asiat aina monelta kantilta. Mietittyä siis muitakin kuin vain omaa napaa. Toki tässä vaiheessa, kun on saanut ympärilleen ihmisiä, joille tahtoo pelkästään hyvää, niin ilman muuta tulee ajatelluksi myös heidänkin napojaan! Ja koska nyt on hyvä, niin jatketaan samaa rataa. Ei ajatella liiaksi tulevaa, vaan nautitaan hetkistä heti, tässä ja nyt.

All for one and one for all,
united we stand divided we fall.
- Alexandre Dumas

lauantai 28. syyskuuta 2019

Mitä silmät ei nää

Taas tuli huomattua, että turha siintää suunnitelmiaan liian kauaksi. Tai mitä tulee siis suunnitelmiin viikonloppureissuista tai vaan pidemmistä ulkoilu- ja retkeilykohteista. Sillä löytyyhän sitä uutta ja ihmeellistä koettavaa ihan lähimaastoistakin. Ei tarvitse kuin valita kohde, pakata mukaan reissumiehet ja termospullo, niin seikkailu voi alkaa.


Viime viikonloppuna esittelyvuoroon pääsi taas Svedjehamnin näkötorni, mutta ennen kuin sinne sopi ylös asti kavuta, niin piti hieman köpötellä poluilla. Ja tulihan siinä samalla opittua yhtä sun toista historiasta ja paikallisen luonnon tarjoamista ihmetyksistä. Strömsööseenkin piti nuo kaksi ulkopaikkakuntalaista viedä.


Toisena oltiin puolestaan Öjbergetin luontopolulla, jossa sielläkin oli yhtä sun toista asiaa, jota hämmästellä ja ihmetellä. Oli siirtolohkareita, hiidenkirnu, pirunpelto ja kolmiomittaustorni. Täysin semmoista kamaa, että aivan kuin olisi ollut oikeen työn puolesta tyhyilemässä. Varsinkin kun ottaa mukaan vielä Merenkurkulle tyypillisen maankohoamisen.


Mutta työasiat kuitenkin sikseen, sillä niiden puolesta päivitellään kuulumisia vasta marraskuun puolella. Ja vaikka niihinkin liittyy muutoksen tuulia, niin kaikki aikanaan. Etenkään kun ei ole varmaa, että mistä päin maata sitä alkaa seuraavaksi elämäänsä tarkastella. Toiset sanovat, että elämä menee seitsemän vuoden sykleissä. Ei vaan minulla, ainakaan vielä. Tässä vaiheessa mennyt paljolti aina kaksi vuotta kerrallaan. Pian tulee täyteen jo kolmas, joten muutokset ovat enemmän kuin suotavia.

Be the reason somebody smiles today.
- Unknown

keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Somersault

Elämä on tätä nykyä kyllä yhtä kuperkeikkaa (eng. tumble, somersault). Life's a mess. Life sucks ja sitä rataa. Ei nyt ihan täysin, mutta suurimmalta osin ja viime aikoina vähän turhan usein. Sillä juuri kun olet ehtinyt hengähtää ja toipua aiemmasta, niin pumpumpiu ja löydät itsesti yllättäen lattialta, taas. 

Ties mistä tämäkin johtuu kun jo toistamiseen osuu ja uppoaa. Huonoa tuuria vaiko vain tunnettua elämänviisautta tyylillä "everything happens for a reason". Oli miten oli, niin tällä kertaa kuitenkin tiedettiin mistä kaikki juonsi juurensa, joten tuosta tutuksi tulleesta kuopasta oli suhteellisen helppoa alkaa yrittää kapuamaan ylös.

Tough times never last, but tough people do.
- Robert H. Schuller

Sanotaan, että elämä opettaa, mutta ilmeisesti kantapään kautta. Ei meinaan käynyt pääsiäisenä  pienessä mielessäkään, että kyljyksissä tuntunut piina tarkoitti ongelman piilevän pintaa syvemmällä. Nuo lihasjumit kun kerran tuppaavat olemaan yhtä arkipäivää kuin viikottaiset hedaritkin.


Toisin kuitenkin kävi ja tässä sitä nyt ollaan taas tovi aloillaan. Tantereelle palaaminen ottanee oman aikansa, sillä menee hetkinen ennen kuin saa paketin entiselleen. Onneksi on lähellä ihmisiä, joilta saa tarvittavan avun, tuen sekä ymmärryksen. Kanssaihmisiä, joiden kanssa jakaa elämän ilot ja surut. 

A true hero isn't measured by the size of his strength,
but by the strength of his heart.
- Hercules

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

On siis kevät

Nyt kun tuosta takatalvesta päästiin, niin kevät tuli ja oikein rytinällä! Tai ainakin tuon auringonpaisteen tuoman lämmön puolesta. Viikonloppuna meinaan ollut mitä mahtavimmat kelit ulkoilla ja ollaan täällä Vaasassa saatu nauttia lähes tuulettomasta säästäkin.


Toki koko tätä mennyttä viikkoa on itsellä varjostanut kova hedari eli ikuinen vaiva nimeltään migreeni, mutta joskos siitä oltaisi nyt edes hetkeksi päästy eroon. Näillä näkymin enteilee siis hyvää, mutta koskaan ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan.

Behind the could the sun is still shining.
- Abraham Lincoln


Tuli tuossa muutama aika sitten sohvalla köllötellessä muuten sellainen olo, että hitsit, koska olen aikuisten oikeasti viimeksi vain hengannut kotona vällyjen alla tekemättä mitään? Tuli vissiin tokaistua, että siitähän nyt on aikaa, mutta eihän niin saisi olla? Siis että on koko ajan menossa paikasta toiseen ja vieläpä uppoutuneena pää kolmantena jalkana paikassa X kunnes tajuat, että kotvan kuluttua tulisi olla paikassa Y. Niimpä päätin, että tästedes annan itselleni enemmän aikaa vaan olla ja levätä ja palautua elämän vastoinkäymisistä päivä kerrallaan.


Kalenteri tuppaa uhkaavasti aina täyttyvän yhtä sun toisesta, mutta jatkossa tulee varmasti mietettyä useampaan otteeseen, että jaksanko oikeasti? On vaan olemassa niin paljon sellaisia menoja joille ei millään haluaisi sanoa ei, mutta nyt pitää vaan opetella, sillä liika on aina liikaa. Varsinkin äärirajoille vedettynä.

Maaliskuun lopussa oltiin tosin treeniporukalla vähän erilaisella reissulla kun lähdettiin odotetulle alueleirille niinkin ylös pohjoiseen kuin Ouluun! Siellä saatiinkin sitten treenattua yhteensä useampi tunti ja hetken lounasaikaan leikittyä jopa turisteja. Koska pitäähän sitä aina muutamat pakolliset lomakuvat ottaa, että tietää missä on mihinkin maailmanaikaan ollut.


Tämäkin ihan vaan kotosalla vietetty iisi viikonloppu tuli myöskin enemmän kuin tarpeeseen, sillä viime viikot ovat tosiaan olleet turhan hektisiä ja tapahtumarikkaita tälle pimulle. Mutta onneksi pääsiäisenä pääsee vaihtamaan vapaalle, koska silloin vasta rentoa meininkiä onkin luvassa! Nyt vaan peukut pystyssä odotellaan, että aurinkoiset ilmat ovat tulleet luoksemme jäädäkseen ja että tämä meikäläisen tämän hetkinen hyvä fiilis sekä rauhoittumisen tuoma hymyn pilke kasvoilla eivät hevillä hälvene.

It doesn't take a lot of strength to hang on. It takes a lot of strength to let go.
- J.C. Watts

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Uuteen nousuun

Tuo ilmaus "rakkaudesta lajiin" tosiaan pitää paikkansa. Jos sitä ihmisellä meinaan on se jokin oma juttunsa tai harrastuksensa, niin siitä saa irti kyllä niin paljon. Tai ainakin omat harrastukseni ovat sellaisia, joista saan enemmän kuin toivottua sisältöä siis iloa ja ajanvietettä elämääni.

Kun kerran pyrkii harrastamaan säännöllisesti, niin viikotkin rullaavaat eteenpäin ihan omalla rytmillään. Päivän treenejä odottaa into piukeena heti aamusta, sillä nehän ovat aina niitä viikon kohokohtia. Siis koska pääsen taas salille ja näkemään treenikavereita? Niitä ihmisiä jotka tekevät tästä harrastamisesta vielä astetta mukavampaa. Ja lähes jo heti treenien päätyttyä sitä alkaa miettimään, että koska saan tulla tänne uudelleen. Kuinka monta päivää on seuraaviin treeneihin? Tulisiko joku kehänurkkaan kanssani huomenna?

Commitment is the foundation of great accomplishments.
- Heidi Reeder

Kun on löytänyt itselleen sen jonkun jutun, siis sellaisen asian, jonka eteen haluaa tehdä töitä ja joka saa sinut vähän kliseisesti sanottuna syttymään, niin se on sitten menoa. Sitä haluaa vaan lisää ja lisää, uudelleen ja uudelleen. Ehkä joskus jopa liian paljon niin, että unohdat tavallaan kokonaan omasta jaksamisestasi huolehtimisen ja tätä rataa jatkaessasi törmäät lopulta seinään. Loppu nyt olikin arvattavissa eikä siitä kokemuksesta enää sen enempään. Keskitytään siis vain tulevaan ja pidetään tiukasti kiinni tästä euforiasta, josta olen onnistunut saamaan uuden otteen. 

Jos verrataan kesään, niin kunto ei tosiaan ole kohdillaan, mutta siitä huolimatta täytyi viime lauantain treeneissä koittaa vetää sata lasissa ja puuskuttaa menemään. Mut minkäs sille oikeasti mahtaa kun tykkää jostakin niin kovasti eikä millään malttaisi olla aloillaan. Ai että muuten sitä fiilistä mikä tuosta tunnin ähellyksestä tuli! Useamman viikon on-off-treenailun jälkeen tunsin päässeeni jälleen takaisin kuvioihin. Nyt voisin parhaani mukaan yrittää ottaa rauhassa niin eiköhän se tästä taas lutviudu. Ehkäpä sitä olisi kuosissa ennen kuin huomaankaan.

Time is the coin of your life. You spend it.
Do not allow others to spend it for you.
- Carl Sandburg

keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Finding Nemo

They say that timing is everything. But is it really? I dare to admit that that's not the case. Since if you've ever been wondering that what would be the best time to act, it may not always feel right. At least in those times when you would like to gain something new in to your life.

When the time is right, I, the Lord, will make it happen.
- Isaiah 60:22

So, if you have some plans in your mind remember to consider them carefully. You can reflect them in to your present life but try not to overthink anything. Time will go on and things will happen. Just make sure that you're absolutely ready for any upcoming incidents. For better or for worse. 

We're supposed to dream big and to have some high hopes for a living. Even I had a dream once. I thought about it roughly over four years and I was so thrilled when it finally came true. And nowadays I couldn't be happier even if it's taking a lot of effort and nerves.


Thank you Nemo for bringing some unconditional joy in to my life. Thanks to you I'm not alone anymore. You're such a charming little fella.

Being nervous isn't bad. It just means something important is happening.
- Michael Jordan

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Pääsiäinen reissussa

Mikä maa, mikä valuutta? No vielä pari päivää menee kotimaassa ja tutuilla markan syrjäyttäneillä euroilla, mutta sitten laitetaan nuo molemmat hetkeksi vaihtoon. Pientä piristystä Suomalaisten arkeen tuonut kevätaurinko ei tosin vedä vertoja sille lämmölle, jota pääsen aivan tuota pikaa itse nauttimaan.

Edessä olisi kokonaisuudessaan 3 viikkoa kestävä loma ja joka tulee kyllä tarpeeseen, koska meikäläisen työkalenteri ollut melkoisen täynnä alkuvuodesta tähän päivään saakka. Vapaallakin ollut yhtä sun toista tekemistä, jota jatkuvat sairastelut ovat häirinneet aivan liikaa. Siis sairastelut ja solmut pliis jo sikseen, jookos? 

The greatest weapon again stress is our ability to choose one though over another.
- William James

Ja vaikka siis sanon, että tuleva lomareissu tulee sopivaan saumaan niin toisaalta se myös katkaisee hyvän treeniputken. Kroppa ollut meinaan omasta mielestä viimeiset pari viikkoa sellaisessa iskussa/vireessä, että nyt lähtee! Tiedä sitten sitä onko se näkyny kuinka ulospäin, mutta itsensähän sitä aina parhaiten tuntee eikö totta? Oli miten oli, mutta nyt täytyy vaan antaa itselleen hetken löysää ja chillata tovi. Olla kiitollinen juuri tästä hetkestä ja kaikesta mitä on tähän mennessä elämässään saavuttanut. Laitetaan isoin vaihde silmään takaisin vasta loman jälkeen ja kohdistetaan katse kohti tulevaa kun on ensin akut ladattu täyteen uutta virtaa.

It's exhausting to fight a war inside your head every single day.
- Mickie Ann

Toki sitä tulee ehkä jotain ylläpitävää treeniä tehtyä lomallakin, koska on pakko. Käytän sanaa "pakko" siksi, että meikäläiseltä palaa yleensä käpy aika nopeasti silloin jos en ole päässyt purkamaan energiaani tai vienyt (fyysistä) jaksamistani äärirajoille. En siis ole millään tavalla yliaktiivinen, mutta kun on vaan yksinkertaisesti tottunut aina liikkumaan, niin koko paketti se vain menee täysin levottomaksi päästä varpaisiin. Siis kirjaimellisesti ihan päänuppiin asti. Sitten sitä alkaa stressaamaan täysin turhaan siitä, ettei ole treenannut tai tehnyt ylipäätään mitään. Ja kyllä tästä jos jostakin minun tulisi oppia pois. Sillä eihän omien höyryjen päästäminen saati niiden sisällä pitämisen tulisi vaikuttaa muihin ympärilläoleviin ihmisiin? Ei hyvässä eikä pahassa.

Varnaisten lajitreenien poisjäämisen vuoksi voisinkin vaikka alkaa miettiä enemmän juuri tuota henkistä puolta. Nimittäin se mitä tapahtuu ja pyörii korvien välissä, vaikuttaa suoraan jaksamiseen ja siihen, miten itseään saa psyykattua eri tilanteissa. Se on samalla asia, jota ei voi koskaan harjoittaa liikaa ja jossa ainakin minulla henkilökohtaisesti on parannettavaa.

There is no health without mental health.
- David Satcher

perjantai 9. helmikuuta 2018

Potkua päivään

Kuinka moni teistä tunnustaa olevansa aamuihminen? Minä koen olevani sellainen ainakin jossain määrin, sillä mielummin nousen ylös aikaisin kun nukun puoleen päivään asti, koska silloinhan on koko päivä jo mennyt! Tai näin minä tuppaan ajattelemaan. Minuun on myös iskostunut jostakin sellainen ajatus, että jos nukun "liian" myöhään niin se tarkoittaa sitä, että koko päivä on jo pilalla.

Tosin se riippuu aika paljon keleistä ja siitä mitä ohjelmaa päivässä on, mutta mikä olisikaan sen mukavempaa kuin laittaa päivä käyntiin esimerkiksi aamulenkillä? Ja kun se on ottanut itselleen tavaksi, niin se ei myöskään tunnu vaivalloiselta. Sanoo siis hän kuka on tehnyt niin jo useamman vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä. Ei tarvitse kuin nousta reippaasti ylös heti herätyksen soidessa, vetää lenkkikamat niskaan ja astua ulos vaikka silmät sojottaisivat siinä vaiheessa vielä hieman ristiin. Kyllä ne siinä ensimmäisten askelten aikana useimmiten avautuvat.

The mind is just like a muscle, the more you exercise it,
the stronger it gets and the more it can expand.
- Idowu Koyenikan

Ja ne jotka ovat olleet edes joskus ulkona kukonlaulun aikaan tietävät kuinka hienoa se on nähdä, että luonto itsessään on vasta heräilemässä. Silloin näkee yleensä myös sellaisia elukoita joita ei tavallisesti päiväsaikaan näkisi. Kaikkein upeinta on kuitenkin lenkkeillä aamuvarhaisella aamu-usvassa sellaisessa paikassa joka on liki vettä (esim. järvi, joki tai meri), koska silloin vasta sykähdyttävän näköistä onkin!

The purpose of training is to tighten up the slack,
toughen the body and polish the spirit.
- Morihei Ueshiba

Vaikka urheilu ja liikunta edistävät terveyttämme ja niistä saa paljon energiaa, ovat kaikenlaiset aamutreenit mielestäni ihan omaa luokkaansa. Ja tällä tarkoitan siis niiden tuomaa lisävirtaa, josta saa todellista puhtia päivän koitoksiin. Itse olen esimerkiksi tällä viikolla tehnyt yhteensä kolme aamutreeniä: maanantaina ja eilen salilla sekä tänään juoksulenkillä. Plus tähän päälle "tavalliset" iltapäivän treenit ja se tosiasia, että vielä on viikkoa jäljellä!

Aamuhuhkimisen sekä itse "aamuvirkkuilun" toteuttaminen on kuitenkin yksilöllistä, sillä kaikki meistä eivät ole välttämättä parhaimmillaan tai millään tavalla edes kovin skarppina heti aamusta. Toiset saattavat sen sijaan väsyä aamutuimaan treenaamisesta niin paljon, että loppupäivä on kaikkea muuta kuin pirteänä olemista. Mutta jokainen meistä löytäkööt sen itselleen parhaiten sopivimman tavan ylläpitää omaa jaksamistaan ja vireystasoaan.

Don't let your mind bully your body.
- June Tomaso Wood

maanantai 27. marraskuuta 2017

Rakkaudesta lajiin

Vielä virtaa. Valitettavasti nyt ei ole kyse tuosta brittiläisestä klassikkosarjasta, jossa kohellettiin Yorkshiren kylän liepeillä, vaan jostain aivan muusta. Nimittäin nyt aion kertoa siitä, miltä tuntuu valmistautua ihka ensimmäiseen matsiin ja mitä kaikkea tässä on nyt viime viikkojen aikana tullut tehtyä. Ja nimenomaan lyhyen mittakaavan mukaan ilman mitään päiväkohtaisia tuntemuksia tai muuta sellaista. Ihan kuin tässä jännityksen lomassa olisi meinaan johonkin päiväkirjaan muka kerennyt raapustamaan! Lopussa vähän myös siitä miten tämä kaikki oikein sai alkunsa.

Kropassa tuntuu virtaavan energiaa vieläkin vaikka matsi oli jo kuluneena lauantaina. Ja vaikka tuota kyseistä päivää oltiin odoteltu monta viikkoa, niin kyllä se meni ohi vielä nopeampaa. Heti aamulla saatiin huokaista helpotuksesta kun puntarin lukemat näyttivät reippaasti alle ilmoitetun kisapainon. Sieltä sitten kiireen vilkkaa aamupalalle tankkaamaan tankki täyteen varsinaista koitosta varten. Eniten aiheutti stressiä nimenomaan tuo painon tarkkailu, mutta äkkiäkö kroppakin siihen tottui kun joutui useampana päivänä syömään normaalia niukemmin. Eli ei se vatsa nyt ihan mitään järjettömiä huudellut vaikka sinne laitetut safkat olivatkin välillä melko tarkkaan punnitut. Piti vain muistaa syödä mahdollisimman ravinteikasta ja monipuolista ruokaa, niin että jaksoi kuitenkin treenata hyvissä voimin.

Anything that gets your blood racing is probably worth doing.
- Hunter S. Thompson

Ennen kisoja treeneihin lisättiin lähinnä lisää ottelun omaista harjoittelua eli sparreja. Muutama viikko meni aikalailla laput silmillä kun olin niin keskittynyt treeneihin ja jättänyt viikonloputkin vapaiksi kaikista menemisistä. Ja minulle se ainakin toimi, sillä silmissä kiilsi viikkojen ajan vain yksi ja ainut asia, johon olin päättänyt keskittyä tasan sataprosenttisesti. Minä menen ottelemaan ja sitä varten täytyy treenata, piste. Minä asennoidun siihen kuin tavallisiin sparreihin, jotta en jännitä turhia, piste. Minä nousen kehään ja peittoan kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet, piste. Minä menen ja voitan, piste.

Joka päivä ei tietenkään voinut vetää sata lasissa vaan piti muistaa antaa kropan levätä siinä missä mielenkin, sillä henkinen valmistautuminen on yhtä tärkeässä osassa kuin henkilön oma fyysinen kunto. Pitää käsitellä nälän tunnetta, väsymystä, väsymyksestä ja nälästä johtuvaa ärtymyksen tunnetta sekä siitä kaikkein suurimmasta tekijästä eli jännityksestä aiheutuvia tunnetiloja. Ja mitä lähemmäs kisoja mennään, niin sitä enemmän kyseiset tunteet tuppaavat kasaantua ja nousemaan pintaan. Nuo tuntemukset kannattaa todella käsitellä niin, että osaa sitten tilanteen tullen valmistautua siihen mitä tuleman pitää ns. niin hyvässä kuin pahassa. Mikä kaikki voi mennä vikaan ja miltä se tuntuu? Entä miten selviän siitä tai miten siltä voitaisiin välttyä eli mitä minun tulisi tehdä toisin? Onko jotain mihin minä en voi vaikuttaa?

As soon as the fear approaches near, attack and destroy it.
- Chanakya

Kevyen tankkauksen jälkeen ehdittiin ottaa hetki lepoa, jonka jälkeen suunnattiin takaisin kisapaikalle Helsingin GB Gymille. Ei siinä kovin kauaa ehtinyt ympärilleen vilkuilla kun piti alkaa laittaa kamoja niskaan ja alkaa lämmittelemään. Muutama minuutti myöhemmin noustiin kehään ja se oli menoa se. Kaikki kolme erää menivät minusta todella nopeasti eikä niiden aikana ehtinyt mitään turhia edes ajatella kun kaikki olikin jo ohi ja käteni nostettiin ylös voittajan merkiksi. Siinä vasta tulikin tunnetta flikalle käsiteltäväksi, koska tuosta kyseisestä suorituksesta tulleet kiksit olivat aikamoiset. Ja ovat sitä edelleen, että meinasi ihan tämän päivän treenitkin mennä turhan hätiköidysti. Nyt pitää vaan palautua normaaliin arkeen treeneineen ja ruokineen. Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin seuraavaksi ajautuu tämän mukaansatemmaneen lajin kanssa.

Liikkuminen ja harrastukset ovat siis olleet osa elämääni aina tähän päivään asti. Pikkulikkana otin mallia vanhemmasta isoveljestä kun aloitin pelaamaan jalkapalloa. Tarkkaa aikaa en muista, mutta taisi siinä pallon perässä juosten kulua ainakin semmoiset 7 vuotta. Sitten tuli liian monta selvittämätöntä mutkaa matkaan teini-ikään varttuville nuorille, että jouduttiin laittamaan pillit pussiin lopullisesti. Monet jatkoivat pelaamista toisaalla, mutta meikäläinen ei osannut tuohon aikaan asennoitua seuravaihdoksen mukana tulevaan uuteen valmentajaan, joten jätin kikkailuni siihen. Vaikka pelasin harrastetasolla muutaman vuoden ajan, niin kyllä se silti edelleen pistää aina välillä kaduttamaan etten jatkanut pelaamista silloin muiden ikätovereineni kanssa. Ties missä sitä olisi nyt, mutta se on jo menneisyyttä se. Eikä mikään muuten vieläkään voita sitä fiilistä, kun laitat pitkästä aikaa nappulakengät jalkaan ja vedät muutamat kunnon ylämummot niin että verkko heiluu.

Opiskelijavaihdosta palattua otin mallia vuorostaan nuoremmasta isoveljestä, jonka kautta uskaltauduin potkunyrkkeilyn peruskurssille. Ja tällä tiellä sitä ollaan edelleen vajaat 3 vuotta myöhemmin. Enkä voi muuta kuin todeta, että onneksi lähdin kokeilemaan jotain aivan uutta, koska sitä kautta löysin itselleni uuden rakkaan urheilulajin. Harrastuksen joka on tällä hetkellä selkeänä ykkösenä, jonka olen laittanut useasti monen muun asian edelle ja joka vie mennessään viikosta toiseen. Uusien asioiden oppiminen ja niissä onnistuminen ovat niitä juttuja, joiden takia tulee mentyä salille kerta toisensa jälkeen. Kirsikkana kakun päällä treenien kautta tulleet kaverit, joilta saama tuki ja kannustus olivat arvossaan myös kisojen kynnyksellä. Eli tällaista ei-niin-lyhyttä kerrontaa tällä kertaa, mutta kun ihmisellä on jokin intohimo niin sen ehdoilla mennään.

A man will fight harder for his interest than for his rights.
- Napoleon Bonaparte

torstai 31. elokuuta 2017

Eräs elokuinen iltapäivä

Yhtenä päivänä sitä ja toisena tätä. Yksi erityinen kerta on kuitenkin jäänyt mieleeni, ja silloin oli vielä maanantai! Sitä oltiin töissä normaaliin tapaan rennon viikonlopun jälkeen ja laskettiin päiviä tulevaan lauantaihin. Ai miksikö? No silloin menen repäisemään puolimaratonin. Tällä kertaa tosin ilman sen suurempia toiveita aikaennätyksestä. Ai miksikö? No eipä ole tullut tämän vuoden puolella kovin hartaasti harrastettua tuota lenkkipoluilla kipittelyä. Ai miksikö? No kun focus on ollut aivan toisessa lajissa. Ai miksikö? No syy siihen selviää ehkä loppuvuodesta.

Small efforts sustained over time can produce significant results.
- Elder Durrant

Ja nyt takaisin siihen maanantaihin. Polkaisin keltaisen luottokiiturini (iskän mieleisekseni maalaama mummis) töiden jälkeen paikalliseen fillariliikkeeseen. Olin saanut kuulla, että siellä olisi samanmerkkinen menopeli, jonka olin ajatellut ostaa edesmenneen tilalle. Tarkoittaen siis että kamutin (selkokielellä myin) vanhan maastopyöräni (veljeni huostasta hankitun) eteenpäin eräänä toisena iltapäivänä. Olin päättänyt ryhtyä tuumasta toimeen koska haluan ostaa uuden. Ja koska meikäläinen ei ole pituudella pilattu, niin tuon uuden pyörän rungon koko on aiheuttanut pientä päänvaivaa. Niin ja kun eri merkkisten pyörien rungotkin ovat ymmärrettävästi erilaisia. On paljon mittoja ja lukuja vertailtavana. On reachii, seat tubee (ST), top tubee (TT) ja vähän ticoticoo, no ei sentäs. Mutta lyhykäisyydessään pyörien geometrialla on siis väliä eivätkä ne ole tuulesta temmatut hintalaadultaan hyvien pyörien kohdalla. Näin totesivat Polkupojissa.

I think the thing to do is to enjoy the ride while you're on it.
- Johnny Depp

Anyhow, anyway, pääsin kokeilemaan toista saman runkokoon pyörää kuin aiemmin. Puhuttaessa nyt viime päivien aikana tehdyistä koeajoista kahden tyystin eri merkin välillä. Kyseiset yksilöt vaikuttivat suht samankokoisilta, mutta todellinen ero paljastui vasta geometriataulukoita vertailtaessa. Erot eivät ollut suurin eikä sitä tosiaan edes huomannut satulan päältä. Lyhyen koeajon ja kahden erittäin mukavan asiantuntijan kanssa käydyn pitkän keskustelun (ohi aiheen ja niin päin pois) jälkeen olin päättänyt minulle mielestäni parhaiten sopivan rungon (versus ketteryys/näppäryys) koon. Niin ja sen että nyt se tapahtuu, meikä ostaa itselleen ihkauuden fillarin. Tai siis että meikä tekee tilauksen netistä, koska haluamaani mallia ei ole saatavilla täältäpäin.

Tällä tekstillä yritän siis kertoa, että kun päättää tehdä jotain ykskaks eli ilman päivien suunnittelua, niin arki voi yllättää. Oli sitten maanantai tai joku muu yksi monista ihanista viikonpäivistämme. Mitään maailmaa mullistaa ei tapahtunut paitsi kun että minulle tuli tuosta vajaan kahden tunnin visiitistä aivan uskomattoman tyytyväinen fiilis! Tuli siis jälleen kerran todettua, että uusien samanhenkisten ihmisten tapaamisesta tulee ihan älyttömän hyvälle tuulelle. Onnea on saada keskustella sellaisten ihmisten kanssa joita kiinnostaa ja ennenkaikkea jotka ymmärtävät mistä puhutaan. Oli se sitten ohi aiheen tai ei.

Learn from yesterday, live for today, look to tomorrow, rest this afternoon.
- Charles M. Schulz

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Yhtä juhlaa

First things first eli onnea kaikille vastavalmistuneille ikään ja opinahjoon katsomatta. Oma valkolakki tuli ansaittua jo viisi vuotta sitten ja korkeakouluopinnot laitettua pakettiin viime vuoden tammikuussa (toki virallinen valmistujaispäivä osui karkauspäivälle), joten tässä ollaan oltu jo tovi niin isoa ja aikuista. Tai niinhän sitä luulisi, mutta tottahan se on, että fiilis on erilainen mitä silloin joskus "villeinä" opiskeluaikoina. 

What takes us back to the past are the memories.
What brings us forward is our dreams.
- Jeremy Irons

Aikuisiahan tässä ollaan ja vaikka ikääkin tuli tuossa viime viikolla lisää, niin en vieläkään osaa täydellä varmuudella sanoa mitä haluan tehdä kun kasvan isoksi. Tämänhetkinen onneni on olla työssä jossa viihdyn ja josta pidän. Ja vaikka olen kaukana kotikulmilla pyörivistä kamuista ja perheenjäsenistä, niin olen onnistunut löytämään osan onnesta harrastukseni parista. Treenaamisella on toisinaan ollut tapana muuttua aina näin kesän kynnyksellä, ja jotta kunto olisi entistä parempi heti syksyllä, niin täytyyhän sen eteen tehdä töitä. Meillä on kesän ajaksi omanlaisemme ohjelma peruskuntokaudelle, jonka sanoman voisi kiteyttää tyyliin "say no to excuses" ja jolla kompataan ja kannustetaan toisiamme. 


Tällä viikolla käytiin kimpassa lenkillä Öjbergenillä, jonne meikä pyöräili suoraan töistä. Tuplatreeni siis sinällään koska ylös-ylämäki-alas-alamäki-reitin jälkeen piti polkea vielä vajaa kolmevarttia kotiin. Mutta mitäpä tuosta kun kerran kivaa oli!

Happiness is not a goal: it's a by-product.
- Eleanor Roosevelt

Kuluva viikonloppu menee astetta rennommin, mutta edellinen oli sitä itseään eli pelkkiä pippaloita! Silloin oli ohjelmassa yhtä sun toista tunteet pintaan nostavaa juhlallisuutta. Yksi päivä (ilta ja yö) meni nimittäin Pohjanmaalaisittain vietyissä kihlajaisissa ja seuraava ylpeän sylikummin asemassa kirkollisissa ristiäisissä. Voi sitä onnen ja ilon määrää. Silloin jos koskaan koin olevani kiitollinen, siunattu ja onnellinen. Enkä lain väsynyt lyhyiden yöunien tai pitkien ajomatkojen takia. 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Breaking the habit

Tavat ja tottumukset. Seder och bruk. Habits, customs and traditions. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja ihan kuin siinä laulussakin lauletaan, on maailmassa monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat. Mutta jos nyt kuitenkin ensin turvauduttaisiin englannin kieleen ja avattaisiin hieman noita käsitteitä eli sanojen merkitystä ennen kuin aloitetaan varsinainen asia.

Chains of habit are too light to be felt until they are too heavy to be broken.
- Warren Buffett

Kun puhutaan opituista tavoista käytetään englannin kielessä sanaa "habit". Eli kun jotain tiettyä asiaa toistaa tarpeeksi monta kertaa, tulee sitä tapa. Kun taas jotain asiaa toistetaan sen vuoksi että niin on tehty jo iät ja ajat, käytetään sanaa "custom". Tämän toisenlaisen tavan, tottumuksen voisi sanoa olevan siis eräänlainen sosiaalinen sääntö (normi) kuinka toimia. Siitä päästäänkin perittyihin tapoihin ja perinteisiin, joilla on jonkinlainen erityinen merkitys tai käsitys. Sanaa "tradition" käytetään lisäksi puhuttaessa erilaisista uskomuksista (belief) eli uskoon taikka luuloon pohjautuvista käsityksistä. Ja mitä enemmän asiaa kaivaa niin esiin tulee myös niin sanotut käyttäytymissäännöt eli etiketti (manners). Koodisto, jonka olettamusten/odotusten mukaan ihmisten tulisi kussakin sosiaalisessa tilanteessa toimia ja käyttäytyä.

A deep meaning often lies in old customs.
- Johann Friedrich Von Schiller

Opittuja tapoja on aivan valtavasti ja osa niistä saattaa olla myös niin huomaamattomia ettet tiedosta niitä itse. Syvälle ajatuksiin, olemukseen tai ulkoiseen käyttäytymiseen juurtuneet tavat voivat olla niin hyviä kuin pahoja tai jollain tapaa noloja, vanhanaikaisia tai outoja. Osa niistä saattaa ärsyttää myös muita ympärilläsi olevia ihmisiä. Tai sitten sinua itseäsi alkaa ärsyttämään tilanteissa, joissa muut eivät tee asioita niin kuin sinulla on ollut tapana tehdä. Jos on esimerkiksi aina asunut itsekseen (kuten allekirjoittanut), niin onhan se täysin ymmärrettävää että silloin tietyt arkipäivän askareet tulee hoidettua tietyllä tapaa. Eikö vain? Ja että kämppäsi tavarat on justiinsa niin tiptop, että pienen pieni leivänmurunenkin aiheuttaa ahdistusta.

Tai sitten tämä eli kun koittaa se kaunis päivä kun saat kylääsi vieraan, joka läikyttää joka hemmetin kerta kaffet pitkin pöytiä ja kun tämä on tapahtunut riittävän monta kertaa, niin auta armias kun hemmetti repeää ja sinun on pakko laukoa sammakot suustasi. Eivät tohelot tahallaan eikä allekirjoittanut pahallaan, mutta mikä siinä on ettei nesteet pysy raameissaan. Ja te, jotka nyt itsenne tästä ehkä syystä tai toisesta tunnistitte, niin älkää ottako tästä itseenne, älkääkö huolestuko. Teitä on ihmeellisen monta eikä minun pieni maailmani ole vielä likaisiin pöytäliinoihin kaatunut. Perfektionisti en omasta mielestäni ole, mutta pikkutarkka kylläkin, joten härkästen teko kärpäsistä tapahtuu välillä turhankin helposti. Pahoittelut siitä!

Kaikkein kummallisinta tässä on kuitenkin se, että turhautuako jostain muutoksesta tai erilailla tehdystä asiasta vai ei, riippuu täysin siitä kenen seurassa se joku tapahtuu tai kuka sen jonkun tekee. Lieneekö syy yksinkertaisesti omassa fiiliksessä vai että joidenkin henkilöiden kanssa vain tuppaa olemaan napit vastakkain. Tarkoittaen, että jos molempien persoonaan kuuluu pilkun viilaaminen. Jossain tapauksissa vastakohdat saattavat siis täydentää toisiaan, mutta toisinaan kahdesta miinus -navasta ei kyllä plussaa saa tekemälläkään.

The opposite of anger isn't calmness, it's empathy.
- Mehmet Oz

Se, että tietyt tavat ovat tiedostamatta osa elämääsi, ei tarkoita etteikö niistä voisi päästä eroon. Siis jos jollain niillä ei-niin-hyviksi-luettavilla-tavoilla on kielteistä vaikutusta sinun tai läheistesi arkeen. Jos sinulla on tapana esimerkiksi näpytellä jatkuvasti puhelimellasi, niin kuvitteleppa tilanne jossa istuskelet kahvilassa ja päivittelet kuulumisia kaverisi kanssa long time no see -tyyliin. Mutta silti tämän katse ja keskittyminen ovat kämmenissä lämpiävässä luurissa. Rasittavaako eikö? Seurassa kun ollaan niin kohteliaisuus ja toisen osapuolen kunnioittaminen ennen kaikkea jookosta? Aika kuluu vaikket vahtaisikaan kelloa sekunnin välein. Eivätkä ne whatsappiin tulleet viestitkään katoa, joten relax buddy.

Arkemme sisältää myös läjäpäin tapoja, jotka ovat tulleet perinteiden mukana ja jotka on pyrittävä säilyttämään nimenomaan sen vuoksi että ne ovat perinteitä kaukaa menneisyydestä. Juhlapyhät ovat asia erikseen enkä nyt sano että niistä pitäisi luopua, mutta niiden tuoman stressin ja hiusten halkomisen välttäisi ilomielin varmasti aika monikin teistä. Sitten on arkipyhiä ja niitä ei-niin-juhlallisia-mutta-juhlittavia-pyhiä-kuitenkin. Kaikkihan lähtee silti siitä mitä juhlia ja pyhiä on tottunut/oppinut juhlimaan eli miten meidät on kasvatettu. Ja johon vaikuttaa tietysti myös uskonto ja kulttuuri, sillä eihän joulu tarkoita kaikille koristeltua kuusta, sinapilla kuorutettua sikaa tai jätesäkillistä lahjapaperia. Sad but true, mutta elämä on ja meidän on opittava elää sen kanssa.

Happiness doesn't depend on how much you have to enjoy,
but how much you enjoy what you have.
- Tom Wilson

maanantai 27. helmikuuta 2017

Sano mitä ajattelet

Välillä on sellaisia tilanteita joissa sitä vaan on hiljaa ja kuuntelee muita. Tai ainakin on kuuntelevinaan ja nyökkäilee jos muistaa taikka jaksaa. Tai siis ainakin mulla on, tiedä sitten teistä muista. Ajatukset kun vaan sattuu olemaan jossain aivan muualla että keskittyminen nykyhetkeen herpaantuu. Tälläiset tilanteet ovat kuitenkin vain hetkellisiä, ohimeneviä laput-korvilla-momentteja. 

I think a lot, but I don't say much.
- Anne Frank

En ole koskaan tykännyt olla huomion keskipisteenä tai ollut muutenkaan kovin äänekäs tyyppi. Ja se vaatii multa edelleen tosi paljon, että alkaisin täysin tuntemattomassa seurassa vetämään jotain johtajan tms. roolia. Mitä tutummassa ja pienemmässä ryhmässä olen niin sitä parempi. Mutta samalla osaan olla myös sellainen henkilö ketä ottaa ohjat itselleen jos muiden hommista ei tule mitään. Belbinin tiimiroolitestin mukaan olen nimenomaan turhia aikailuja ja vetämättömyyttä karttava takoja eli shaper, joka turhautuu/hermostuu helposti jos asiat eivät etene sovitusti. En siis puhua pälpätä koko aikaa, vaan avaan suuni silloin kun minulla on jotakin painavaa sanottavaa ja kun haluan tuoda oman mielipiteeni esille. Nämä seikat pätevät nyt paljolti menneisyyden opiskeluaikoihin, jolloin erilaisten ryhmätöiden tekeminen oli jatkuvaa pullaa. 

Be happy with what you have while working for what you want.
- Helen Keller

Kyseiset ominaisuudet ovat olleet tiedossa jo pitkään ja viime vuoden puolella tekemäni "itsetutkistelutehtävien" tulokset pelkästään vahvistivat omaa itsetuntemustani. Ei siis ollut aivan turhaa rampata Helsingissä mentorointiohjelmassa harvasen viikko ja tulla kotiin vasta puolenyön jälkeen. Herääppä siinä sitten aamukahdeksalta silmät ristissä duuniin seuraavana päivänä. No myönnettäköön, että kesällä meni kyllä ihan muistakin syistä päivä jos toinenkin osittaisella laput-korvilla-ja-silmillä-moodilla.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan erilaisia testejä tai ihan vaikka seurapelejä, joissa tutustutaan henkilöihin hieman pintaa syvemmältä. Oppia voi uutta tai vanhaa missä paikassa tahansa. Omat luonteenpiirteeni vahvistuivat entisestään eräässä saunaillassa, jossa pohdittiin olenko minä kameleontti vai leijona. Sanottakoon vain sen, että kyllä ne on ne läheiset ihmiset jotka sut parhaiten tuntee.

Unfuckwithable:
(Adj.) When you're truly at peace and in touch
with yourself, and nothing anyone says or does bothers you,
and no negativity or drama can touch you.

Elämässä tulee vastaan hetkiä, joissa sun vaan tulee päästä irti omista rajoitteistasi päästäksesi eteenpäin. Opettele sanomaan ei, jos sulle ollaan tarjoamassa uutta tehtävää vaikka nurkkasi olisivatkin täyttyneet jo ajat sitten askareesta nimeltä tekemättömyys. Uskalla puhua muille omasta ahdistuksestani ja kaikista niistä muista asioista jotka ottavat kaaliin. Älä missään nimessä ryve ongelmissasi yksin, vaan nappaa se luuri, soita, tekstaa tai pistä muille viestiä. Kysy missä mennään, mikä boogie. Pärise, rähise tai tärise vaikka lenkkipolulla niin kuin minä. Usko pois, se helpottaa.

Moods can be contagious. Don't catch or spread a bad mood.
- Marilyn Suttle

tiistai 31. tammikuuta 2017

Oodi odottelulle

Ajankulkua voi vahdata monella tapaa. Useimmat kyttäävät alinomaan kellojaan ja laskevat minuutteja joko jonkun alkamiseen tai loppumiseen. 

Koska lempisarjastani mahtaa tulla taas uusia jaksoja? Mikä päivä sen ja sen projektin deadlinet olivatkaan? Odottelun kohteita on useita, mutta yksi yleisimmistä tapahtuu juuri silloin kuin sitä vähiten toivoisimme. Ja se on niistä ehkä kaikkein ärsyttävin ja arkisin (ja mikä tapahtuu silloin kuin meillä on aivan jumalaton kiire). Nimittäin se hetki kun joudumme jumiin jonoihin. Oli kyseessä sitten jono kassalle, narikkaan, pankkiin, sovituskoppiin tai hedelmävaa'alle. Jokainen meistä toki suhtautuu näihin tilanteisiin täysin eri tavoin, mutta kehtaan kyllä väittää etteivät ne ilahduta kuin murto-osaa porukasta.

Life was always a matter of waiting for the right moment to act.
- Paulo Coelho

Ihan kuin koko elämä olisi pyhitetty odottamiselle. Sille tosiasialle, että meillä on päällä jatkuva kiire. Alituinen tarve päästä paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti. Tottahan se taitaa olla, mutta se johtuu puhtaasti omista valinnoistamme. Vuorokaudessa on rajallinen määrä aikaa, mutta silti haalimme itsellemme aina vaan lisää tekemistä. Ilmankos, että kaupankassalla alkaa patti paisua edellä olevan asiakkaan unohdettua punnita perunansa, jos parkkiaika on mennyt umpeen jo viisi minuuttia sitten. No joskos lähtisit ensi kerralla sinne kauppaan aikaisemmin tai laittaisit varmuuden vuoksi enemmän kolikkoja siihen parkkipaikan rahanimijään? 

What we do in life echoes in eternity.
- Maximus

Sanotaan, että ne ovat ne pienet asiat, pienet arkipäivän teot, joilla on merkitystä ja sen olen myös itsekin huomannut. Vaikka päivät kuluvatkin nopeasti tehtävien touhussa, niin on parempi höllätä välillä. Antaa itselleen enemmän aikaa johonkin muuhun, mutta niin ettei se aiheuta stressiä. Sillä se jos jokin on pahasta. Joten uskalla olla huoleti ja lopeta turha huolehtiminen. Asioilla on aina tapana järjestyä. Tavalla tai toisella. Odotit sitten uutta kuittinauhaa vaihtavaa kassatätiä, kädet täynnä olevaa tarjoilijaa, hitaalta tuntuvia liikennevaloja, hyviä uutisia soittavaa työnantajaa, sairauskierteen tai nukahtamisvaikeuksien loppumista. 

A ship is safe in harbor, but that's not what ships are for.
- William G.T. Shedd

perjantai 2. joulukuuta 2016

Out of the blue

Let's rewind to the end of August. Back to the time when summer was almost over and the days were still full of light and overall brightness. The last days at work were like they used to.


It happened just before my upcoming trips. I received an email which got me like "wow". It surpised me more than positively. I was asked to present my thesis. Or acctually to hold a short (and proper) lecture about its subject. I doubted for a second but it was obvious that I couldn't pass it. So, there was a bait and I caught it. I decided to travel to the other side of Finland. From the West to the East. To South Karelia to introduce myself to the others. For the sake of my future.

In the middle of a difficulty lies opportunity.
- Albert Einstein

Altogether everything went fine and pretty smoothly. I had plenty of time to prepare my presentation and got some good feedback from it. It was also great to got to know and meet new faces around the country. Especially other professionals from my field! Yet, I can't name myself as one of them 'cause I have just graduated and got my job title. Well yes it happened already at the end of February, but they have all been working so hard and for years for where they are now. But I will learn from example and gain as much knowledge as possible. One day I'll be a specialist too. Just wait and see.

Still round the corner there may wait,
a new road or a secret gate.
- J.R.R. Tolkien

Then almost but not quite out of the blue came winter. Yeah, finally it's December! One new year has once again come to an end and at this stage we tend to do a lot of things. Most of us will start to sum their goals and acts. Is there something we missed? How can we fix those things? How to revise our ambitions so that we won't do the same mistakes over and over again? And just like that you will recognize yourself in this same identical situation one year after another.  

Those who do not move, do not notice their chains.
- Rose Luxemburg

tiistai 16. helmikuuta 2016

Happily ever after

No nyt on kevättä rinnassa kun aurinko paistaa eikä ole kiire mihinkään. Nyt ollaan ansaitulla lomalla, jossa päivät aloitetaan hitaasti ilman minkäänlaista hoppua tai paniikkia. Ollaan vaan ja tehdään mitä milloinkin huvittaa. Ilmojen lämpeneminen ja auringon palaaminen kuvioihin ovat piristäneet varmasti monen muunkin kuin meikäläisen arkea. Ja tuo kirkkaan sininen (lähes pilvetön) taivas suorastaan huutaa, että nyt ulos sieltä kopperosta niin kuin olisi jo! Siis marsmars happihyppelylle ja nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta.

If you only walk on sunny days
you'll never reach your destination.
- Paulo Coelho

Oh, how much I've missed these kind of weathers. Sun is shining and spring is coming. And the best thing is that it's not as cold or dark than it was a few weeks ago. Though I'm feeling like some old lady when walking on the streets 'cause it's so god damn slippery out there. In this time of the year it takes ages to walk from one place to another. But why not to go by bike? Well, in my opinion walking is safer (even if it takes longer) and I don't want to fall over and hit my head or anything. It's part of our survival instinct that we all (hopefully) have. We just don't want to get hurt, simple as that. 

I have not failed. I've just found
10,000 ways that won't work.
- Thomas A. Edison

Everyone wants happiness or I think that most of us do. How to get a life forth living for? Is the question that's always on our minds. No matter where we go it's always with us. We think about it when where are young and when where are a bit older. So, what can we do about it? How to fulfil our dreams? What makes us happy?

We sometimes underestimate the
influence of little things.
- Charles W. Chestnutt


You might think that there's some kind of special tricks for it. I'm sorry to announce but there isn't. There's no right or wrong answers. The only way is just live. Be yourself and do what you want. Do anything what feels right and things you like. 

If you want to live a happy life,
tie it on a goal, not to people or things.
- Albert Einstein

It doesn't matter either if you go left or right. Every step is a step towards something new. Better times might be just around the corner so don't be afraid to take the next step. Be brave, be you. And remember to open your mouth if your ever feel bad. Tell your worries to your family or friends 'cause they're always here for us. They will listen and be by our side no matter what. 

The only way around is through.
- Robert Frost

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Work hard and dream big

Uusi vuosi alkaa usein sillä, että ihmiset asettavat itselleen tavoitteita. Tammikuun loppuun eli tähän hetkeen mennessä olen ehtinyt jo kuulla liudan erilaisia "paremman elämän" lupauksia ja haasteita, joilla porukka yrittää motivoida itseään. Lycka till vaan teille, mutta itse en asettanut itselleni mitään tavoitteita eli en ajatellut havitella mitään sen erikoisempaa. 

The start is what stops most people.
- Don Shula

Vuoteni ei siis alkanut tipattomalla, en ole herkkulakossa enkä kituuta itseäni sitä kuuluisaa kesäkuntoa varten. Olen vain päättänyt tehdä asioita, joista pidän ja jotka saavat minut paremmalle tuulelle. Mielentilaan, jossa nauttia arjen pienistä iloista ja hymyillä aamusta iltaan. Tämä lupaus on ainoa, minkä olen itselleni täksi vuodeksi asettanut. Se on ainoa oikea tavoite, mikä jokaisella maanmatosella tulisi olla. Unohtakaa tyhjänpäiväiset lupaukset ja turhuudet, jotka eivät tuota muuta kuin päänvaivaa. Älkää yrittäkö miellyttää muita vaan eläkää omaa elämäänne. Tavoitelkaa sitä parempaa elämää oman itsenne takia. 


New year has began and for some of you it might mean a whole new beginning. And so far I've heard plenty of different kind of promises that people have set for themselves. But please do not commit to something that you cannot do or won't even last. It's just pointless and maybe a bit overrated too. I bet that you can still achieve your goals (f.ex. the summer body of your dreams) without any promises which will only make you stress about them. If you want to have a better lifestyle, life or a year, just do it. 

Do stuff that will make you happy. Remember to enjoy all the little things in your life. Remember to smile when you wake up in the mornings. Think happy thoughts and smile also before going to bed at night. Live for yourself and forget what everyone else might say. It's your life, so it's up to you what you'll do with it. 

Always do what you are afraid to do.
- Ralph Waldo Emerson

For me it's time to take it easy for a while. During the next upcoming weeks I'll relax and think about my future, and what to do with my life. I need to it because I'll graduate in the next month. Only 29 days and then it's all done. Tough it feels like yesterday when I started my studies, but it all happened when I moved into another city in 2012. Everything was totally new for me and I didn't know anyone from the place where I was going to stay at least for the next three years. At that time it was one of the biggest changes in my life.  But I'm glad that I did it. Now I've plenty of memories reminding me from all the crazy things we did with my friends. Memories that are both happy and sad but I won't still change even a one of them.  

Simplicity is the ultimate sophistication.
- Leonardo da Vinci


Enää 29 päivää ja sitten on taas yksi opinahjo käyty läpi. Jatkoin opintoja ammattikorkeakoulussa heti lukion jälkeen eli vuonna 2012. Kaikki se oli osa yhtä isoa muutosta. Uusi alku alkoi tuolloin muutolla toiseen kaupunkiin, jossa en ollut edes koskaan käynyt. Sillä eihän ajaessa Forssan ohi tai pysähtyessä Autokeitaalla nähnyt kyseistä pikkukaupunkia ollenkaan. En tuntenut sieltä entuudestaan ketään, mutta sain sieltä paljon sellaisia ystäviä jollaisia minulla ei ole koskaan ennen ollut. Kaikki tämä tuntuu kuin eilistä, vaikka todellisuus on toinen. Opintoni ovat niin loppusuoralla, että päättötyö on tehty eli nyt vain odotellaan tutkintopapereita. Valmistun kuukauden päästä eli se siis oikeasti tapahtuu.


All our dreams can come true,
if we have the courage to pursue them.
- Walt Disney

Raskas työ vaatii rankat huvit, joten enköhän minä ole kaiken tämän jälkeen oikeutettu nostamaan käpäläni kattoon ja olla hetken tekemättä yhtikäs mitään. Toki pitäisi niitä töitäkin alkaa hakea, mutta kaikki aikanaan eli ei paniikkia. Nyt otetaan vain rennosti ja ihmettellään muun maailman menoa. Jos tässä samalla vaikka keksisi, että mitä sitä haluaisi sitten isona oikein tehdä. Siis mikä minusta isona tulee? Syvällä rintaäänella ja peukalot keskellä kämmentä voin sanoa, että ei harmainta aavistustakaan. Tässä vaiheessa pieni paniikki ja sormet ristiin. Kaikki tapahtukoot aikanaan.

Tuo kysymys on silti ehkä se koko elämän ja omalla kohdallani etenkin nykyhetken polttavin kysymys. Tutkintotodistuksen ja ammattitittelin "saaminen" ei siis aina välttämättä tarkoita sitä, että jollakulla olisi selvät sävelet omasta tulevaisuudestaan. Jos ei tiedä mitä haluaa, niin sitten on parasta vain kokeilla ja etsiä sitä oikeaa. Sama pätee varmasti myös moneen muuhunkin elämän osa-alueeseen, sillä elämä on valintoja täynnä. Niiden tekeminen vaatii mielettömästi rohkeutta ja uskallusta. "Everything happens for a reason" tulee ainakin minun mieleeni aina kun jotain ei-niin-kivaa tai odotettua tapahtuu. Virheistä oppii ja kokemus kasvattaa. Ja sokerina pohjalla kuuluisa klisee eli se mikä ei tapa vahvistaa.  

Let the beauty of what you love
be what you do.
- Rumi