Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yyteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yyteri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Karkauspäivän kuhinoita

Otsikolla ei nyt tarkoiteta sitä mitä ehdit jo mahdollisesti ehkä ajatella, joten stoptykkänään! Vedä luulosi oitis takaisin äläkä ajattele liikoja. Tässä ei ole kyse tämän kerran neljän vuodessa olevan ekstrapäivän perinteistä, vaan siitä kuinka tätä kyseistä päivää tuli tällä kertaa vietettyä. 


Päivä lähti käyntiin niin kuin mikä tahansa maanantai eli aika laiskasti. Verhojen läpi pilkottaneesta aamuauringosta tiesi kuitenkin heti, että this is going to be a good day! 

Unihiekan täyttämien silmien ja useamman torkkuhälytyksen jälkeen sain ruhoni ylös sängystä. Noutaja olisi kohta ovella ja kamat edelleen pakkaamatta, joten oli siinä pieni pakkokin mukana. Aamu koostui siis pikaisesta pakkaamisesta, jossa reppuun ahdettiin tavaroita sieltä sun täältä. Pitkälle venähtäneen aamupalan jälkeen juoksutossut jalkaan ja ulos reippailemaan! Oli aivan mielettömän upea sää, joten sehän tiesi reissua "omana takapihanakin" tunnettuun Yyteriin. 

Lenkin jälkeen lyhyt paussi ja toisenlaiset kamat päälle. Ilta meni laskettelurinteessä, jossa muisteltiin miten pysyä pystyssä laudalla. Viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää lähemmäs kymmenen vuotta, joten pieni harjoittelu ja "taitojen" verestys tuli kyllä tarpeeseen. Aika monta toistoa siihen vaadittiin, mutta kyllä niitä oppeja alkoi selkäytimestä loppujen lopuksi löytyä. Lautailuinto jäi niin päälle (vaikka takalisto muistuttaakin muutamasta ei-niin-onnistuneesta laskusta), että ties vaikka menisi jo huomenna uudestaan.  


Today you are You, that is truer than true.
There is no one alive who is Youer than You.
- Dr. Seuss


February 29th is leap day. It's part of leap year when we have one extra day in the end of this lovely month. There's a lot of different kind of traditions that people tend to combine to it. But I'm sorry to disappoint you 'cause my leap day has nothing to do with them.

I spend the day with my parents. First, me and my mom went jogging to Yyteri. The weather was so amazing and sunny! That snowy beach was so pretty and 'cause it's just so near to us than it almost feels like our own backyard. 

A few hours later I was snowboarding like a true professional! Not quite but it wasn't that far though. Eh, well actually I was learning (refreshing my skills and memories) how to slide down the slopes without continuously falling. But next time will be better! And I'm still kinda proud of myself since it has been almost ten years from the last time and today I managed it pretty well. Or at least I think I did.

Without action you aren't going anywhere.
- Mahatma Gandhi


 Go fast to enough to get there,
but slow enough to see.
- Jimmy Buffett

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Hetken mielijohteesta

Mitä enemmän joitakin asioita suunnittelee, niin sitä suuremmalla mahdollisuudella ne myös menevät pieleen. Eli toisinsanoen liian tarkka etukäteen suunnittelu on ehdoton nou nou, oli tavoitteena sitten täydellinen illanvietto kaveriporukalla tai viikonloppureissu keskimaahan. Liian yksityiskohtaisesti suunnitellut menot ja tekemiset tuppaavat mennä lopulta aivan nurin, eivätkä siis yhtään alkuperäisten suunnitelmien mukaan. 


Vaikka kalenterissa olisikin merkintä jokaiselle tulevan kahden kuukauden vapaille tai viikonlopuille, niin mitä niitä turhaan sen enempää järjestelemään. Eikö olisi parempi antaa niiden olla ja elää hetkessä? Elää päivä kerrallaan ja katse korkeintaan siinä tulevassa, lähimmässä viikonlopussa. Vasta sitten kun olet mennyt paikasta A paikkaan B, ja palannut sieltä mutkan jos toisenkin kautta lähtöpisteeseen, on sopiva alkaa miettiä tulevaa. Täydellinen elämän eläminen ja siitä nauttiminen jäävät tyystin taka-alalle, mikäli mielessä pyörii koko ajan seuraavien viikkojen humpat ja reivit. Samalla sitä myös laiminlyö ympärillä olevia ihmisiään, etenkin jos he eivät tule olemaan osallisena näissä tulevissa jutuissasi. 


Realize deeply that the present moment 
is all you ever have.
- Eckhart Tolle

Älä unohda, että elämä on tässä ja nyt. Muista nauttia jokaisesta hetkestä ja uudesta päivästä niin kuin se olisi sinun viimeisesi. Sillä eihän sitä koskaan tiedä, mitä voi tapahtua, mitä tulevaisuus on meidän varallemme oikein keksinytkään. 

It is not in the stars to hold 
our destiny but in ourselves.
- William Shakespeare


Jos kaikki asiat kuitenkin tapaavat mennä pipariksi, niin ota käyttöön tämä puhkikulutettu, kliseinen lause, jonka mukaan "everything happens for a reason". Elämä rullaa eteenpäin omalla painollaan, halusit sitä tai et, that's it, piste. Yksittäisillä päätöksillä ja teoilla saattaa olla yllättäviäkin vaikutuksia sen suhteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se, miten niihin suhtautuu vaatii totista taitoa. Taitoa ja tahtoa nousta suosta. Tahtoa ja toivoa tehdä asiat paremmin. Toivoa ja halua tehdä jokaisesta hetkestä merkittävän. Halua ja intoa elää omaa elämäänsä. Intoa elää täysillä.



Mun arkipäivän pakkaani on viime aikoina sekoittanut se fakta, että olen kerrankin kunnolla kipeä. Unohdin ilmeisesti puun koputukset siinä kohdassa, kun kehuin oman vastustuskykyni olevan huippuluokkaa. Ei tarvinnut kuin yhdet yöelämän tutinat kylmässä ulkoilmassa ja hetken siihen päälle, että tämä flikka tuli kipeäksi. Ottaa muuten aivan mahdottoman paljon kaaliin, mutta tämä on nyt tuollainen vastoinkäyminen, joka on vain otettava mukisematta vastaan. Viikon sairastelu ei vielä riittänyt vaan eilen haettiin lisää sairaslomaa.. että tälläinen elokuu minulla. 


Kaikkia mahdollisia poppaskonsteja on tullut kyllä kokeiltua, ja superfoodeja noukittu litrakaupalla sekä äidin että mummun puutarhoista. Olo ollut sen verran vaihteleva, että viikonloppunakin uskalsin ottaa riskin ja hieman rasittaa itseäni. Olin ilmoittanut itseni ja kaksi kaveriani aikoja sitten Väriestejuoksuun, ja koska siitä oltiin maksettu, niin pakkohan sinne oli silloin mennä, vaikka olo ei edellisenä päivänä ollutkaan kummoinen. 




Juoksu oli esteineen vain sen viisi kilometriä, mutta otti siitä huolimatta vähän koville, vaikka hidasta vauhtia edettiinkin. Koko tapahtuma ei edes oikein vaikuttanut varsinaiselta juoksutapahtumalta, koska monesta seikasta huomasi sen, että ihmiset olivat tulleet sinne pitämään pääasiassa vain hauskaa. Tai no kaikissahan tapahtumissa on tärkeä muistaa pitää hauskaa eikä mitään saa ottaa turhan vakavasti. Porukalla juostessa on hauskanpito kaiken a ja ö, joten muusta viis. 


Maaliin tultiin ehjin nahoin ja asiaan kuuluvasti värikkäinä. 


Hide your craziness behind a beautiful smile.
- Paulo Coelho


The more you make plans, the more they go wrong. That's the way things just go. The universe won't ask your permission, things just happen. My latest misfortune has been the fact that I'm sick. And this really is unbelievable 'cause I don't tend to be sick, I mean like never. But I just need to face this unpleasant fact and be on a sick leave. And no matter how much I have plans for the upcoming weekends, I need to keep my fingers crossed and hope for the best. 

My condition is changing all the time, and last weekend it was actually a bit better than what it's now. Two of my friends visited me in my home town and we took part in one running event called Color Obstacle Run. It was really fun, even tough I wasn't feeling so good. 

What ever might happen, at least I've learned always to enjoy the moment and people around me. We all need our friends and other people around us to make it through tough times. And it doesn't matter if some of your plans fail or turn upside down. Just face the facts and let it be. "Everything happens for a reason" is one of the sentences that you really need to have in your life. It includes much more than you might think. Just believe in yourself and destiny. Have a little faith and everything will be alright.       

 Sun is shining. Weather is sweet.
Make you wanna move your dancing feet.
- Bob Marley


Viikonloppu kavereiden kanssa oli kaiken kaikkiaan onnistunut, vaikka minun sairastelu vähän menoa hidastikin. Lähdettiin siitä huolimatta illalla liikkeelle, ja onneksi sillä siinä nähtyä kivasti muitakin kavereita pitkästä aikaa. Sunnuntaina pilvet ottivat viimein jalat alleen ja kaverinikin pääsivät nauttimaan lämmöstä Yyterin hiekoille. 

The privilege of a lifetime is being who you are.
- Joseph Campbell

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Påsk

Nyt olis toi Pääsiäinenkin sitten lusittu. Eipä siinä sen kummempaa kuin missään muussakaan viikonlopussa, paitsi ehkä tavallista enemmän kahvittelua ja mässyä. Mutta on tässä tullut käytyä myös melko ahkeraan treeneissäkin. Yyterin mahtavat lenkkipolut on käyty katsastamassa sekä kävellen että juosten, ja futikseen haettu pitkästä aikaa tuntumaa nappisten kanssa. Mieletön fiilis lähteä potkimaan, kun viimeksi ollut nappikset viime kesänä jalassa. Luulin, että kaikki taidotkin olisivat kadonneet tässä ajassa, mutta turhaan! Ne on kyllä niin syvällä tuolla takaraivossa ja selkäytimessä, että ylämummot ne vaan helisi (ainakin suurimman osan ajasta).  


Your daily life is your temple and your religion.
When you enter into it take with you your all.
- Khalil Gibran

Sitten tässä on tullut aloitettua yksi uusi harrastus tuolla tatamin puolella, mutta siitä lisää ehkä sitten joskus myöhemmin, kun laji tullut paremmin tutuksi.


Lähdettiin yks aamu äitin kanssa aamukahville Yyteriin Munakarin nokkaan




Oon nyt majaillut reilun viikon täällä porukoiden nurkissa, ja kaikki mennyt ihmeen hyvin. Aikasemmin kun tulin tänne vain viikonlopuksi, niin ei meinannut mitenkään kantti kestää, mutta nyt mut on jätetty onneksi rauhaan. Nyt saan ihan omassa hiljaisuudessani tehdä omia juttujani ilman, että joku olisi koko ajan koputtelemassa oveen tai kyselemässä turhanpäiväisyyksiä. 

Ja tosiaan toi aamukahvittelu Yyterissä on mahtava tapa nauttia lämpimästä kevätauringosta ja maisemista. Kyllä kelpaa kun on tälläiset puitteet melkeen omalla takapihallaan.  

Trust in dreams, for in them is hidden 
the gate to eternity.
- Khalil Gibran

I've stayed in my parents house a bit over a week now, and so far everything has gone quite ocay. First I thought that I couldn't handle this situation 'cause I had my own place almost for three years. But life is all about changes and for me it means living with my parents once again, but luckily only for a month. After that I'm going pack my staff again and move to entirely new city, where I'll work through the summer. Can't wait that to happen..

And what comes to these past few weeks and moving out from Forssa. Easter went as any other weekend here in Western Coast. I met my relatives and friends. Then one morning me and my mum went to the beach to drink our morning coffee. It was undoubtedly the best way to enjoy this neighborhood and the sunny spring weather.  Yyteri is so close to my parents house, and I have spent my whole childhood in there. So, it's almost like our backyard. 
I'm grateful that the place where I'm moving is also on the west coast. At least I should feel like the same than in the city where I was born and raised.   




Näihin maisemiin jäi Forssan kulmat, kun sieltä muuttokuorman kanssa lähdettiin. Aika haikeeltahan se tuntui, kun melkein kolme vuotta siellä kerkes asua. Mun kämppäkin oli niin ihana, että siinä olisi voinut asunut vielä vuoskaudet. 
Itse muutto sujui ihan hyvin, muutamia pikku seikkoja lukuun ottamatta. "Kiireiden" takia en ollut kerennyt pakkaamaan juuri lainkaan kamojani, ja se muuttoa edeltävän yönkin vietin mielummin kavereiden kanssa hengaten kuin himassa laatikoiden kanssa nyhjöttäen. Ja mitä siitä, vaikka kerkesin nukkua vain pari tuntia, mutta tytsyjen kanssa oli taas kerran ihan mielettömän kivaa! Oltiin paljon normaalia pienemmällä kokoonpanolla liikenteessä, ja kuunneltiin illan aikana kaikkia legendaarisia vanhoja biisejä, joita meistä jokainen oli joskus ala-asteen yms. mehudiskoissa huudellut. 



Be as you wish to seem.
- Socrates

perjantai 27. joulukuuta 2013

Lomailijan jouluhurmos

Parempi myöhään kun ei milloinkaan, hyvää joulua! :-)


Joulukalenterin luukut on siis avattu ja "terveellisen" herkkukalenterin herkut syöty muiden jouluruokien ohella. Kolme kuukautta ennen tätä h-hetkeä (jouluaattoa) olin ilman yhtäkään suussa sulavaa karkkia ja sokeripommia. Se saattaa kuullostaa pitkältä ajalta, mutta se meni nopeasti ohi, ja jonka aikana ei tehnyt mieli syödä mitään turhaa, ei mitään ei-ravitsevaa. 


Pari kiloa siinä putosi, mutta se kuinka nopeasti ne tulevat takaisin, jääköön unholaan. Paluuta entiseen ei ole, sillä tuon kolmen kuukauden aikana huomasin sen, ettei ihminen tarvitse noita piileviä sokerimääriä mihinkään. Jos olo tuntuu huteralta, niin tulee syödä oikeanlaista ruokaa, eikä kaupan makeishyllyltä löytyvää suklaata tai euron juustoa. Kun jättää kaiken turhan syömättä, tarkkailee lisäksi muiden ruokien sokeripitoisuuksia ja liikkuu säännöllisesti, saa palkinnoksi alati virkeän olon ja fiiliksen. Syy, minkä vuoksi kaikki tämä olisi vaivan arvoista on se, että voit sanoa hyvästit jatkuvalle väsymykselle ja alakulolle. Usein kun syö jotain ei-niin-terveellistä, jälkiruoaksi saa pelkän katumuksen, morkkiksen siitä, mitä meni taas suustaan alas huuhtomaan. 
Muutos on helppo tehdä ja toteuttaa. Kaikki riippuu vain ihmisestä itsestään. Tämän itsekurista, tahdosta ja paremman elintavan toivosta. 




Joulu oli ja meni niin kuin aina ennenkin. Pampulakin sai perinteiden mukaan avata oman lahjakäärönsä. 
Näin nuorena aikuisena ja lapsen saappaista ulos kasvaneena, eivät lahjat ole enää se juttu, jonka takia joulua vuosi vuoden jälkeen eniten odotan. Ovathan ne siis mahtavia ja todella kivoja, en minä sitä sano.. ja kyllä nämä ovat ne peruskliseet, jotka voit kuulla monen muunkin suusta. Nykyään lahjoja odottaa siksi, että tietää saavaansa jotain tarpeellista ja hyödyllistä, jotain mitä on jo pitkään pohtinut tarvitsevansa. Mitä tulee muihin jouluperinteisiin, saunaan, ruokaan ja seuraan, ne ovat asioita, joita ilman joulua ei olisi. Hällä väliä, onko lunta vai ei, niin kuin nyt täällä länsirannikolla (lumen sijasta täällä ollaan plussan puolella vesisateessa), joulu on aina jouluna, satoi tai paistoi.  

Jouluun valmistauduttiin niin kuin joka vuosi. Koko kämppä puunattiin läpikotaisin (lukuunottamatta omaa huonetta.. hups!) ja keittiössä tehtiin ruokaa sekä leivonnaisia useampana kuin yhtenä päivänä. Joka aamu ylösnoustua ja ikkunasta ulos katsoessa tuli petyttyä, sillä yön aikana ei ollut satanut lunta. Sitä yhtä ainoaa asiaa, joka on varma joulufiiliksen luoja, ei ollut eikä mailla halmeilla myöskään näkynyt. Ehkä sitten joskus kun se omasta tahdostaan taivaalta alas putoaa, tulee jäädäkseen ja luo maalle paksun valkoisen peitteen.  

Sitten varsinaisiin lahjoihin, joista jokainen osoittautui tarpeelliseksi, niin kuin yhden herkkukorin kahvipakettikin, sillä kämppäni kahvipurkki on ammottanut tyhjyyttään jo toista viikkoa. 
Tässä niistä nyt muutama:
- Ylelliset satiinipussilakanat
- Tuon kauan kaivattu kahvipaketti
- Lapaset, itse valitusta langasta
- Setti laadukkaita keittiöveitsiä (kiitos <3) - Byebye Ikea!
- Jamien Oliverin 15 minuutin ateriat (kiitos <3)
- Ihka ensimmäiset, tulevan oman joulukuusen koristeet
- Ihka ensimmäinen oma piparimuotti
- Herkkukori x2
- Kestoleivinpaperi
- Uusi kolmen litran kattila
Ja monta muuta!

Mitä minä sitten puolestani annoin muille? Kovalla vauhdilla, aina viime hetkelle asti kudoin osan tämän joulun lahjoista, villasukkia ja lapasia. Kädet ja bambupuikot päivä toisensa jälkeen sauhuten, sain kun sainkin valmista. Tee se itse oli tämän vuoden hitaasti syttyvä hitti, uusi harrastus, mitä olen nyt omaksi ilokseni jatkanut ja tulen aina kykyjeni mukaan jatkamaan. 


Loma on aina muutakin kuin pelkkää sohvan pohjalla löhöilyä. Minulle itselleni ja myös äipälle, se tarkoittaa sitä, että vihdoinkin on aikaa käydä juoksemassa! Aikaa laittaa lenkkarit alle ja lähteä ulos tuulettumaan, tavalla tai toisella. Kun sade vihdoin lakkasi  ja taivaalta putosi enää pientä tihkua, lähdimme porukalla Yyteriin kävelemään, sillä mehän ei olla sokerista! Aamulenkilläkin käytiin eilen Tapaninpäivänä heräilevän luonnon keskellä kirmaten ja sama tullaan toistamaan huomenna.


Tämän vuoden lupauksena ja haasteena oli juokseminen, se mitä ensi vuosi tuo tullessaan jää nähtäväksi.



Se ei ole suomalainen, joka ei joulusaunasta tullen 
tunnusta rauhan vallitsevan maata.
- Sakari Pälsi

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Och så vidare

Kevät lukukausi lähti käyntiin yllätysyllätys bileillä, joiden teemana oli Havaiji! Jotakin teeman mukaista vaatetta piti sitten laittaa päälle, ja koska en lähtenyt tekemään kookoksesta rintaliivejä enkä oksista/lehdistä hametta, niin tyydyin alhaalla olevan kuvan mukaiseen asukokonaisuuteen. Siitä toki puuttuu kaikkein tärkein juttu eli lei -kukkanauha, mistä koko teeman olisi tajunnut.
Mutta what ever.. ei porukka ollut muuteskaan hirveesti pukeutumiseen panostanut. Lei on se juttu, josta tulee ekaksi mieleen se aurinkoinen, ihana Havaiji, ja se saa luvan riittää!

Kerkesin olemaan vaan vajaat kaks viikkoa Forssassa, kun taas lähdin käymään Porissa. Viikonloppu oli jälleen kerran pidennetty, joten oli aikaa käydä Yyterissä kävelemässä Pampulan kanssa :-) Ilma oli just täydellinen, vajaat kymmenen astetta pakkasta ja aurinko paistoi porotti taivahalta.


Oltiin tossa meidän luokan tyttöjen kanssa puhuttu jo jonkun aikaa siitä, että olis kiva mennä porukalla kokeilemaan jotakin lattaritanssia, jumppaa tai sen sellasta. Houkuttelevimpana ajatuksena jossain vaiheessa oli kyllä varmaan vain se, että opittaisiin kunnolla sheikkaa bodyyy! :D 
Sitten selailtiin vaan eri sivustoja, joissa oli tietoa Forssan seudulla pyörivistä tanssikursseista tms. ja eteen osui BAILATINO (latinalaiseen musiikkiin ja tanssiin perustuvaa kuntotanssia)! Sitä me lähdettiin sitten kokeilemaan tiistaina ja ensivaikutelma oli aika jees.


Käy kulku kuin tanssi, kuin karkelo vain
yli talven kenttien valkeain.
- Juhani Siljo