Näytetään tekstit, joissa on tunniste running. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste running. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. tammikuuta 2019

Pakkasta pukkaa

Aika komia talvi ollut taas tähän mennessä. Suht runsaasti lunta ja huomenna vasta vissiin reippaat miinuslukemat onkin tulossa! Oli alun perin tarkoitus osallistua sunnuntaina Katinkurun kotirataultraan (nyt kun kerran näillä nurkilla), mutta nyt näyttää vahvasti siltä että pakkasukko on tekemässä kepposet. Jos meinaan yli 15 astetta pakkasta, niin eihän silloin viitsi mennä moneksi tuntia höntsäilemään. Tai ei sellainen varmaan kovin suositeltavaa voi olla? Ainakaan tälläiselle satunnaiselle juoksukenkien tuulettajalle. Ennen kaikki oli toisin. Nyt arjen täyttää muut harrastukset ja jutskat.


No, mutta ompahan ehtinyt muuten ulkoilla ja nauttia näistä keleistä. Aurinkokin tullut nähtyä pari kertaa, joten repikääs siitä! Tänään oli vuorossaan erinomaisen ihana päivä kaikkine ilonaiheineen. Lopuksi tuli vielä uutinen, joka toi odotettua ohjelmaa kesälle. Eletään kuitenkin viikko kerrallaan ja katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämän vuoden ensimmäiset viikot olleet nimittäin aikamoisia yllätyksiä täynnä, ja joista olen osasta itsekin vielä hieman äimänkäkenä. Ensi torstaina puolestaan taasen lentokoneeseen ja nokat kohti pidennettyä viikonloppua, joka vietetään vaihtoehtoisesti Berliinin pyörteissä.

People don't notice whether it's winter or summer
when they're happy.
- Anton Chekhov

maanantai 10. joulukuuta 2018

Vetovoimainen talviuni

Voihan nyt hiljaiselo minä vaan sanon. Fiilis on aikalailla sama mitä varmaan Muumeillakin juuri ennen talviunille astumista. Pari viime kuukautta menneet meinaan täysin horroksessa eikä tämä mustaan märkäpukuun sonnustautunut joulukuun alkukaan ole auttanut asiaa. Aivan sama mitä sitä on yrittänyt tehdä piristyäkseen, niin harmaus vetäisee sisäänsä. Pitänee alkaa ottamaan järeät keinot käyttöön, mikäli kohta alkava lomakaan ei tee taikojaan!

Niin ja aiemminhan kerroin pyrkiväni takaisin ruotuun seitsemässä viikossa, mutta kuinkas kävikään? No, toteampa nyt vain ettei tuo kyseinen tavoite ole vielä lähimaillakaan. Tällä hetkellä on realistisempaa elää siinä toivossa, että tulevankin vuoden sairastelut olisivat olleet tässä samassa putkessa ja ettei sitä tarvitsisi enää uppoutua sohvan syövereihin. Harmittaa vaan kun on tuo juoksuhaastekin jäänyt ihan hunnigolle. Nämä ovat näitä kuuluisia selityksiä kun tuotakin ollut kerran koko vuosi aikaa suorittaa, mutta minkäs sille mahtaa. Tässä kuitenkin pari pikkuriikkistä juttua, jotka olisi kiva vielä saada tehtyä:

Kohta 4. Tee polkujuoksulenkki **
Kohta 6. Juoksen vähintään puolimaratonin matka eli 21,0975 kilometriä
Kohta 15. Juoksen vähintään tunnin ajan PPP-vauhtia **
Kohta 24. Venyttele juoksulenkin jälkeen kunnolla
Kohta 37. Aseta itsellesi juoksutavoitse ja juokse tavoitteeseen
Kohta 38. Pidä juoksupäiväkirjaa vähintään viikon ajan *


*Päivitetty 19.12.
**Päivitetty 27.12.

Eniten jännittää tuo puolikkaan juokseminen, koska se on perinteisesti ollut se jokavuotinen tavoite johon olen pyrkinyt. Ja johon kuluvaa aikaa olen aina halunnut parantaa. Mutta ajalla ei ole enää tässä vaiheessa mitään merkitystä, kunhan vaan noita kilometrejä tulisi riittävästi, niin se riittänee.  

perjantai 9. helmikuuta 2018

Potkua päivään

Kuinka moni teistä tunnustaa olevansa aamuihminen? Minä koen olevani sellainen ainakin jossain määrin, sillä mielummin nousen ylös aikaisin kun nukun puoleen päivään asti, koska silloinhan on koko päivä jo mennyt! Tai näin minä tuppaan ajattelemaan. Minuun on myös iskostunut jostakin sellainen ajatus, että jos nukun "liian" myöhään niin se tarkoittaa sitä, että koko päivä on jo pilalla.

Tosin se riippuu aika paljon keleistä ja siitä mitä ohjelmaa päivässä on, mutta mikä olisikaan sen mukavempaa kuin laittaa päivä käyntiin esimerkiksi aamulenkillä? Ja kun se on ottanut itselleen tavaksi, niin se ei myöskään tunnu vaivalloiselta. Sanoo siis hän kuka on tehnyt niin jo useamman vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä. Ei tarvitse kuin nousta reippaasti ylös heti herätyksen soidessa, vetää lenkkikamat niskaan ja astua ulos vaikka silmät sojottaisivat siinä vaiheessa vielä hieman ristiin. Kyllä ne siinä ensimmäisten askelten aikana useimmiten avautuvat.

The mind is just like a muscle, the more you exercise it,
the stronger it gets and the more it can expand.
- Idowu Koyenikan

Ja ne jotka ovat olleet edes joskus ulkona kukonlaulun aikaan tietävät kuinka hienoa se on nähdä, että luonto itsessään on vasta heräilemässä. Silloin näkee yleensä myös sellaisia elukoita joita ei tavallisesti päiväsaikaan näkisi. Kaikkein upeinta on kuitenkin lenkkeillä aamuvarhaisella aamu-usvassa sellaisessa paikassa joka on liki vettä (esim. järvi, joki tai meri), koska silloin vasta sykähdyttävän näköistä onkin!

The purpose of training is to tighten up the slack,
toughen the body and polish the spirit.
- Morihei Ueshiba

Vaikka urheilu ja liikunta edistävät terveyttämme ja niistä saa paljon energiaa, ovat kaikenlaiset aamutreenit mielestäni ihan omaa luokkaansa. Ja tällä tarkoitan siis niiden tuomaa lisävirtaa, josta saa todellista puhtia päivän koitoksiin. Itse olen esimerkiksi tällä viikolla tehnyt yhteensä kolme aamutreeniä: maanantaina ja eilen salilla sekä tänään juoksulenkillä. Plus tähän päälle "tavalliset" iltapäivän treenit ja se tosiasia, että vielä on viikkoa jäljellä!

Aamuhuhkimisen sekä itse "aamuvirkkuilun" toteuttaminen on kuitenkin yksilöllistä, sillä kaikki meistä eivät ole välttämättä parhaimmillaan tai millään tavalla edes kovin skarppina heti aamusta. Toiset saattavat sen sijaan väsyä aamutuimaan treenaamisesta niin paljon, että loppupäivä on kaikkea muuta kuin pirteänä olemista. Mutta jokainen meistä löytäkööt sen itselleen parhaiten sopivimman tavan ylläpitää omaa jaksamistaan ja vireystasoaan.

Don't let your mind bully your body.
- June Tomaso Wood

perjantai 19. tammikuuta 2018

Juoksumotivaatiota etsimässä

Eipä ole tässä viime aikoina tullut paljon juoksutamineita kulutettua. Harrastuksia kun on jo sen verran ettei aika riitä mitenkään kaikkeen. Sen ehdoilla mennään miten jaksaa ja mitä milloinkin huvittaa tehdä. Välillä on todella vaikea vain saada mahdutettua viikkoon kunnollisia lepopäiviä, joita olisi kuulemma hyvä olla 1-2 kipaletta. Ja aina kun koittaa välipäivä, niin tekee silti mieli laittaa kroppansa likoon. 

Tälläisinä päivinä tulee usein pohdittua, että lähteäkkö maastopyöräilemään, juoksulenkille vai salille. Mikään salihirmu en ole ja koska ei se tunnu minun jutultani, niin aika harvoin sinne tulee mentyä. Ja silloin kun teen jonkinlaista lihaskuntoa, tapahtuu se lähinnä omaa kehon painoa hyödyntäen työpaikan salilla tai kotona jumpaten. Porukalla tehtävät fillarilenkit sen sijaan kestävät keskimäärin 2-3 tuntia, joten työpäivän jälkeen ei ihan niin pitkälle reissulle riitä paukkuja.

Run when you can, walk if you have to,
crawl if you must: just never give up.
- Dean Karnazes

Eli jos nyt vielä harvoina lepopäivinäkin on urheiltava, niin juokseminen vaikuttaisi varteenotettavalta vaihdoehdolta. Mutta miksi niin ei tule tehtyä? Siksi koska motivaatio on ties missä talven pimeyden vuoksi. Viimeksi tuli lenkkeiltyä säännöllisesti ennen alkusyksyn puolimaratonia, joten kai sitä pitäisi nytkin vain asettaa itselleen jokin juoksutavoite. Tai lähinnä päättää mihin juoksutapahtumaan menisi tänä vuonna yrittämään henkilökohtaisen ennätyksensä alittamista. Tapahtumia on monia niin kuin myös matkoja, joista saisi kasattua vaikka minkälaisen setin. Siis jos sellaisen vain haluaa ja löytyy riittävästi innostusta sekä aikaa.

En kuitenkaan lähde lyömään lukkoon yhtäkään asiaa montaa kuukautta ennen, vaan katson mitä tuleman pitää ja miten ne sopivat omiin suunnitelmiini. Puolimaraton toteutuu joskus kesällä, joten uutta motivaatiota harjoitteluun lähdetään hakemaan tämän vuoden juoksuhaasteesta, josta näin ensimmäisen maininnan mamman blogista ja sieltä puolestaan linkin Taivaanrannan juoksijaan. Tavoitteenani on löytää tämän avulla uutta virtaa ja innostusta oman juoksumotivaation ylläpitämiseen. Ja samalla haastan mukaan myös kaikki teidät, jotka tämän lukevat. Aikaisempaa kokemusta ei edellytetä sillä riittää, että osaat laittaa töppöstä toisen eteen. Tehtäviä on kaiken kaikkiaan 40 erilaista, mutta niitä kaikkia ei ole pakko tehdä jos ei niin halua. JA HUOM! Alla mainittuja ei tarvitse tehdä järjestyksessä!

  1. Juokse pakkassäällä
  2. Juokse lumessa
  3. Juokse niin hitaasti, että rasitus ei ole kävelyä kovempaa
  4. Tee polkujuoksulenkki
  5. Osallistu juoksutapahtumaan
  6. Juoksen vähintään puolimaratonin matka eli 21,0975 kilometriä
  7. Juokse mäkivetoja ***
  8. Juokse portaita ***
  9. Juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan
  10. Lenkkeile kaverin kanssa tai osallistu yhteislenkille *
  11. Juokse paikkaan, jossa et ole ennen käynyt ***
  12. Juokse työmatka tai osa siitä. Jos et ole töissä, juokse vaikka kauppaan
  13. Juokse vauhtileikittelylenkki *
  14. Juokse rankkasateessa ***
  15. Juoksen vähintään tunnin ajan PPP-vauhtia
  16. Juokse Cooperin testi
  17. Ota itsestäsi kuva kun juokset **
  18. Tervehdi vastaantulevaa toista juoksijaa **
  19. Poikkea entuudestaan tuntemattomalle polulle ja katso mihin se johtaa ***
  20. Laske askeltiheytesi ja kokeile juosta nopeammalla frekvenssillä
  21. Juokse rannalle **
  22. Juokse paljain jaloin **
  23. Juokse takaperin **
  24. Venyttele juoksulenkin jälkeen kunnolla
  25. Lue ja kommentoi juoksublogia
  26. Juokse juoksumatolla tai sisähallissa
  27. Mene juoksutapahtumaan kannustamaan tai vapaaehtoishommiin
  28. Yhdistä juoksuharjoitus johonkin toiseen liikuntaan. Esim. lenkiltä suoraan uimaan tai pyörälenkin päälle kevyt lenkki ***
  29. Tee eväsretki juosten. Pysähdy lenkillä syömään ja katselemaan maisemia
  30. Juokse radalla
  31. Juokse 400 metriä kovaa ja ota aikaa
  32. Juokse yöllä
  33. Lähde lenkille aamulla auringon noustessa ** 
  34. Juokse lenkki ilman, että mukanasi on yhtään elektroniikkaa (puhelinta, juoksukelloa, musiikkia) **
  35. Tee juoksutekniikkaharjoitus **
  36. Tee nähtävyyskierros juosten
  37. Aseta itsellesi juoksutavoitse ja juokse tavoitteeseen
  38. Pidä juoksupäiväkirjaa vähintään viikon ajan
  39. Tee luontohavaintoja lenkillä. Kuuntele, katsele ja havannoi vuoden kiertoa luonnossa ***
  40. Juokse sama lenkkireitti kaikkina vuodenaikoina
* Päivitetty 20.2.
** Päivitetty 15.4.
*** Päivitetty 1.8.

Eilen nukkumaan mennessä päätin lähteä aamulla lenkille, mutta toisin kävi, taas. Olen varmaan koko talven mennyt tällä aatteella, että aloittaisin joitain aamuja muutaman kilometrin hölköttelyllä. Vaikka sitä olisi iltaisin kuinka virkeä ja päättäväinen tahansa, ei siinä kohtaa kun herätyskello ilmoittaa olemassaolostaan jaksakkaan vaivautua. Ehkä sitten kun ilmat kirkastuvat, niin voin yrittää palata takaisin aamuvirkun rooliin ja aamulenkkeihin. Mutta siihen asti noustaan ylös kun siltä tuntuu ja fillaroidaan lumihangessa töihin treenikassi selässä oli pakkasta tai ei.

If it doesn't challenge you, it won't change you.
- Fred DeVito

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun helteet

Niinhän siitä luulisi mutta ei, ei heinäkuussa ole oikein ilmoja pidellyt. Vettä vaan sataa tihkuttaa harvasen päivä eikä kuumista kesäöistä tietoakaan. Tälläinen se nyt on, nimittäin kotosuomemme kesä.

The summer night is like a perfection of thought.
- Wallace Stevens

Päivät ovat olleet satunnaisesti suht lämpimiä, mutta yöt sen sijaan painosanalla jäätävän kylmiä. Ja tämä tuli huomattua viime viikolla Pori Jazzeilla. Jokirannan teltat olivat niin täynnä ihmisiä ettei kylmyydestä tietoakaan, mutta sieltä lähtiessä oli toiset aatteet. Konserttiin mentiin lauantaina kyllä asiaankuuluvissa pikniktamineissa ja  fiilis oli korkealla koko valoisan ajan. Sitten koitti ilta ja aurinko katosi ties minne taivaanrannan taa. Siellä me fiksut aikuiset sitten tutistiin ja lämmiteltiin piknikviltin alla. Koska sitä oikein oppisi ottamaan tarpeeksi lämmintä vällyä matkaansa mukaan kun lähtee jonnekin koko päiväksi? Ei ainakaan tämä ikä ja vuosien kokemukset ole sitä tuoneet, nimittäin viisautta.


Tuo jokusen viikon pyörinyt mustavalkohaasteenkin voisi sanoa sopineen (niin kuin nenä päähän) viime aikojen keleihin. Mutta onneksi välillä on ollut ihan siedettäviä päiviä. Sellaisia että on tähän mennessä tämän kesänä aikana tarjennut nukkua teltassa (ensi viikolla lisää, iiks!), uida meressä, liikkua kesähepeneissä, istua terasseilla, ottaa kauneusunet ulkosalla ja vaikka mitä muuta. Yleisen harmauden täyttämät päivät on sitten voinut viettää suosilla sisätiloissa lepopäivien ja kirjastokirjojen parissa.


Smell the sea and feel the sky, let your soul and spirit fly.
- Van Morrison

Liika on kuitenkin aina liikaa varsin monen asian suhteen. Niin treenin, levon kuin useiden kuuluisten "yksien" ja herkkupäivien muodossa. Viime viikko tuli nollattua eli laitettua pakettiin mökillä, jonne lähdettiin hetken tuumailun jälkeen. Hyvinhän ne laiturit tuli pestyä jazzailujen jälkeen vaikka vähän väsyttikin. Samaan saareen tarkoitus mennä myös alkavana viikonloppuna vähän naatiskelemaan niin pitkältä tuntuvasta kesästämme. Ensi viikolla koittaakin eräänlainen lyhyen oppimäärän kesäloma, mitä minulla ei pitänyt olla aluksi lainkaan. Toisin kuitenkin kävi, sillä nokat tulevat ottamaan suunnaksi Levin!

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Summer vibes

Tulihan se kesä sieltä vihdoin ja viimein. Tai siis ainakin tänään tänne missä parhaillaan olen ja palvon aurinkoa. Parahin onni on tällä hetkellä piha, johon ei tuuli pahemmin osu. Eli vaikka tuolla "muualla maailmassa" eli kotipihan ulkopuolella on vain reilut kymmenen astetta lämpöä, niin meitsi se täällä omassa tyyssijassaan vaan tsillaa ja nauttii näistä keleistä, niin kuin viimeistä kesäpäivää.

Nyt on siis Juhannus (eli Jussi) ja todellakin ansaittu lepoviikko. Koko viime viikko oli täynnä yhtä sun toista urheilullista aktiviteettia ja launtaina tuli kirmastua Forssassa kymppi uudella enkalla. Harvemmin sitä tulee meinaan normilenkillä vedettyä itseään ihan piippuun, mutta toista se on juoksutapahtumien väkitungoksessa. Niissä se väkimäärä kannustaa laittamaan seuraavaa vaihdetta silmään ja nostamaan vauhtia entitsestään. Loppukirin jälkeen sen sitten huomaa että miten kävi. Jäikö viimeinen vaihde käyttämättä.

Joskus se raja tulee kyllä vastaan ja niin kävi tälläkin viikolla kun kroppa oli aika seis, ainakin tuossa alkuviikosta.  Aika siis pitää lepoviikko ja jättää peruskuntokauden ohjeista huolimatta lihaskunnot suosiolla sikseen ja keskittyä rentoon hölkynkölkyn hölkkäilyyn. Nannaa se semmoinenkin aina silloin tällöin. Tai kun eilen eestaas sateessa Gerbyn teitä ja tänään koiran kanssa aamuauringon alla Yyterissä. Ai että mä sanon. Kyllä tämän talovahdin kelpaa.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Karkauspäivän kuhinoita

Otsikolla ei nyt tarkoiteta sitä mitä ehdit jo mahdollisesti ehkä ajatella, joten stoptykkänään! Vedä luulosi oitis takaisin äläkä ajattele liikoja. Tässä ei ole kyse tämän kerran neljän vuodessa olevan ekstrapäivän perinteistä, vaan siitä kuinka tätä kyseistä päivää tuli tällä kertaa vietettyä. 


Päivä lähti käyntiin niin kuin mikä tahansa maanantai eli aika laiskasti. Verhojen läpi pilkottaneesta aamuauringosta tiesi kuitenkin heti, että this is going to be a good day! 

Unihiekan täyttämien silmien ja useamman torkkuhälytyksen jälkeen sain ruhoni ylös sängystä. Noutaja olisi kohta ovella ja kamat edelleen pakkaamatta, joten oli siinä pieni pakkokin mukana. Aamu koostui siis pikaisesta pakkaamisesta, jossa reppuun ahdettiin tavaroita sieltä sun täältä. Pitkälle venähtäneen aamupalan jälkeen juoksutossut jalkaan ja ulos reippailemaan! Oli aivan mielettömän upea sää, joten sehän tiesi reissua "omana takapihanakin" tunnettuun Yyteriin. 

Lenkin jälkeen lyhyt paussi ja toisenlaiset kamat päälle. Ilta meni laskettelurinteessä, jossa muisteltiin miten pysyä pystyssä laudalla. Viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää lähemmäs kymmenen vuotta, joten pieni harjoittelu ja "taitojen" verestys tuli kyllä tarpeeseen. Aika monta toistoa siihen vaadittiin, mutta kyllä niitä oppeja alkoi selkäytimestä loppujen lopuksi löytyä. Lautailuinto jäi niin päälle (vaikka takalisto muistuttaakin muutamasta ei-niin-onnistuneesta laskusta), että ties vaikka menisi jo huomenna uudestaan.  


Today you are You, that is truer than true.
There is no one alive who is Youer than You.
- Dr. Seuss


February 29th is leap day. It's part of leap year when we have one extra day in the end of this lovely month. There's a lot of different kind of traditions that people tend to combine to it. But I'm sorry to disappoint you 'cause my leap day has nothing to do with them.

I spend the day with my parents. First, me and my mom went jogging to Yyteri. The weather was so amazing and sunny! That snowy beach was so pretty and 'cause it's just so near to us than it almost feels like our own backyard. 

A few hours later I was snowboarding like a true professional! Not quite but it wasn't that far though. Eh, well actually I was learning (refreshing my skills and memories) how to slide down the slopes without continuously falling. But next time will be better! And I'm still kinda proud of myself since it has been almost ten years from the last time and today I managed it pretty well. Or at least I think I did.

Without action you aren't going anywhere.
- Mahatma Gandhi


 Go fast to enough to get there,
but slow enough to see.
- Jimmy Buffett

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Go with the flow

Joskus on ihan okei antaa asioiden olla ja irrotella oikein kunnolla. Ottaa härkää sarvista ja antaa vain mennä. Antaa asioiden rullata niiden omalla painollaan, ja antaa virran viedä. Talla pohjassa ja sata lasissa. Jos jokin asia alkaa kuitenkin pännimään tai nostamaan stressitasoa, niin älkööt kanssaihmiset huolehtiko. Elämän ei tule olla pelkkää suorittamista, sillä se kuluttaa, niin kehoa kuin mieltä. Asioilla on tapana lutviutua (eli järjestyä) ennemmin tai myöhemmin.

It's better to do nothing than
to be busy with nothing.
- Lao Tzu


Välillä sitä on täynnä energiaa ja intoa, jolloin sitä saa aikaiseksi vaikka mitä. Oli kyse sitten urheilemisesta, siivoamisesta, hauskanpidosta, kirjoittamisesta tai muista pienistä, mutta mielihyvää tuottavista arkisista jutuista. Ihminen voi hyvin niin fyysisesti kuin henkisesti, kunnes jossain kohtaa törmää tiiliseinään. Äkkijarrutus ja nokkakolari. Siihen ei tarvita edes mitään sen kummempaa syytä, sillä joskus sitä yksinkertaisesti vaan pysähtyy ja alkaa junnaamaan paikoillaan. Tekemättömät asiat alkavat kasaantua ja rasittavat näin ollen päästä varpaisiin. Tämäkin on kuitenkin ihan okei. Ei kukaan meistä voi jaksaa olla päivästä toiseen kuin Naantalin aurinko tai hymy korvissa lorviva Irvikissa. Vaatii taitoa nousta ylös suosta, mutta jos ympärillä on ymmärtäväinen ja hyvä tukijoukko, niin mikään ei ole mahdotonta. Välillä voi siis jäädä sänkyyn makaamaan, jos se on sitä joka saa juuri sinut rentoutumaan ja irtautumaan arjen pyörteistä. Jokaisella meistä on omat tapansa ja that's fine.

If you correct your mind, the rest
of your life will fall into place.
- Lao Tzu


Mökillä rentoutumassa ja nauttimassa punkkua (mitä meiltä löytyy aina!)


Fiilikset vaihtelevat usein kausittain. Tästä tunnetuimpina esimerkkeinä nuo kliseisen kuulut syys- ja kevätmasennukset. Toki ainaiset vesisateet ja pimeys saavat mielen matalaksi, mutta tämäkään ei koske meitä kaikkia. Jos on ollut kiire töissä tai koulussa, niin sitä tuntee itsensä helposti loppuunpalaneeksi, eikä tällöin jaksa kotiin tullessaan tehdä enää yhtikäs mitään. Tai sitten kuluttaa itsensä (esim. urheilemalla) niin puhki, että seuraava viikko menee sohvaperunana. Jokaisen tulee löytää itselleen se sopiva "kultainen keskitie", jossa asiat ovat tasapainossa. Elämä ottaa ja antaa, mutta se antaa vieläkin enemmän, mikäli pidät ohjaksista kiinni sopivan löysästi etkä murehdi turhia.

Stop trying to leave, and you will arrive.
Stop seeking, and you will see.
Stop running away, and you will be found.
- Lao Tzu


Omalta mukavuusalueelta poistuminen saa aikaan ihmeitä ja auttaa kehittymään. Mitä siitä vaikka kukkarossa olisikin Matti jos toinen aina silloin tällöin. Raha-asioista märehtiminen on luultavasti niitä kaikkein eniten huolta aiheuttavista päänvaivoista, mutta niitäkään ei kannata ottaa turhan vakavasti. Tiukan paikan tullen sitä kyllä pärjää pelkällä puurolla ja näkkileivällä. Pitää vain valita mihin niitä varojaan oikein käyttää. Itselläni nuo edellämainutut ruoat kuuluvat joka päiväiseen ruokavalioon oli lähistöllä Mattia tai ei. Puuro on herkkua ja näkkäri namia!

Life is a series of natural and
spontaneous changes. Don't resist
them, that only creates sorrow.
Let reality be reality.
Let things flow naturally forward
in whatever way they like.
- Lao Tzu


Alkuvuodesta olin aivan varma ettei tämän kesän puolimaratonista tulisi yhtikäs mitään, mutta toisin kävi. Vähäisestä harjoittelusta huolimatta aika parani parilla minuutilla, kun kello pysähtyi Forssassa aikaan 2.13.34. Muistona puolikkaasta oman ennätyksen lisäksi kesän ensimmäiset rusketusrajat ja juoksun jälkeisten päivien jäätävät jumit jaloissa. Harjoittelu jatkuu kohti syksyn tapahtumia silloin kuin huvittaa ja saan lenkkarit jalkaan asti. Ei paniikkia eikä turhaa stressiä. Nyt eletään hetkessä ja nautitaan eteen tulevista uusista asioista ja tuttavista.



Matista huolimatta vietin muutaman päivän Provinssissa, josta käteen jäi mielettömän hyvä fiilis, muistoja ja kourallinen uusia kavereita. Kiitos kaikille itsensä tästä tunnistaville, ja nähdään viimeistään ensi vuonna, sillä tästä tulee mun uusi perinne!



Olo ollut pitkään kuin Vadelmavenepakolaisella, mutta tämä paikka tuntuu päivä päivältä enemmän omalta. Reilun kuukauden päästä laitetaan taas koko elämä banaanilaatikoihin ja asetutaan uuteen kotiin. Kotiin, jossa viihdyn toivottavasti pitkään ja onnellisena.


Life is all about making choices. First they usually sound like good ones, but in the end they might turn out with something not so good or unpleasant. Anyhow, you must remember to take it easy every now and then. Otherwise you might end up in total burnout. And if you do that, you need to get up, rather than stay in your place. Face the facts and do something with yourself. In the end, everything will be all right. Just have a little faith and believe in yourself. 

Don't worry too much. Live as full you can, and most of all, do whatever makes you happy. Don't care what anyone else might think or say. Go with the flow and you'll be reward.

If you realize that you have enough,
you are truly rich.
- Lao Tzu

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Easy living and personal goals

Nyt on tullut taas se aika kesästä (ja mikseipä vuodestakin) kun edessä olisi itsensä likoon laittaminen. Huomenna on ohjelmassa puolimaratonin juokseminen vanhoilla ja rakkailla kotikulmilla Forssassa. Odotan innolla hetkellistä maiseman vaihdosta ja kavereiden kanssa rentoutumista, en niinkään itse juoksua :D Se kun on viime aikoina jäänyt hävettävän vähäiselle. Mutta minkäs sille mahtaa! Ihminen kun tuppaa olemaan aika ajoin laiska ja keskittyvän muihin harrastuksiin ja touhuihin. Tähtäimessä luonnollisesti viime vuoden ajan parantaminen, mutta saas nähdä miten flikan käy.

Believe you can and you're halfway there.
- Theodore Roosevelt

Stressiä ja painetta on ollut aivan riittämiin, etten tiedä miten päin olla tai miten edes suhtautua koko hommaan. Syteen tai saveen eli kävi miten kävi, niin ensi viikosta lähtee käyntiin taas uudet kuviot ilman sen suurempia tavoitteita. Ilmat kun tuosta vielä muuttuisivat kesäisempään suuntaan, niin jätte kiva!

Life is not meant to be lived 
in your comfort zone.
- Laurel Day

Muutamia suunnitelmia (festareita ja muita reissuja) kesälle on jo lyöty lukkoon, ja näyttää myös vahvasti siltä, että Matti on kylässä kukkarossa kuukausi toisensa jälkeen, mutta väliäkö sillä :D Eletään tätä elämään niin kuin kuuluukin eli ilman turhia huolia ja murheita ajatellen. Tosin mielessä vaanii salakavalasti myös edessä olevan opinnäytetyön kirjoittaminen, jota en ole ehtinyt (lue jaksanut, kyennyt tai viitsinyt) ajatella ollenkaan. Kai sitäkin tulisi tässä pikapuoliin alkaa askarrella, jotta saisi tuon tutkinnon joskus ulos ja paperit käteen.

The ultimate goal in life is happiness.
- Lorrin L. Lee

Siihen asti pyritään ottamaan mahdollisimman rennosti ja nauttien jokaisesta hetkestä päivä kerrallaan. Tiedän missä ja mitä teen huomenna, mutta se mitä tapahtuu sen jälkeen on vielä täysin pimennossa. Työt määräävät tahdin pitkälti tuonne elokuun loppuun asti, mutta sen jälkeiset kuviot ja meiningit ovat jälleen kerran teillä tuntemattomilla.

---

Tomorrow I'll run my second half-marathon. I'm super nervous and wondering how will I make through it:D I haven't been practicing as much I did for the last one, but yes the blame is entirely on me. Too much other things to do at the same time. But I promise that after this weekend I'll make it up to myself and start to put more focus on my well-being. So, more running and other staff that will make me feel good and happy. 


Your time is limited. Don't waste it
living someone else's life. 
- Steve Jobs