Potkua päivään

Kuinka moni teistä tunnustaa olevansa aamuihminen? Minä koen olevani sellainen ainakin jossain määrin, sillä mielummin nousen ylös aikaisin kun nukun puoleen päivään asti, koska silloinhan on koko päivä jo mennyt! Tai näin minä tuppaan ajattelemaan. Minuun on myös iskostunut jostakin sellainen ajatus, että jos nukun "liian" myöhään niin se tarkoittaa sitä, että koko päivä on jo pilalla.

Tosin se riippuu aika paljon keleistä ja siitä mitä ohjelmaa päivässä on, mutta mikä olisikaan sen mukavempaa kuin laittaa päivä käyntiin esimerkiksi aamulenkillä? Ja kun se on ottanut itselleen tavaksi, niin se ei myöskään tunnu vaivalloiselta. Sanoo siis hän kuka on tehnyt niin jo useamman vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä. Ei tarvitse kuin nousta reippaasti ylös heti herätyksen soidessa, vetää lenkkikamat niskaan ja astua ulos vaikka silmät sojottaisivat siinä vaiheessa vielä hieman ristiin. Kyllä ne siinä ensimmäisten askelten aikana useimmiten avautuvat.

The mind is just like a muscle, the more you exercise it,

the stronger it gets and the more it can expand.

- Idowu Koyenikan

Ja ne jotka ovat olleet edes joskus ulkona kukonlaulun aikaan tietävät kuinka hienoa se on nähdä, että luonto itsessään on vasta heräilemässä. Silloin näkee yleensä myös sellaisia elukoita joita ei tavallisesti päiväsaikaan näkisi. Kaikkein upeinta on kuitenkin lenkkeillä aamuvarhaisella aamu-usvassa sellaisessa paikassa joka on liki vettä (esim. järvi, joki tai meri), koska silloin vasta sykähdyttävän näköistä onkin!

The purpose of training is to tighten up the slack,

toughen the body and polish the spirit.

- Morihei Ueshiba

Vaikka urheilu ja liikunta edistävät terveyttämme ja niistä saa paljon energiaa, ovat kaikenlaiset aamutreenit mielestäni ihan omaa luokkaansa. Ja tällä tarkoitan siis niiden tuomaa lisävirtaa, josta saa todellista puhtia päivän koitoksiin. Itse olen esimerkiksi tällä viikolla tehnyt yhteensä kolme aamutreeniä: maanantaina ja eilen salilla sekä tänään juoksulenkillä. Plus tähän päälle "tavalliset" iltapäivän treenit ja se tosiasia, että vielä on viikkoa jäljellä!

Aamuhuhkimisen sekä itse "aamuvirkkuilun" toteuttaminen on kuitenkin yksilöllistä, sillä kaikki meistä eivät ole välttämättä parhaimmillaan tai millään tavalla edes kovin skarppina heti aamusta. Toiset saattavat sen sijaan väsyä aamutuimaan treenaamisesta niin paljon, että loppupäivä on kaikkea muuta kuin pirteänä olemista. Mutta jokainen meistä löytäkööt sen itselleen parhaiten sopivimman tavan ylläpitää omaa jaksamistaan ja vireystasoaan.

Don't let your mind bully your body.

- June Tomaso Wood

Rakkaudesta lajiin

Vielä virtaa. Valitettavasti nyt ei ole kyse tuosta brittiläisestä klassikkosarjasta, jossa kohellettiin Yorkshiren kylän liepeillä, vaan jostain aivan muusta. Nimittäin nyt aion kertoa siitä, miltä tuntuu valmistautua ihka ensimmäiseen matsiin ja mitä kaikkea tässä on nyt viime viikkojen aikana tullut tehtyä. Ja nimenomaan lyhyen mittakaavan mukaan ilman mitään päiväkohtaisia tuntemuksia tai muuta sellaista. Ihan kuin tässä jännityksen lomassa olisi meinaan johonkin päiväkirjaan muka kerennyt raapustamaan! Lopussa vähän myös siitä miten tämä kaikki oikein sai alkunsa.

Kropassa tuntuu virtaavan energiaa vieläkin vaikka matsi oli jo kuluneena lauantaina. Ja vaikka tuota kyseistä päivää oltiin odoteltu monta viikkoa, niin kyllä se meni ohi vielä nopeampaa. Heti aamulla saatiin huokaista helpotuksesta kun puntarin lukemat näyttivät reippaasti alle ilmoitetun kisapainon. Sieltä sitten kiireen vilkkaa aamupalalle tankkaamaan tankki täyteen varsinaista koitosta varten. Eniten aiheutti stressiä nimenomaan tuo painon tarkkailu, mutta äkkiäkö kroppakin siihen tottui kun joutui useampana päivänä syömään normaalia niukemmin. Eli ei se vatsa nyt ihan mitään järjettömiä huudellut vaikka sinne laitetut safkat olivatkin välillä melko tarkkaan punnitut. Piti vain muistaa syödä mahdollisimman ravinteikasta ja monipuolista ruokaa, niin että jaksoi kuitenkin treenata hyvissä voimin.

Anything that gets your blood racing is probably worth doing.

- Hunter S. Thompson

Ennen kisoja treeneihin lisättiin lähinnä lisää ottelun omaista harjoittelua eli sparreja. Muutama viikko meni aikalailla laput silmillä kun olin niin keskittynyt treeneihin ja jättänyt viikonloputkin vapaiksi kaikista menemisistä. Ja minulle se ainakin toimi, sillä silmissä kiilsi viikkojen ajan vain yksi ja ainut asia, johon olin päättänyt keskittyä tasan sataprosenttisesti. Minä menen ottelemaan ja sitä varten täytyy treenata, piste. Minä asennoidun siihen kuin tavallisiin sparreihin, jotta en jännitä turhia, piste. Minä nousen kehään ja peittoan kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet, piste. Minä menen ja voitan, piste.

Joka päivä ei tietenkään voinut vetää sata lasissa vaan piti muistaa antaa kropan levätä siinä missä mielenkin, sillä henkinen valmistautuminen on yhtä tärkeässä osassa kuin henkilön oma fyysinen kunto. Pitää käsitellä nälän tunnetta, väsymystä, väsymyksestä ja nälästä johtuvaa ärtymyksen tunnetta sekä siitä kaikkein suurimmasta tekijästä eli jännityksestä aiheutuvia tunnetiloja. Ja mitä lähemmäs kisoja mennään, niin sitä enemmän kyseiset tunteet tuppaavat kasaantua ja nousemaan pintaan. Nuo tuntemukset kannattaa todella käsitellä niin, että osaa sitten tilanteen tullen valmistautua siihen mitä tuleman pitää ns. niin hyvässä kuin pahassa. Mikä kaikki voi mennä vikaan ja miltä se tuntuu? Entä miten selviän siitä tai miten siltä voitaisiin välttyä eli mitä minun tulisi tehdä toisin? Onko jotain mihin minä en voi vaikuttaa?

As soon as the fear approaches near, attack and destroy it.

- Chanakya

Kevyen tankkauksen jälkeen ehdittiin ottaa hetki lepoa, jonka jälkeen suunnattiin takaisin kisapaikalle Helsingin GB Gymille. Ei siinä kovin kauaa ehtinyt ympärilleen vilkuilla kun piti alkaa laittaa kamoja niskaan ja alkaa lämmittelemään. Muutama minuutti myöhemmin noustiin kehään ja se oli menoa se. Kaikki kolme erää menivät minusta todella nopeasti eikä niiden aikana ehtinyt mitään turhia edes ajatella kun kaikki olikin jo ohi ja käteni nostettiin ylös voittajan merkiksi. Siinä vasta tulikin tunnetta flikalle käsiteltäväksi, koska tuosta kyseisestä suorituksesta tulleet kiksit olivat aikamoiset. Ja ovat sitä edelleen, että meinasi ihan tämän päivän treenitkin mennä turhan hätiköidysti. Nyt pitää vaan palautua normaaliin arkeen treeneineen ja ruokineen. Nähtäväksi jää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mihin seuraavaksi ajautuu tämän mukaansatemmaneen lajin kanssa.

Liikkuminen ja harrastukset ovat siis olleet osa elämääni aina tähän päivään asti. Pikkulikkana otin mallia vanhemmasta isoveljestä kun aloitin pelaamaan jalkapalloa. Tarkkaa aikaa en muista, mutta taisi siinä pallon perässä juosten kulua ainakin semmoiset 7 vuotta. Sitten tuli liian monta selvittämätöntä mutkaa matkaan teini-ikään varttuville nuorille, että jouduttiin laittamaan pillit pussiin lopullisesti. Monet jatkoivat pelaamista toisaalla, mutta meikäläinen ei osannut tuohon aikaan asennoitua seuravaihdoksen mukana tulevaan uuteen valmentajaan, joten jätin kikkailuni siihen. Vaikka pelasin harrastetasolla muutaman vuoden ajan, niin kyllä se silti edelleen pistää aina välillä kaduttamaan etten jatkanut pelaamista silloin muiden ikätovereineni kanssa. Ties missä sitä olisi nyt, mutta se on jo menneisyyttä se. Eikä mikään muuten vieläkään voita sitä fiilistä, kun laitat pitkästä aikaa nappulakengät jalkaan ja vedät muutamat kunnon ylämummot niin että verkko heiluu.

Opiskelijavaihdosta palattua otin mallia vuorostaan nuoremmasta isoveljestä, jonka kautta uskaltauduin potkunyrkkeilyn peruskurssille. Ja tällä tiellä sitä ollaan edelleen vajaat 3 vuotta myöhemmin. Enkä voi muuta kuin todeta, että onneksi lähdin kokeilemaan jotain aivan uutta, koska sitä kautta löysin itselleni uuden rakkaan urheilulajin. Harrastuksen joka on tällä hetkellä selkeänä ykkösenä, jonka olen laittanut useasti monen muun asian edelle ja joka vie mennessään viikosta toiseen. Uusien asioiden oppiminen ja niissä onnistuminen ovat niitä juttuja, joiden takia tulee mentyä salille kerta toisensa jälkeen. Kirsikkana kakun päällä treenien kautta tulleet kaverit, joilta saama tuki ja kannustus olivat arvossaan myös kisojen kynnyksellä. Eli tällaista ei-niin-lyhyttä kerrontaa tällä kertaa, mutta kun ihmisellä on jokin intohimo niin sen ehdoilla mennään.

A man will fight harder for his interest than for his rights.

- Napoleon Bonaparte

Seo moro, ekstiä toinoini!

Näin päättyi minun päiväni eilen Merikarvian Koivuniemen Herrassa. Tässä siitä nyt hieman lisää:

Seo moro, ekstiä toinoini -on ilmeisesti merikarvialainen tapa sanoa hei (anteeksi te, jotka kyseisellä paikkakunnalla asutte, mutta näin minulle opetettiin).

Jokaisella siis omat tavat ja tottumuksensa. Joku tykkää lyhyestä ja ytimekkäästä hyvästelystä ja jotkut taasen tuosta persoonallisesta murrehirviöstä. Tähän "seo moroon" kuului vielä eräänlainen käsiliike, kättä tuli pumpata tuossa sivulla sellaisessa 90 asteen kulmassa, samaan tahtiin kun sanoja tuli suusta. Siellä meitä oli reilu 10 immeistä ja näytimme varmasti aika pöhköiltä, jos paikalle olisi osunut joku kaukomaiden kulkija.. sekalainen porukka, joista jokainen luulee leikkivänsä veturia ja lausuu sanoja, joista ei saa mitään selvää.

"Merikarvian jokkee"

Olin siis kesätöitteni tai siis harjoittelun puitteissa tuolla Merikarvian MuuMaassa alias Koivuniemen Herrassa. Siellä meillä oli semmoinen pieni äksöni, jossa tuumimme yhteisesti tuotteistamista. Siis sitä miten esim. luonnon tarjoamat palvelut tai tuotteet on mahdollista tehdä tuotteiksi ja palveluiksi, joista kuluttajat ovat valmiita maksamaan. En tiedä, että selventääkö tämä tuota tuotteistamis -sanaa sinänsä laisinkaan, niin hankala se on muutenkin ymmärtää tai tiivistää yhteen lauseeseen.

Anyway, mikäli et ymmärtänyt niin vilkaise vaikka tätä eeposta. Siinä on kerrottu selkokielellä se mitä kaikkea maisemasta voikaan saada irti ja mitä me tai ne jotkut harvat työksensä tekevät.

Koska olimme ainutlaatuisessa kotieläinpuistossa, niin pitihän siellä sitten kierrellä ja tutustua paikan eläimiinkin. Pääsimme mm. juottamaan karitsoille maitoa tuttipullosta (heillä oli hirvä nälkä), silittää chinchillan pehmeää turkkia (mikään ei ikimaailmassa voi olla pehmeämpään kuin se tunne poskella), tavata pahkasian nimeltä "Pikku-Ukko" ja vitivalkoisia albiinopupuja sekä lypsää lehmää. Jokaiselle meille ojennettiin kertakäyttömuki, johon kaadettiin teelusikallinen kaakaojauhetta. Tämän jälkeen jokainen kävi vuorollansa lypsämässä Oksa -nimisestä lehmästä itsellensä maitoa. Sitten tadaa ja tuloksena ehkä maailman herkullisin kaakao! Once in a lifetime experience!

"Pikku-Ukko"

Päivän päätteeksi joimme pannukahvit leiritulella, jossa valmistimme myös muutamat köyhät ritarit.

Nyt tätä mahtavaa kokemusta rikkaampana voin kertoa, että olen ehkä löytänyt sen oikean paikan olla duunissa. Yhtenä päivänä luomutilalla ja toisena nautiskelemassa tyrnimehua aurinkoisella kotieläintilalla.

Puolet elämän iloista on löydettävissä pikkuasioista,

ohimennen siepatuista.

- O.S. Marden