Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Pimut Puolassa

Viisi meidän suvun naista viettämässä kaupunkilomaa ulkomailla. Uhka vai mahdollisuus? Sanottakoot, että ennen tuota reissua olin ehkä aavistuksen epäileväinen, mutta hyvinhän meillä  loppujen lopuksi meni. 


Tällainen asetelma oli meinaan meikäläiselle varsin erikoinen, sillä aiemmin reissannut ympäriinsä pääasiassa yksin. Tai korkeintaan kera yhden ystävän. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin niin monta muuttujaa, että pisti pakostakin hieman jännittämään. Mitä siis tehdä kun enää ei voisikaan mennä paikasta toiseen (siis kierrellä ympäriinsä) täysin oman mielen mukaan, vaan sitä tulisi kuunnella muun matkaseurueen toiveita ja mielenkiinnon kohteita. Entä milloin meistä kullekin yllättää nälkä ja mistä löytää jokaiselle kelpaava rafla juuri ennen kuin kenenkään mahdollinen nälkäkiukku astuu estradille. 

You must learn to let go. Release the stress.
You were never in control anyway.
- Steve Maraboli

Nooh, kyllä noita hampaita tuli aavistuksen verran kiristettyä, mutta ei onneksi kaiken aikaa. Kelloon tuli erilainen ääni sen jälkeen, kun asennoitui olevansa sellaisella matkalla, jossa seura on se tärkein. Muulla ei niin väliä, kunhan vain hengailtaisiin kimpassa ja tutustuttaisiin kaikkeen mitä Gdańskissa  olisi ihmeteltävää. Jaettiin porukka jossain kohtaa kuitenkin osaksi aikaa kahtia, niin se jos jokin toi oman helpotuksensa päivän etenemistahtiin.  


Gdańsk on aika pieni kaupunki ja jonka näkemiseen riitti hyvin tavallinen viikonloppu. Siis kolme päivää ja kaksi yötä. Ja meitä kun oli sen verran monta, niin oltiin varattu huone huoneistohotellista, jonka ikkunnasta oli näkymät tuolle ekassa kuvassa näkyvälle maailmanpyörälle. Toki ikkunasta sai ihastella myös aika ajoin ohi lipuvaa merirosvolaivaa! Oi kumpa olisin vaan ollut vuosia nuorempi, niin olisin niin mennyt kyytiin.   


Yksi asia kuitenkin jäi vähän nakuttamaan. Nimittäin se, ettei ollut riittävästi aikaa kiertää museoissa tai muissa sen sellaisissa. Ja pelkästään siis tämän vuoksi voin todeta, että ompahan yksi syy käydä samaisessa kaupungissa joskus tulevaisuudessa uudestaan. Niin ja toisekseen ne kulmapuodin lämpimäiset munkit! Ai hitsit kun ne oli nannaa.


Kulttuurin jäädessä lähes olemattomaksi, niin tällä reissulla käveltiin, otettiin erittäin lyhyt, mutta yksi hauskimmista taksimatkoista ikinä ja shoppailtiin yllättävän paljon. Niin ja siis tämä viimeksi mainittu ihan omaan normiini nähden. Mutta sitten taas toisaalta, jos kerran olet pienehkössä kaupungissa syksyllä, jolloin säätkään eivät välttämättä ole kovin kummoiset, niin shoppailuhan on varsin mainio tapa puuskuttaa menemään. Syömistä ja juomista unohtamatta!


Your calm mind is the ultimate weapon against your challenges.
- Bryant McGill

lauantai 28. syyskuuta 2019

Mitä silmät ei nää

Taas tuli huomattua, että turha siintää suunnitelmiaan liian kauaksi. Tai mitä tulee siis suunnitelmiin viikonloppureissuista tai vaan pidemmistä ulkoilu- ja retkeilykohteista. Sillä löytyyhän sitä uutta ja ihmeellistä koettavaa ihan lähimaastoistakin. Ei tarvitse kuin valita kohde, pakata mukaan reissumiehet ja termospullo, niin seikkailu voi alkaa.


Viime viikonloppuna esittelyvuoroon pääsi taas Svedjehamnin näkötorni, mutta ennen kuin sinne sopi ylös asti kavuta, niin piti hieman köpötellä poluilla. Ja tulihan siinä samalla opittua yhtä sun toista historiasta ja paikallisen luonnon tarjoamista ihmetyksistä. Strömsööseenkin piti nuo kaksi ulkopaikkakuntalaista viedä.


Toisena oltiin puolestaan Öjbergetin luontopolulla, jossa sielläkin oli yhtä sun toista asiaa, jota hämmästellä ja ihmetellä. Oli siirtolohkareita, hiidenkirnu, pirunpelto ja kolmiomittaustorni. Täysin semmoista kamaa, että aivan kuin olisi ollut oikeen työn puolesta tyhyilemässä. Varsinkin kun ottaa mukaan vielä Merenkurkulle tyypillisen maankohoamisen.


Mutta työasiat kuitenkin sikseen, sillä niiden puolesta päivitellään kuulumisia vasta marraskuun puolella. Ja vaikka niihinkin liittyy muutoksen tuulia, niin kaikki aikanaan. Etenkään kun ei ole varmaa, että mistä päin maata sitä alkaa seuraavaksi elämäänsä tarkastella. Toiset sanovat, että elämä menee seitsemän vuoden sykleissä. Ei vaan minulla, ainakaan vielä. Tässä vaiheessa mennyt paljolti aina kaksi vuotta kerrallaan. Pian tulee täyteen jo kolmas, joten muutokset ovat enemmän kuin suotavia.

Be the reason somebody smiles today.
- Unknown

tiistai 25. syyskuuta 2018

Uppsala i mitt hjärta

Oh, how great it was to spend few days in Uppsala after all these years. Though it has been only there years since my last visit, I felt myself even more excited when I got off from the bus at the Centralstation.

It's the city where I spend my student exchange in 2014. And I can still remember the feelings which I had during the first days. One of them was kinda liberating emotion, one big relief with plenty of confusion on the side. But luckily I found myself a friend who's simply awesome and our friendship means a lot to me. 


In Uppsala we went to see the views from the castle, had a fika at Storken (which is the best coffee place in town) and cycled around without any bike lights (oops). Cycling is simply the best thing you can do over there 'cause everything runs so fluently (thanks to separated bike lanes). You don't need to do nothing else than just enjoy the ride.    


If there ever comes a day when we can't be together,
keep me in your heart. I'll stay there forever.
- Winnie the Pooh


At Sunday we took a train to Stockholm where we did the most obvious choice and walked to Gamla stan and from there we continued towards Södermalm. We had heard about this "rock". The highest natural point where you could see some really good views over the whole city. At first we wandered through Monteliusvägen and after that became this gorgeous place called Skinnarviksberget.  The place is also very popular among the locals and yeah the views from up there were pretty cool. Only if we had had some pizza and bottles of beers with us.


Each one of us can make a difference. Together we make change.
- Barbara Mikulski


I don't know when we gonna meet again, it can take either months or years. In the meanwhile we'll  keep in touch and we'll always continue our talks where we last remained. With this girl it's every time like that there had been only days since our last meeting or call. Talking about this and that. Gossiping. Talking seriously about our futures. Speaking out our true feelings. Laughing. 


Time is the longest distance between places.
- Tennese Williams

maanantai 23. lokakuuta 2017

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

Äs niin kuin Suomi100, salmiakki, sade ja sitä rataa. Se on syssy ny ja sen kyllä huomaa. Meinaan jos vaan liikkuu ulkosalla ja tarkkailee ympäristöään. Lähestulkoon kaikki lehdet ovat jo vaihtaneet väriään ja pudonneet maahan mätänemään. Ja kun matkaa töihin aamuvarhaisella niin saa nauttia rapean raikkaasta ilmasta ja ihastella nousevaa aurinkoa. Niin ja tavallista useammin myös suht tuulettomasta kelistä!


Toisille tämä kuluva vuodenaika on sitä kaikkein apaattista aikaa kun mikää ei vaan yksinkertaisesti nappaa. Onhan se paljon kiinni fiiliksestä ja siitä, miten kullakin menee elämän eri osa-alueilla niin kuin omasta mielestään. Tämä vuosi on ollut itselleni hyvä vuosi (ainakin tähän asti) joten en koe olevani vielä niin moksiskaan (ainakaan vielä) luonnonvalon vähyydestä. Ja kun tässä tämän kuun alussa sataa tihutti suoraan esteristä, niin olin vallan muissa maisemissa enkä siksi ole vielä riittävän kyrsiintynyt noihin sateisiinkaan.

You pray for the rain, you gotta deal with the mud too. That's a part of it.
- Denzel Washington

Parin viikon loma tuntui ikuisuudelta, joten ompahan ainakin akut ladattuna loppuvuoden kujeita varten. Ja lisävirta on kyllä ollut tarpeen sillä viime viikollakin tuli oltua maastopyöräilemässä sellaiset kevyet seitsemän tuntia.


Matkaa taisi noiden tuntien aikana kertyä reilut 50 kilometriä, mutta eikö se jotenkin niin mene että "ei se määrä, vaan se laatu". Tai tiedä nyt sitten kuinka tuo sopii tähän asiayhteyteen, mutta kun mennään vaikeassa maastossa (eli vähänkään normaalien neulaspolkujen ulkopuolella) niin vauhti on sen verran hidas ettei matkaa kerry tuosta noin vaan kymppi kaupalla. Tai ei ainakaan minulla. Toista se on sitten noilla kaikkein haastavampien reittien hurjapäillä, jotka menevät läpi harmaan kiven vaikka silmät sidoittuina. Tai siltä se vaikuttaa kun vierestä (tai siis takaa) katsoo näillä silmillä ja toteaa itselleen etteihän noista kivistä pääse millään!

Hobbies are for wimps who don't have the guts to follow their passion.
- Valerie Thomas

Tuossa eilisellä naisten maastolenkilläkin tuli koettua niin monta onnistumista etten tahtonut pysyä laskuissa mukana. Jatkuvasti tuli eteen sellainen pätkä johon mentäessä vain ajatteli, että mitäköhän tästäkin nyt tulee, mutta hetkeä myöhemmin fiilis oli jotakuinkin, että jes-vau-jippijajee! Niin kepeästi ja vaivatta tuli mentyä monesta sellaisesta kohtaa josta ei kuvitellutkaan pääsevänsä ilman ähinöitä ylitse. Mutta niin se vain tuppaa olemaan, että mitä enemmän ajaa, niin sitä enemmän myös oppii. Ja mitä enemmän oppii, niin sitä enemmän sitä alkaa haluamaan lisää.


Lauantain lenkki oli puolestaan äijävaltaisempi, ja vedettiin astetta teknisemmässä maastossa mitä eilinen. Björköbyssä ajettu reitti oli kaikenkaikkiaan vallan mainio, lukuunottamatta muutamaa hassua kohtaa joissa meinasi usko seuraavasta päivästä loppua. Ei niinkään ne kivikot eikä kohdat joissa mukamas meni jonkilainen polku vaan ne pitkät maantien pätkät, joita joskus on kuullut siirtymiksi sanottavan. Tavallisestihan on onni päästä aina välillä polulta tasamaalle hengähtämään, mutta tässä tapauksessa ajamamme soratiet olivat jotain aivan muuta. Ne jotka ovat joskus fätillä ajaneet, niin tietävät mistä puhun. Rengaspaineiden kun on oltava sellaiset, ettei pomppaa yhdessä menopelin kanssa puiden latvoihin jokaisen juuren ja kiven kohdalla. Oikeanlaiset säädöt ovat kuitenkin parhaaksi niin pyörälle kuin ajajallekin vaikka tämä sitten joutuisi vetämään siirtymillä reisilihaksensa maitohapoille.

Go as far you can see, when you get there, you'll be able to see further.
- Thomas Carlyle

Kierrettiin vajaan 30 kilometrin mittainen reitti ja koska vesikään ei ollut kauhean korkealla niin voitiin ajaa välillä ihan rannassakin meneviä osuuksia. Käytiin kirjoittamassa Finnhamnin kalasaunan vieraskirjaan puumerkit ja jatkettiin patsastelemaan maisemia Svedjehamnin Saltkarenin huipulle. Sieltä sitten viimeisillä voimilla takaisin lähköpisteeseen ja loppuillaksi istumaan saunaan palauttelemaan kroppaa seuraavan päivän ajoja varten.


Varsinainen kipinä maastopyöräilyyn tuli vanhemmalta isoveljeltä parisen vuotta sitten ja sille tielle olen toistaiseksi jäänyt. Nälkä on niin sanotusti kasvanut syödessä ja nyt kun vielä saisi pyöränsä tuolta maailmalta omaan huomaan, niin olisin onneissani. Siihen asti mennään kuitenkin lainapelillä, joka on sekin alkanut tuntumaan aika näppärältä yksilöltä.


Ja osallistuakseni tämän vuotiseen Tour de Poriin oli sinnekin lainattava erilainen peli testiin. Lenkkiryhmämme pärjäsi siellä ihan hyvin kaikesta kuravellistä ja sateesta huolimatta. Ja kyllä Poristakin vaan löytyy edelleen sellaisia paikkoja joissa ei ole aikaisemmin tullut käytyä.

It is not the mountain we conquer, but ourselves. 
- Sir Edmund Hilary

torstai 31. elokuuta 2017

Eräs elokuinen iltapäivä

Yhtenä päivänä sitä ja toisena tätä. Yksi erityinen kerta on kuitenkin jäänyt mieleeni, ja silloin oli vielä maanantai! Sitä oltiin töissä normaaliin tapaan rennon viikonlopun jälkeen ja laskettiin päiviä tulevaan lauantaihin. Ai miksikö? No silloin menen repäisemään puolimaratonin. Tällä kertaa tosin ilman sen suurempia toiveita aikaennätyksestä. Ai miksikö? No eipä ole tullut tämän vuoden puolella kovin hartaasti harrastettua tuota lenkkipoluilla kipittelyä. Ai miksikö? No kun focus on ollut aivan toisessa lajissa. Ai miksikö? No syy siihen selviää ehkä loppuvuodesta.

Small efforts sustained over time can produce significant results.
- Elder Durrant

Ja nyt takaisin siihen maanantaihin. Polkaisin keltaisen luottokiiturini (iskän mieleisekseni maalaama mummis) töiden jälkeen paikalliseen fillariliikkeeseen. Olin saanut kuulla, että siellä olisi samanmerkkinen menopeli, jonka olin ajatellut ostaa edesmenneen tilalle. Tarkoittaen siis että kamutin (selkokielellä myin) vanhan maastopyöräni (veljeni huostasta hankitun) eteenpäin eräänä toisena iltapäivänä. Olin päättänyt ryhtyä tuumasta toimeen koska haluan ostaa uuden. Ja koska meikäläinen ei ole pituudella pilattu, niin tuon uuden pyörän rungon koko on aiheuttanut pientä päänvaivaa. Niin ja kun eri merkkisten pyörien rungotkin ovat ymmärrettävästi erilaisia. On paljon mittoja ja lukuja vertailtavana. On reachii, seat tubee (ST), top tubee (TT) ja vähän ticoticoo, no ei sentäs. Mutta lyhykäisyydessään pyörien geometrialla on siis väliä eivätkä ne ole tuulesta temmatut hintalaadultaan hyvien pyörien kohdalla. Näin totesivat Polkupojissa.

I think the thing to do is to enjoy the ride while you're on it.
- Johnny Depp

Anyhow, anyway, pääsin kokeilemaan toista saman runkokoon pyörää kuin aiemmin. Puhuttaessa nyt viime päivien aikana tehdyistä koeajoista kahden tyystin eri merkin välillä. Kyseiset yksilöt vaikuttivat suht samankokoisilta, mutta todellinen ero paljastui vasta geometriataulukoita vertailtaessa. Erot eivät ollut suurin eikä sitä tosiaan edes huomannut satulan päältä. Lyhyen koeajon ja kahden erittäin mukavan asiantuntijan kanssa käydyn pitkän keskustelun (ohi aiheen ja niin päin pois) jälkeen olin päättänyt minulle mielestäni parhaiten sopivan rungon (versus ketteryys/näppäryys) koon. Niin ja sen että nyt se tapahtuu, meikä ostaa itselleen ihkauuden fillarin. Tai siis että meikä tekee tilauksen netistä, koska haluamaani mallia ei ole saatavilla täältäpäin.

Tällä tekstillä yritän siis kertoa, että kun päättää tehdä jotain ykskaks eli ilman päivien suunnittelua, niin arki voi yllättää. Oli sitten maanantai tai joku muu yksi monista ihanista viikonpäivistämme. Mitään maailmaa mullistaa ei tapahtunut paitsi kun että minulle tuli tuosta vajaan kahden tunnin visiitistä aivan uskomattoman tyytyväinen fiilis! Tuli siis jälleen kerran todettua, että uusien samanhenkisten ihmisten tapaamisesta tulee ihan älyttömän hyvälle tuulelle. Onnea on saada keskustella sellaisten ihmisten kanssa joita kiinnostaa ja ennenkaikkea jotka ymmärtävät mistä puhutaan. Oli se sitten ohi aiheen tai ei.

Learn from yesterday, live for today, look to tomorrow, rest this afternoon.
- Charles M. Schulz

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Solo in Prague

Unlimited amount of free time and nothing to do? Or just too many things going on your mind and you would like to get rid of them? Do like I did and travel. Make things happen. Fulfil your dreams. I can assure you that being a solo traveler is a real blast. No, I'm not a loner. I only consider myself as a person who doesn't mind doing stuff all by myself. So, I'm just a real living example of that kind of people. And I'm totally fine with that.


We wander for distraction, but we travel for fulfillment.
- Hilaire Belloc

So, travelling alone is a worthy option for those who kinda enjoy their own company. It requires a bit of guts tho so that's why it's not for everyone. But I would still highly recommend it! My latest  solo destination was Prague from where all these photos have been taken from. I'm not systematical so I don't like to plan things so much in advance. All I did for this one, was booking flights and accommodation. That's all.


The one and only place where I asked some random to take a picture of me was at The John Lennon Wall. Though it would have been nice to be precisely middle of those glasses.


Maybe the best moment of your life will be on your next big adventure. 
- Siya Zarrabi

Planning my days won't start until my arrival. Not until I've get myself a map of the place. After that I'll be ready to walk around. I'll start to wander and spot sights that are worth seeing.


A mind is like a parachute. It doesn't work if it isn't open.
- Frank Kafka


My advise is to be brave. Just go out there, the world won't bite you. Or at least that's what I'm hoping. And if you cannot get anyone to join you then that's their loss. Be open minded. Doing solo doesn't mean that you're gonna be alone around-the-clock. You'll meet other people who might be travelling alone too. Your friends and family might be crossing their fingeres while you're away though. It's a bare fact that in these days you need to think your plans a bit further. Like things that where and when you can really go alone. Especially if you're representing the same sex than I. And that's also what even I had to do. In the very end it's still all about yourself but that's enough of that.



Follow your most intense obsessions mercilessly.
- Frank Kafka


St. Vitus Cathedral 


Church of Saint Ludmila


Travelling is like knowledge. The more you see the more know you haven't seen.
- Mark Hertsgaard


Now, the benefits of solo travel. Is there any? Hell yeah! You can go anywhere you want to. You can do it in peace. In your own pace without rushing from one place to another. Plus you don't have to go and see sights which doesn't interest you at all. Sounds good right? So, now you know what to do next. Summa summarum I really enjoyed my time in Prague. Beautiful sights and view points from both sides of the River Vltava. Now, I cannot wait for my next trip which is only a day ahead.


Life is either a daring adventure or nothing.
- Helen Keller

tiistai 13. syyskuuta 2016

Eräjormat syysreissulla

Siellä sitä taas oltiin, Liesjärven mökillä nauttimassa perämetsän hiljaisuudesta ja hirvikärpästen kutinasta. 


Pieni järven rannalla sijaitseva mökki, joka on suht kaukana kaikesta sivistyksestä tai ainakin melkein keskellä ei mitään. Niin ja autolastillinen tavaraa, joiden avulla selviää edessä olevista öistä sähköttä ja ilman juoksevaa vettä. Ei ihan jokamiehen tai -naisen hommaa, mutta eräjormana olemisessa on se joku kumma juttu, joka vaan tuppaa vetämään puoleensa. Lähinnä silloin kun haluaa pakoon arjesta.


Honest people don't hide their deeds.
- Emily Bronte

Mökin aurinkokennot oli tällä kertaa fiksattu niin, että ne toimivat, joten tuli niitäkin sitten tovi (hetken tai pari) käytettyä. Mukaan harkiten valitut ja otetut ruoat alkoivat nekin (yllätysyllätys) jossain kohtaa tympiä. Onneksi saatiin pientä vaihtelua metsän siimeksestä löydetystä sienisaaliista. Taisi siinä pörriäisten huitomisen ohessa yksi jos toinen voimasana suusta tulla. 


Ennen mökille saapumista käväistiin Hämeenlinnan puolella Aulangon luonnonsuojelualueella. Matkakumppanin tehdessä töitä meikäläinen kuvaili ja kierteli aluetta ristiin rastiin. 




Näkötorniin piti uskaltautua kavuta kahdesti kun aamulla ei tahtonut edes eteensä nähdä. Sumun hälvennettyä maisemat olivat kuitenkin aika komiat.








To a great mind, nothing is little.
- Sherlock Holmes



Inspiration is a guest that does not
willingly visit the lazy.
- Tchaikovsky 




The best way to predict the future 
is to create it.
- Abraham Lincoln 




Teimme mökiltä myös melontaretken Korteniemen perinnetilalle, johon oli suuntaansa noin viiden kilometrin matka. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, mutta paluumatkaa hidasti yllättäen noussut kova tuuli jonka vuoksi meno oli hieman siksak. Siinä kohtaa saatoimme ehkä hetken aikaa näyttää muiden silmiin parilta Mikkihiireltä merihädässä. 




Time flies when you are having fun.
- Albert Einstein