Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pori. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. tammikuuta 2019

Pakkasta pukkaa

Aika komia talvi ollut taas tähän mennessä. Suht runsaasti lunta ja huomenna vasta vissiin reippaat miinuslukemat onkin tulossa! Oli alun perin tarkoitus osallistua sunnuntaina Katinkurun kotirataultraan (nyt kun kerran näillä nurkilla), mutta nyt näyttää vahvasti siltä että pakkasukko on tekemässä kepposet. Jos meinaan yli 15 astetta pakkasta, niin eihän silloin viitsi mennä moneksi tuntia höntsäilemään. Tai ei sellainen varmaan kovin suositeltavaa voi olla? Ainakaan tälläiselle satunnaiselle juoksukenkien tuulettajalle. Ennen kaikki oli toisin. Nyt arjen täyttää muut harrastukset ja jutskat.


No, mutta ompahan ehtinyt muuten ulkoilla ja nauttia näistä keleistä. Aurinkokin tullut nähtyä pari kertaa, joten repikääs siitä! Tänään oli vuorossaan erinomaisen ihana päivä kaikkine ilonaiheineen. Lopuksi tuli vielä uutinen, joka toi odotettua ohjelmaa kesälle. Eletään kuitenkin viikko kerrallaan ja katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämän vuoden ensimmäiset viikot olleet nimittäin aikamoisia yllätyksiä täynnä, ja joista olen osasta itsekin vielä hieman äimänkäkenä. Ensi torstaina puolestaan taasen lentokoneeseen ja nokat kohti pidennettyä viikonloppua, joka vietetään vaihtoehtoisesti Berliinin pyörteissä.

People don't notice whether it's winter or summer
when they're happy.
- Anton Chekhov

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Heinäkuun helteet

Niinhän siitä luulisi mutta ei, ei heinäkuussa ole oikein ilmoja pidellyt. Vettä vaan sataa tihkuttaa harvasen päivä eikä kuumista kesäöistä tietoakaan. Tälläinen se nyt on, nimittäin kotosuomemme kesä.

The summer night is like a perfection of thought.
- Wallace Stevens

Päivät ovat olleet satunnaisesti suht lämpimiä, mutta yöt sen sijaan painosanalla jäätävän kylmiä. Ja tämä tuli huomattua viime viikolla Pori Jazzeilla. Jokirannan teltat olivat niin täynnä ihmisiä ettei kylmyydestä tietoakaan, mutta sieltä lähtiessä oli toiset aatteet. Konserttiin mentiin lauantaina kyllä asiaankuuluvissa pikniktamineissa ja  fiilis oli korkealla koko valoisan ajan. Sitten koitti ilta ja aurinko katosi ties minne taivaanrannan taa. Siellä me fiksut aikuiset sitten tutistiin ja lämmiteltiin piknikviltin alla. Koska sitä oikein oppisi ottamaan tarpeeksi lämmintä vällyä matkaansa mukaan kun lähtee jonnekin koko päiväksi? Ei ainakaan tämä ikä ja vuosien kokemukset ole sitä tuoneet, nimittäin viisautta.


Tuo jokusen viikon pyörinyt mustavalkohaasteenkin voisi sanoa sopineen (niin kuin nenä päähän) viime aikojen keleihin. Mutta onneksi välillä on ollut ihan siedettäviä päiviä. Sellaisia että on tähän mennessä tämän kesänä aikana tarjennut nukkua teltassa (ensi viikolla lisää, iiks!), uida meressä, liikkua kesähepeneissä, istua terasseilla, ottaa kauneusunet ulkosalla ja vaikka mitä muuta. Yleisen harmauden täyttämät päivät on sitten voinut viettää suosilla sisätiloissa lepopäivien ja kirjastokirjojen parissa.


Smell the sea and feel the sky, let your soul and spirit fly.
- Van Morrison

Liika on kuitenkin aina liikaa varsin monen asian suhteen. Niin treenin, levon kuin useiden kuuluisten "yksien" ja herkkupäivien muodossa. Viime viikko tuli nollattua eli laitettua pakettiin mökillä, jonne lähdettiin hetken tuumailun jälkeen. Hyvinhän ne laiturit tuli pestyä jazzailujen jälkeen vaikka vähän väsyttikin. Samaan saareen tarkoitus mennä myös alkavana viikonloppuna vähän naatiskelemaan niin pitkältä tuntuvasta kesästämme. Ensi viikolla koittaakin eräänlainen lyhyen oppimäärän kesäloma, mitä minulla ei pitänyt olla aluksi lainkaan. Toisin kuitenkin kävi, sillä nokat tulevat ottamaan suunnaksi Levin!

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Summer vibes

Tulihan se kesä sieltä vihdoin ja viimein. Tai siis ainakin tänään tänne missä parhaillaan olen ja palvon aurinkoa. Parahin onni on tällä hetkellä piha, johon ei tuuli pahemmin osu. Eli vaikka tuolla "muualla maailmassa" eli kotipihan ulkopuolella on vain reilut kymmenen astetta lämpöä, niin meitsi se täällä omassa tyyssijassaan vaan tsillaa ja nauttii näistä keleistä, niin kuin viimeistä kesäpäivää.

Nyt on siis Juhannus (eli Jussi) ja todellakin ansaittu lepoviikko. Koko viime viikko oli täynnä yhtä sun toista urheilullista aktiviteettia ja launtaina tuli kirmastua Forssassa kymppi uudella enkalla. Harvemmin sitä tulee meinaan normilenkillä vedettyä itseään ihan piippuun, mutta toista se on juoksutapahtumien väkitungoksessa. Niissä se väkimäärä kannustaa laittamaan seuraavaa vaihdetta silmään ja nostamaan vauhtia entitsestään. Loppukirin jälkeen sen sitten huomaa että miten kävi. Jäikö viimeinen vaihde käyttämättä.

Joskus se raja tulee kyllä vastaan ja niin kävi tälläkin viikolla kun kroppa oli aika seis, ainakin tuossa alkuviikosta.  Aika siis pitää lepoviikko ja jättää peruskuntokauden ohjeista huolimatta lihaskunnot suosiolla sikseen ja keskittyä rentoon hölkynkölkyn hölkkäilyyn. Nannaa se semmoinenkin aina silloin tällöin. Tai kun eilen eestaas sateessa Gerbyn teitä ja tänään koiran kanssa aamuauringon alla Yyterissä. Ai että mä sanon. Kyllä tämän talovahdin kelpaa.

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Yhtä juhlaa

First things first eli onnea kaikille vastavalmistuneille ikään ja opinahjoon katsomatta. Oma valkolakki tuli ansaittua jo viisi vuotta sitten ja korkeakouluopinnot laitettua pakettiin viime vuoden tammikuussa (toki virallinen valmistujaispäivä osui karkauspäivälle), joten tässä ollaan oltu jo tovi niin isoa ja aikuista. Tai niinhän sitä luulisi, mutta tottahan se on, että fiilis on erilainen mitä silloin joskus "villeinä" opiskeluaikoina. 

What takes us back to the past are the memories.
What brings us forward is our dreams.
- Jeremy Irons

Aikuisiahan tässä ollaan ja vaikka ikääkin tuli tuossa viime viikolla lisää, niin en vieläkään osaa täydellä varmuudella sanoa mitä haluan tehdä kun kasvan isoksi. Tämänhetkinen onneni on olla työssä jossa viihdyn ja josta pidän. Ja vaikka olen kaukana kotikulmilla pyörivistä kamuista ja perheenjäsenistä, niin olen onnistunut löytämään osan onnesta harrastukseni parista. Treenaamisella on toisinaan ollut tapana muuttua aina näin kesän kynnyksellä, ja jotta kunto olisi entistä parempi heti syksyllä, niin täytyyhän sen eteen tehdä töitä. Meillä on kesän ajaksi omanlaisemme ohjelma peruskuntokaudelle, jonka sanoman voisi kiteyttää tyyliin "say no to excuses" ja jolla kompataan ja kannustetaan toisiamme. 


Tällä viikolla käytiin kimpassa lenkillä Öjbergenillä, jonne meikä pyöräili suoraan töistä. Tuplatreeni siis sinällään koska ylös-ylämäki-alas-alamäki-reitin jälkeen piti polkea vielä vajaa kolmevarttia kotiin. Mutta mitäpä tuosta kun kerran kivaa oli!

Happiness is not a goal: it's a by-product.
- Eleanor Roosevelt

Kuluva viikonloppu menee astetta rennommin, mutta edellinen oli sitä itseään eli pelkkiä pippaloita! Silloin oli ohjelmassa yhtä sun toista tunteet pintaan nostavaa juhlallisuutta. Yksi päivä (ilta ja yö) meni nimittäin Pohjanmaalaisittain vietyissä kihlajaisissa ja seuraava ylpeän sylikummin asemassa kirkollisissa ristiäisissä. Voi sitä onnen ja ilon määrää. Silloin jos koskaan koin olevani kiitollinen, siunattu ja onnellinen. Enkä lain väsynyt lyhyiden yöunien tai pitkien ajomatkojen takia. 

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Muuttomaakari

Elämäni ensimmäiset 19 vuotta tuli punkattua lapsuudenkodissa eli siellä missä moni muukin. Juhanintie jäi taakseen kun kahden viikon varoitusajalla saatu opiskelupaikka (olin siis varasijalla) sijaitsi toisella paikkakunnalla. Lähtö koitti siis heti lukion jälkeen. Olihan se sinällään kasvunpaikka kun ei tunne entuudestaan ketään koulusta saati koko kaupungista. Oma porukkamme on tiivis ja syntyi melko nopeasti ja saan olla joka päivä kiitollinen siitä, että nämä naiset ovat osa elämääni. Päivittäiset tapaamiset ovat harventuneet, mutta onneksi on tuo paljon puhuttu some. Niin ja pilvipalvelut, josta kaivetuista vanhoista videoista saatiin aamunaurut taas tällekin päivälle.

Oma lapsuudenkoti tulee aina olemaan koti vaikkei siellä enää asuisikaan. Riippuu silti täysin asiayhteydestä, kutsuuko sitä kodiksi vai mainitseeko puheessaan menevänsä "porukoille". Niin tai näin, niin koti on kuulemma siellä missä sydän on.

Pahimmillaan olen mieltänyt minulla olevan kolme kotia, joissa vietän aikaa ja joihin olen tavaroita levitellyt. Tai ei siinä nyt mitään pahaa ollut, mutta kerran jos toisenkin olisi ollut tarvetta tavaralle/vaatteelle joka olikin toisaalla. Näistä siis kolmas oli osa yhtä silloista elämänvaihettani, pikemminkin majapaikka eikä varsinaisesti oma. Ja koska kaikki myös loppuu aikanaan (vaikkei sitä toivoisi) niin sitten koittaa muutto. Siihenastinen omaisuus tulee kerätä ja sulloa laatikkoon. Tilanteesta riippuen jätetään taakseen kaikki ne asiat jotka saattavat muistuttaa menneestä, tietäen ettei sinne suuntaan ole enää paluuta. Halusit tai et. Toivoit tai et. 

Säästöpankinkadun aikaiset kesät tuli vietettyä kotikaupungissa eli porukoilla. Oma kämppä oli lähellä koulua niin se tuli pidettyä läpi koko opiskelujen. Vaikka siellä tuli hengailtua myös kesällä niin oli se ihana fiilis palata sinne aina syksyllä. Eräs syksy oli kuitenkin erilainen, kunnon ota tai jätä -juttu. Edessä oli muutto Uppsalaan, mikä minun kohdallani tarkoitti sitä, että nyt otat ja lähdet tai jätät ja kadut. Tukea päätökseen tuli puolin ja toisin sieltä sun täältä, ennen lähtöä sekä joka päivä eri aikavyöhykkeellä ollessani.   

Kyseiseltä reissulta jäi useita satoja kuvia, muistoja, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Kaiken tämän lisäksi tulen muistamaan Sernanders vägenin 500SEK arvoisella fillarilla poljetuista kilometreistä, corridoor partyistä ja joka ilta kello 22.00 kuulluista huudoista. Taisin minäkin niihin kyllä joskus osallistua.

Paluu Suomeen tarkoitti muutaman kuukauden yhteiseloa kämppiksen kanssa. Siihen aikaan ei ollut uniongelmia, sillä mieltä askarruttaneet asiat tuli kerrottua toiselle aina ennen nukkumaan menoa. Ensimmäinen asunto (oli se sitten vuokra tai omistus) tullaan muistamaan hamaan loppuun asti, ja niin tapahtunee myös omalla kohdalla. Kyseisestä vuokrakämpästä lähtiminen oli yllättävän kova paikka, koska olihan siellä tapahtunut yhtä sun toista muistamisen arvoista.  

Pitkän ajan jälkeen jäljellä oli vain yksi koti johon mennä. Tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä auki, joten helpointa oli palata porukoille ja miettiä jatkoa kaikessa rauhassa. Ei siinä kauaa ehtinyt pohtia kun omaisuus tuli pakata taas banaanibokseihin. Tällä kertaa paikallapysymiseni oli (taas) varsin epävarmaa, joten päädyin alivuokralaiseksi Varisselänkadulle. Suurin osa laatikoista jäi siis riesaksi vanhempien nurkkiin. Kuukaudet vierivät ja syksy teki tuloaan ja samalla myös silloisen asunnon varsinainen asukas. Kiireen vilkkaa oma asunto samalta paikkakunnalta ja kaikki tavarani renkaiden päälle. 

Elämä Tiilitehtaankadulla loppui ennen kuin kerkesi edes alkamaan eli alle kuukaudessa. Opinnot piti saada purkkiin ja se tapahtuisi sieltä mistä kaikki oli saanut alkunsa eli Porissa. Tarkkaa lukua en tiedä koska en ole viitsinyt laskea, mutta tuona vuonna tuli muutettua kyllä liian monta kertaa. Purkki saatiin täyteen eli koulu niin sanotusti pulkkaan eli valmiiksi. Tällä kertaa pysyin paikoillani noin puolitoista vuotta, jonka jälkeen kutsu kävi taas. Vapaudenkatu oli tähänastitista kämpistä pienin jossei lasketa vaihtoaikaista lukaaliani, johon mahtui kyllä ihmeen helposti 8 likkaa lattialle kuorsaamaan.   


Kulunut kuukausi on tullut vietettyä Muurahaistiellä ilman varmaa tietoa tulevasta. Eli saas nähdä kuinka kauan sitä tällä kertaa pysyy paikoillaan. Sanonta "kolmas kerta todensanoo" ei ole ainakaan tämän asian kohdalla osunut oikeaan, mutta joskos tästä seuraava (tai sitä seuraava) olisi kirjallisesti mun oma. Ei pakosti se viimeinen, mutta oma kuitenkin.

The great thing in the world is not so much
where we stand, as in what direction we are moving.
- Oliver Wendell Holmes

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Karkauspäivän kuhinoita

Otsikolla ei nyt tarkoiteta sitä mitä ehdit jo mahdollisesti ehkä ajatella, joten stoptykkänään! Vedä luulosi oitis takaisin äläkä ajattele liikoja. Tässä ei ole kyse tämän kerran neljän vuodessa olevan ekstrapäivän perinteistä, vaan siitä kuinka tätä kyseistä päivää tuli tällä kertaa vietettyä. 


Päivä lähti käyntiin niin kuin mikä tahansa maanantai eli aika laiskasti. Verhojen läpi pilkottaneesta aamuauringosta tiesi kuitenkin heti, että this is going to be a good day! 

Unihiekan täyttämien silmien ja useamman torkkuhälytyksen jälkeen sain ruhoni ylös sängystä. Noutaja olisi kohta ovella ja kamat edelleen pakkaamatta, joten oli siinä pieni pakkokin mukana. Aamu koostui siis pikaisesta pakkaamisesta, jossa reppuun ahdettiin tavaroita sieltä sun täältä. Pitkälle venähtäneen aamupalan jälkeen juoksutossut jalkaan ja ulos reippailemaan! Oli aivan mielettömän upea sää, joten sehän tiesi reissua "omana takapihanakin" tunnettuun Yyteriin. 

Lenkin jälkeen lyhyt paussi ja toisenlaiset kamat päälle. Ilta meni laskettelurinteessä, jossa muisteltiin miten pysyä pystyssä laudalla. Viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää lähemmäs kymmenen vuotta, joten pieni harjoittelu ja "taitojen" verestys tuli kyllä tarpeeseen. Aika monta toistoa siihen vaadittiin, mutta kyllä niitä oppeja alkoi selkäytimestä loppujen lopuksi löytyä. Lautailuinto jäi niin päälle (vaikka takalisto muistuttaakin muutamasta ei-niin-onnistuneesta laskusta), että ties vaikka menisi jo huomenna uudestaan.  


Today you are You, that is truer than true.
There is no one alive who is Youer than You.
- Dr. Seuss


February 29th is leap day. It's part of leap year when we have one extra day in the end of this lovely month. There's a lot of different kind of traditions that people tend to combine to it. But I'm sorry to disappoint you 'cause my leap day has nothing to do with them.

I spend the day with my parents. First, me and my mom went jogging to Yyteri. The weather was so amazing and sunny! That snowy beach was so pretty and 'cause it's just so near to us than it almost feels like our own backyard. 

A few hours later I was snowboarding like a true professional! Not quite but it wasn't that far though. Eh, well actually I was learning (refreshing my skills and memories) how to slide down the slopes without continuously falling. But next time will be better! And I'm still kinda proud of myself since it has been almost ten years from the last time and today I managed it pretty well. Or at least I think I did.

Without action you aren't going anywhere.
- Mahatma Gandhi


 Go fast to enough to get there,
but slow enough to see.
- Jimmy Buffett

torstai 19. marraskuuta 2015

Marraskuun mietinnät

Minun ja miljoonajukkien (eli lukuisten pienten ja vähemmän pienten huonekasvien) koti alkaa olemaan viimeistä silausta vaille valmis. Vielä kun saisi aikaseksi laittaa muutaman taulun ja verhot paikalleen, niin se olisi sitten siinä. 

Pieni luukku pienelle ihmiselle ja tämän "perintökamoille". Huoneen keskiöön on sijoitettu mummulasta saatu nojatuoli (ihan vain siksi, koska kyllästyin omaan sohvaani) ja ikkunan eteen, parhaalle paraatipaikalle kauan himottu pyöreä pöytäryhmä. Tai no pyöreähkö, siis soikea vai ovaali? Samapa tuo, mutta kulmia ei ole eikä tule. Tarkkaa ikää pöydällä ei ole, mutta kerronnan mukaan se on palvellut tarkoituksessaan jo isoisoisoisovanhempien kotosalla. Isojenkaan tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta ikää pöydällä kyllä on ja se on varma fakta se! 

Old things are better than new things,
because they've got stories in them.
- Unknown



Kolea ja harmaa marraskuu alkaa jo olla lopuillaan, ja talvi tekee tuloaan. Kauhean kylmää ei ole vielä tosin ollut, mutta jäänyt silti tuo lenkkeily harmittavan vähäiselle.. taas vaihteeksi :D Onneksi kohta saa/voi asettaa itselleen taas liudan tavoitteita ja haasteita ensi vuotta ajatellen. Olen ajatellut kokeilla jokaisen kuukauden kohdalla jotain erilaista. Eli kuukausi näin tai noin. Kuukauden verran sitä tai tota, siellä tai täällä. Ei välttämättä mitään täysin uutta, mutta kumminkin. Ja joskos sinne nyt yhden tai useamman urheilupykälänkin saisi sovitettua.   

Your life does not get better by chance,
it gets better by change.
- John Rohn

Pari autollista tyttöjä, ruokaa ja juotavaa. Siinä yhtälö, jonka merkeissä kulunut kuu vaihtui. 


Olimme Liesjärven kansallispuistossa, järven rannalla nököttävässä mökissä, ilman juoksevaaa vettä ja sähköjä. Sinänsä harmi, että puhelimissa oli kenttää ja virtaa, koska se oli ainoa minkä olisin tahtonut olevan toisin. Ilman niitä olisimme olleet todella kaukana kaikesta muusta maailmasta ja etenkin siitä sosiaalisesta mediasta. Mutta eiköhän tuommoinenkin eräjormailu ole jo jotakin, sillä ei kaikista ole siihen.. lähteä nyt vapaaehtoisesti kauas sivistyksestä. Paikkaan, jossa tupa pitää saada lämpimäksi ja se samainen lämpö tulee pitää yllä läpi yön, klapeja halkoen, "kipinävuoroja" vaihdellen.     


No mitä porukka sitten tekee keskellä ei mitään? Suurin osa ajasta meni tilojen lämmittämiseen (kuinka monta naista tarvitaan tulen sytyttämiseen?), ja tulta saikin olla koko ajan ainakin yksi henkilö vahtimassa, etteivät ne päässeet sammumaan. Meillä oli parhaimmillaan kolmessa paikassa rilli niin sanotusti kuumana: tuvassa, saunassa ja nuotiolla. 

Yleisen laatuajan ja hengauksen ohella syötiin ja saunottiin. Meidän porukka on hajaantunut ympäri Suomea, joten oli tosi ihana viettää aikaa taas tällä porukalla. Meidän omalla tyttöporukalla, joka on kieltämättä melko priimaa kamaa!

The clearest way into the universe
is through a forest wilderness.
- John Muir

Kiitos näppärien taitojemme tuvassa oli mukavan lämmin, mutta yöllä ehkä hieman turhankin kuuma. No, yöstä kuitenkin selvittiin ja kavereiksi saimme muutaman hassun lukin ja yhden ei-toivotun hiiren. Aamupalaksi sitten kamiinassa grillattua makkaraa ja hiirulaiselta ylijääneitä leivänkantoja. 

Tälläistä eräjormailua tulisi harrastaa vähän useammin, sillä sieltä kelpaa aina seuraavalla viikolla kyllä palata muun maailman pariin. Viikottaiseen rytmiin, aikaisiin aamuherätyksiin ja töihin.

Small things amuse small minds.
- Doris Lessing

Opinnäytetyön kirjoittamista takana kohta jo kaksi kuukautta. Rakas aika, voisitko mitenkään kulkea hieman hitaampaa? Tuntuu, että aika ei tule millään riittämään. Panikoimaan en ole silti vielä ruvennut, sillä onhan tässä silti nyt vielä jonkin verran aikaa jäljellä. Olen tähän mennessä tehnyt hommia säännöllisesti, viidesti viikossa. Herään ja vietän normaalipituisen työpäivän pääkallopaikalla, ikiomassa työhuoneessani. Tuleva viikonloppu tulee olemaan ensimmäinen laatuaan, kokonainen viikonloppu töitä.. etänä kotoa käsin. Katsoo kuinka hyvin hommat etenee kun ne raahaa kotiin. Jos ei muuta niin ainakin kämppä tulee varmasti siivottua, sen takaan.  

If you do the little things right,
the other stuff means so much more.
- Terry Taylor

tiistai 27. lokakuuta 2015

Surkeiden sattumusten sarja

Illat ovat pimeitä ja aamut  valoisia. Ainakin vielä pienen hetken, sillä pian koittaa taas se jatkuvan pimeyden aika. Aamulla kun heräät on pimeä ja iltapäivällä on taas/edelleen pimeää kun menet kotiin.

Pieni siirto kelloissa ja tadaa, kesäaika on päättynyt and it's winter time!


For every dark night,
there's always a brighter day.
- Tupac Shakur
  
Tuo pimeys ei nyt sen suuremmin kyllä tunnu missään, kun siihen on jo tottunut, mutta pienet epäonnistumiset sen sijaan saavat sekä suun että mielen mutrulle. Juuri kun sitä ehti toivottaa itselleen hyvää alkanutta, aavistuksen aurinkoista viikkoa, niin johan alkoi..

Sateessa kävely on ihan fine, ei haittaa, mutta pienet, jatkuvalla syötöllä tulevat "vastoinkäymiset" ja "kömmähdykset"? Välillä niille ei vaan näy loppua. Onneksi asiat voi aina tehdä toisella tapaa ja usein niihin löytyy myös jokin piristävä päivänpaistekin. Täytyy vain jaksaa ajatella asioita niiden kaikilta kanteilta.

Nothing happens by chance. 
- Paulo Coelho


Seuraavaksi muutama Erkki Esimerkki onnistuneesta alkuviikosta:

- Tittidiii, jes pääsen "ajoissa" nukkumaan 
- Ringring herätyskello soi, tiedossa viikon eka työpäivä
- Sitten suihkuun eli valot päälle click
- Mitä ihmettä lamppu palanut siis no light
- Suihku pilkkopimeässä, ovi hieman raollaan
- Aamupuuro nassuun ja töihin mars
- Työt jäävät lyhyeen kun ei vain nappaa
- Pientä voittoa kirpputorilta ja uusi kirjalöytö
- Seuraavaksi lenkille.. ääh ei jaksa
- Auton rattiin ja kaasutellen siskon luo
- Nälkä -> keitä kahvia
- Lisää uusia kirjoja
- Koirien kanssa hengailua aka terapiaa
- Toisen kahvikupin kohdalla istahda lattille
- Karvakaveri seuraa -> töks&loiskis -> märkä lattia
- Hahahhaaa eipä tässä mitään siis piece of cake
- Mennessäsi nukkumaan lyö varpaasi -> voimasanoja
- Ja heti perään vielä olkapääsi -> lisää voimasanoja
- Käläkälä herätys ennen omaa kelloa
- Suunnaton ärsyyntyminen -> ah mikä aloitus päivälle
- "Aamurytmi" ja "rauha" tästä syystä sekaisin
- Astu tulikuuman suoristusraudan päälle -> HUUDA
- Kunnon piste i:n päälle
- Joko rupeaisi riittämään?

Seuraavaksi pohdit vain sitä, että voitko mennä illalla ollenkaan treeneihin (eli tinttaamaan tatamille) päkiässä olevan (suht lievän) pallovamman kanssa? Takuulla muuten menen. En todellakaan aio antaa sen haitata.

Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä?  No näin.

Lessons in life will be repeated
until they are learned.
- Frank Sonnenberg


Tänään edessä muutto, joka toivottavasti menee edes astetta paremmin kuin kaikki muut asiat tähän mennessä. Muuten loppuu usko.

But think about all the bright sides, tänään taas omaan kotiin! Loppukesästä tapahtui vähän yhtä sun toista. Asiat ovat vaatineet hieman järjestelyjä ja koetelleet ties ketä, mutta jos pian rupeaisi helpottamaan.
 
Life is really simple,
but we insist on making it complicated.
- Confucius

Ja tämäkin siis varmaan jo tämän vuoden sadastuhannes muutto, mutta lupaan etten aio siirtää omaisuuttani enää mihinkään tämän vuoden puolella. Ensi vuoden kujeet ovat sitten täysin uusi juttu.

With the new day comes
new strength and new thoughts.
- Eleanor Roosevelt

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kaikkien aistien syksy

Tällä kertaa lyhyttä ja ytimekästä asiaa syksystä. Ihan ensimmäseksi on pakko todeta, että kyseinen vuodenaika on mitä luultavimmin mun lemppari. Onhan ne kesät lämpimämpiä ja syksyllä sataa vain vettä ja on kylmä. Tuulikin ottaa täällä rannikolla pattiin ihan ympäri vuoden, satoi tai paistoi, mutta mitäs noista. 

Mikä sitten oikein tekee syksystä kivan? Se, että se on mahdollisesta kokea niin monella tapaa. Ekana mieleen tulevat kaikki upeat värit, joita voisi ihastella (näköaisti) ulkona köpötellessä vaikka ikuisuuden. Maahan pudonneet lehdetkin rapisee kivasti jalkojen alla (kuuloaisti). Toisena hieman purevat (tuntoaisti) aamut ja illat, joiden välissä aurinko jaksaa vielä nousta ylös taivaalle ja lämmittää ilmaa juuri sopivasti. Kolmantena tähtitaivas, jota olisi varmasti vieläkin hienompi (näköaisti) pällistellä, jos tunnistaisi sieltä Otavan lisäksi jonkun muunkin kuvion :D 


Sitten on eräs omintakeinen tosiseikka miksi juuri minä pidän erityisesti syksyistä, nimittäin tuoksu. Se ensimmäinen nuuhkaisu (hajuaisti) raikkaasta ulkoilmasta, jonka otat ulos astuessasi. Silloin on ihan sama onko lämpötila käynyt yöllä lähellä nollaa tai jopa pakkasella, niin siinä on vain sitä jotakin. Toivottavasti jollakulla toisellakin alkaa kellot soimaan tässä kohtaa, etten vain olisi ainoa tämän kyseisen tuoksun ilmanottoaukkoihinsa aamuisin vastaanottava olento. Kaikki siis huomen aamulla imppaamaan tai nuuskimaan sitä ilmaa!

Viimeinen liittyy luonnossa kasvavaan ruokaan (makuaisti), jota on tarjolla yllinkyllin mikäli niitä osaa vain hyödyntää. Unohdetaan sesonkiajat tms. ja syödään mitä kaappeihin on tullut kerättyä. Puolukkaa on ainakin tullut syötyä ja paljon, vaikka en ole niistä aiemmin oikein tykännytkään. Meneillään varsinainen puolukkahurmos, ja mitä happamampaa niin sen parempi :D 

Sienestämäänkin ajauduin kerran puolivahingossa kun olimme mamman kanssa patikoimassa. Ensin lasten kyselyikään verraten jatkuvaa jankkausta: 

"Mikä tuo on?"
"Entä tuo?"
"Ja tuo?"
"Osaatko tehdä tästä ruokaa?"
"Miksi tätä ei voi ottaa?"
"Mikä tämä nyt olikaan?"
"Tämä on söpö, otetaanko tämä?" 

Sitten kun aloin vähän ymmärtää tämän asian suhteen, niin siitä se vasta lähtikin. Seuraavat kaksi tuntia meni kökkien suuntaan jos toiseen. "Tuolla on sieni, menempä tuonne. Eikuin tuonne." Hetken päästä leuka ylös ja katsomaan missä näkyisi äidin punainen takki, ei missään :D Lopuksi tuli todettua, että ei siinä montaa kymmentä metriä tullut eteenpäin edettyä, vain sivuille ja eestaas. Ja kun kerran opit sienestämisen jalon taidon, niin ei muuten meinaa tavallisesta kävelylenkistäkään metsässä tulla yhtikäs mitään. Silmät kun näkevät kahtenaan sieniä joka puolella :D Olkoon tämä sitten vaikka tattihurmosta. 

Luonnonantimien näpertely ja syöminen näkyvät myös kätösissä. Vähän väliä ovat sormet olleet punaisina puolukoiden napsimisesta (itse en siis ole niitä ainakaan vielä kerännyt) tai mähmässä sienien tutkiskelusta. 

Posketkaan eivät ole pyöristyneet tai keskivartalo leventynyt (noin niin kuin omasta mielestä), sillä meneillään on herkkulakko, joka toivottavasti pitää tuonne jouluaattoon asti. Pienen liikuntatauonkin jälkeen olen saanut harrastukset takaisin kuvioihin. Viikonloppuna juostiin pallon perässä Futsal Openingissä, eilen käväisin KB-treeneissä ja tänään jatketaan viikon juoksuputkea, kolmas kerta toden sanoo. Tai sitten ei, sillä kroppa on päästä varpaisiin aivan juntturassa.

Everybody gets so much information
all day long that they lose 
their common sense.
- Gertrude Stein

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

What to do next

Kyllä asioilla on vain tapana järjestyä, vaikka ei siltä aina vaikuttaisikaan. Ensin kauheaa panikointia ja stressiä tulevasta, mitä tekisi ja minne lähtisi. 

Sitten kun on aikansa pyöritellyt peukaloita ja ehtinyt seistä tovin peukalo keskellä kämmentä, jotain tapahtuu. Asioita suorastaan tulvii päälle ja seuraavana edessä on liuta valintoja, joista tulisi löytää ne itsensä kannalta parhaimmat. 

I am not what happened to me.
I am what I choose to become.
- Carl Gustav Jung 


Mistä saa varmuuden siihen mikä on oikein ja mikä ei? Tulenko katumaan päätöksiäni tulevaisuudessa? Tai mistä kaikesta jään paitsi jos valitsenkin tuon tien toisen sijasta? Mihinkään näistä kysymyksisä ei ole sitä yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Asioiden laita ja valintojen vaikutukset selviävät ajan kanssa, eikä niihin juuri voi etukäteen vaikuttaa. Asiat vain tapahtuvat ja se on aivan varmaa, että jotkin niistä menevät erilailla käännyitkö sitten vasemmalle tai oikealle. Asiat selviävät elämällä. Astuessa kohti tuntematonta ja kokeilemalla rajojaan. Käydessä elämänsä äärirajoilla.  


The significance of life is life itself.
- Hermann Keyserling

You might think that nothing never happens, but you're wrong. Just wait and things will happen. They'll most likely happen on those days when you're not expecting them. So, you can call it luck or destiny, which one you ever prefer.    

The only thing you need to do, is to make choices. Those important choices which will follow you until the end of your life. You cannot know if it's right or wrong. You need to trust yourself and hope for the best. Once you turn left it's pretty hard to turn back afterwards and start from the very beginning. It's not impossible and it can be done. It only demands more efforts and so to speak guts. 

Remember to be strong and have a little faith. But still you've to do something to achieve them. Do whatever makes you happy, and enjoy even the most smallest things in your life. Step out from your comfort zone and don't be afraid of the unknown. It's not as scary than you think.


Syksy on tullut ja kelit ovat olleet sen mukaisia eli tuulee ja taivaalta sataa vettä (eilen myös neulasia, lehtiä ja käpyjä). Olin tosiaan viime syksyn pois Suomesta, joten tuntuu kun olisin jäänyt siitä kokonaan paitsi. Vaikka eihän tuo Uppsala nyt niin erilainen kaupunki ilmastoltaan ole, mutta kuitenkin. Siellä asuessani koin Ruotsin syksyn, mutta Suomen syksy on aivan oma juttunsa. Tuiskeista huolimatta ulkona on lämmin ja siellä tuoksuu ihanalta! Puista pudonneet, värikkäät lehdet ratisevat kivasti jaloissa, ja siellä täällä näkyy kauniin punaisen kypsiä puolukoita. Että terveisiä vain täältä metsän siimeksestä, metsähöperöltä. 


Viikonloppuna käväisin pitkästä aikaa teatterissa ahmimassa itseeni annoksen kunnon kulttuuria ja sivistystä. Tai mikäli työttömiksi jääneistä, strippareiksi ryhtyvistä miehistä puhuttaessa voidaan puhua sivistyksestä ;D Kyseessä oli Porin kaupunginteatterin komedia-musikaalista nimeltä Housut pois, joka todella on katsomisen arvoinen. Nauraa sai sekä nauttia näyttelijöiden, etenkin yhden kaverin taidoista. Elokuvateatterissa tulee käytyä useammin, mutta teatterissa on sitä jotakin. Kunnon kulttuuria ja näyttelemisen hohtoa.



Kulttuuri-ilta jatkui Rillossa hyvää ruokaa syöden ja seurasta nauttien. Hieman luksusta arkeen, kun kolmatta kertaa yhden viikon sisällä ulkona syömässä. Pörssi kiittää ja kuittaa, että sopivan harvoin tulee tälläisiä päiviä vastaan. 

If it's still in your mind,
it is worth taking the risk.
- Paulo Coelho


A day without a laugher is a day wasted.
- Charlie Chaplin

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Tätä on odotettu

Tämä kesä oli sitten tässä. Työt on tullut taputeltua ja nyt ollaan lomalla kunnes toisin todistetaan. Kesäloma, syysloma vai ihan vaan loma? Oli mikä oli, mutta tästä otetaan kaikki mahdollinen ilo irti, vaikka sen joutuisikin kaivamaan ojasta ja allikosta.


Akkuja ladataan minkä kerkiää ja nautitaan auringon lämmöstä. Energiaa ja puhtia voi haalia itselleen tavalla tai toisella, mutta allekirjoittaneelle se käy parhaiten mökillä.




On saari, meri, perhe, hyvää ruokaa (juomia unohtamatta), vapaus, rauha sekä sauna. Siellä on niin erilaista kuin kotona, että arjen ja stressin unohtaa heti. Siellä kun ei ole kiire yhtikäs mihinkään. Saa vain olla ja möllöttää siellä missä huvittaa. Laiturilla, nurmikolla, tuvassa tai terdellä. 

Yksinkertaisen täydellistä.



Taking time to do nothing often 
brings  everything into perspective.
- Doe Zantamata


Kokki kolmonen elementissään ja mökkivaatetus kohdillaan

Silloin aina kun menee saareen, niin lähtee tuo syöminen vaan aika helposti lapasesta. Ehkä vähän turhankin helposti, mutta elämästä tulee nauttia. We only live once ja sitä rataa. Ihan siis se ja sama vaikka lounaaksi syödään lättyjä ja hilloa ja juodaan päivän ensimmäinen huurteinen. Heti perään suklaakakkua. Mutta ei tällä kaavalla kovin usein mennä. Joskus tulee vain sellaisia päiviä, joina normaalit ateriatottumukset ja ruokarytmit laitetaan ylösalaisin. Syödään mitä ja milloin huvittaa. Kaurapuurot unohdetaan kotiin. Ja mikäli kaapeista ei löydy mitään mieleistä, niin eikun kauppaan. Veneellä tietenkin.


<3


Vielä muutama päivä totaalista lepoa ja hölläilyä ja sen jälkeen hommiin. Edessä muutto, joka tietää siis pinottain banaanilaatikoita. Omaisuuden inventaariota ja paketointia. Elämä pyörille ja talla pohjaan. Koskakohan tämä alituinen ramppaaminen oikein loppuu? Koska voin sanoa, että ei ikinä, ei ikinä enää? En ikinä. 


Räpsöö


To do is to be.
- Nietzsche

To be is to do.
- Kant

Do be do be do.
- Sinatra


 Happiness is an inside job.
- Mandy Hale


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Hetken mielijohteesta

Mitä enemmän joitakin asioita suunnittelee, niin sitä suuremmalla mahdollisuudella ne myös menevät pieleen. Eli toisinsanoen liian tarkka etukäteen suunnittelu on ehdoton nou nou, oli tavoitteena sitten täydellinen illanvietto kaveriporukalla tai viikonloppureissu keskimaahan. Liian yksityiskohtaisesti suunnitellut menot ja tekemiset tuppaavat mennä lopulta aivan nurin, eivätkä siis yhtään alkuperäisten suunnitelmien mukaan. 


Vaikka kalenterissa olisikin merkintä jokaiselle tulevan kahden kuukauden vapaille tai viikonlopuille, niin mitä niitä turhaan sen enempää järjestelemään. Eikö olisi parempi antaa niiden olla ja elää hetkessä? Elää päivä kerrallaan ja katse korkeintaan siinä tulevassa, lähimmässä viikonlopussa. Vasta sitten kun olet mennyt paikasta A paikkaan B, ja palannut sieltä mutkan jos toisenkin kautta lähtöpisteeseen, on sopiva alkaa miettiä tulevaa. Täydellinen elämän eläminen ja siitä nauttiminen jäävät tyystin taka-alalle, mikäli mielessä pyörii koko ajan seuraavien viikkojen humpat ja reivit. Samalla sitä myös laiminlyö ympärillä olevia ihmisiään, etenkin jos he eivät tule olemaan osallisena näissä tulevissa jutuissasi. 


Realize deeply that the present moment 
is all you ever have.
- Eckhart Tolle

Älä unohda, että elämä on tässä ja nyt. Muista nauttia jokaisesta hetkestä ja uudesta päivästä niin kuin se olisi sinun viimeisesi. Sillä eihän sitä koskaan tiedä, mitä voi tapahtua, mitä tulevaisuus on meidän varallemme oikein keksinytkään. 

It is not in the stars to hold 
our destiny but in ourselves.
- William Shakespeare


Jos kaikki asiat kuitenkin tapaavat mennä pipariksi, niin ota käyttöön tämä puhkikulutettu, kliseinen lause, jonka mukaan "everything happens for a reason". Elämä rullaa eteenpäin omalla painollaan, halusit sitä tai et, that's it, piste. Yksittäisillä päätöksillä ja teoilla saattaa olla yllättäviäkin vaikutuksia sen suhteen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se, miten niihin suhtautuu vaatii totista taitoa. Taitoa ja tahtoa nousta suosta. Tahtoa ja toivoa tehdä asiat paremmin. Toivoa ja halua tehdä jokaisesta hetkestä merkittävän. Halua ja intoa elää omaa elämäänsä. Intoa elää täysillä.



Mun arkipäivän pakkaani on viime aikoina sekoittanut se fakta, että olen kerrankin kunnolla kipeä. Unohdin ilmeisesti puun koputukset siinä kohdassa, kun kehuin oman vastustuskykyni olevan huippuluokkaa. Ei tarvinnut kuin yhdet yöelämän tutinat kylmässä ulkoilmassa ja hetken siihen päälle, että tämä flikka tuli kipeäksi. Ottaa muuten aivan mahdottoman paljon kaaliin, mutta tämä on nyt tuollainen vastoinkäyminen, joka on vain otettava mukisematta vastaan. Viikon sairastelu ei vielä riittänyt vaan eilen haettiin lisää sairaslomaa.. että tälläinen elokuu minulla. 


Kaikkia mahdollisia poppaskonsteja on tullut kyllä kokeiltua, ja superfoodeja noukittu litrakaupalla sekä äidin että mummun puutarhoista. Olo ollut sen verran vaihteleva, että viikonloppunakin uskalsin ottaa riskin ja hieman rasittaa itseäni. Olin ilmoittanut itseni ja kaksi kaveriani aikoja sitten Väriestejuoksuun, ja koska siitä oltiin maksettu, niin pakkohan sinne oli silloin mennä, vaikka olo ei edellisenä päivänä ollutkaan kummoinen. 




Juoksu oli esteineen vain sen viisi kilometriä, mutta otti siitä huolimatta vähän koville, vaikka hidasta vauhtia edettiinkin. Koko tapahtuma ei edes oikein vaikuttanut varsinaiselta juoksutapahtumalta, koska monesta seikasta huomasi sen, että ihmiset olivat tulleet sinne pitämään pääasiassa vain hauskaa. Tai no kaikissahan tapahtumissa on tärkeä muistaa pitää hauskaa eikä mitään saa ottaa turhan vakavasti. Porukalla juostessa on hauskanpito kaiken a ja ö, joten muusta viis. 


Maaliin tultiin ehjin nahoin ja asiaan kuuluvasti värikkäinä. 


Hide your craziness behind a beautiful smile.
- Paulo Coelho


The more you make plans, the more they go wrong. That's the way things just go. The universe won't ask your permission, things just happen. My latest misfortune has been the fact that I'm sick. And this really is unbelievable 'cause I don't tend to be sick, I mean like never. But I just need to face this unpleasant fact and be on a sick leave. And no matter how much I have plans for the upcoming weekends, I need to keep my fingers crossed and hope for the best. 

My condition is changing all the time, and last weekend it was actually a bit better than what it's now. Two of my friends visited me in my home town and we took part in one running event called Color Obstacle Run. It was really fun, even tough I wasn't feeling so good. 

What ever might happen, at least I've learned always to enjoy the moment and people around me. We all need our friends and other people around us to make it through tough times. And it doesn't matter if some of your plans fail or turn upside down. Just face the facts and let it be. "Everything happens for a reason" is one of the sentences that you really need to have in your life. It includes much more than you might think. Just believe in yourself and destiny. Have a little faith and everything will be alright.       

 Sun is shining. Weather is sweet.
Make you wanna move your dancing feet.
- Bob Marley


Viikonloppu kavereiden kanssa oli kaiken kaikkiaan onnistunut, vaikka minun sairastelu vähän menoa hidastikin. Lähdettiin siitä huolimatta illalla liikkeelle, ja onneksi sillä siinä nähtyä kivasti muitakin kavereita pitkästä aikaa. Sunnuntaina pilvet ottivat viimein jalat alleen ja kaverinikin pääsivät nauttimaan lämmöstä Yyterin hiekoille. 

The privilege of a lifetime is being who you are.
- Joseph Campbell

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hetken tie

Ai että kun kevät on kivaa aikaa! Ilmat senkun lämpenee, aurinko paistaa ja päivät ovat valoisia pitkälle iltaan asti. Tuli tuossa ensimmäiset pisamatkin hankittua, kun oli yhden kokonaisen päivän ulkosalla. Ensin futisturnauksessa pelaamassa ja sieltä suoraan Karhuviestiin tuuraamaan yhtä tiimin jäsentä. Juoksu meni ihmeen hyvin, vaikka jaloissa todella tuntui nuo aikaisemmat peleissä tehdyt pyrähdykset. 

Ulkona on alkanut jo paikat vihertää, mutta tämän neidin mielessä paistaa vain kirkkaan keltainen aurinko. En tiedä ovatko ne nämä kauniin aurinkoiset päivät vai mitkä, mutta nyt on jo pitemmän aikaa ollut sellainen hyvän fiiliksen kierre, eikä sille tunnelille näy loppua! Onhan tässä silti ollut yhtä sun toista mieltä painavaa juttua, jotka ovat välillä saaneet mielen vakavaksi. Helpotuksesta on kuitenkin voitu huokaista, kun lopputulokset ovat olleet positiivisia. Nyt on vaan parempi olla iloinen arjen pienistä asioista ja kaikesta jo olemassa olevasta. Kaikki lähtee asenteesta eli asenne on todellakin rock. 

Ja tuntuu siltä, että mitä rennommin ja huolettomampaa elämää elää, niin jonkinmoiset palaset alkavat loksahdella paikoilleen. En tosin tiedä mitä nuo palikat oikein ovat, mutta eivätköhän ne jossain vaiheessa minulle valkene. Paremmin myöhään kuin ei milloinkaan, eikö vai? Tämän hetkinen elämä rullaa kuitenkin sen verran mukavasti ja leppoisasti eteenpäin, jonka vuoksi tunnen palasten olevan ihan kaikin puolin yks yhteen toistensa kanssa.     



It's hard to beat a person
who never gives up.
- Babe Ruth 



The fact is that the spring is almost over, and I just can't believe it. Summer is so close and the sun is shining more and more day after day. The weather is so amazing and warm. I've even got my very first freckles on my face! Some people might hate them, but I lovelovelove them. So thanks for the football tournament and relay which "forced" us to be outside for the whole day.

What comes to sport and well-being, I've been exercising a lot (or at least I feel like it). I'm always trying to do things that I enjoy and which make me feel happier. My love for sports has grown with me, and over the years I've got lot of new hobbies. Football is the number one and biggest thing for me. I couldn't imagine life without it, and studs are almost like my other feet. My newest hobby is kickboxing and I like it a lot! And for that I have just bought some new training equipment (which by the way were pretty expensive). Those and some other stuffs that I have been buying during the week needed a little "loan" from my savings, but most of them have been investments for the future. Why not to use money if you don't have any ideas where to put them? If you buy seldom some new things with good quality, they will (probably) last longer and make you feel happier year after year. You only need to be ready to pay more money to get them.     


I firmly believe that the only disability
in life is a bad attitude.
- Scott Hamilton



Jos näillä kamoilla ei lähde kesä käyntiin, niin ei sitten millään! Vähän jouduin kyllä säästötiliä hyödyntämään kaikkien näiden kamojen hankintaan, mutta eikö se siksi olekin nimeltään juuri säästötili? Paikka säilyttää kahisevaa pahan päivän tai uusien hankintojen varalta. Kukin tehkööt sen omien periaatteidensa mukaan, joten näin minä nyt tällä kertaa.  Treenikamoja uutta harrastusta varten, uudet kesäpopot, leffoja, kookosöljyä ja meditointikirja, joista siis kaksi viimeistä pääsee heti kovaan käyttöön kun vain saan muutettua. Mihinkäs sitä sitten seuraavaksi rahojaan säästäisi?


Be who you were created to be,
and you will set the world on fire.
- St. Catherine of Sienna