Näytetään tekstit, joissa on tunniste elä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Kun pokka pettää

Mikä siinä on kun kaikki ei menekään niin kuin olet ajatellut. Tietyt asiat tapaavat rullata eteenpäin omalla painollaan varsin hyvin aina jonkin aikaa, kunnes yhtäkkiä tapahtuu jotain odottamatonta. Pysähdyt ja mielessäsi alkaa pyöriä yhtä sun toista kimuranttia. Miksi juuri nyt kun olet saanut kiinni hyvästä treenirytmistä ja alkanut miettimään syksyn kisoja?

Tässä vaan muutama ajatus siitä miten minulle kävi ja kuinka paljon se pistää nyt jälkikäteen ärsyttämään. Oltiin nimittäin kesän ajan omalla pienellä porukallamme tehty lajitekniikan sijasta hieman muitakin juttuja, jotka toivat ihan tervetullutta vaihtelua tavallisiin treeneihin. Niin ja vaikka ne hetket kuntopallojen yms. parissa eivät välttämättä sillä hetkellä tuntuneet saati näyttäneet naamasta niin miellyttäviltä, niin kyllä ne olivat nannaa. "Ei kipuu, ei hyötyy" vai miten se nyt meni. Tai pikemminkin ei hyötyä ilman voimasanoja, hikeä tai tuskanomaisia huutoja.  

When I started counting my blessings, my whole life turned around.
- Willie Nelson

Lisäpuhtia loman jälkeisiin päiviin tuli aamutreeneistä ja jolloin tuli mentyä töihinkin suht pirteänä peipposena. Sitten koitti kuitenkin viikonloppu ja olo meni vauhdilla alas. Alkuviikosta oli pakko todeta, ettei tämä tule menemään ohi pelkillä kotikonsteilla. Vajaa viikkoa myöhemmin kotiuduin ilman tarkkaa tietoa siitä, mikä minuun oli iskenyt ja kovaa. Tutkimattomat ovat siis Herran tiet, jos nyt niin voisi sanoa. Elämä on yksi määrittelemätön mysteeri kaikkine kiemuroineen. Ja vaikka loma alkoikin huonoilla uutisilla, niin eiköhän tämä tästä. Kaikella on tapana järjestyä, kunhan muistaa olla vahva.  

Every man's life is a fairy tale written by God's fingers.
- Hans Christian Andersen

tiistai 31. tammikuuta 2017

Oodi odottelulle

Ajankulkua voi vahdata monella tapaa. Useimmat kyttäävät alinomaan kellojaan ja laskevat minuutteja joko jonkun alkamiseen tai loppumiseen. 

Koska lempisarjastani mahtaa tulla taas uusia jaksoja? Mikä päivä sen ja sen projektin deadlinet olivatkaan? Odottelun kohteita on useita, mutta yksi yleisimmistä tapahtuu juuri silloin kuin sitä vähiten toivoisimme. Ja se on niistä ehkä kaikkein ärsyttävin ja arkisin (ja mikä tapahtuu silloin kuin meillä on aivan jumalaton kiire). Nimittäin se hetki kun joudumme jumiin jonoihin. Oli kyseessä sitten jono kassalle, narikkaan, pankkiin, sovituskoppiin tai hedelmävaa'alle. Jokainen meistä toki suhtautuu näihin tilanteisiin täysin eri tavoin, mutta kehtaan kyllä väittää etteivät ne ilahduta kuin murto-osaa porukasta.

Life was always a matter of waiting for the right moment to act.
- Paulo Coelho

Ihan kuin koko elämä olisi pyhitetty odottamiselle. Sille tosiasialle, että meillä on päällä jatkuva kiire. Alituinen tarve päästä paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti. Tottahan se taitaa olla, mutta se johtuu puhtaasti omista valinnoistamme. Vuorokaudessa on rajallinen määrä aikaa, mutta silti haalimme itsellemme aina vaan lisää tekemistä. Ilmankos, että kaupankassalla alkaa patti paisua edellä olevan asiakkaan unohdettua punnita perunansa, jos parkkiaika on mennyt umpeen jo viisi minuuttia sitten. No joskos lähtisit ensi kerralla sinne kauppaan aikaisemmin tai laittaisit varmuuden vuoksi enemmän kolikkoja siihen parkkipaikan rahanimijään? 

What we do in life echoes in eternity.
- Maximus

Sanotaan, että ne ovat ne pienet asiat, pienet arkipäivän teot, joilla on merkitystä ja sen olen myös itsekin huomannut. Vaikka päivät kuluvatkin nopeasti tehtävien touhussa, niin on parempi höllätä välillä. Antaa itselleen enemmän aikaa johonkin muuhun, mutta niin ettei se aiheuta stressiä. Sillä se jos jokin on pahasta. Joten uskalla olla huoleti ja lopeta turha huolehtiminen. Asioilla on aina tapana järjestyä. Tavalla tai toisella. Odotit sitten uutta kuittinauhaa vaihtavaa kassatätiä, kädet täynnä olevaa tarjoilijaa, hitaalta tuntuvia liikennevaloja, hyviä uutisia soittavaa työnantajaa, sairauskierteen tai nukahtamisvaikeuksien loppumista. 

A ship is safe in harbor, but that's not what ships are for.
- William G.T. Shedd

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Hyvänmielen lista

Voimaantumislista, parhaimmat, nupit kaakkoon, klassikot, best from the best and so on. We all do it and we've a lot of them. We tend to list the songs we like. Some people do it by genres and some by moods. So, no matter how you're feeling every now and then, you always have that one list of songs that you wanna hear. You press play and after a minute you'll feel much better. Sounds familiar, right?

I cannot categorize my own music taste 'cause it changes repeatedly. Yet, I mainly grew up listening to the same music genres than my brothers. Though, me and my sister had ofcourse our own tastes and favourites but the biggest influence came from the next door. Behind the walls from bros speakers and guitar riffs.  

So close, no matter how far.
Couldn't be much more from the heart.
- Nothing Else Matters

Metallica is the one. Not the one and only, but still. It's the band that was always playing in our house. At least most of the time if I remember correct. It's one of the bands whose songs I've heard probably the most in my life. So far I mean. 

I'm your dream, make you real.
I'm your eyes when you must steal.
I'm your pain when you can't feel.
- Sad But True

I bet many of us have a punch of songs that have some kind of meanings to us. Those that might bring us joy or grief. They might make us either happy or sad. And it's also possible that when we're cheerful and we hear that one specific song which remains us of something not so good (bad times for example) our mood changes in a blink. At that time, moments of happiness turns in to bleak and gloominess. And there's nothing you can do about it.  

And every second I waste
is more than I can take.
- Numb

Songs are meant to be shared. But on the other hand some of them may mean so much more to you than to the people around you. That's why you might occasionally enjoy some songs by yourself. Alone in your own peace so that you can sense every beat and focus on to the lyrics. 

Things aren't the way they were before
you wouldn't even recognize me anymore.
- In the End

maanantai 30. marraskuuta 2015

Just like that

Now matter how hard you try to control your timetables, you're always balancing between work and free time. And I know that it really sucks (especially on Monday mornings), but there's nothing you can do about it. 

People just need to go to work, (or alternatively to school) even though they don't want to. It has been like that for decades, and that's how it (assumingly) will go. Like they say in stories.. from this day forward.


Time flies, but not memories.
- Ika Natassa

Though, you should be aware of that you're your own boss. Not quite the Lord of the Rings or anything like that, but your own lord, the Lord of Time. It's up to you how you live your life. No one can tell you what to do. Sure they can share their own opinions, but you can either listen to them or ignore them. 

As you become more clear about
who your really are, you'll be better
able to decide what is best for you.
- Oprah Winfrey

As I said before, it's all up to you. You can turn left or right. Stay still or go backwards or forward, without looking into the past. It can be a painful thing to remember to, but there's no need to be afraid. Because one way or another they teaches us a lot. We learn from our own mistakes and that's why pasts are so significant to each and every one of us.

Time flies over us,
but leaves its shadow behind.
- Nathaniel Hawthorne

What comes to my spare time, do I even have it? I'm working with my thesis so, the answer is no. But every now and then I'm off duty (not working),  spending lazy days. Luckily, I have my own working hours so I can do it every time I feel like. So, whenever I'm in the mood for a break, I can and I do it. Just like that.

Upcoming weeks will consist a lot of writing. I need to write daily, both at work and at home. Just need to remember to allow myself to be lazy, but not too much! I'll defenitely burn-out if I won't do something totally different for a change. 

And just to let you know, the next time you'll wake up in the morning, it's going to be December. The quicker you do it, the quicker Christmas is coming. Just like that. 

Either you run the day, or the day runs you.
- Jim Rohn

tiistai 27. lokakuuta 2015

Surkeiden sattumusten sarja

Illat ovat pimeitä ja aamut  valoisia. Ainakin vielä pienen hetken, sillä pian koittaa taas se jatkuvan pimeyden aika. Aamulla kun heräät on pimeä ja iltapäivällä on taas/edelleen pimeää kun menet kotiin.

Pieni siirto kelloissa ja tadaa, kesäaika on päättynyt and it's winter time!


For every dark night,
there's always a brighter day.
- Tupac Shakur
  
Tuo pimeys ei nyt sen suuremmin kyllä tunnu missään, kun siihen on jo tottunut, mutta pienet epäonnistumiset sen sijaan saavat sekä suun että mielen mutrulle. Juuri kun sitä ehti toivottaa itselleen hyvää alkanutta, aavistuksen aurinkoista viikkoa, niin johan alkoi..

Sateessa kävely on ihan fine, ei haittaa, mutta pienet, jatkuvalla syötöllä tulevat "vastoinkäymiset" ja "kömmähdykset"? Välillä niille ei vaan näy loppua. Onneksi asiat voi aina tehdä toisella tapaa ja usein niihin löytyy myös jokin piristävä päivänpaistekin. Täytyy vain jaksaa ajatella asioita niiden kaikilta kanteilta.

Nothing happens by chance. 
- Paulo Coelho


Seuraavaksi muutama Erkki Esimerkki onnistuneesta alkuviikosta:

- Tittidiii, jes pääsen "ajoissa" nukkumaan 
- Ringring herätyskello soi, tiedossa viikon eka työpäivä
- Sitten suihkuun eli valot päälle click
- Mitä ihmettä lamppu palanut siis no light
- Suihku pilkkopimeässä, ovi hieman raollaan
- Aamupuuro nassuun ja töihin mars
- Työt jäävät lyhyeen kun ei vain nappaa
- Pientä voittoa kirpputorilta ja uusi kirjalöytö
- Seuraavaksi lenkille.. ääh ei jaksa
- Auton rattiin ja kaasutellen siskon luo
- Nälkä -> keitä kahvia
- Lisää uusia kirjoja
- Koirien kanssa hengailua aka terapiaa
- Toisen kahvikupin kohdalla istahda lattille
- Karvakaveri seuraa -> töks&loiskis -> märkä lattia
- Hahahhaaa eipä tässä mitään siis piece of cake
- Mennessäsi nukkumaan lyö varpaasi -> voimasanoja
- Ja heti perään vielä olkapääsi -> lisää voimasanoja
- Käläkälä herätys ennen omaa kelloa
- Suunnaton ärsyyntyminen -> ah mikä aloitus päivälle
- "Aamurytmi" ja "rauha" tästä syystä sekaisin
- Astu tulikuuman suoristusraudan päälle -> HUUDA
- Kunnon piste i:n päälle
- Joko rupeaisi riittämään?

Seuraavaksi pohdit vain sitä, että voitko mennä illalla ollenkaan treeneihin (eli tinttaamaan tatamille) päkiässä olevan (suht lievän) pallovamman kanssa? Takuulla muuten menen. En todellakaan aio antaa sen haitata.

Että miten meni noin niin kuin omasta mielestä?  No näin.

Lessons in life will be repeated
until they are learned.
- Frank Sonnenberg


Tänään edessä muutto, joka toivottavasti menee edes astetta paremmin kuin kaikki muut asiat tähän mennessä. Muuten loppuu usko.

But think about all the bright sides, tänään taas omaan kotiin! Loppukesästä tapahtui vähän yhtä sun toista. Asiat ovat vaatineet hieman järjestelyjä ja koetelleet ties ketä, mutta jos pian rupeaisi helpottamaan.
 
Life is really simple,
but we insist on making it complicated.
- Confucius

Ja tämäkin siis varmaan jo tämän vuoden sadastuhannes muutto, mutta lupaan etten aio siirtää omaisuuttani enää mihinkään tämän vuoden puolella. Ensi vuoden kujeet ovat sitten täysin uusi juttu.

With the new day comes
new strength and new thoughts.
- Eleanor Roosevelt