Voisiko ihanammin päivä enää alkaa? Nimittäin hitaalla aamulla, johon kuuluu kahvin nauttiminen vällyjen välissä kukon laulun aikaan sekä aamupala vasta puolen päivän pintaan. Niin ja sekin mielellään sängystä tai sohvalta nautittuna. Ei kiirettä mihinkään, eikä mitään tähdellistä tehtävää, jonka vuoksi olisi tarvetta edes poistua sisätiloista kuin pakollisten askareiden suorittamiseksi.
Tuolla edellä mainitulla tarkoittaen lähinnä erään nelijalkaisen höppänän ulkoiluttamista, josta on harvoin vapautettuna, mutta johon ei esimerkiksi viime viikonloppuna tarvinnut ryhtyä. Ja syy tähän piilee siis siinä, että aika kului Helsingissä, jonka ajan Nemokin oli yökylässä toisaalla. Yksi elämän onnista onkin siinä, että lähipiiriin kuuluu sellaisia tyyppejä joilta saa apua tilanteessa kuin tilanteessa. Ja myös silloin kuin itse tahtoisi vaan ottaa hieman mamilomaa ja keskittää huomionsa hetkeksi muualle.
Menneen reissun aikana tuli meinaan huomattua kuinka rentoutunut sitä olikaan kun vietti aikaa kaukana kotoa. Ei sillä etteikö koti olisi se maailman parhain paikka olla, niin välillä tekee kyllä terää lähteä eri ympyröihin. Ja usein kun kuulee puhuttavan kehon riittävästä sekä oikeaoppisesta palautumisesta, niin nyt yhtä kokemusta rikkaampana voin sanoa, että ainakin meikäläisen pääkoppakin tarvitsee aika ajoin irtiottoa arjesta. Hetkellistä pois pääsyä niistä kaikkein tavallisimmasta jutuista ja rutiineista, joista normaalit viikot tapaavat koostua viikko toisensa jälkeen.
Yhtenä eriskummallisena huomiona tuli todistettua myös se, että kun tuo ikuinen lyhytpinnaisuus alkaa hellittämään ja olo lähenemään normaalitilaa, niin kroppaan vapautuu yllättävän paljon tilaa muillekin tuntemuksille. Tai nytkään kun kroppa ei ollut enää yhtälailla päästä varpaisiin kireä eikä jännittynyt, niin ei tarvinnut kuin pienen muutostekijän, jolla hanat aukesivat. Oli kyseessä sitten ilon aihe taikka joku muu lähes olemattoman pikkiriikkinen ei-niin-miellyttävä asia, niin lopputulos oli aina sama. Tunteet ailahtelivat ylös ja alas kuin vuoristoradassa. Annettiin kuitenkin kaiken sen tulla ulos mikä oli tullakseen. Ne tunteet, jotka olivat odottaneet vuoroaan jo jonkin aikaa, mutta joille stressi ei ollut antanut sijaa ties kuinka pitkään aikaan. Ja niin raskaalta kuin se aina tuntuikin, niin on ihan ookoo tuntea isosti ja päästää asiat ulos sisimmästään. Koska tuskin sitä kukaan kovinkaan pitkälle ennätä, mikäli pitää kaiken aina itsellään.
Tässä näin lyhykäisyydessään nyt joitain viime aikojen tapahtumista. Kirsikkana kakun päällä edelleen tuo laatuseurassa vietty miniloma ja tietoisuus siitä, että everything's gonna be alright. Pitänee ottaa useamminkin etäisyyttä arkeen, vaikka nuo tunnekuohut ottavat tullessaan melko koville, niin samalla ne myös tuntuvat tosi hyvältä. Tosi vapauttavilta.
Tuolla edellä mainitulla tarkoittaen lähinnä erään nelijalkaisen höppänän ulkoiluttamista, josta on harvoin vapautettuna, mutta johon ei esimerkiksi viime viikonloppuna tarvinnut ryhtyä. Ja syy tähän piilee siis siinä, että aika kului Helsingissä, jonka ajan Nemokin oli yökylässä toisaalla. Yksi elämän onnista onkin siinä, että lähipiiriin kuuluu sellaisia tyyppejä joilta saa apua tilanteessa kuin tilanteessa. Ja myös silloin kuin itse tahtoisi vaan ottaa hieman mamilomaa ja keskittää huomionsa hetkeksi muualle.
We choose our joys and sorrows long before we experience them.
- Khalil Gibran
Menneen reissun aikana tuli meinaan huomattua kuinka rentoutunut sitä olikaan kun vietti aikaa kaukana kotoa. Ei sillä etteikö koti olisi se maailman parhain paikka olla, niin välillä tekee kyllä terää lähteä eri ympyröihin. Ja usein kun kuulee puhuttavan kehon riittävästä sekä oikeaoppisesta palautumisesta, niin nyt yhtä kokemusta rikkaampana voin sanoa, että ainakin meikäläisen pääkoppakin tarvitsee aika ajoin irtiottoa arjesta. Hetkellistä pois pääsyä niistä kaikkein tavallisimmasta jutuista ja rutiineista, joista normaalit viikot tapaavat koostua viikko toisensa jälkeen.
Yhtenä eriskummallisena huomiona tuli todistettua myös se, että kun tuo ikuinen lyhytpinnaisuus alkaa hellittämään ja olo lähenemään normaalitilaa, niin kroppaan vapautuu yllättävän paljon tilaa muillekin tuntemuksille. Tai nytkään kun kroppa ei ollut enää yhtälailla päästä varpaisiin kireä eikä jännittynyt, niin ei tarvinnut kuin pienen muutostekijän, jolla hanat aukesivat. Oli kyseessä sitten ilon aihe taikka joku muu lähes olemattoman pikkiriikkinen ei-niin-miellyttävä asia, niin lopputulos oli aina sama. Tunteet ailahtelivat ylös ja alas kuin vuoristoradassa. Annettiin kuitenkin kaiken sen tulla ulos mikä oli tullakseen. Ne tunteet, jotka olivat odottaneet vuoroaan jo jonkin aikaa, mutta joille stressi ei ollut antanut sijaa ties kuinka pitkään aikaan. Ja niin raskaalta kuin se aina tuntuikin, niin on ihan ookoo tuntea isosti ja päästää asiat ulos sisimmästään. Koska tuskin sitä kukaan kovinkaan pitkälle ennätä, mikäli pitää kaiken aina itsellään.
Tässä näin lyhykäisyydessään nyt joitain viime aikojen tapahtumista. Kirsikkana kakun päällä edelleen tuo laatuseurassa vietty miniloma ja tietoisuus siitä, että everything's gonna be alright. Pitänee ottaa useamminkin etäisyyttä arkeen, vaikka nuo tunnekuohut ottavat tullessaan melko koville, niin samalla ne myös tuntuvat tosi hyvältä. Tosi vapauttavilta.
Tears come from the heart and not from the brain.
- Leonardo da Vinci
