Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Work hard and dream big

Uusi vuosi alkaa usein sillä, että ihmiset asettavat itselleen tavoitteita. Tammikuun loppuun eli tähän hetkeen mennessä olen ehtinyt jo kuulla liudan erilaisia "paremman elämän" lupauksia ja haasteita, joilla porukka yrittää motivoida itseään. Lycka till vaan teille, mutta itse en asettanut itselleni mitään tavoitteita eli en ajatellut havitella mitään sen erikoisempaa. 

The start is what stops most people.
- Don Shula

Vuoteni ei siis alkanut tipattomalla, en ole herkkulakossa enkä kituuta itseäni sitä kuuluisaa kesäkuntoa varten. Olen vain päättänyt tehdä asioita, joista pidän ja jotka saavat minut paremmalle tuulelle. Mielentilaan, jossa nauttia arjen pienistä iloista ja hymyillä aamusta iltaan. Tämä lupaus on ainoa, minkä olen itselleni täksi vuodeksi asettanut. Se on ainoa oikea tavoite, mikä jokaisella maanmatosella tulisi olla. Unohtakaa tyhjänpäiväiset lupaukset ja turhuudet, jotka eivät tuota muuta kuin päänvaivaa. Älkää yrittäkö miellyttää muita vaan eläkää omaa elämäänne. Tavoitelkaa sitä parempaa elämää oman itsenne takia. 


New year has began and for some of you it might mean a whole new beginning. And so far I've heard plenty of different kind of promises that people have set for themselves. But please do not commit to something that you cannot do or won't even last. It's just pointless and maybe a bit overrated too. I bet that you can still achieve your goals (f.ex. the summer body of your dreams) without any promises which will only make you stress about them. If you want to have a better lifestyle, life or a year, just do it. 

Do stuff that will make you happy. Remember to enjoy all the little things in your life. Remember to smile when you wake up in the mornings. Think happy thoughts and smile also before going to bed at night. Live for yourself and forget what everyone else might say. It's your life, so it's up to you what you'll do with it. 

Always do what you are afraid to do.
- Ralph Waldo Emerson

For me it's time to take it easy for a while. During the next upcoming weeks I'll relax and think about my future, and what to do with my life. I need to it because I'll graduate in the next month. Only 29 days and then it's all done. Tough it feels like yesterday when I started my studies, but it all happened when I moved into another city in 2012. Everything was totally new for me and I didn't know anyone from the place where I was going to stay at least for the next three years. At that time it was one of the biggest changes in my life.  But I'm glad that I did it. Now I've plenty of memories reminding me from all the crazy things we did with my friends. Memories that are both happy and sad but I won't still change even a one of them.  

Simplicity is the ultimate sophistication.
- Leonardo da Vinci


Enää 29 päivää ja sitten on taas yksi opinahjo käyty läpi. Jatkoin opintoja ammattikorkeakoulussa heti lukion jälkeen eli vuonna 2012. Kaikki se oli osa yhtä isoa muutosta. Uusi alku alkoi tuolloin muutolla toiseen kaupunkiin, jossa en ollut edes koskaan käynyt. Sillä eihän ajaessa Forssan ohi tai pysähtyessä Autokeitaalla nähnyt kyseistä pikkukaupunkia ollenkaan. En tuntenut sieltä entuudestaan ketään, mutta sain sieltä paljon sellaisia ystäviä jollaisia minulla ei ole koskaan ennen ollut. Kaikki tämä tuntuu kuin eilistä, vaikka todellisuus on toinen. Opintoni ovat niin loppusuoralla, että päättötyö on tehty eli nyt vain odotellaan tutkintopapereita. Valmistun kuukauden päästä eli se siis oikeasti tapahtuu.


All our dreams can come true,
if we have the courage to pursue them.
- Walt Disney

Raskas työ vaatii rankat huvit, joten enköhän minä ole kaiken tämän jälkeen oikeutettu nostamaan käpäläni kattoon ja olla hetken tekemättä yhtikäs mitään. Toki pitäisi niitä töitäkin alkaa hakea, mutta kaikki aikanaan eli ei paniikkia. Nyt otetaan vain rennosti ja ihmettellään muun maailman menoa. Jos tässä samalla vaikka keksisi, että mitä sitä haluaisi sitten isona oikein tehdä. Siis mikä minusta isona tulee? Syvällä rintaäänella ja peukalot keskellä kämmentä voin sanoa, että ei harmainta aavistustakaan. Tässä vaiheessa pieni paniikki ja sormet ristiin. Kaikki tapahtukoot aikanaan.

Tuo kysymys on silti ehkä se koko elämän ja omalla kohdallani etenkin nykyhetken polttavin kysymys. Tutkintotodistuksen ja ammattitittelin "saaminen" ei siis aina välttämättä tarkoita sitä, että jollakulla olisi selvät sävelet omasta tulevaisuudestaan. Jos ei tiedä mitä haluaa, niin sitten on parasta vain kokeilla ja etsiä sitä oikeaa. Sama pätee varmasti myös moneen muuhunkin elämän osa-alueeseen, sillä elämä on valintoja täynnä. Niiden tekeminen vaatii mielettömästi rohkeutta ja uskallusta. "Everything happens for a reason" tulee ainakin minun mieleeni aina kun jotain ei-niin-kivaa tai odotettua tapahtuu. Virheistä oppii ja kokemus kasvattaa. Ja sokerina pohjalla kuuluisa klisee eli se mikä ei tapa vahvistaa.  

Let the beauty of what you love
be what you do.
- Rumi

maanantai 30. marraskuuta 2015

Just like that

Now matter how hard you try to control your timetables, you're always balancing between work and free time. And I know that it really sucks (especially on Monday mornings), but there's nothing you can do about it. 

People just need to go to work, (or alternatively to school) even though they don't want to. It has been like that for decades, and that's how it (assumingly) will go. Like they say in stories.. from this day forward.


Time flies, but not memories.
- Ika Natassa

Though, you should be aware of that you're your own boss. Not quite the Lord of the Rings or anything like that, but your own lord, the Lord of Time. It's up to you how you live your life. No one can tell you what to do. Sure they can share their own opinions, but you can either listen to them or ignore them. 

As you become more clear about
who your really are, you'll be better
able to decide what is best for you.
- Oprah Winfrey

As I said before, it's all up to you. You can turn left or right. Stay still or go backwards or forward, without looking into the past. It can be a painful thing to remember to, but there's no need to be afraid. Because one way or another they teaches us a lot. We learn from our own mistakes and that's why pasts are so significant to each and every one of us.

Time flies over us,
but leaves its shadow behind.
- Nathaniel Hawthorne

What comes to my spare time, do I even have it? I'm working with my thesis so, the answer is no. But every now and then I'm off duty (not working),  spending lazy days. Luckily, I have my own working hours so I can do it every time I feel like. So, whenever I'm in the mood for a break, I can and I do it. Just like that.

Upcoming weeks will consist a lot of writing. I need to write daily, both at work and at home. Just need to remember to allow myself to be lazy, but not too much! I'll defenitely burn-out if I won't do something totally different for a change. 

And just to let you know, the next time you'll wake up in the morning, it's going to be December. The quicker you do it, the quicker Christmas is coming. Just like that. 

Either you run the day, or the day runs you.
- Jim Rohn

maanantai 4. toukokuuta 2015

Uusi aluevaltaus

Täällä sitä nyt ollaan uudessa kaupungissa. Vaihteeksi hieman pohjoisempana, mutta onneksi on tuo meri edelleen vieressä. Edellinen paikka oli sisämaassa, jossa asuessa huomasi sen, että täällä rannikolla asuminen on just se mun juttu. Aivan sama vaikka tuulee ja tukka meneekin sekaisin. Tuo meriveden tuoksu ja lokkien (ihana) krääkynä yksinkertaisuudessaan ovat niitä muutamia asioita, jotka saavat mut tuntemaan olevani oikeassa paikassa, kotona. 


Some people feel the rain,
others just get wet.
- Bob Marley

Muutto kävi aika näppärään kun ei tarvinnut ottaa mukaan mitään isompia huonekaluja. Kuteet vaan kaapista rinkkaan ja tarvittavat käyttökamat oheen niin se oli siinä. Tai no tuli niitä kasseja vähän useampi, kun sain sittenkin kyydin porukoilta, niin olihan sitä auton tavaratilaa pakko hyödyntää.. urheilukamoista tuli kokonaan uusi kassillinen ja oli pakko ottaa matkaan myös tärkeimmät sisustuselementit, jotka tekevät olostani kotoisan missä ja milloin tahansa! Pienenä selvennyksenä siis, että tämän hetkinen kotikoloseni on nyt toistaiseksi vain kesän aikainen järjestely. Tosin kesä saattaa muuttaa tilannetta ja tulevaisuuden kulkusuuntaa. Eihän sitä koskaan tiedä.

We think too much and feel to little.
- Charlie Chaplin


Arki lähti tänään käyntiin ekalla työpäivällä ja kaik meni oikein mukavasti. Hyvillä mielillä kelpaa mennä toimistolle taas huomenna. Ainoana mutkana matkaan tuli vain tämä sietämätön kurkkukipu, joka laittoi viikon lenkkisuunnitelmani aivan lyttyyn. Pikkasen pistää kyllä ärsyttämään kun viime viikollakin tein jotain aivan muuta. Piipahdin Uppsalassa juuri ennen vappua ja sama meno jatkui heti Suomeen palattuani. Kesäkuussa on edessä puolimaraton, joten pitäisi nyt tosissaan alkaa treenaamaan sitä varten. Ihan vain sen vuoksi, ettei viime vuotinen aika ainakaan huononisi! Parempi kuitenkin nyt vain kestää tämä sairastelu, eikä lähteä huhkimaan puolikuntoisena. 

A person who never made a mistake
never tried anything new.
- Albert Einstein

I've finish my studies for this semester and started my summer job in a whole new city. Luckily this is also located on the Western Coast because nothing beats the feeling living by the sea! The smell of salty seawater and (not so lovely) voices of the singing seagulls. Those are just few of the things that will make me feel like home no matter where I am.  
Despite my sore throat everything has started just fine. I still have to wait for a while to go out and explore the best jogging trail and paths. Until then I'll focus on my new job and living by the sea.

What we think, we become.
- Buddha

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Uudet tuulet puhaltaa

Mihin kaikkeen tuo meidän keltainen jättiläinen eli aurinko oikein kykeneekään. Olo on niin vireä ja mieli heti paljon pirteämpi muutaman aurinkoisen kevätpäivän jälkeen. Syksyllä oli pelkkää harmaata ja ankean sateiset kelit koko ajan. Sitten kun vihdoin ja viimein tuli talvi, niin lunta kyllä tuppas tulemahan, mutta ei kunnon pakkasia. Perus suomalaisen asenteen mukaan koskaan ei ole hyvä olla, mutta se on fakta, että talvi tuntuisi enemmän talvelta kunnon paukkupakkasissa tutisemalla! 


The talent of being happy is appreciating and liking 
what you have, instead of what you don't have.
- Woody Allen



Ja nyt kun aurinko on taas mukana kuvioissa, niin on tuo juokseminenkin lähtenyt kulkemaan. Joka päivä tekee mieli lähteä ulos kirmaamaan, koska siitä tulee niin mahtava fiilis.

---

After few sunny days I'm feeling like a totally new person. I've started to go jogging again, and I can't imagine better way to enjoy the weather. Roads were quite slippery earlier 'cause of all the ice and snow. And I need to admit that lately I've also been really lazy. But now I feel super happy with this hobby of mine that nothing can't stop me!




Aika on mennyt tänä keväänä kuin siivillä, kun tämän hetkisten kurssien ohella olen suorittanut syksyllä (vaihdon vuoksi) väliin jääneitä kursseja. En ole enää yhtään niin stressailevaa tyyppiä kun vielä vuosi sitten, joten vaikka kaikki hommat jäävät edelleen viime tinkaan, niin turha niistä on ottaa itseensä. Väliäkö tuolla, ja onhan tässä silti ollut rutkasti aikaa viettää yöttömiä öitä kavereiden kanssa reivaten ja juhlien.
Elämästä pitää ottaa kaikki ilo irti vielä nyt kun siihen on nuorena enemmän mahdollisuuksia. Meillä jokaisella on vain yksi elämä elettävänä, mitä ei tule missään nimessä hukata turhaan murehtimiseen tai istuskeluun. Tämä on ollut mottonani jo pidemmän aikaa, ja mikä on tullut entistä vahvemmaksi elämänohjeeksi vaihdon ja matkustelun myötä. Ja tulipas hakattua se ikuisiksi ajoiksi myös tuohon vasempaan kylkeen. Nyt se kulkee minulla aina mukana, missä tahansa sitten ikinä olenkin.

What you seek is seeking you.
- Rumi

You need to enjoy your life 'cause you never know what might happen. We only live once and have one life ahead of us. I've learned to live my life according my own dreams and will. I tattooed this motto to my skin. Now I'll have it always with me, no matter where I'll go. 


Do something instead of killing time. 
Because time is killing you.
- Paulo Coelho 

Tuntuu, että nämä palasetkin alkavat vihdoin loksahdella paikalleen. Uudet tuulet ovat nimittäin alkaneet pikkuhiljaa puhaltaa vauhtia meikäläisen purjeisiin. Sain loistavia uutisia (joita olin pitkään kädet ristissä rukoillen odottanut) tuossa joku aika sitten, joiden myötä tulee tapahtumaan yhtä sun toista. Muutto ja maiseman vaihdos tulevat tekemään niin tutaa, etten maltaisi odottaa. Hieman haikealta tuntuu silti jättää Forssan kulmat, mutta uudessa kaupungissa tulee olemaan varmasti lähes yhtä kivaa.


Vielä viimeiset rutistukset kouluhommien eteen, ja pienelle lomalle Uppsalaan, niin olen valmis uusiin tuuliin. Noista sanoista tulee muuten btw mieleen vuosituhannen takainen Idolsin Tuulet puhaltaa -veisu, jota ollaan yhden kaverin kanssa silloin aikanaan nassikoina laulettu. Huhuhh mitä muistoja, niin se aika vaan menee.  

 

Next month I'm going to visit my friend in Uppsala. Can't wait to see her (and other friends too) again, it has been so long since we last met. Until then I need to finish my last assignments and move out from my lovely home. Now, my place is such a mess and starting to get full of cardboard and banana boxes. 


The best is yet to be.
- Robert Browning

torstai 11. joulukuuta 2014

Week 14: The end is near but so is Christmas

I'm so sorry that I haven't been writing for a longlong time. I've just had so much unfinished things to do and there's still huge pile of school works waiting on my desk. 

At the beginning of this second part of autumn semester I really felt that I'm gonna have plenty of free time, but the reality has been far away from that. I had two re-exams from my previous courses that I didn't pass. And along those I really needed to focus on my current course where we have had different teacher for each week. So, you can only imagine how confusing it has been and how blurry my head is feeling right now.

Then I'm just wanna tell something really shortly about this another re-exam of mine. So, I put all my efforts and tried to do my best in the written exam, that I actually did twice but failed them both. Deep inside of me I believed that I knew a lot of that course and its topics, but still I just couldn't do it. If there's someone or something to blame, the blame should put on me (of course) but also to the language barrier.

I have to admit that finding the balance between three languages has sometimes felt really difficult and even insurmountable. But after all the hard work (and few tears) that I've done I must say that it has been worth it. Every single day.

And yeah, last month I even celebrated my very first Thanksgiving! It was a really nice: lots of food and international students. I'm grateful for the good company that we had in that day and all the new people I meet and new friends I get every single day!


Then few pictures from one weekend trip to Stockholm. Me and my friends went to check the Christmas markets because it's getting closer and closer every day! 
One market was in the Old city and another one in Konstfacks: University of Arts, Crafts and Design. 




The queue was so loooong...



...that we had to waite over hour to get in.



When we finally got in we're so amazed. Every stuff and thing were made by the students in that particular univeristy and they were so nice! But bit too expensive for me and my student budget.






Gamla stan





Always do your best. What you plant now, 
you will harvest later.
- Og Mandino

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

KOO niinku kesäloma

Niin se aika vaan kulkee ja pyörii eteenpäin.


"Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin."

Siis tänään on huhtikuun viimeinen päivä, mitä ihmettä?! Tuntuu, kun olisin aloittanut tämän lukuvuoteni ihan hetki sitten, mutta tosi on, että se on nyt loppu. Toisen vuoden vihoviimeiset tentit käytiin tekemässä maanantaina, joten tänään on siis kesälomani toinen päivä ja ennen kaikkea myös vappu. Tämä tarkoittaa myös sitä, että olen nyt puolivälissä amk-opintojani eli kohtahan sitä pitäisi vielä valmistuakin ja tehdä oppari! No onneksi siihen on sentään vielä pari vuotta, jos en nyt jostakin syystä saa päähänpistoa suorittaa loppuopintojani tavallista nopeampaa.



Ansaitulla kahvitauolla Lepaalla. Ny me osataan vaa'ita!


Nyt kuitenkin kujeillaan kesälomalla ja nautitaan auringosta. Tämä viikko on pelkkää lomaa ja maanantaina alkaa harjoittelu, joten tulen ottamaan kaiken irti näistä lähipäivistä. Tuli tuossa toissa viikolla syötyä kevään ensimmäinen jäätelökin: ihanasti banaanilta maistuva uutuus nimeltään Pingviini-räpylä. Viimeksi syönyt jätskiä tämän herkkulakkoni myötä meinaan joululomalla, jos ei lasketa parin lusikallisen maistiaisia tuossa yksi viikonloppu ollessani Helsingissä. Koska elämä tai varsinkaan kesä ei olisi mitään ilman jäätelöä, olen asettanut kesän ajaksi yhden poikkeuksen itselleni. Muu lakkoilu jatkuu entiseen tapaan, mutta jäätelöä sopii silloin tällöin nauttia, mutta ei yhtäkään herkullisen kermaista ja kaloririkasta Classic-puikkoa tai mitään sen tapaista! Elämässä kuuluu olla joitain nautintoa tuottavia ruokia ja herkkuja, ja niitä sopii syödä, mutta kohtuudella. Tähän astinen lakkoni ei ole tuottanut mitään ongelmia eikä hetkellisiä mielitekoja ole ollut ainuttakaan, joten loppuvuotta kohden mennään leppoisin mielin.


Kesän eka jäätelö!

Joku saattaakin jo tietää tämän, mutta vietin viime viikonlopun Niinisalossa naisten maanpuolustuskurssilla. Kolme päivää kestävä MPK:n sotilastaito kurssi oli tarkoitettu pelkästään naisille, joten siellä me muijat tetsattiin ja tehtiin kaikkea muuta, mitä tavallisten varusmiestenkin arkeen kuuluu. Harjoiteltiin ensiapua ja vaarallisen henkilön kiinniottamistasta, sekä tehtiin perus sulkeisharjoittelua ja käytiin ihan kunnon loppusotakin!


Viikonlopusta jäi aika hieno fiilis ja sellainen pieni kutina, että jos sitä vielä joskus kävisi armeijan. Mutta sen näkee sitten joskus vuosien päästä, kun olen saanut opintoni suoritettua ja ylipäätään sen hetkisestä elämäntilanteesta. Kokonaan en kuitenkaan kaiva kuoppaa (tai poteroa ;D) sille ajatukselle, että armeijan vielä jonain päivänä kävisin. Kokemus oli mitä mieleisin ja sellainen, mitä en taatusti koskaan tule unohtamaan.



Muistan joskus tehneeni jonkinmoisen listan siitä, mitä tahtoisin kesän aika tehdä ja kokea, mutta hiiteen sellaiset. Tehdään asioita, joita eteen tulee ja asioita, jotka miellyttävät. Jos jonkun asian olen eläessäni huomannut niin sen, että liika suunnittelu pilaa aina kaiken. Parempi tehdä asiat vaan spontaanisti ja hetken mielijohteesta. Jos lopputulos ei miellytä, niin tehdään asiat uudelleen. Ihminen oppii uusia asioita kantapään ja virheiden kautta. 
Meikäläisellä on ollut pasmat ihan sekaisin viimeisen parin kuukauden aikana ja tuntuu, että ne alkavat järjestäytymään nyt oikeille paikoilleen, kun koulu ja stressi ovat vihdoin jääneet taka-alalle. Ja nyt se ainoa asia, jolla minä saan päiväni ja kesäni virallisesti käyntiin eli siis Raappanan kuuntelu. Spotify päälle ja nupit kaakkoon. Nää biisit ja niiden sanoitukset on sellaisia, joista tulee joka kerta kesä mieleen ja hymy huulille.



Ole muutos, jota etsit.
- Mahatma Gandhi 

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Lauantaiaamun ylösnousemus

Herätyskello soi kello 5.18 (kyllä, omaan erittäin omituiset herätysajat). Sitten aamupuurolle ja pakkaamaan.

Kello 7.00 astun linja-autoon kohti Turkua, olen menossa YKL:n opiskelijatoimikunnan kokoukseen.

Nyt parhaimmillaan kello 7.20, kirjoitan matkapuhelimellani (eka kerta) näitä kyseisiä kirjaimien muodostamia sanoja, jotka yhdessä muodostavat yllätysyllätys lauseita!

Aurinko paistaa nyt jo korkealta taivaalta. Hetki sitten se oli vielä iso appelsiinia muistuttava mökläle kaukana horisontissa.

Miksi ihmeessä joudun heräämään jo toistamiseen ennen kello aamu kuutta... sanoppa se. Tälläinen on meikäläisen perus "viikonloppu". Aikaisin nukkumaan (jos kerkiää) ja vielä aikaisemmin ylös. Usein kyseessä on aikainen aamulenkki, tässä kun puolimaratoonille pitäisi harjoitella... tai "jotain ihan muuta" (fiksuna ihmisenä kun olen itselleni haalinut yhtä sun toista tekemistä).

Kuka muu muka viettää naistenpäivää kaupungintalolla, kaupunginstrategiaa kehitellen? Syö siellä ahnaasti opiskelijan tapaan hernerokkaa ja saa kaupungilta kyseisen päivän kunniaksi muhkean punaisen ruusun. Varmasti aika moni, jos on vähänkään yhtä paljon sekaisin kuin meikäläinen.

Se mitä ihmiset tekevät päivittäin, tekevät meistä sitä mitä olemme, tässä ja nyt sekä ehkä myös hamassa tulevaisuudessa. Aika syvällisiä mietteitä heti aamutuimaan, mutta hei tällänen mä olen (haittaakse?).

Luulin, että puhelimella olis kauheen vaikeeta kirjottaa blogia, mutta tää on oikeesti aika kivaa. Sanoja tulee niin reippaasti, että oksat pois! "Sano mitä ajattelet", kuvaa tätä just täydellisesti eikä vaan melkeen. Pitää siis harjoittaa tätä toistekin.

Tuntuu, että kaikki vapaa-aika kotona menee pelkkien koulutöiden tekemiseen, niinkun aina ennenkin. Sen takia tänne kirjoittaminen on jäänyt vähäiseksi, mutta jos nyt taas pysyin edes hetken kärryillä.
Bussilla matkustaessa, kun ei ole läppäriä mukana tai ei voi ottaa tirsoja, koska 22 minuutin kuluttua pitää vaihtaa toiseen bussiin, niin voi ottaa tosta noin vain kapulan käteen ja antaa runosuonen (äläkä sitten lue runosuoli) tehdä taikojaan. Enää ei siis pitäisi olla ongelmia kirjoittamisen suhteen.
Siinä kaikki nyt tällä kertaa.

Olet mitä syöt.


Nälkääs syö vaikka jänistä.

- Iskä & Eerittimummo

torstai 16. tammikuuta 2014

Nopea briiffi tammikuun kujeisiin

"Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä."

= Päätökset kannattaa tehdä nopeasti, sillä arvelemiseen ja miettimiseen saa kulutettua paljon aikaa ilman tulosta.

Tämä on kyllä totisen totta! Tässähän on ehtinyt vierähtää ikuisuus siitä, kun viimeksi tänne kuulumisiani päivittelin. Ja nyt siihen tulee muutos!


Ekana palaan tuohon vuodenvaihteeseen eli  Eurajoella juostuun uudenvuodenjuoksuun. Mitään suurempia suunnitelmia ei siis tuoksi päiväksi ollut määräytynyt, joten lähdimme (minä ja hän) vanhempieni kanssa ajelemaan kohti Eurajokea. Siinä missä muut juhlia rellestävät vahvempia juomia nauttien, tämä flikka juoksee itsensä henkihieveriin.
Matka oli huimat 5,3 kilometriä, joka juostiin siis niin lujaa kun jaloista lähti. Oma tavoitteeni oli juosta reitti alle puoleen tuntiin (30min), mutta maaliin tullessani aika pysähtyi kohtaan 30.21 eli vaivaiset 22 sekuntia kun olisin kyennyt jaloistani pinnistämään, niin olisi tuo puoli tuntinen alittunut (arvatkaas kuinka paljon harmitti). Toisaalta tämä oli ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa, joten nyt on isompi porkkana asetettu ensi vuotta varten.


Uudenvuoden palauttavalle menossa

Juoksufiiliksillä jatketaan eteenpäin, vaikkakin pakkaslukemat ovat nousseet taivaisiin. Kävin tuossa reilun tunnin lenkillä, muuten jees, mutta naama ihan jäässä (eikä pakkasta ollut kuin -12 astetta). Saa nähdä miten käy, jos lukemat pysyvät pitkän aikaa lähempänä -20 astetta...


Uusi lukuvuosi lähti käyntiin leppoisasti täällä omassa pikku kämpässäni. Lomalla tuli kyllä jonkun verran rentouduttua, mutta tilanne oli lähes sama nyt tammikuussa kuin joulukuussakin. Hirveä kiirus ja häthätä, että mitä tehtäviä nyt pitää tehdä ja mitä olisi pitänyt tehdä. Ensimmäisenä koulupäivänä ei edes varsinaisia luentoja ollut, mutta niidenkin edestä kokouksia ja etätehtäviä. Heti alkuun meillä oli myös riemuisat opiskelijabileet nörttien tapaan, jotka minun osaltani olivat vain lippujen myyntiä.


Loppuvuosi meni siis sormet sauhuten sukkapuikkoja kilistäen, jotka olen nyt pitkästä aikaa ehtinyt vaihtaa kirjojen lukemiseen. Tämän vuoden ensimmäisen lukuvuoron sai Khaled Hosseinin Leijapoika (kirjailijan uusin tuotos tosin uupunee vielä kokoelmistani). 


Sitten tammikuun ja uudenvuoden wow-factoriin eli ehkä isoimpaan kohokohtaan nyt ainakin näin henkilökohtaisella tasolla. Minä nimittäin pääsin vihdoin ja viimein käymään Kaisaniemessä! Eihän se siis mikään maailman menoa mullistava asia lainkaan ole, mutta minulle itselleni varsin suurin askel elämäni varrella.


Olen siis koko elämäni ajan halunnut tuolla nimeni mukaisessa kaupunginosassa käydä ja nykyinen YKL-pestini sen sitten toteutti. Tosin varsin suppeasti. Kävelimme Helsingin rautatieasemalta Kaisaniemeen (etsin joka puolelta innoissani tuota sanaa), olimme sisätiloissa, kävelimme 10 askelta lounasravintolaan kadun toiselle puolelle ja seuraavat 30 askelta lähimpään metrotunneliin, joten aika nihkeästi tuli siellä kierreltyä. Mutta nyt kun olen siellä pikaisesti käynyt, niin seuraava visiittini tulee takuuvarmasti olemaan kattavampi. Aion käydä jokaisessa Kaisaniemen kolkassa ja kulmassa sekä kiertää kaikki paikat, joiden nimeä nuo kymmenen kaunista kirjainta koristavat. 

Eräs asia, jonka tajusin tuota reissua tehdessä oli se, että olen hommannut itselleni aivan liian ison kannettavan tietokoneen. Ei tätä masiinaa voi mitenkään kutsua läppäriksi, kun tätä on niin vaivalloista kantaa mukanaan paikasta A paikkaan B. Siis tämä on 15.6 tuumainen, jossa on erikseen tuossa oikealla nuo numeronäppäimet, jotka ovat siis se syy, miksi halusin tämän kyseisen vekottimen. Olen aina käyttänyt vain noita oikealla puolella olevia numeroita, koska ne ovat paljon kätevämpi käyttää kuin nuo "tuiki tavalliset". Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tuon kyseisen viikonlopun jälkeen tulen muistamaan tämän kokoisen laitteen vaivannäön (sen, kuinka sitä siellä hampaat irvessä kannoin) siinä vaiheessa, kun joskus hamassa tulevaisuudessa olen ostamassa uutta kannettavaaa. Kaipa minun on viimeistään siinä vaiheessa totuteltava toisten numeronäppäinten käyttöön... 


Eilen vietettiin tyttöporukalle erään tytsymme syntymäpäiviä ja lauantaina lähdetään tyttövoimalla shoppailemaan Ideaparkkiin, tuonne valtaisaan mekkaan, jossa kaupoista ei varmasti tule pulaa. 
Nyt rupean puolestaan valmistautumaan hippien saunailtaan elikkäs solong siihen asti and I'll catch up with you later!



Mikä on täydellisintä onnea? Kotiin jääminen.
- Bhartrihari

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Telttaretkellä kotoisasti sisätiloissa

Kohti tuntematonta. Tuntematonta kaupunkia ja ihmisiä. Yöpyminen teltassa, Hotelli Teltassa, vanhassa Kehräämössä. Ekologisessa hotellissa, kehräämön ullakolla. Kotiin paluu kokemusta rikkaampana.


Lahti

Tälläistä tällä kertaa. Vietin osan viikonlopustani siis tosiaan keskellä ei mitään eli Orimattilassa: "Minne Mattilan ori pysähtyi, sinne kylä rakennettiin".


Olin siis lauantaista sunnuntaihin liiton kokouksessa (Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto). Matkasin ensin linja-autolla Lahteen, kaupunkiin missä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt, täysin yksin, kohti tuntematonta. Syteen tai saveen.. taisin siinä matkustellessani ajatella. Mitä sitten vaikka en tiedä yhtään mihin olen menossa, kenen kanssa seuraavan vuorokauden tulen viettämään ja mitä siitä ylipäätänsä tulee. Tippaakaan ei jännittänyt, pikemminkin oloni oli vain huvittunut (mihin ihmeeseen olen itseni tällä kertaa laittanut).
Toimin siis YKL-vastaavana täällä Forssan takaperukoilla, Kestävän kehityksen opiskelijoiden edustajana ympäristöalan ammattiliitossa, yhdessä erään kanssaopiskelijani kanssa. Hommaan kuuluu about 4 kokousta per vuosi, ympäri Suomea, missä milloinkin. Paikan päällä käydään läpi mm. ainejärjestöjen kuulumisia (siis yliopisto ja amk) ja kuten nyt tänä viikonloppuna, seuraavan vuoden opiskelijanumeroa.

Lahdesta matka jatkui jälleen linja-autolla eteenpäin kohti Orimattilaa. Ei yhtä vaan kaksi täysin uutta paikkakuntaa. Mikäs siinä muuta kun, että antaa muiden johdattaa porukka oikeaan päätepisteeseen. Yövyimme vanhassa Kehräämössä, joten oloni oli enemmänkin kuin kotoisa ja tervetullut. Koulumme täällä Forssassa on siis myös sijoitettu tuollaisen vanhan Kehräämön punatiiliunelmaan.


Tiesimme, että meidän tulee päästä rakennuksen ylimpään kerrokseen, mutta mikä osoittautui melko hankalaksi, koska rakennus oli todella sokkelomainen. Ainoa keino, jonka avulla löysimme lopulta oikeaan paikkaan, oli lattiassa oleva "punainen matto". Parit portaat ylös ja ohi vilkkuvien valojen, jonka jälkeen eteemme tulee varsin mukavan ja kotoisan oloinen ullakkokerros. Käytävällä on reilut kymmenen "telttaa", jossa tulisimme tulevan yön viettämään. 



Olemme saapuneet Hotelli Telttaan, yhteen Suomen ekologisista teemahotelleista. Ensimmäinen ajatukseni oli luultavasti se, että mikseivät kaikki hotellit voi olla tälläisiä? Mukavia, rentoja ja ennen kaikkea kotoisia, paikkoja, joissa sinun ei tarvitse pelätä sormejälkiesi jättämisestä pintoille tai vuodenvaatteiden likaantumisesta.
Teltat olivat tarkoitettu kahdelle hengelle. Niiden sisältä löytyi kaksi sänkyä, pieni pöytä, pyyhkeitä ja mukavana lisänä tossut, joita käytetään mielellään raskaiden talvikenkien sijasta ja joilla voi kävellä pitkin poikin koko taloa. Kaikki oli jotenkin niin suloista, ettei sieltä olisi halunnut lähteä lainkaan pois.



Koko reissu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kaiken tämän kiireen, koulutöiden ja vähäisen vapaa-ajan keskellä, se tuntui todella rentouttavalta ja sain pitkästä aikaa ajatukset jonnekin täysin muualle. Virallisten osuuksien jälkeen teimme ruokaa, jutustelimme niitä näitä ja kävimme hulppeissa saunatiloissa (porepalju ja kolme erilaista saunaa) rentoutumassa. Kotiin oli hieno lähteä takaisin, uusien tuttavuuksien, muistojen ja kokemuksen sekä hyvä olon saattelemana.

Nyt kun viikonloppu on saatu kunnialla loppuun rentoutunein mielin, on hyvä aloittaa ensi viikko aamulenkillä, jonka jälkeen virkeänä sähköntuotannon tenttiin. Vajaa kaksi viikkoa jouluun ja herkkulakkoni päättymiseen (ei tee edes mieli herkkuja!). Neljä päivää joululoman alkamiseen ja hetkelliseen vapauteen.


Talvilenkkarit ja heijastinliivi - check!


Et koskaan tiedä rajojasi, ellet ylitä niitä.
- William Blake