Näytetään tekstit, joissa on tunniste rohkeus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rohkeus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. marraskuuta 2019

Täällä määrään minä

Näin yleismaailmallisesti ajateltuna, ei ole olemassa oikeaa tai väärää. Miten siis määritellä jonkin asian oikeellisuuden tai todellisen painoarvon? Ja koska monet käsitteetkin ovat suhteellisia, kuten esimerkiksi aika, niin meistä jokainenhan kokoaan itselleen juuri ne omat juttunsa aina sen mukaan, mitkä kokee oman elämänmenonsa mukaan aiheellisiksi. Kukin siis päättäkööt itse, että elääkö hetkessä vai suunnitteleeko menojansa huomista pidemmälle. Mitä aikoo tehdä, kenen kanssa ja missä.

Decision are the hardest thing to make, especially
when it's a choice between where you should be
and where you want to be.
- Unknown

Itse olen tunnetusti melkoinen tuuliviiri omien suunnitelmieni kanssa, ollut jo pitkään. Oli kyseessä sitten mikä tahansa arkinen valinta tai pyhäpäivien tukikohdan valinta, niin olen voinut muuttaa mielipidettäni vielä viime hetkellä. Tiedä sitten miltä se on vaikuttanut ulkoapäin, mutta ompahan tullut ajateltua asiat aina monelta kantilta. Mietittyä siis muitakin kuin vain omaa napaa. Toki tässä vaiheessa, kun on saanut ympärilleen ihmisiä, joille tahtoo pelkästään hyvää, niin ilman muuta tulee ajatelluksi myös heidänkin napojaan! Ja koska nyt on hyvä, niin jatketaan samaa rataa. Ei ajatella liiaksi tulevaa, vaan nautitaan hetkistä heti, tässä ja nyt.

All for one and one for all,
united we stand divided we fall.
- Alexandre Dumas

lauantai 4. marraskuuta 2017

Barcelona 2/2

If you're considering travelling around Europe, remember to do it on off-season. It's undoubtedly the best time of the year to do so. Actually it may be the one and only way to do so. It will ensure that there's fewer tourists than usual so that you'll be able to meet up with the locals and to get to know all their daily rituals. You don't need to stand in queues either just to see some famous sight. Or wait for hours to get to enter one remarkable building only to see something magnificent and breathtaking.

   
Faith consists in believing when it is beyond the power of reason to believe.
- Voltaire 

Off-season travelling has so many advantages but I'm not going to list them. The only thing I still can say about it that you've to experience it yourself. And once you've done that you can't do anything else except continue doing so. The same thing applies even to solo travelling which is my personal favorite. Each of us needs a little excitement to our lives and that because it's totally worth it.  


By losing your goal, you have lost your way.
- Khalil Gibran


During our stay in BCN I wanted to show some the most popular sights to my mother even though I'd already saw a few of them a couple years earlier. At that time I was visiting the city with a dear friend of mine. Nevertheless in this trip we did a lot of things and saw some pretty cool places. We climbed at the top of Tibidabo with this old funicular and got to see the best views over the whole city from the tower of the basilica.



Another great views where from Montserrat which is also known as the symbol of Catalonia. But first we needed to catch up a little different kind of ride to get there. And because I'm afraid of heights the minutes in that yellow cable car felt like hours for me (though I was constantly counting my toes).  
   
   

One unexpected moment was when we're walking up and down around Montjuïc and found this one outdoor bar (called La Caseta del Migdia) at the top of the park. We didn't know its existence beforehand but after two hours scrambling it tasted so damn good to drink Coca-Colas up there.  


Everything you can imagine is real.
- Pablo Picasso

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Muuttomaakari

Elämäni ensimmäiset 19 vuotta tuli punkattua lapsuudenkodissa eli siellä missä moni muukin. Juhanintie jäi taakseen kun kahden viikon varoitusajalla saatu opiskelupaikka (olin siis varasijalla) sijaitsi toisella paikkakunnalla. Lähtö koitti siis heti lukion jälkeen. Olihan se sinällään kasvunpaikka kun ei tunne entuudestaan ketään koulusta saati koko kaupungista. Oma porukkamme on tiivis ja syntyi melko nopeasti ja saan olla joka päivä kiitollinen siitä, että nämä naiset ovat osa elämääni. Päivittäiset tapaamiset ovat harventuneet, mutta onneksi on tuo paljon puhuttu some. Niin ja pilvipalvelut, josta kaivetuista vanhoista videoista saatiin aamunaurut taas tällekin päivälle.

Oma lapsuudenkoti tulee aina olemaan koti vaikkei siellä enää asuisikaan. Riippuu silti täysin asiayhteydestä, kutsuuko sitä kodiksi vai mainitseeko puheessaan menevänsä "porukoille". Niin tai näin, niin koti on kuulemma siellä missä sydän on.

Pahimmillaan olen mieltänyt minulla olevan kolme kotia, joissa vietän aikaa ja joihin olen tavaroita levitellyt. Tai ei siinä nyt mitään pahaa ollut, mutta kerran jos toisenkin olisi ollut tarvetta tavaralle/vaatteelle joka olikin toisaalla. Näistä siis kolmas oli osa yhtä silloista elämänvaihettani, pikemminkin majapaikka eikä varsinaisesti oma. Ja koska kaikki myös loppuu aikanaan (vaikkei sitä toivoisi) niin sitten koittaa muutto. Siihenastinen omaisuus tulee kerätä ja sulloa laatikkoon. Tilanteesta riippuen jätetään taakseen kaikki ne asiat jotka saattavat muistuttaa menneestä, tietäen ettei sinne suuntaan ole enää paluuta. Halusit tai et. Toivoit tai et. 

Säästöpankinkadun aikaiset kesät tuli vietettyä kotikaupungissa eli porukoilla. Oma kämppä oli lähellä koulua niin se tuli pidettyä läpi koko opiskelujen. Vaikka siellä tuli hengailtua myös kesällä niin oli se ihana fiilis palata sinne aina syksyllä. Eräs syksy oli kuitenkin erilainen, kunnon ota tai jätä -juttu. Edessä oli muutto Uppsalaan, mikä minun kohdallani tarkoitti sitä, että nyt otat ja lähdet tai jätät ja kadut. Tukea päätökseen tuli puolin ja toisin sieltä sun täältä, ennen lähtöä sekä joka päivä eri aikavyöhykkeellä ollessani.   

Kyseiseltä reissulta jäi useita satoja kuvia, muistoja, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Kaiken tämän lisäksi tulen muistamaan Sernanders vägenin 500SEK arvoisella fillarilla poljetuista kilometreistä, corridoor partyistä ja joka ilta kello 22.00 kuulluista huudoista. Taisin minäkin niihin kyllä joskus osallistua.

Paluu Suomeen tarkoitti muutaman kuukauden yhteiseloa kämppiksen kanssa. Siihen aikaan ei ollut uniongelmia, sillä mieltä askarruttaneet asiat tuli kerrottua toiselle aina ennen nukkumaan menoa. Ensimmäinen asunto (oli se sitten vuokra tai omistus) tullaan muistamaan hamaan loppuun asti, ja niin tapahtunee myös omalla kohdalla. Kyseisestä vuokrakämpästä lähtiminen oli yllättävän kova paikka, koska olihan siellä tapahtunut yhtä sun toista muistamisen arvoista.  

Pitkän ajan jälkeen jäljellä oli vain yksi koti johon mennä. Tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä auki, joten helpointa oli palata porukoille ja miettiä jatkoa kaikessa rauhassa. Ei siinä kauaa ehtinyt pohtia kun omaisuus tuli pakata taas banaanibokseihin. Tällä kertaa paikallapysymiseni oli (taas) varsin epävarmaa, joten päädyin alivuokralaiseksi Varisselänkadulle. Suurin osa laatikoista jäi siis riesaksi vanhempien nurkkiin. Kuukaudet vierivät ja syksy teki tuloaan ja samalla myös silloisen asunnon varsinainen asukas. Kiireen vilkkaa oma asunto samalta paikkakunnalta ja kaikki tavarani renkaiden päälle. 

Elämä Tiilitehtaankadulla loppui ennen kuin kerkesi edes alkamaan eli alle kuukaudessa. Opinnot piti saada purkkiin ja se tapahtuisi sieltä mistä kaikki oli saanut alkunsa eli Porissa. Tarkkaa lukua en tiedä koska en ole viitsinyt laskea, mutta tuona vuonna tuli muutettua kyllä liian monta kertaa. Purkki saatiin täyteen eli koulu niin sanotusti pulkkaan eli valmiiksi. Tällä kertaa pysyin paikoillani noin puolitoista vuotta, jonka jälkeen kutsu kävi taas. Vapaudenkatu oli tähänastitista kämpistä pienin jossei lasketa vaihtoaikaista lukaaliani, johon mahtui kyllä ihmeen helposti 8 likkaa lattialle kuorsaamaan.   


Kulunut kuukausi on tullut vietettyä Muurahaistiellä ilman varmaa tietoa tulevasta. Eli saas nähdä kuinka kauan sitä tällä kertaa pysyy paikoillaan. Sanonta "kolmas kerta todensanoo" ei ole ainakaan tämän asian kohdalla osunut oikeaan, mutta joskos tästä seuraava (tai sitä seuraava) olisi kirjallisesti mun oma. Ei pakosti se viimeinen, mutta oma kuitenkin.

The great thing in the world is not so much
where we stand, as in what direction we are moving.
- Oliver Wendell Holmes

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Do not hustle through summer

You know the feeling when your mind is fuzzy, nothing feels right and you don't know what to do? I bet you all know what I'm talking about. We all have those moments every once in a while, and nowadays it's way too common to feel like that. And it's all because of one simple reason, the fact that people are overloading their priorities. They wanna do everything that they can at once, right away, right now. Soon, their lifes becomes one big overachievement. The risk of "burning out" is real and it gets more clearer if we're always working at the maximum pace.


It's all about finding the calm in the chaos.
- Donna Karan

In stead of rushing from one place to another, just stop. Don't hustle. Learn your priorities and how to say no. Things will get better once you let go of the stress you're having. Co-operate with your body and mind to deal with you problems. I know that it may sound like a complete nonsence but if you know what the real meaning is, you'll also know that that's how it should be taken cared of.

I wonder how much of what weighs me down
is not mine to carry.
- Unknown

Remember to be there for your friends and family if they're having a bad day. Be patient and listen what they've to say. You might think it's nothing but at the time it might mean everything for them.


She fakes a smile and says she's ocay but in the reality,
she barely made it through the day.
- Unkown

Do something out from your comfort zone. Go out there and do what ever makes you feel a bit better. Most precious advise is to avoid bad vibes, things that make you more confused or blue. It's allowed to be a bit selfish and stubborn. And if you're ever middle of some staff decisions don't hesitate to make up your mind. You'll do them for yourself, for your own good.


The people in your life should be a source
of reducing stress not causing more of it.
- Unkown

perjantai 20. helmikuuta 2015

Reppureissaajan matkassa, Pariisi

Matkan viimeiselle osuudelle lähdettiin Lissabonista. Pakkasin kamani aamun pikkutunneilla ja lähdin kävelemään kohti bussipysäkkiä, josta matka jatkui lentokentälle. Oli varsin kiintoisaa seistä siinä bussia odotellen, kun paikalliset ihmiset olivat tulossa baarista kotiin ja jotain siinä ympärilläni örvelsivät. Ei siinä auttanut kun vetää naama peruslukemille ja seistä aloillaan. Jos siinä kohtaa olisi säikkynyt tai ollut muutenkin epäileväinen, niin silloin nuo örveltäjät olisivat varmasti tulleet jututtamaan. Mutta onneksi tämä Pohjolan neito ei pienistä hätkähdä, joten mitään ongelmia ei tullut. Taidettiin me siinä erään selvänä olleen paikallisen kanssa vaihtaa pari sanaa ja nauraa niiden muiden tekemisiä.

Once a year, go someplace you've never been before.
- Dalai Lama

Jos joku osaa tai pystyy jostain tuolta rivien välistä huomaamaan, niin tähän asti reissu oli mennyt kuin unelma, ilman minkäänlaisia ongelmia tai vastoinkäymisiä. Tai mitä nyt pieni kömmähdys tuon Lissabonin hostellin kanssa, mutta henkilökunta oli siellä onneksi ihanan ymmärtäväisiä, joten vältyin suurilta taloudellisilta menetyksiltä. 

Kaikki muuttui kuitenkin kun vihdoin pääsin Ranskan puolelle. Matka pieneltä lentokentältä Pariisin keskustaan sujui hyvin (pienessä tupaten täydessä linja-autossa), ja sain myös apua eräältä erittäin mukavalta herrasmieheltä, joka siis auttoi minua valitsemaan oikean metrolinjan ja niin pois päin. Tiemme erosivat metrossa ja minä jatkoin totuttuun tapaan itsevarmana ja pelottomana yksikseni eteenpäin. Sitten astuin metrosta ulos yhdessä kaupungin suurimmalla asemalla, josta ulospääsy oikealle kadulle koitui harvinaisen hankalaksi :D Hetken pyörimisen jälkeen päätin mennä ulos vain jostakin ovesta, ja alkaa etsiä ystäviäni. Tapasin Pariisissa kaksi luokkakaveriani, jotka olivat myös matkustelleet ennen Ranskaan tuloa. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Löysimme toisemme ja aloimme latelemaan yhteen ääneen sitä, kuinka surkea paikka Pariisi todellisuudessa oli :D Terveisin jääräpäiset suomalaiset, jotka eivät osaa sanaakaan ranskaa, ja jotka viettivät kolme päivää paikassa, jossa kukaan ei puolestaan puhunut yhtään englantia. Mutta onneksi minun ei tarvinnut olla tuossa kaupungissa yksin, sillä siitä ei olisi tullut tuskin mitään.

---

I took a flight from Lisbon to Paris. So far, my trip had been like a dream. I didn't have any problems before I came to Paris. At least the one, when I had almost failed my hostel booking. Luckily, the staff in that hostel were really nice and helpful, and they understood my situation and helped me! 

My favorite thing is to go where I've never been.
- Diane Arbus

But I was so disappointed to Paris, because there were absolutely no one who could speak English. And either me or my friends can't speak any France. I met two of my friends in Paris, who had also been travelling for a while before we met. And they totally agree with me, that Paris sucks! :D Sorry for you who know how to speak France and enjoy being there.   

Things wasn't that expensive, but because we're from Finland, we need to drink coffee, because we love it! And coffee was really expensive. Then every once and a while, we bought a ticket to take the subway or buss, but then we realize that we don't have to do it! For example, the buss drivers didn't speak any English, so we just walked in and didn't care. Hahahahaaa! To us, fare dodging (matkustaminen pummilla) was the best way to go from one place to another.


Suomitytöt ja Eihveli



When the travel bug bites there is no known antidote,
and I know that I shall be happily infected 
until the end of my life.
- Michael Palin








Tarjos ne meille kolmellekin lukkoja..




Yksi lapsuuden haaveistani kävi vihdoin toteen, kun näin Kellonsoittajan kotikehdon eli Notre Damen!





Arc de Triomphe 



Riemukaaren päältä oli aivan uskomattoman hienot näkymät joka suuntaan. Sää oli tuona päivänä tosin aika sumuinen, kuten kuvista näkyy, mutta upeaa oli siitä huolimatta!


Näki sieltä Eihvelinkin uudelleen








Musée du Louvre



Meitsi ja Mona-Lisa


Taidemuseossakin voi olla kivaa



Jättimacaroooooni


Suomeen paluulennollekin ehdin just enkä melkeen :D Tuppas jäämään vähän viime tinkaan.. 


If you think adventure is dangerous,
try routine, it is lethal.
- Paulo Coelho


I bought lot of stuff, clothes and souvenirs. The trip and these past days have been amazing, and I wouldn't change a thing about them. I've become braver and gain plenty of new experiences. Life is all about finding yourself and living on the edge. So, get up and pick up your bags and go travelling. It's never too late, but it's much easier when you're young, wild and free.

Travel doesn't become adventure, until you 
leave yourself behind.
- Marty Rubin

torstai 1. tammikuuta 2015

Askel kohti tulevaa

New year and new beginnings! I'm going to start write again in Finnish, but there will always something in English too (in italics), so don't worry! 

Mennyt vuosi oli täynnä ylä- ja alamäkiä, iloa ja surua, itkua ja hymyä.

Yhteen ympättynä vuosi 2014 oli henkisen kasvun vuosi. Se oli alku itsensä löytämiselle, omien pitkäaikaisten haaveiden toteuttamiselle. Vaikeiden päätösten ja menetysten kautta löysin kauan kaipaamani rohkeuden elää omaa elämääni.

Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.
- Paulo Coelho

Pakko myöntää, että pallo taisi siinä samalla mennä vähän hukkaan ja nyt ollaan peukalo keskellä kämmentä. Ei hajuakaan siitä, mitä pitäisi tehdä ja mihin suuntaan lähtisi kulkemaan. Kaikki uudet asiat kiinnostavat ja tuntuvat houkuttelevalta, mutta ei niitä kaikkia ehdi tai voi edes tehdä.
Tulevan vuoden aikana aion siis ennen kaikkea etsiä itseni, mitä tulevaisuudeltani haluan ja kaikki muut piilossa olevat jutut. En tiedä mitä ne ovat, mutta eivätköhän ne jossain kohtaan tule vastaan. Luultavasti silloin kun niitä vähiten odottaa.

Muutama mainitsemisen arvoinen asia menneeltä vuodelta:

- jouduin tekemään vaikeita päätöksiä
- muutin syksyksi Ruotsiin 
- elämäntilanteen muutokset
- pitkän parisuhteen päättyminen
- ja muutenkin tunteiden vuoristoradassa sahaamista
- Pampulan siirtyminen koirien taivaaseen <3 
- veljenpojan syntymä
- otin tatuoinnin 
- pitkä kuuma kesä ja kunnon rusketus pitkästä aikaa!
- hautajaiset
- paaaaljon unettomia öitä
- osallistuin elämäni ekalle puolimaratonille
- tapasin paljon uusia ihmisiä ja sain uusia ystäviä
- sain runsaasti elämänkokemusta
- ja rohkeuden toteuttaa itseäni
- intissäkin tuli käytyä
- vapaaehtoistyö
- henkinen burnout ja loputon stressi

Tuleva vuosi pitää sisällään suuren suuria suunnitelmia ja seikkailuja. Niitä odotellessa!

---

Last year was full of ups and downs, happiness and tears. I had to make really difficult choices that totally changed my life. 
I moved to Sweden to study but it required a lot of sacrifices. My life situation turned upside-down and ended my long lasted relationship, but somehow I managed to got through with it. After all the sleepless nights, hard decisions and losses I'm much braver and determined to live my own life. I want to make my dreams come true and find myself. I know that it's not going to be easy but I'm ready for it. This year is already full of great plans and adventures, so bring it on!


And now we welcome the new year. Full of things 
that have never been.
- Rainer Maria Rilke

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Oman onnensa seppä

Vielä viikko..
enää viikko.

7 päivää ja 7 yötä.

Sitten mä muutan pois,
vaihdan maisemia puoleksi vuodeksi.

En tiedä miten tähän pitäisi suhtautua..
jännittää ja ehkä vähän pelottaa, mutta silti en malta odottaa.

Olen odottanut tätä niin monta vuotta, ja nyt se tapahtuu,
toteutan yhden pitkäaikaisista haaveistani ja lähden Ruotsiin.

Se tulee varmasti olemaan elämäni parasta aikaa,
joten mitä minä tässä nyt turhaan panikoin. 


Elämä on tekemiesi valintojen summa.
- Albert Camus


Lähden siis opiskelijavaihtoon Uppsalaan. Ja nyt kaikki ihmettelevät kysymysmerkki otsallaan, että miksi ihmeessä Ruotsiin!? Nooh, ihan sen kielen takia, jonka olen halunnut oppia kyseisen kielen kunnolla, minä kun jostain kumman syystä pidän siitä, siitä asti kun sen opiskelu aikoinaan yläasteella alkoi. 


Yksikään haaveilija ei ole liian pieni.
Yksikään unelma ei ole liian suuri.
- Tuntematon


Ihan helppo päätös se ei kuitenkaan ollut, päin vastoin. 


Elinvoima ei ilmene ainoastaan sinnikyytenä
vaan myös kykynä aloittaa kaikki alusta.
- F. Scott Fitzgerald


Se vaatii yllättävän paljon uhrauksia, että pystyy toteuttaa unelmiaan tai ainakin minun kohdallani, omassa elämäntilanteessani. Sitä joutuu laittamaan kaiken uusiksi. Pohtimaan mille ja miksi sitä tässä oikein eletään, ja koska kyseessä on opiskelu ja ammattiin valmistuminen, niin sitä tulee vaan itsepäisesti ajatella omaa etuaan, koska kukaan muu ei tule tekemään työtä puolestasi. Paitsi jos lyö lynttyyt yhteen jonkun rikurikkaan kanssa. Mammonaa ja menestystä ansaitaan tekemällä kovaa työtä. Ja mikäli haluaa menestyä ja tuoda osaamistaan esille, tulee erottua joukosta, mutta olemalla silti oma ihana itsensä. 


Kaikista unelmistamme voi tulla totta,
jos meillä vain on rohkeutta tavoitella niitä.
- Walt Disney


Kaikki nämä päätökset ovat tuntuneet aivan liian suurilta tämän ikäiselle ihmiselle, mutta nyt olo on kuitenkin ihmeellisen helpottunut. Elämä jatkuu menneitä unohtamatta. 


Onnellisuus ei ole jotain valmiiksi tehtyä.
Se tulee omasta toiminnastasi.
- Dalai Lama


Uudet kokemukset ja omalta mukavuusalueeltaan poistuminen kasvattavat ihmisiä. Heistä tulee vahvoja ja entistä määrätietoisempia, oman elämänsä herroja. Pitää olla rohkea ja toteuttaa itseään ja unelmiaan. Muuten sitä huomaa vanhana ja ryppyisenä, ettei ole elänyt vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. 


Jos aikoo saavuttaa jotakin suurta, 
rohkeutta koetellaan monta kertaa.
- John Henry Newman


Lyhyessä virsi kaunis eli ei tässä muuta. 


Olkaa lyhtyjä itsellenne.
- Buddha