Viikonloppu vailla sen suurempia suunnitelmia ja ulkona sataa, joten mitähän sitä tekisi? No jos vaikka lähdettäisiin käymään Pietarsaaressa, tokaisi kaveri. Koskaan ei ole tuolta samaiselta kimmalta tullut vielä huonoja ideoita, sillä tämäkin reissu oli varsin onnistunut!
Lauantaina satoi tosiaan aamupäivällä sen verran vettä taivahalta, että tuskin oltaisiin saatu tehtyä kotona mitään sen ihmeempää. Ei mennyt kovinkaan kauaa kun oltiin jo tien päällä pyhävaatteet yllämme ja koira takapenkillä.
Yritettiin katsoa joitain paikkoja hieman etukäteen, jotta tiedettäisiin edes vähän, että mihin oltiin oikein matkalla ja mitä olisi kivointa mennä katsomaan. Eipä tuo Jeppis kovin iso mesta ole, mutta yllätti meidät ensikertalaiset kyllä positiivisesti. Kun oltiin saatu auto parkkiin, niin lähdettiin vain kävelemään kohti erästä puistoa joka osoittautuikin lopulta Koulupuutarhaksi. Siellä oli jos jonkinlaista kasvia ja kukkivaa kukkaa nimikyltteineen. Nemo ei kylläkään tainnut huomata suihkulähteen värikkäitä fisuja, kun oli kerran alati repimässä kukkien terälehtiä irti toisistaan. Sama meno jatkui Skatassa puutalojen keskellä, mutta siellä nyt oli melko alakuloisen oloista muutenkin.
Ennen kuin siirryttiin keskustan liepeiltä muualle, niin nautittiin pikaiset kakkukaffeet Kaffiassa. Ihan mukavan pienehkö paikka, jonka ulkona asetetuissa pöydissä olisi voinut paistatella päivää pidempääkin. Lopulta otimme suunnaksi kuitenkin merenrannan ja Fäbodan, jossa oli Nemonkin mielekästä uida.
Aivan uskomattoman hienot kalliot, jotka viettivät viistosti alas kohti merta. Tai vastaavasti siis nousivat merivedestä huolettomasti niin, että varpaat sai vaivatta kasteltua. Joskos ensi kerralla tulisi varata omatkin uimavälineet mukaan, sillä olihan tuolla hiekkarantaakin vaikka kuinka. Meinaan kyllä tuo kaupunki oli sellainen, johon voisi ehkä joskus toistenkin kauniina kesäpäivänä piipahtaa. Ja varsinkin nyt kun tietää, mihin mennä ja mitkä osuudet voi jättää huoletta sikseen. Suosittelen muuten muitakin harrastamaan tällaisia päiväretkiä! Ei tarvitse välttämättä lähteä kovinkaan pitkälle, että löytää itsensä jostain erilaisesta ja vallan miellyttävästä paikasta, jossa aika kuluu hyvässä seurassa alta aika yksikön.
Ennen kuin siirryttiin keskustan liepeiltä muualle, niin nautittiin pikaiset kakkukaffeet Kaffiassa. Ihan mukavan pienehkö paikka, jonka ulkona asetetuissa pöydissä olisi voinut paistatella päivää pidempääkin. Lopulta otimme suunnaksi kuitenkin merenrannan ja Fäbodan, jossa oli Nemonkin mielekästä uida.
You cannot swim for new horizons
until you have courage to lose sight of the shore.
- William Faulkner
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti