Mitä silmät ei nää

Taas tuli huomattua, että turha siintää suunnitelmiaan liian kauaksi. Tai mitä tulee siis suunnitelmiin viikonloppureissuista tai vaan pidemmistä ulkoilu- ja retkeilykohteista. Sillä löytyyhän sitä uutta ja ihmeellistä koettavaa ihan lähimaastoistakin. Ei tarvitse kuin valita kohde, pakata mukaan reissumiehet ja termospullo, niin seikkailu voi alkaa.

Viime viikonloppuna esittelyvuoroon pääsi taas Svedjehamnin näkötorni, mutta ennen kuin sinne sopi ylös asti kavuta, niin piti hieman köpötellä poluilla. Ja tulihan siinä samalla opittua yhtä sun toista historiasta ja paikallisen luonnon tarjoamista ihmetyksistä. Strömsööseenkin piti nuo kaksi ulkopaikkakuntalaista viedä.

Toisena oltiin puolestaan Öjbergetin luontopolulla, jossa sielläkin oli yhtä sun toista asiaa, jota hämmästellä ja ihmetellä. Oli siirtolohkareita, hiidenkirnu, pirunpelto ja kolmiomittaustorni. Täysin semmoista kamaa, että aivan kuin olisi ollut oikeen työn puolesta tyhyilemässä. Varsinkin kun ottaa mukaan vielä Merenkurkulle tyypillisen maankohoamisen.

Mutta työasiat kuitenkin sikseen, sillä niiden puolesta päivitellään kuulumisia vasta marraskuun puolella. Ja vaikka niihinkin liittyy muutoksen tuulia, niin kaikki aikanaan. Etenkään kun ei ole varmaa, että mistä päin maata sitä alkaa seuraavaksi elämäänsä tarkastella. Toiset sanovat, että elämä menee seitsemän vuoden sykleissä. Ei vaan minulla, ainakaan vielä. Tässä vaiheessa mennyt paljolti aina kaksi vuotta kerrallaan. Pian tulee täyteen jo kolmas, joten muutokset ovat enemmän kuin suotavia.

Be the reason somebody smiles today.

- Unknown

Dagen i Jeppis

Viikonloppu vailla sen suurempia suunnitelmia ja ulkona sataa, joten mitähän sitä tekisi? No jos vaikka lähdettäisiin käymään Pietarsaaressa, tokaisi kaveri. Koskaan ei ole tuolta samaiselta kimmalta tullut vielä huonoja ideoita, sillä tämäkin reissu oli varsin onnistunut!

Lauantaina satoi tosiaan aamupäivällä sen verran vettä taivahalta, että tuskin oltaisiin saatu tehtyä kotona mitään sen ihmeempää. Ei mennyt kovinkaan kauaa kun oltiin jo tien päällä pyhävaatteet yllämme ja koira takapenkillä.

Yritettiin katsoa joitain paikkoja hieman etukäteen, jotta tiedettäisiin edes vähän, että mihin oltiin oikein matkalla ja mitä olisi kivointa mennä katsomaan. Eipä tuo Jeppis kovin iso mesta ole, mutta yllätti meidät ensikertalaiset kyllä positiivisesti. Kun oltiin saatu auto parkkiin, niin lähdettiin vain kävelemään kohti erästä puistoa joka osoittautuikin lopulta Koulupuutarhaksi. Siellä oli jos jonkinlaista kasvia ja kukkivaa kukkaa nimikyltteineen. Nemo ei kylläkään tainnut huomata suihkulähteen värikkäitä fisuja, kun oli kerran alati repimässä kukkien terälehtiä irti toisistaan. Sama meno jatkui Skatassa puutalojen keskellä, mutta siellä nyt oli melko alakuloisen oloista muutenkin.

Ennen kuin siirryttiin keskustan liepeiltä muualle, niin nautittiin pikaiset kakkukaffeet Kaffiassa. Ihan mukavan pienehkö paikka, jonka ulkona asetetuissa pöydissä olisi voinut paistatella päivää pidempääkin. Lopulta otimme suunnaksi kuitenkin merenrannan ja Fäbodan, jossa oli Nemonkin mielekästä uida.

Aivan uskomattoman hienot kalliot, jotka viettivät viistosti alas kohti merta. Tai vastaavasti siis nousivat merivedestä huolettomasti niin, että varpaat sai vaivatta kasteltua. Joskos ensi kerralla tulisi varata omatkin uimavälineet mukaan, sillä olihan tuolla hiekkarantaakin vaikka kuinka. Meinaan kyllä tuo kaupunki oli sellainen, johon voisi ehkä joskus toistenkin kauniina kesäpäivänä piipahtaa. Ja varsinkin nyt kun tietää, mihin mennä ja mitkä osuudet voi jättää huoletta sikseen. Suosittelen muuten muitakin harrastamaan tällaisia päiväretkiä! Ei tarvitse välttämättä lähteä kovinkaan pitkälle, että löytää itsensä jostain erilaisesta ja vallan miellyttävästä paikasta, jossa aika kuluu hyvässä seurassa alta aika yksikön.

You cannot swim for new horizons

until you have courage to lose sight of the shore.

- William Faulkner

Kaikkien aistien syksy

Tällä kertaa lyhyttä ja ytimekästä asiaa syksystä. Ihan ensimmäseksi on pakko todeta, että kyseinen vuodenaika on mitä luultavimmin mun lemppari. Onhan ne kesät lämpimämpiä ja syksyllä sataa vain vettä ja on kylmä. Tuulikin ottaa täällä rannikolla pattiin ihan ympäri vuoden, satoi tai paistoi, mutta mitäs noista. 

Mikä sitten oikein tekee syksystä kivan? Se, että se on mahdollisesta kokea niin monella tapaa. Ekana mieleen tulevat kaikki upeat värit, joita voisi ihastella (näköaisti) ulkona köpötellessä vaikka ikuisuuden. Maahan pudonneet lehdetkin rapisee kivasti jalkojen alla (kuuloaisti). Toisena hieman purevat (tuntoaisti) aamut ja illat, joiden välissä aurinko jaksaa vielä nousta ylös taivaalle ja lämmittää ilmaa juuri sopivasti. Kolmantena tähtitaivas, jota olisi varmasti vieläkin hienompi (näköaisti) pällistellä, jos tunnistaisi sieltä Otavan lisäksi jonkun muunkin kuvion :D 

Sitten on eräs omintakeinen tosiseikka miksi juuri minä pidän erityisesti syksyistä, nimittäin tuoksu. Se ensimmäinen nuuhkaisu (hajuaisti) raikkaasta ulkoilmasta, jonka otat ulos astuessasi. Silloin on ihan sama onko lämpötila käynyt yöllä lähellä nollaa tai jopa pakkasella, niin siinä on vain sitä jotakin. Toivottavasti jollakulla toisellakin alkaa kellot soimaan tässä kohtaa, etten vain olisi ainoa tämän kyseisen tuoksun ilmanottoaukkoihinsa aamuisin vastaanottava olento. Kaikki siis huomen aamulla imppaamaan tai nuuskimaan sitä ilmaa!

Viimeinen liittyy luonnossa kasvavaan ruokaan (makuaisti), jota on tarjolla yllinkyllin mikäli niitä osaa vain hyödyntää. Unohdetaan sesonkiajat tms. ja syödään mitä kaappeihin on tullut kerättyä. Puolukkaa on ainakin tullut syötyä ja paljon, vaikka en ole niistä aiemmin oikein tykännytkään. Meneillään varsinainen puolukkahurmos, ja mitä happamampaa niin sen parempi :D 

Sienestämäänkin ajauduin kerran puolivahingossa kun olimme mamman kanssa patikoimassa. Ensin lasten kyselyikään verraten jatkuvaa jankkausta: 

"Mikä tuo on?"

"Entä tuo?"

"Ja tuo?"

"Osaatko tehdä tästä ruokaa?"

"Miksi tätä ei voi ottaa?"

"Mikä tämä nyt olikaan?"

"Tämä on söpö, otetaanko tämä?" 

Sitten kun aloin vähän ymmärtää tämän asian suhteen, niin siitä se vasta lähtikin. Seuraavat kaksi tuntia meni kökkien suuntaan jos toiseen. "Tuolla on sieni, menempä tuonne. Eikuin tuonne." Hetken päästä leuka ylös ja katsomaan missä näkyisi äidin punainen takki, ei missään :D Lopuksi tuli todettua, että ei siinä montaa kymmentä metriä tullut eteenpäin edettyä, vain sivuille ja eestaas. Ja kun kerran opit sienestämisen jalon taidon, niin ei muuten meinaa tavallisesta kävelylenkistäkään metsässä tulla yhtikäs mitään. Silmät kun näkevät kahtenaan sieniä joka puolella :D Olkoon tämä sitten vaikka tattihurmosta. 

Luonnonantimien näpertely ja syöminen näkyvät myös kätösissä. Vähän väliä ovat sormet olleet punaisina puolukoiden napsimisesta (itse en siis ole niitä ainakaan vielä kerännyt) tai mähmässä sienien tutkiskelusta. 

Posketkaan eivät ole pyöristyneet tai keskivartalo leventynyt (noin niin kuin omasta mielestä), sillä meneillään on herkkulakko, joka toivottavasti pitää tuonne jouluaattoon asti. Pienen liikuntatauonkin jälkeen olen saanut harrastukset takaisin kuvioihin. Viikonloppuna juostiin pallon perässä Futsal Openingissä, eilen käväisin KB-treeneissä ja tänään jatketaan viikon juoksuputkea, kolmas kerta toden sanoo. Tai sitten ei, sillä kroppa on päästä varpaisiin aivan juntturassa.

Everybody gets so much information

all day long that they lose 

their common sense.

- Gertrude Stein