Mitä silmät ei nää

Taas tuli huomattua, että turha siintää suunnitelmiaan liian kauaksi. Tai mitä tulee siis suunnitelmiin viikonloppureissuista tai vaan pidemmistä ulkoilu- ja retkeilykohteista. Sillä löytyyhän sitä uutta ja ihmeellistä koettavaa ihan lähimaastoistakin. Ei tarvitse kuin valita kohde, pakata mukaan reissumiehet ja termospullo, niin seikkailu voi alkaa.

Viime viikonloppuna esittelyvuoroon pääsi taas Svedjehamnin näkötorni, mutta ennen kuin sinne sopi ylös asti kavuta, niin piti hieman köpötellä poluilla. Ja tulihan siinä samalla opittua yhtä sun toista historiasta ja paikallisen luonnon tarjoamista ihmetyksistä. Strömsööseenkin piti nuo kaksi ulkopaikkakuntalaista viedä.

Toisena oltiin puolestaan Öjbergetin luontopolulla, jossa sielläkin oli yhtä sun toista asiaa, jota hämmästellä ja ihmetellä. Oli siirtolohkareita, hiidenkirnu, pirunpelto ja kolmiomittaustorni. Täysin semmoista kamaa, että aivan kuin olisi ollut oikeen työn puolesta tyhyilemässä. Varsinkin kun ottaa mukaan vielä Merenkurkulle tyypillisen maankohoamisen.

Mutta työasiat kuitenkin sikseen, sillä niiden puolesta päivitellään kuulumisia vasta marraskuun puolella. Ja vaikka niihinkin liittyy muutoksen tuulia, niin kaikki aikanaan. Etenkään kun ei ole varmaa, että mistä päin maata sitä alkaa seuraavaksi elämäänsä tarkastella. Toiset sanovat, että elämä menee seitsemän vuoden sykleissä. Ei vaan minulla, ainakaan vielä. Tässä vaiheessa mennyt paljolti aina kaksi vuotta kerrallaan. Pian tulee täyteen jo kolmas, joten muutokset ovat enemmän kuin suotavia.

Be the reason somebody smiles today.

- Unknown

On siis syksy

Voisiko ihanammin päivä enää alkaa? Nimittäin hitaalla aamulla, johon kuuluu kahvin nauttiminen vällyjen välissä kukon laulun aikaan sekä aamupala vasta puolen päivän pintaan. Niin ja sekin mielellään sängystä tai sohvalta nautittuna. Ei kiirettä mihinkään, eikä mitään tähdellistä tehtävää, jonka vuoksi olisi tarvetta edes poistua sisätiloista kuin pakollisten askareiden suorittamiseksi.

Tuolla edellä mainitulla tarkoittaen lähinnä erään nelijalkaisen höppänän ulkoiluttamista, josta on harvoin vapautettuna, mutta johon ei esimerkiksi viime viikonloppuna tarvinnut ryhtyä. Ja syy tähän piilee siis siinä, että aika kului Helsingissä, jonka ajan Nemokin oli yökylässä toisaalla. Yksi elämän onnista onkin siinä, että lähipiiriin kuuluu sellaisia tyyppejä joilta saa apua tilanteessa kuin tilanteessa. Ja myös silloin kuin itse tahtoisi vaan ottaa hieman mamilomaa ja keskittää huomionsa hetkeksi muualle.

We choose our joys and sorrows long before we experience them.

- Khalil Gibran

Menneen reissun aikana tuli meinaan huomattua kuinka rentoutunut sitä olikaan kun vietti aikaa kaukana kotoa. Ei sillä etteikö koti olisi se maailman parhain paikka olla, niin välillä tekee kyllä terää lähteä eri ympyröihin. Ja usein kun kuulee puhuttavan kehon riittävästä sekä oikeaoppisesta palautumisesta, niin nyt yhtä kokemusta rikkaampana voin sanoa, että ainakin meikäläisen pääkoppakin tarvitsee aika ajoin irtiottoa arjesta. Hetkellistä pois pääsyä niistä kaikkein tavallisimmasta jutuista ja rutiineista, joista normaalit viikot tapaavat koostua viikko toisensa jälkeen. 

Yhtenä eriskummallisena huomiona tuli todistettua myös se, että kun tuo ikuinen lyhytpinnaisuus alkaa hellittämään ja olo lähenemään normaalitilaa, niin kroppaan vapautuu yllättävän paljon tilaa muillekin tuntemuksille. Tai nytkään kun kroppa ei ollut enää yhtälailla päästä varpaisiin kireä eikä jännittynyt, niin ei tarvinnut kuin pienen muutostekijän, jolla hanat aukesivat. Oli kyseessä sitten ilon aihe taikka joku muu lähes olemattoman pikkiriikkinen ei-niin-miellyttävä asia, niin lopputulos oli aina sama. Tunteet ailahtelivat ylös ja alas kuin vuoristoradassa. Annettiin kuitenkin kaiken sen tulla ulos mikä oli tullakseen. Ne tunteet, jotka olivat odottaneet vuoroaan jo jonkin aikaa, mutta joille stressi ei ollut antanut sijaa ties kuinka pitkään aikaan. Ja niin raskaalta kuin se aina tuntuikin, niin on ihan ookoo tuntea isosti ja päästää asiat ulos sisimmästään. Koska tuskin sitä kukaan kovinkaan pitkälle ennätä, mikäli pitää kaiken aina itsellään.

Tässä näin lyhykäisyydessään nyt joitain viime aikojen tapahtumista. Kirsikkana kakun päällä edelleen tuo laatuseurassa vietty miniloma ja tietoisuus siitä, että everything's gonna be alright. Pitänee ottaa useamminkin etäisyyttä arkeen, vaikka nuo tunnekuohut ottavat tullessaan melko koville, niin samalla ne myös tuntuvat tosi hyvältä. Tosi vapauttavilta. 

Tears come from the heart and not from the brain.

- Leonardo da Vinci

Dagen i Jeppis

Viikonloppu vailla sen suurempia suunnitelmia ja ulkona sataa, joten mitähän sitä tekisi? No jos vaikka lähdettäisiin käymään Pietarsaaressa, tokaisi kaveri. Koskaan ei ole tuolta samaiselta kimmalta tullut vielä huonoja ideoita, sillä tämäkin reissu oli varsin onnistunut!

Lauantaina satoi tosiaan aamupäivällä sen verran vettä taivahalta, että tuskin oltaisiin saatu tehtyä kotona mitään sen ihmeempää. Ei mennyt kovinkaan kauaa kun oltiin jo tien päällä pyhävaatteet yllämme ja koira takapenkillä.

Yritettiin katsoa joitain paikkoja hieman etukäteen, jotta tiedettäisiin edes vähän, että mihin oltiin oikein matkalla ja mitä olisi kivointa mennä katsomaan. Eipä tuo Jeppis kovin iso mesta ole, mutta yllätti meidät ensikertalaiset kyllä positiivisesti. Kun oltiin saatu auto parkkiin, niin lähdettiin vain kävelemään kohti erästä puistoa joka osoittautuikin lopulta Koulupuutarhaksi. Siellä oli jos jonkinlaista kasvia ja kukkivaa kukkaa nimikyltteineen. Nemo ei kylläkään tainnut huomata suihkulähteen värikkäitä fisuja, kun oli kerran alati repimässä kukkien terälehtiä irti toisistaan. Sama meno jatkui Skatassa puutalojen keskellä, mutta siellä nyt oli melko alakuloisen oloista muutenkin.

Ennen kuin siirryttiin keskustan liepeiltä muualle, niin nautittiin pikaiset kakkukaffeet Kaffiassa. Ihan mukavan pienehkö paikka, jonka ulkona asetetuissa pöydissä olisi voinut paistatella päivää pidempääkin. Lopulta otimme suunnaksi kuitenkin merenrannan ja Fäbodan, jossa oli Nemonkin mielekästä uida.

Aivan uskomattoman hienot kalliot, jotka viettivät viistosti alas kohti merta. Tai vastaavasti siis nousivat merivedestä huolettomasti niin, että varpaat sai vaivatta kasteltua. Joskos ensi kerralla tulisi varata omatkin uimavälineet mukaan, sillä olihan tuolla hiekkarantaakin vaikka kuinka. Meinaan kyllä tuo kaupunki oli sellainen, johon voisi ehkä joskus toistenkin kauniina kesäpäivänä piipahtaa. Ja varsinkin nyt kun tietää, mihin mennä ja mitkä osuudet voi jättää huoletta sikseen. Suosittelen muuten muitakin harrastamaan tällaisia päiväretkiä! Ei tarvitse välttämättä lähteä kovinkaan pitkälle, että löytää itsensä jostain erilaisesta ja vallan miellyttävästä paikasta, jossa aika kuluu hyvässä seurassa alta aika yksikön.

You cannot swim for new horizons

until you have courage to lose sight of the shore.

- William Faulkner