Never hööd vapaapäivä

Mikä ihmeen vapaa päivä?

 "I have never heard of it."

Paras tapa hyödyntää vapaapäivä? No shoppailu!

Tänään se tuli taas todistettua ettei sellaista päivää olekkaan, jota voisi sanoa "vapaaksi". Ei siis opiskelijan arjessa. Meilläpäin vapaapäivä tarkoittaa päivää, jona tehdään kaikki viime aikoina rästiin jääneet ("unohtuneet") tehtävät. Yksi tapa tähän, siis vapaa-ajan lisäämiseksi on jättää väliin ekskursio, sillä silloin kun muut kiipeilevät katolla katsellen aurinkopaneeleita, sinä voit istua koulun koneella tekemässä rästitehtäviä. Tämä lyhyt maininta siis maanantaista.

Tänään tiistaina piti olla tuollainen kuuluisa vapaapäivä, mutta eipäs ollutkaan (hähää)! Aamulla piti nousta aikaisin ylös ja töppösillä tepastella kouluun klo 8.45 eli aika itseasiassa aika myöhään. Siinähän meni tämäkin päivä uutta ryhmätyötä aloitellen ja noita rästitehtäviä viimeisteiltäessä. Päivän päätteeksi oli vielä kokous, joten kotiin sain laahusteltua siinä klo 17 jälkeen. Eilen olin kotona vasta kuuden jälkeen, joten tässähän oltiin voiton puolella.

Tuntuu silti siltä, että jokainen päivä on viikko toisensa jälkeen samanlainen! Duunii, duunii, duunii ja niiden päälle vielä kokouksii, kokouksii. Ei hyötyy, ei kipuu.. eikö se yhteiskunta niillä pyöri? Ihminen ei voi saavuttaa loistokasta tulevaisuutta siten, että vaan märehtii sohvan pohjalla. Elämän ja menestyksen eteen tulee tehdä töitä, joten uskon näiden viime aikaisten uurastuksieni kantavan kortensa kekoon jossain vaiheessa tai kovasti ainakin toivon niin!

Paluumatka Turusta kävi näppäristi junalla. Lippua ostaessa sain jonotusnumeron, jonka tulkitsemiseen jäi toivomisen varaa.. kahden päivän jälkeen mitään merkittävää ei ole kuitenkaan (vielä) tapahtunut.

En nyt väitä, etteikö minullakin olisi joskus OIKEITA vapaapäivä, mutta tässä viime aikoina ne ovat todella olleet piilossa kiven alla. Viikonlopun YKL-kokous kuului niihin piilossa oleviin ja onneksi löysin sen, sillä se tuli todellakin tarpeeseen. Lyhyt viikonloppu lähes tuntemattomassa Turussa teki tehtävänsä. Pikainen irtiotto Forssan arjesta antoi sitä kauan kaivattua puhtia ja intoa, jonka voimin tulen tekemään koko tämän viikon (ja ehkä myös ensi viikon) täydellä teholla koulujuttuja niin, että oksat pois!

Tänään varmistui myös muutama muukin asia, joista kuulette kuitenkin vasta myöhemmin ;-) Joten pysykäähän kuulolla, eiku siis näkösällä tai jotain siltä väliltä!

Viikonloppuna donitsibaarissa syömässä kaikkea muuta kuin donitsia!

Kalenteri näyttää 25. maaliskuuta eli se tarkoittaa sitä, että meikäläisellä on synttärit tasan kahden kuukauden päästä! Jiihaaa :-) Kesälomakin alkaa jo vappuna, joten tässähän alkaa jo menojalkaa ja punattuja kesävarpaita vipattamaan!

Parempi epäonnistua jonkun tekemisessä,

kuin onnistua siinä, ettei tee mitään.

- Tuntematon

Lauantaiaamun ylösnousemus

Herätyskello soi kello 5.18 (kyllä, omaan erittäin omituiset herätysajat). Sitten aamupuurolle ja pakkaamaan.

Kello 7.00 astun linja-autoon kohti Turkua, olen menossa YKL:n opiskelijatoimikunnan kokoukseen.

Nyt parhaimmillaan kello 7.20, kirjoitan matkapuhelimellani (eka kerta) näitä kyseisiä kirjaimien muodostamia sanoja, jotka yhdessä muodostavat yllätysyllätys lauseita!

Aurinko paistaa nyt jo korkealta taivaalta. Hetki sitten se oli vielä iso appelsiinia muistuttava mökläle kaukana horisontissa.

Miksi ihmeessä joudun heräämään jo toistamiseen ennen kello aamu kuutta... sanoppa se. Tälläinen on meikäläisen perus "viikonloppu". Aikaisin nukkumaan (jos kerkiää) ja vielä aikaisemmin ylös. Usein kyseessä on aikainen aamulenkki, tässä kun puolimaratoonille pitäisi harjoitella... tai "jotain ihan muuta" (fiksuna ihmisenä kun olen itselleni haalinut yhtä sun toista tekemistä).

Kuka muu muka viettää naistenpäivää kaupungintalolla, kaupunginstrategiaa kehitellen? Syö siellä ahnaasti opiskelijan tapaan hernerokkaa ja saa kaupungilta kyseisen päivän kunniaksi muhkean punaisen ruusun. Varmasti aika moni, jos on vähänkään yhtä paljon sekaisin kuin meikäläinen.

Se mitä ihmiset tekevät päivittäin, tekevät meistä sitä mitä olemme, tässä ja nyt sekä ehkä myös hamassa tulevaisuudessa. Aika syvällisiä mietteitä heti aamutuimaan, mutta hei tällänen mä olen (haittaakse?).

Luulin, että puhelimella olis kauheen vaikeeta kirjottaa blogia, mutta tää on oikeesti aika kivaa. Sanoja tulee niin reippaasti, että oksat pois! "Sano mitä ajattelet", kuvaa tätä just täydellisesti eikä vaan melkeen. Pitää siis harjoittaa tätä toistekin.

Tuntuu, että kaikki vapaa-aika kotona menee pelkkien koulutöiden tekemiseen, niinkun aina ennenkin. Sen takia tänne kirjoittaminen on jäänyt vähäiseksi, mutta jos nyt taas pysyin edes hetken kärryillä.

Bussilla matkustaessa, kun ei ole läppäriä mukana tai ei voi ottaa tirsoja, koska 22 minuutin kuluttua pitää vaihtaa toiseen bussiin, niin voi ottaa tosta noin vain kapulan käteen ja antaa runosuonen (äläkä sitten lue runosuoli) tehdä taikojaan. Enää ei siis pitäisi olla ongelmia kirjoittamisen suhteen.

Siinä kaikki nyt tällä kertaa.

Olet mitä syöt.

Nälkääs syö vaikka jänistä.

- Iskä & Eerittimummo

Nopea briiffi tammikuun kujeisiin

"Aika menee arvellessa, päivä päätä käännellessä."

= Päätökset kannattaa tehdä nopeasti, sillä arvelemiseen ja miettimiseen saa kulutettua paljon aikaa ilman tulosta.

Tämä on kyllä totisen totta! Tässähän on ehtinyt vierähtää ikuisuus siitä, kun viimeksi tänne kuulumisiani päivittelin. Ja nyt siihen tulee muutos!

Ekana palaan tuohon vuodenvaihteeseen eli  Eurajoella juostuun uudenvuodenjuoksuun. Mitään suurempia suunnitelmia ei siis tuoksi päiväksi ollut määräytynyt, joten lähdimme (minä ja hän) vanhempieni kanssa ajelemaan kohti Eurajokea. Siinä missä muut juhlia rellestävät vahvempia juomia nauttien, tämä flikka juoksee itsensä henkihieveriin.

Matka oli huimat 5,3 kilometriä, joka juostiin siis niin lujaa kun jaloista lähti. Oma tavoitteeni oli juosta reitti alle puoleen tuntiin (30min), mutta maaliin tullessani aika pysähtyi kohtaan 30.21 eli vaivaiset 22 sekuntia kun olisin kyennyt jaloistani pinnistämään, niin olisi tuo puoli tuntinen alittunut (arvatkaas kuinka paljon harmitti). Toisaalta tämä oli ensimmäinen kerta kyseisessä tapahtumassa, joten nyt on isompi porkkana asetettu ensi vuotta varten.

Uudenvuoden palauttavalle menossa

Juoksufiiliksillä jatketaan eteenpäin, vaikkakin pakkaslukemat ovat nousseet taivaisiin. Kävin tuossa reilun tunnin lenkillä, muuten jees, mutta naama ihan jäässä (eikä pakkasta ollut kuin -12 astetta). Saa nähdä miten käy, jos lukemat pysyvät pitkän aikaa lähempänä -20 astetta...

Uusi lukuvuosi lähti käyntiin leppoisasti täällä omassa pikku kämpässäni. Lomalla tuli kyllä jonkun verran rentouduttua, mutta tilanne oli lähes sama nyt tammikuussa kuin joulukuussakin. Hirveä kiirus ja häthätä, että mitä tehtäviä nyt pitää tehdä ja mitä olisi pitänyt tehdä. Ensimmäisenä koulupäivänä ei edes varsinaisia luentoja ollut, mutta niidenkin edestä kokouksia ja etätehtäviä. Heti alkuun meillä oli myös riemuisat opiskelijabileet nörttien tapaan, jotka minun osaltani olivat vain lippujen myyntiä.

Loppuvuosi meni siis sormet sauhuten sukkapuikkoja kilistäen, jotka olen nyt pitkästä aikaa ehtinyt vaihtaa kirjojen lukemiseen. Tämän vuoden ensimmäisen lukuvuoron sai Khaled Hosseinin Leijapoika (kirjailijan uusin tuotos tosin uupunee vielä kokoelmistani). 

Sitten tammikuun ja uudenvuoden wow-factoriin eli ehkä isoimpaan kohokohtaan nyt ainakin näin henkilökohtaisella tasolla. Minä nimittäin pääsin vihdoin ja viimein käymään Kaisaniemessä! Eihän se siis mikään maailman menoa mullistava asia lainkaan ole, mutta minulle itselleni varsin suurin askel elämäni varrella.

Olen siis koko elämäni ajan halunnut tuolla nimeni mukaisessa kaupunginosassa käydä ja nykyinen YKL-pestini sen sitten toteutti. Tosin varsin suppeasti. Kävelimme Helsingin rautatieasemalta Kaisaniemeen (etsin joka puolelta innoissani tuota sanaa), olimme sisätiloissa, kävelimme 10 askelta lounasravintolaan kadun toiselle puolelle ja seuraavat 30 askelta lähimpään metrotunneliin, joten aika nihkeästi tuli siellä kierreltyä. Mutta nyt kun olen siellä pikaisesti käynyt, niin seuraava visiittini tulee takuuvarmasti olemaan kattavampi. Aion käydä jokaisessa Kaisaniemen kolkassa ja kulmassa sekä kiertää kaikki paikat, joiden nimeä nuo kymmenen kaunista kirjainta koristavat. 

Eräs asia, jonka tajusin tuota reissua tehdessä oli se, että olen hommannut itselleni aivan liian ison kannettavan tietokoneen. Ei tätä masiinaa voi mitenkään kutsua läppäriksi, kun tätä on niin vaivalloista kantaa mukanaan paikasta A paikkaan B. Siis tämä on 15.6 tuumainen, jossa on erikseen tuossa oikealla nuo numeronäppäimet, jotka ovat siis se syy, miksi halusin tämän kyseisen vekottimen. Olen aina käyttänyt vain noita oikealla puolella olevia numeroita, koska ne ovat paljon kätevämpi käyttää kuin nuo "tuiki tavalliset". Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tuon kyseisen viikonlopun jälkeen tulen muistamaan tämän kokoisen laitteen vaivannäön (sen, kuinka sitä siellä hampaat irvessä kannoin) siinä vaiheessa, kun joskus hamassa tulevaisuudessa olen ostamassa uutta kannettavaaa. Kaipa minun on viimeistään siinä vaiheessa totuteltava toisten numeronäppäinten käyttöön... 

Eilen vietettiin tyttöporukalle erään tytsymme syntymäpäiviä ja lauantaina lähdetään tyttövoimalla shoppailemaan Ideaparkkiin, tuonne valtaisaan mekkaan, jossa kaupoista ei varmasti tule pulaa. 

Nyt rupean puolestaan valmistautumaan hippien saunailtaan elikkäs solong siihen asti and I'll catch up with you later!

Mikä on täydellisintä onnea? Kotiin jääminen.

- Bhartrihari

Telttaretkellä kotoisasti sisätiloissa

Kohti tuntematonta. Tuntematonta kaupunkia ja ihmisiä. Yöpyminen teltassa, Hotelli Teltassa, vanhassa Kehräämössä. Ekologisessa hotellissa, kehräämön ullakolla. Kotiin paluu kokemusta rikkaampana.

Lahti

Tälläistä tällä kertaa. Vietin osan viikonlopustani siis tosiaan keskellä ei mitään eli Orimattilassa: "Minne Mattilan ori pysähtyi, sinne kylä rakennettiin".

Olin siis lauantaista sunnuntaihin liiton kokouksessa (Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto). Matkasin ensin linja-autolla Lahteen, kaupunkiin missä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt, täysin yksin, kohti tuntematonta. Syteen tai saveen.. taisin siinä matkustellessani ajatella. Mitä sitten vaikka en tiedä yhtään mihin olen menossa, kenen kanssa seuraavan vuorokauden tulen viettämään ja mitä siitä ylipäätänsä tulee. Tippaakaan ei jännittänyt, pikemminkin oloni oli vain huvittunut (mihin ihmeeseen olen itseni tällä kertaa laittanut).

Toimin siis YKL-vastaavana täällä Forssan takaperukoilla, Kestävän kehityksen opiskelijoiden edustajana ympäristöalan ammattiliitossa, yhdessä erään kanssaopiskelijani kanssa. Hommaan kuuluu about 4 kokousta per vuosi, ympäri Suomea, missä milloinkin. Paikan päällä käydään läpi mm. ainejärjestöjen kuulumisia (siis yliopisto ja amk) ja kuten nyt tänä viikonloppuna, seuraavan vuoden opiskelijanumeroa.

Lahdesta matka jatkui jälleen linja-autolla eteenpäin kohti Orimattilaa. Ei yhtä vaan kaksi täysin uutta paikkakuntaa. Mikäs siinä muuta kun, että antaa muiden johdattaa porukka oikeaan päätepisteeseen. Yövyimme vanhassa Kehräämössä, joten oloni oli enemmänkin kuin kotoisa ja tervetullut. Koulumme täällä Forssassa on siis myös sijoitettu tuollaisen vanhan Kehräämön punatiiliunelmaan.

Tiesimme, että meidän tulee päästä rakennuksen ylimpään kerrokseen, mutta mikä osoittautui melko hankalaksi, koska rakennus oli todella sokkelomainen. Ainoa keino, jonka avulla löysimme lopulta oikeaan paikkaan, oli lattiassa oleva "punainen matto". Parit portaat ylös ja ohi vilkkuvien valojen, jonka jälkeen eteemme tulee varsin mukavan ja kotoisan oloinen ullakkokerros. Käytävällä on reilut kymmenen "telttaa", jossa tulisimme tulevan yön viettämään. 

Olemme saapuneet Hotelli Telttaan, yhteen Suomen ekologisista teemahotelleista. Ensimmäinen ajatukseni oli luultavasti se, että mikseivät kaikki hotellit voi olla tälläisiä? Mukavia, rentoja ja ennen kaikkea kotoisia, paikkoja, joissa sinun ei tarvitse pelätä sormejälkiesi jättämisestä pintoille tai vuodenvaatteiden likaantumisesta.

Teltat olivat tarkoitettu kahdelle hengelle. Niiden sisältä löytyi kaksi sänkyä, pieni pöytä, pyyhkeitä ja mukavana lisänä tossut, joita käytetään mielellään raskaiden talvikenkien sijasta ja joilla voi kävellä pitkin poikin koko taloa. Kaikki oli jotenkin niin suloista, ettei sieltä olisi halunnut lähteä lainkaan pois.

Koko reissu tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kaiken tämän kiireen, koulutöiden ja vähäisen vapaa-ajan keskellä, se tuntui todella rentouttavalta ja sain pitkästä aikaa ajatukset jonnekin täysin muualle. Virallisten osuuksien jälkeen teimme ruokaa, jutustelimme niitä näitä ja kävimme hulppeissa saunatiloissa (porepalju ja kolme erilaista saunaa) rentoutumassa. Kotiin oli hieno lähteä takaisin, uusien tuttavuuksien, muistojen ja kokemuksen sekä hyvä olon saattelemana.

Nyt kun viikonloppu on saatu kunnialla loppuun rentoutunein mielin, on hyvä aloittaa ensi viikko aamulenkillä, jonka jälkeen virkeänä sähköntuotannon tenttiin. Vajaa kaksi viikkoa jouluun ja herkkulakkoni päättymiseen (ei tee edes mieli herkkuja!). Neljä päivää joululoman alkamiseen ja hetkelliseen vapauteen.

Talvilenkkarit ja heijastinliivi - check!

Et koskaan tiedä rajojasi, ellet ylitä niitä.

- William Blake

Footprint yourself and make a difference

Mikä siinä on kun mikään ei riitä, ei siis yhtikäs mikään.

Ihan sama kuinka paljon on keskeneräisiä projekteja, niin ihmisen siitä huolimatta haalittava itselleen lisää tekemistä. En tiedä teistä muista, mutta minä ainakin kuulun tähän kyseiseen (kyseenalaiseen) ryhmään. Olen teille jo monet kerrat vuodattanut ongelmiani liittyen jatkuvaan kiireeseen, miettinyt mitä sen eteen pitäisi tehdä ja miten niistä pääsee edes joskus tässä maailmassa eroon.

Keskiviikkoiseen koulupäivään täällä Forssan HAMK:lla kuului peräti kolme kokousta, päivä alkoi aamu 8 ja päättyi päivällä puoli neljän aikoihin. Varsinaista työelämään tutustumista eikö vain? Päivän saldoksi tuli liittyminen kahteen uuteen toimintaan. Hetken mielijohteen ja erittäin lyhyen harkinnan jälkeen päätin liittyä koulumme osuuskuntaan, jossa tulemme ajamaan esim. opiskelijoiden etuja ja asioita. Lounaan jälkeen meillä oli varsin ainutlaatuinen mahdollisuus, nimittäin keskustelu kaupungin johdon kanssa alueen tulevaisuudesta ja kehittämisestä. Kuten olin itsekin ajatellut, ja kuinka meille kerrottiin, niin vastaavanlainen tilaisuus ei todellakaan ole rutiinikäytäntönä jokaisessa kunnassa. Meille kävi vaan tälläinen pienimuotoinen flaksi, että kaupunki on yllätykseksemme kiinnostunut meidän nuorten mielipiteistä.

Kaupungin johdosta paikalla oli itse kaupunginjohtaja sekä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat. Toisena merkittävänä osapuolena olimme me opiskelijat, joiden ajatuksista kaupunginpäättäjät olivat erityisen kiinnostuneita. Mitä meillä olisi annettavaa heille? Syitä miksi ihmiset joko tulevat tai lähtevät Forssasta? Miten seutua tulisi kehittää, jotta se kasvaisi vetoivoimaiseksi keskuskaupungiksi?

Kaiken tämän kattavan keskustelun ja vuoropuhelun jälkeen ilmaan heitettiin idea perustaa täysin puolueeton ryhmä, joukko asiasta kiinnostuneista henkilöistä, jotka olisivat tulevaisuudessa mukana mm. kaupungin päätöksenteossa ja kehittämisessä. Ja minähän olin yksi näistä henkilöistä.

Reilut kahdeksan tuntia ja tuloksena pelkkää lisävastuuta ja velvollisuuksia, mutta jos kerran halua löytyy, niin antaa palaa vaan! Vapaa-aikakin muuten ollut aika tiukoilla viime aikoina, niin mikä muukaan sitä paremmin lisääkään kuin uudet tehtävät..

Kaikkien näiden uusien tempauksieni lisäksi toimin siis tuutorina, liikuntatuutorina sekä YKL:n (Ympäristöasiantuntijoiden Keskusliiton) opiskelijatoimikunnassa. Johan on juttuja tässä elämässä.. mitä sitä vielä oikein keksisikään?

En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että olen sellainen ihminen kun olen nyt. Henkilö, jolla on suuri halu jättää jälkeensä merkin siitä, että "minä olin tällä (I was here)". Ainoa tapa, jolla voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan, on tehdä muutos. Jokainen tekee sen omalla tavallaan, mikäli riittävää tahtoa ja uskoa löytyy, tavalla joka sopii itse kullekin. 

Mitä tulee vielä minuun itseeni ja muihin kuulumisiini, niin huomenna oli vuorossa jälleen kerta matka parturin osaaviin käsiin (että nämä lyhyet hiukset ovat sitten rasittavat.. malli kasvaa hetkessä liian pitkäksi). Illalla mennään puolikkaani kanssa katsomaan tuo kauan odotettu Nälkäpeli -trilogian toinen osa elokuvateatteriin. En ole muuta sitten odottanutkaan nähtyäni sen ensimmäisen osan ja luettuani tuon kyseisen trilogian pariin otteeseen. Vaikka tiedän mitä kirjassa tapahtuu, niin kyllä se elokuvan näkeminen silti jännittää! Saa nähdä miten erilaiseksi ne lopulta osoittautuvat, koska elokuvat venyisivät tuntitolkuttomiin, jos niissä kerrottaisiin kaikki asiat yhtä yksityiskohtaisesti kuin kirjoissa. 

Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä, universumi ja ihmisten typeryys, 

enkä ole ensimmäisestä aivan varma.

- Albert Einstein