Olen tässä aika-ajoin höpötellyt siitä, kun haluan (tai ainakin yritän) olla mukana vaikuttamassa, oli se asia sitten mikä tahansa. Vorssassa asuessani olen laittanut jalkani oven väliin lähes missä asiassa tahansa.. viimeisimpänä ovena on toiminut kaupungintalo.
Kuka olisi osannut arvata, että tulen tässä nuoruudessani viettämään tuikitavallista torstai-iltaa kaupungintalolla yhdessä kaupungin päättäjien kanssa. Ei muuten tule ketään ihmistä mieleen, joka kuluttaisi (harvassa olevan) vapaa-aikansa kyseisellä tavalla! Eikä tässä siis vielä mitään, jos sitä ollaan vaikuttamassa kaupungin tulevaisuuteen, niin sittempähän ollaan. Se on se tie, jota minä olen päättänyt elämäni varrella kulkea tai edes kömpelösti kompuroida.
Jännittää ja polvissa tutisee, mihin sitä on tullut taas itsensä lykättyä. Onneksi meitä oli minun lisäkseni 7 muuta innostunutta, joilla oli toivottavasti samanlaiset tuntemukset kuin allekirjoittaneella.
Muistelin joskus aiemmin kuulleeni, että nämä kaupungin iltamat tuppaavat kestämään aina pitkälle aamuyölle, mutta eihän tämmöiset opiskelijoiden kuulemiset ole mitään niihin verrattuna? Vai ovatko? Aikatauluun oli merkitty kestoksi kaksi tuntia: kuudesta kahdeksaan, joten sillä mentiin.
Tarjolla oli "pientä iltapalaa" eli toisin sanoen vihersalaattia ja juustoista kanaleipää. Pöytään oli katettuna ruoka- ja rupattelujuomaksi viiniä sekä olutta. Ensimmäinen ajatus taisi olla, että eihän tänne ole juomaan tultu, vaan keskutelemaan asioista, jokseenkin "virallisella" tavalla. Onhan se kyllä täysin totta, että nuo kyseiset nestemäiset lisukkeet kevensivät illan tunnelmaa huomattavan paljon. Ei siellä kukaan olisi voinut useampaa tuntia istua "isojen jehujen" seurassa ihan vaan pelkkää vettä vedellen, olihan sentään arki-ilta! Tai ainakin väitän, että silloin olisi meno ollut aika jäykkää!
Mitä tulee "normaaliin" koulunkäytiin, niin me oltiin yks kokonainen päivä ekskursiolla Itä-Suomessa. Vapise Kouvola, täältä tulee Vorssan hipit! Oli aivan mielettömän kiinnostavaa lähteä aamulla puol kahdeksalta ajaa kohti paikkaa, mihin ei ollut minkäänlaista kiinnostusta..
Käväistiin siis yhden kurssin puitteissa Kymen Bioenergia -laitoksella ja tutustumassa BioSampo -hankkeeseen. Viimeisestä en osaa sanoa tai muista mitään, ja ekastakin vain sen verran, etten sitä suosittele. Hajut oli meinaan sen veroiset, etten niitä halua enää koskaan kokea! Jokainen voi itsekseen kuvitella miltä tonnikaupallinen biojätettä tuoksuu. Montamonta sataa kertaa pahemmalta, kun mikään aikaisemmin nenuuni eksynyt haju tai lemu!
Ensin sitä on lähes -20 astetta pakkasta ja sitten se singahtaa häthätää nollaan! Sitten porukka viittii vielä valittaa sitä, kun on liian kuuma ja märkä ilma, kaiken sen jälkeen kun ollaan ensin parin viikon ajan hytisty kylmyyttämme ulkona, näyttäen jos miltäkin michelinukoilta.
Satoi tai paistoi, oli märkä tai kuiva keli tai kylmä tai kuuma, niin se on elämää se! Ja ilmastonmuutosta.. kiittäkää sitä.
Nyt on ehtinyt kulua jo vuosi eli tasan 365 päivää (tai vähän yli jo) siitä kun juhlimme parhaan ystäväni parikymppisiä, ja nyt vietimme 20+1 vuotis syntymäpäiviä! Aika menee vaa niin nopeasti, että jokaisesta hetkestä tulee ottaa kaikki mahdollinen ilo irti. Elämä on tässä ja nyt, eikä eilen ja ylihuomenna.
Aivan sama kuinka paljon mieltä painaa, mutta ystävät on ne, jotka saa taas mielen korkealle. Eli toisin sanoen, ystävät ovat elämän enkeleitä, pelastajia. Heille voi jakaa huoletta ilot ja surut, hymyt ja naurut sekä jokaikisen askeleensa päivä päivältä, aina elämän loppuun asti.
Syntymäpäiviä voi juhlia monelle tapaa. Me valitsimme tällä kertaa semi-rauhallisen juhlinnan. Pientä syömistä, juomista ja rupattelua alkuillasta, ja sitten muutamaksi tunniksi paikalliseen yökerhoon. Lopuksi aikaisin aamun pikkutunneilla kotiin näkemään hyviä unia huomisesta.
Oli mielettömän ja erittäin ikimuistoista jälleen kerran ja harmi, että aika kirjaimellisesti laukkaa kellon ympäri kaksneljäseitsemän. Onneksi opiskelijoille on joku keksinyt aikoinaan lomat. Viikkoja, jolloin on monta päivää vapaata arjen kiireestä ja stressistä. Vihdoinkin aikaa nähdä kavereitaan ja ottaa rankalla kädellä rennosti.
Koko illan aikana tuli juteltua yhtä sun toista, vähän ja vähemmän syvällisemmistä elämän viisauksista. Oon viime aikoina ladellut ties mitä elämän ohjeita, joten ehkä mun olisi pitänyt ryhtyä terapeutiksi? Tai voihan sitä kuka tahansa kertoa oman mielipiteensä asioihin. Se on sitten kunkin oma asia, mitkä niistä panee käytäntöön tai talteen takaraivoonsa pahan päivän varalle.
Maailma on muuten aivan täynnä biisejä, joiden sanoitukset voisi kiinnittää lopun ajaksi jääkaapin oveen. Silloin ne näkisi joka aamu ensimmäisenä, jolloin tulisi leveä hymy kasvoille koko loppu päiväksi. Saman asian ajavat myös valokuvat, joilla jokaisella on oma tarinansa ja muistonsa. Oman kylmäkaappini ovea koristavat valokuvat läheisistä (sisarukset, pampula ja hän) ja niitä kiinnittävät, minua itseäni kuvaavat magneetit. Se tietty ovi on yksi asia, josta voi päätellä jotain sen omistajasta. Onhan sillä jotain eroa onko jääkaapin ovessa erääntyneitä laskuja vai kivoja kuvia? Mitä niistä voikaan päätellä?
Tämä vielä niille ketkä välittää elämästään, toisistaan ja meistä, elämän enkeleistä eli tosi ystävistä:
"Tuo mulle lämpöö, vie mut aurinkoon.
Valmiina lähtöön, ota mua kädestä kii.
Tuo mulle lämpöö, vie mut aurinkoon.
Valmiina lähtöön, yy kaa koo nee vii kuu."
Tärkeintä elämässä ei ole se, että näemme sen mitä on jossain
kaukana, vaan se että teemme sen mikä on suoraan edessämme.
- Thomas Carlyle
