sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Eka kerta ilman suklaakalenteria

Totta se on. Tämä on ihka ensimmäinen kerta kun meikä poika aloittaa joulun odotuksen ilman suklaakalenteria. Syynä tähän siis herkkulakkoni, joka tosin päättyy sopivasti jouluaatoksi :-) Ajattelin ensin olla ihan loppuvuoteen asti syömättä mitään herkkuja, mutta eihän sitä voi jouluna kieltäytyä yhtikäs mistään! 

Suklaakalenterin korvikkeeksi olen kiinnittänyt jääkaappini oveen kuvakalenterin (kiitos Satakunnan Kansa), mutta on minulla silti eräs syötäväkin kalenteri.. nimittäin toiselta puoliskoltani nimipäivälahjaksi saatu tee-se-itse (DIY) terveellinen herkkukalenteri! Joten joulunodotukseeni kuuluu niin kivojen kuvien katselu kuin erilaisten pähkinöiden, banaanilastujen yms. napostelu. 

Mennyt viikko oli kuvainnollisesti varsin keventävä. Harteiltani pääsi putoamaan muutaman keskeneräisen koulutyön deadlinet ja esitykset sekä uusien töiden aloitukset. Olo on nyt todella helpottunut, kun on saanut niin paljon aikaiseksi, vaikka onhan tässä vielä vaikka mitä jäljellä. 

Minä olen aina ollut sellainen ihminen, että kun esimerkiksi ruokakaupassa ollessani huomaan maistiaispöytiä, suuntaan itseni oikopäätä niiden ääreen.. joten tykkään ilmaisesta ruoasta (maistiainen tai muu) mitä siitä sitten? Etenkin näin köyhälle opiskelijalle kaikenlaiset ilmaisasiat tuovat iloa, olivatpa ne sitten ruokaa tai tavaroita. Viimeisen kuukauden sisällä olen käynyt kahdesti käsi ojossa riisipuuro -jonossa, mutta minkäs teet, jos se on vain niin yksinkertaisen ihanaa ja hyvää! Ja vieläpä suht harvinaista herkkua. Yksin kotona ollessaan ei paljon houkuta tehdä yhtä annosta kolmea varttia koko ajan sekoittaen, eikä myöskään koko kattilallista.  Ainoa asia mikä minun kohdallani ratkaisee tämän, maailmanmenoani mullistavan ongelman, on mennä paikalle aina sinne missä tuota talvista herkkua tarjoillaan ihka ilmaiseksi (opiskelijan unelma).

Tänä viikonloppuna avattiin Vorssan virallinen joulunodotus, ilotulitteilla ja joulukuusen valojen sytyttämisellä. Kehräämöllä oli jo lauantai-iltana avoinna iltatori, mutta tänään sunnuntaina markkinat olivat pystyssä lähes koko päivän. Esillä oli kaikenlaisia käsitöitä ja leivonnaisia, mutta ennen kaikkea tuota ilmaista kultaa eli riisipuuroa! :-) Ja kuten odottaa saattaa, minähän olin siellä aivan innoissani.

"Puuroa puuroa suuhusi pistä, saat siitä voimaa ihmeellistä!" 

Jokainen päiväni lähtee aina käyntiin perus everyday-kaurapuurolla, eikä tämäkään päivä ollut poikkeus. Reippaan aamulenkin lumisateessa juosseena tuo iltapäiväinen riisipuuro maistui siinä missä aamupalakin. Koko viikonloppu oli kaikenkaikkiaan oikean ruokaelämys. Oli kalaa pitkästäpitkästä aikaa, paljon puuroa, ihania ja outoja hedelmiä sekä loppuhuipennuksena kiinalaista. 
KIITOS!


Et koskaan tule muuttamaan elämääsi, ellet muuta jotain mitä teet päivittäin.
- Mike Murdock

2 kommenttia: