Breaking the habit

Tavat ja tottumukset. Seder och bruk. Habits, customs and traditions. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ja ihan kuin siinä laulussakin lauletaan, on maailmassa monta ihmeellistä asiaa, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat. Mutta jos nyt kuitenkin ensin turvauduttaisiin englannin kieleen ja avattaisiin hieman noita käsitteitä eli sanojen merkitystä ennen kuin aloitetaan varsinainen asia.

Chains of habit are too light to be felt until they are too heavy to be broken.

- Warren Buffett

Kun puhutaan opituista tavoista käytetään englannin kielessä sanaa "habit". Eli kun jotain tiettyä asiaa toistaa tarpeeksi monta kertaa, tulee sitä tapa. Kun taas jotain asiaa toistetaan sen vuoksi että niin on tehty jo iät ja ajat, käytetään sanaa "custom". Tämän toisenlaisen tavan, tottumuksen voisi sanoa olevan siis eräänlainen sosiaalinen sääntö (normi) kuinka toimia. Siitä päästäänkin perittyihin tapoihin ja perinteisiin, joilla on jonkinlainen erityinen merkitys tai käsitys. Sanaa "tradition" käytetään lisäksi puhuttaessa erilaisista uskomuksista (belief) eli uskoon taikka luuloon pohjautuvista käsityksistä. Ja mitä enemmän asiaa kaivaa niin esiin tulee myös niin sanotut käyttäytymissäännöt eli etiketti (manners). Koodisto, jonka olettamusten/odotusten mukaan ihmisten tulisi kussakin sosiaalisessa tilanteessa toimia ja käyttäytyä.

A deep meaning often lies in old customs.

- Johann Friedrich Von Schiller

Opittuja tapoja on aivan valtavasti ja osa niistä saattaa olla myös niin huomaamattomia ettet tiedosta niitä itse. Syvälle ajatuksiin, olemukseen tai ulkoiseen käyttäytymiseen juurtuneet tavat voivat olla niin hyviä kuin pahoja tai jollain tapaa noloja, vanhanaikaisia tai outoja. Osa niistä saattaa ärsyttää myös muita ympärilläsi olevia ihmisiä. Tai sitten sinua itseäsi alkaa ärsyttämään tilanteissa, joissa muut eivät tee asioita niin kuin sinulla on ollut tapana tehdä. Jos on esimerkiksi aina asunut itsekseen (kuten allekirjoittanut), niin onhan se täysin ymmärrettävää että silloin tietyt arkipäivän askareet tulee hoidettua tietyllä tapaa. Eikö vain? Ja että kämppäsi tavarat on justiinsa niin tiptop, että pienen pieni leivänmurunenkin aiheuttaa ahdistusta.

Tai sitten tämä eli kun koittaa se kaunis päivä kun saat kylääsi vieraan, joka läikyttää joka hemmetin kerta kaffet pitkin pöytiä ja kun tämä on tapahtunut riittävän monta kertaa, niin auta armias kun hemmetti repeää ja sinun on pakko laukoa sammakot suustasi. Eivät tohelot tahallaan eikä allekirjoittanut pahallaan, mutta mikä siinä on ettei nesteet pysy raameissaan. Ja te, jotka nyt itsenne tästä ehkä syystä tai toisesta tunnistitte, niin älkää ottako tästä itseenne, älkääkö huolestuko. Teitä on ihmeellisen monta eikä minun pieni maailmani ole vielä likaisiin pöytäliinoihin kaatunut. Perfektionisti en omasta mielestäni ole, mutta pikkutarkka kylläkin, joten härkästen teko kärpäsistä tapahtuu välillä turhankin helposti. Pahoittelut siitä!

Kaikkein kummallisinta tässä on kuitenkin se, että turhautuako jostain muutoksesta tai erilailla tehdystä asiasta vai ei, riippuu täysin siitä kenen seurassa se joku tapahtuu tai kuka sen jonkun tekee. Lieneekö syy yksinkertaisesti omassa fiiliksessä vai että joidenkin henkilöiden kanssa vain tuppaa olemaan napit vastakkain. Tarkoittaen, että jos molempien persoonaan kuuluu pilkun viilaaminen. Jossain tapauksissa vastakohdat saattavat siis täydentää toisiaan, mutta toisinaan kahdesta miinus -navasta ei kyllä plussaa saa tekemälläkään.

The opposite of anger isn't calmness, it's empathy.

- Mehmet Oz

Se, että tietyt tavat ovat tiedostamatta osa elämääsi, ei tarkoita etteikö niistä voisi päästä eroon. Siis jos jollain niillä ei-niin-hyviksi-luettavilla-tavoilla on kielteistä vaikutusta sinun tai läheistesi arkeen. Jos sinulla on tapana esimerkiksi näpytellä jatkuvasti puhelimellasi, niin kuvitteleppa tilanne jossa istuskelet kahvilassa ja päivittelet kuulumisia kaverisi kanssa long time no see -tyyliin. Mutta silti tämän katse ja keskittyminen ovat kämmenissä lämpiävässä luurissa. Rasittavaako eikö? Seurassa kun ollaan niin kohteliaisuus ja toisen osapuolen kunnioittaminen ennen kaikkea jookosta? Aika kuluu vaikket vahtaisikaan kelloa sekunnin välein. Eivätkä ne whatsappiin tulleet viestitkään katoa, joten relax buddy.

Arkemme sisältää myös läjäpäin tapoja, jotka ovat tulleet perinteiden mukana ja jotka on pyrittävä säilyttämään nimenomaan sen vuoksi että ne ovat perinteitä kaukaa menneisyydestä. Juhlapyhät ovat asia erikseen enkä nyt sano että niistä pitäisi luopua, mutta niiden tuoman stressin ja hiusten halkomisen välttäisi ilomielin varmasti aika monikin teistä. Sitten on arkipyhiä ja niitä ei-niin-juhlallisia-mutta-juhlittavia-pyhiä-kuitenkin. Kaikkihan lähtee silti siitä mitä juhlia ja pyhiä on tottunut/oppinut juhlimaan eli miten meidät on kasvatettu. Ja johon vaikuttaa tietysti myös uskonto ja kulttuuri, sillä eihän joulu tarkoita kaikille koristeltua kuusta, sinapilla kuorutettua sikaa tai jätesäkillistä lahjapaperia. Sad but true, mutta elämä on ja meidän on opittava elää sen kanssa.

Happiness doesn't depend on how much you have to enjoy,

but how much you enjoy what you have.

- Tom Wilson

Muuttomaakari

Elämäni ensimmäiset 19 vuotta tuli punkattua lapsuudenkodissa eli siellä missä moni muukin. Juhanintie jäi taakseen kun kahden viikon varoitusajalla saatu opiskelupaikka (olin siis varasijalla) sijaitsi toisella paikkakunnalla. Lähtö koitti siis heti lukion jälkeen. Olihan se sinällään kasvunpaikka kun ei tunne entuudestaan ketään koulusta saati koko kaupungista. Oma porukkamme on tiivis ja syntyi melko nopeasti ja saan olla joka päivä kiitollinen siitä, että nämä naiset ovat osa elämääni. Päivittäiset tapaamiset ovat harventuneet, mutta onneksi on tuo paljon puhuttu some. Niin ja pilvipalvelut, josta kaivetuista vanhoista videoista saatiin aamunaurut taas tällekin päivälle.

Oma lapsuudenkoti tulee aina olemaan koti vaikkei siellä enää asuisikaan. Riippuu silti täysin asiayhteydestä, kutsuuko sitä kodiksi vai mainitseeko puheessaan menevänsä "porukoille". Niin tai näin, niin koti on kuulemma siellä missä sydän on.

Pahimmillaan olen mieltänyt minulla olevan kolme kotia, joissa vietän aikaa ja joihin olen tavaroita levitellyt. Tai ei siinä nyt mitään pahaa ollut, mutta kerran jos toisenkin olisi ollut tarvetta tavaralle/vaatteelle joka olikin toisaalla. Näistä siis kolmas oli osa yhtä silloista elämänvaihettani, pikemminkin majapaikka eikä varsinaisesti oma. Ja koska kaikki myös loppuu aikanaan (vaikkei sitä toivoisi) niin sitten koittaa muutto. Siihenastinen omaisuus tulee kerätä ja sulloa laatikkoon. Tilanteesta riippuen jätetään taakseen kaikki ne asiat jotka saattavat muistuttaa menneestä, tietäen ettei sinne suuntaan ole enää paluuta. Halusit tai et. Toivoit tai et. 

Säästöpankinkadun aikaiset kesät tuli vietettyä kotikaupungissa eli porukoilla. Oma kämppä oli lähellä koulua niin se tuli pidettyä läpi koko opiskelujen. Vaikka siellä tuli hengailtua myös kesällä niin oli se ihana fiilis palata sinne aina syksyllä. Eräs syksy oli kuitenkin erilainen, kunnon ota tai jätä -juttu. Edessä oli muutto Uppsalaan, mikä minun kohdallani tarkoitti sitä, että nyt otat ja lähdet tai jätät ja kadut. Tukea päätökseen tuli puolin ja toisin sieltä sun täältä, ennen lähtöä sekä joka päivä eri aikavyöhykkeellä ollessani.   

Kyseiseltä reissulta jäi useita satoja kuvia, muistoja, uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Kaiken tämän lisäksi tulen muistamaan Sernanders vägenin 500SEK arvoisella fillarilla poljetuista kilometreistä, corridoor partyistä ja joka ilta kello 22.00 kuulluista huudoista. Taisin minäkin niihin kyllä joskus osallistua.

Paluu Suomeen tarkoitti muutaman kuukauden yhteiseloa kämppiksen kanssa. Siihen aikaan ei ollut uniongelmia, sillä mieltä askarruttaneet asiat tuli kerrottua toiselle aina ennen nukkumaan menoa. Ensimmäinen asunto (oli se sitten vuokra tai omistus) tullaan muistamaan hamaan loppuun asti, ja niin tapahtunee myös omalla kohdalla. Kyseisestä vuokrakämpästä lähtiminen oli yllättävän kova paikka, koska olihan siellä tapahtunut yhtä sun toista muistamisen arvoista.  

Pitkän ajan jälkeen jäljellä oli vain yksi koti johon mennä. Tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä auki, joten helpointa oli palata porukoille ja miettiä jatkoa kaikessa rauhassa. Ei siinä kauaa ehtinyt pohtia kun omaisuus tuli pakata taas banaanibokseihin. Tällä kertaa paikallapysymiseni oli (taas) varsin epävarmaa, joten päädyin alivuokralaiseksi Varisselänkadulle. Suurin osa laatikoista jäi siis riesaksi vanhempien nurkkiin. Kuukaudet vierivät ja syksy teki tuloaan ja samalla myös silloisen asunnon varsinainen asukas. Kiireen vilkkaa oma asunto samalta paikkakunnalta ja kaikki tavarani renkaiden päälle. 

Elämä Tiilitehtaankadulla loppui ennen kuin kerkesi edes alkamaan eli alle kuukaudessa. Opinnot piti saada purkkiin ja se tapahtuisi sieltä mistä kaikki oli saanut alkunsa eli Porissa. Tarkkaa lukua en tiedä koska en ole viitsinyt laskea, mutta tuona vuonna tuli muutettua kyllä liian monta kertaa. Purkki saatiin täyteen eli koulu niin sanotusti pulkkaan eli valmiiksi. Tällä kertaa pysyin paikoillani noin puolitoista vuotta, jonka jälkeen kutsu kävi taas. Vapaudenkatu oli tähänastitista kämpistä pienin jossei lasketa vaihtoaikaista lukaaliani, johon mahtui kyllä ihmeen helposti 8 likkaa lattialle kuorsaamaan.   

Kulunut kuukausi on tullut vietettyä Muurahaistiellä ilman varmaa tietoa tulevasta. Eli saas nähdä kuinka kauan sitä tällä kertaa pysyy paikoillaan. Sanonta "kolmas kerta todensanoo" ei ole ainakaan tämän asian kohdalla osunut oikeaan, mutta joskos tästä seuraava (tai sitä seuraava) olisi kirjallisesti mun oma. Ei pakosti se viimeinen, mutta oma kuitenkin.

The great thing in the world is not so much

where we stand, as in what direction we are moving.

- Oliver Wendell Holmes