Ai että kun kevät on kivaa aikaa! Ilmat senkun lämpenee, aurinko paistaa ja päivät ovat valoisia pitkälle iltaan asti. Tuli tuossa ensimmäiset pisamatkin hankittua, kun oli yhden kokonaisen päivän ulkosalla. Ensin futisturnauksessa pelaamassa ja sieltä suoraan Karhuviestiin tuuraamaan yhtä tiimin jäsentä. Juoksu meni ihmeen hyvin, vaikka jaloissa todella tuntui nuo aikaisemmat peleissä tehdyt pyrähdykset.
Ulkona on alkanut jo paikat vihertää, mutta tämän neidin mielessä paistaa vain kirkkaan keltainen aurinko. En tiedä ovatko ne nämä kauniin aurinkoiset päivät vai mitkä, mutta nyt on jo pitemmän aikaa ollut sellainen hyvän fiiliksen kierre, eikä sille tunnelille näy loppua! Onhan tässä silti ollut yhtä sun toista mieltä painavaa juttua, jotka ovat välillä saaneet mielen vakavaksi. Helpotuksesta on kuitenkin voitu huokaista, kun lopputulokset ovat olleet positiivisia. Nyt on vaan parempi olla iloinen arjen pienistä asioista ja kaikesta jo olemassa olevasta. Kaikki lähtee asenteesta eli asenne on todellakin rock.
Ja tuntuu siltä, että mitä rennommin ja huolettomampaa elämää elää, niin jonkinmoiset palaset alkavat loksahdella paikoilleen. En tosin tiedä mitä nuo palikat oikein ovat, mutta eivätköhän ne jossain vaiheessa minulle valkene. Paremmin myöhään kuin ei milloinkaan, eikö vai? Tämän hetkinen elämä rullaa kuitenkin sen verran mukavasti ja leppoisasti eteenpäin, jonka vuoksi tunnen palasten olevan ihan kaikin puolin yks yhteen toistensa kanssa.
It's hard to beat a person
who never gives up.
- Babe Ruth
The fact is that the spring is almost over, and I just can't believe it. Summer is so close and the sun is shining more and more day after day. The weather is so amazing and warm. I've even got my very first freckles on my face! Some people might hate them, but I lovelovelove them. So thanks for the football tournament and relay which "forced" us to be outside for the whole day.
What comes to sport and well-being, I've been exercising a lot (or at least I feel like it). I'm always trying to do things that I enjoy and which make me feel happier. My love for sports has grown with me, and over the years I've got lot of new hobbies. Football is the number one and biggest thing for me. I couldn't imagine life without it, and studs are almost like my other feet. My newest hobby is kickboxing and I like it a lot! And for that I have just bought some new training equipment (which by the way were pretty expensive). Those and some other stuffs that I have been buying during the week needed a little "loan" from my savings, but most of them have been investments for the future. Why not to use money if you don't have any ideas where to put them? If you buy seldom some new things with good quality, they will (probably) last longer and make you feel happier year after year. You only need to be ready to pay more money to get them.
I firmly believe that the only disability
in life is a bad attitude.
- Scott Hamilton
Jos näillä kamoilla ei lähde kesä käyntiin, niin ei sitten millään! Vähän jouduin kyllä säästötiliä hyödyntämään kaikkien näiden kamojen hankintaan, mutta eikö se siksi olekin nimeltään juuri säästötili? Paikka säilyttää kahisevaa pahan päivän tai uusien hankintojen varalta. Kukin tehkööt sen omien periaatteidensa mukaan, joten näin minä nyt tällä kertaa. Treenikamoja uutta harrastusta varten, uudet kesäpopot, leffoja, kookosöljyä ja meditointikirja, joista siis kaksi viimeistä pääsee heti kovaan käyttöön kun vain saan muutettua. Mihinkäs sitä sitten seuraavaksi rahojaan säästäisi?
Be who you were created to be,
and you will set the world on fire.
- St. Catherine of Sienna
Tää on nyt tämmönen raivostuttava "ei liity postaukseen mitenkään" -kommentti, mutta pakko sanoa että onpas ihan superkiva huivi! :D Mäkin haluun!
VastaaPoistaKiitos! Ostin sen joskus vuosia sitten kirpparilta :D
Poista