sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

This kind of life

Ulkona sataa taas vaihteeksi vettä, mutta eipä haittaa. Tähän viikkoon kun on mahtunut jo tuplamäärä treenejä kuin yleensä, niin ehkä nyt on hyvä päivä vain köllötellä ja ottaa iisisti. Sadetta tulee kuin aisaa, ja tässä vääntyneitä puunrunkoja katsellessa ei tee edes mieli astua ulos ovesta.
Tänään on sunnuntai, viikon viimeinen päivä, viikon loppu, joten ihminen voi sallia itsensä olemaan sisätiloissa.


Another rainy day in Brändö a few days ago


Tänään voisi vielä fiksuna ihmisenä harrastaa hieman kehonhuoltoa, tehdä oikein pitkiä ja hartaita venytyksiä, sillä kropassa kyllä tuntuu, että treeniä on tehty. Ja taitaa se näkyäkin. Ei siis sillä, että minusta olisi tämän myötä tullut oikein timmimimmi, ei todellakaan :D Se haave on vielä kaukana tulevaisuudessa (ikuinen rantakunto -projekti), ja tällä hetkellä tavoitteena onkin vain oikean tekniikan löytäminen ja osaamisen kasvattaminen. Kaikki muu tulee sitten aikanaan. Välillä on kroppa enemmän tai vähemmän mustelmilla. Eikä tässä viime kuukausien aikana varmaan ole ollut aikaa, jolloin minusta ei olisi yhtäkään mustelmaa löytynyt.  Mutta samapa tuo, ei haittaa sekään! Näkyypähän ainakin, että jotain on tullut tehtyä. Ja rakkaudesta lajiin, joten tuollaiset ne vain kuuluvat asiaan. 

Don't lose who you are
in the blur of the stars.
- Jessie J



Viime viikolla oli taas kuuluisan huikeat Pori Jazz festivaalit, joista lisää kuvia alempana. Pidennetty viikonloppu kotikonnuilla alkoi lyhyellä kierroksella Suomi Areenalla ja lounaalla mamman kanssa. Tai jos kello viideltä syöminen nyt vielä lasketaan lounaan piikkiin. Oli miten oli, niin oli oikein jätte kivaa olla Porista taas pitkästä aikaa ja nähdä kaikkia kavereita. Myös sellaisia, joiden kanssa ei ole tullut oltua jutuksissa pitkiin aikoihin (siis ikuisuuksiin). 

Life is really simple, but we insist on 
making it complicated.
- Confucius 


Its's raining again, but I seriously do not care. I've been working out so hard this week, so now it's a perfect day just to relax and take it easy. We have had a double amount of training than normally and I must admit that now my body really feels tired. So, today I'm enjoying the "lovely" Finnish weather from a far and doing some stretching.  

Up next some short thoughts (in the form of quotes) and pictures from a weekend which I spend celebrating annually Jazz festival in my hometown Pori. As always and many years before, this time was again a great success! We had so much fun and we went to a concert and saw Jessie J, Emeli Sandé (again), Paloma Faith and many others on live. I also discovered one brilliant new Norwegian artist/band called Erlend Øye & The Rainbows. It was a pleasure to hear them play, and those guys really played nice jam music, and raised the general atmosphere in the crowd. 



Be happy for this moment. This moment is your life.
- Omar Khayyam



Sometimes you will never know the value
of a moment until it becomes a memory.
- Dr. Seuss


We don't remember days,
we remember moments.
- Cesare Pavese



With you here, I know that life is much more fun.
- Winnie The Pooh

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti