Haaste otettu vastaan ja suoritettu.: "Jes, mä tein sen!"
Tuossa viime vuoden lopussa kerroin teille seuraavasta haasteestani (tsekkaa se täältä) eli puolimaratonin juoksemisesta, ja nyt se olisi sitten juostu! Paljon sitä tulikin treenattua ja ilmeisesti riittävästi, sillä juoksu sujui kuin tanssi (ainakin noin yleisesti ottaen)! Tai olihan siinä alussa pieniä hankaluuksia, mutta niistä päästiin eroon heti ensimmäiselle juomapisteelle tultaessa eli heti siinä 4,5 kilometrin kohdalla.
Pientä jännitystä pinnassa 24 min ennen lähtöä!
Alun odotukset oli koko ajan siinä, että siinä vaiheessa kun joskus pääsen maaliin, niin tuskin jalat enää kantaa, mutta väärässähän siinä oltiin. Juoksu sujui kaikin puolin hyvin ja se fiilis oli aivan mahtava! En olisi uskonut, että juoksemisesta voi tulla näin mahtava olo! Lisää näitä!
Maaliin tultiin siis omilla jaloilla, vaikka siinä viimeisen kilometrin loppukirin kohdalla rupes aika paljon tuntumaan pohkeissa ja polvissa. Näin jälkikäteen kun paikat eivät kuitenkaan ole juuri yhtään kipeät tai jumissa, niin sitä alkaa pakosti miettiä, että juoksiko sitä liiankin rauhallisesti? Tämä oli kuitenkin se elämäni ensimmäinen puolimaraton ja tavoitteena oli, että jaksan juosta koko matkan, niin eiköhän tuo minun aikani 2.18.17 ole juuri passeli ensikertalaiselle :-) Tulevaisuudessa voisi juosta vähintään yhden puolikkaan per vuosi ja sitten ravata noissa lyhyemmillä matkoilla vähän spurttailemassa.
Kisahallin hulppean kisalounaan jälkeen oli hyvä käydä pulahtamassa (siis saunomassa) legendaarisessa Vesihelmessä!
Kyky on se, mitä pystyt tekemään.
Motivaatio määrää sen, mitä teet.
Asenne ratkaisee kuinka hyvin teet sen.
- Tuntematon
Saat olla kyllä tosi ylpeä itsestäsi ja saavutuksestasi! Mulla tuli ihan kiire maaliin sua vastaan, kun tulit ennen kun olit lupaillut ;) Tsemppiä loppukesän juoksuihin!
VastaaPoistaNo tavoiteena tosiaan alittaa se 2,5h ja aika hyvin meni kyllä alle! :-) Samaa vauhdikasta loppukesää sinullekin!
VastaaPoista