Näin päättyi minun päiväni eilen Merikarvian Koivuniemen Herrassa. Tässä siitä nyt hieman lisää:
Seo moro, ekstiä toinoini -on ilmeisesti merikarvialainen tapa sanoa hei (anteeksi te, jotka kyseisellä paikkakunnalla asutte, mutta näin minulle opetettiin).
Jokaisella siis omat tavat ja tottumuksensa. Joku tykkää lyhyestä ja ytimekkäästä hyvästelystä ja jotkut taasen tuosta persoonallisesta murrehirviöstä. Tähän "seo moroon" kuului vielä eräänlainen käsiliike, kättä tuli pumpata tuossa sivulla sellaisessa 90 asteen kulmassa, samaan tahtiin kun sanoja tuli suusta. Siellä meitä oli reilu 10 immeistä ja näytimme varmasti aika pöhköiltä, jos paikalle olisi osunut joku kaukomaiden kulkija.. sekalainen porukka, joista jokainen luulee leikkivänsä veturia ja lausuu sanoja, joista ei saa mitään selvää.
"Merikarvian jokkee"
Olin siis kesätöitteni tai siis harjoittelun puitteissa tuolla Merikarvian MuuMaassa alias Koivuniemen Herrassa. Siellä meillä oli semmoinen pieni äksöni, jossa tuumimme yhteisesti tuotteistamista. Siis sitä miten esim. luonnon tarjoamat palvelut tai tuotteet on mahdollista tehdä tuotteiksi ja palveluiksi, joista kuluttajat ovat valmiita maksamaan. En tiedä, että selventääkö tämä tuota tuotteistamis -sanaa sinänsä laisinkaan, niin hankala se on muutenkin ymmärtää tai tiivistää yhteen lauseeseen.
Anyway, mikäli et ymmärtänyt niin vilkaise vaikka tätä eeposta. Siinä on kerrottu selkokielellä se mitä kaikkea maisemasta voikaan saada irti ja mitä me tai ne jotkut harvat työksensä tekevät.
Koska olimme ainutlaatuisessa kotieläinpuistossa, niin pitihän siellä sitten kierrellä ja tutustua paikan eläimiinkin. Pääsimme mm. juottamaan karitsoille maitoa tuttipullosta (heillä oli hirvä nälkä), silittää chinchillan pehmeää turkkia (mikään ei ikimaailmassa voi olla pehmeämpään kuin se tunne poskella), tavata pahkasian nimeltä "Pikku-Ukko" ja vitivalkoisia albiinopupuja sekä lypsää lehmää. Jokaiselle meille ojennettiin kertakäyttömuki, johon kaadettiin teelusikallinen kaakaojauhetta. Tämän jälkeen jokainen kävi vuorollansa lypsämässä Oksa -nimisestä lehmästä itsellensä maitoa. Sitten tadaa ja tuloksena ehkä maailman herkullisin kaakao! Once in a lifetime experience!
"Pikku-Ukko"
Päivän päätteeksi joimme pannukahvit leiritulella, jossa valmistimme myös muutamat köyhät ritarit.
Nyt tätä mahtavaa kokemusta rikkaampana voin kertoa, että olen ehkä löytänyt sen oikean paikan olla duunissa. Yhtenä päivänä luomutilalla ja toisena nautiskelemassa tyrnimehua aurinkoisella kotieläintilalla.
Puolet elämän iloista on löydettävissä pikkuasioista,
ohimennen siepatuista.
- O.S. Marden
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti