Nyt on kyllä syytä olla itsestään ylpee, sillä se todellakin on helpommin sanottu kuin tehty (siis oman juoksu aikansa parantaminen). Launtaina osallistuttiin Kankaanpään maratoniin, joka on yksi Suomen nopeimmista reiteistä, mutta me emme valitettavasti tällä kertaa juosseet tuota ällistyttävän pitkää matkaa. Äiti ja hänen kaverinsa vetivät puolikkaan ja minä tutun kymppini, ennätykset paukkuen!
Reitti oli tosiaan aika nopea, eikä tielle osunut yhtäkään pienen pientä ylämäkeä. Aamulla oli ollut myös hivenen pakkasta, mutta paikan päällä oli onneksi käyty koko reitti läpi suola-autolla, joten kenenkään ei tarvinnut pelätä liukastuvansa. Koska ilma oli todella kylmä, niin sitä sai miettiä oikein olan takaa millaisilla vaatteilla aikoisi juosta. Itselläni oli pitkien juoksutrikoiden ja juoksutakin lisäksi myös hanskat ja pipo. Reitin ensimmäinen puolikas osui sellaiselle kohdalle johon tuuli ei osunut juuri lainkaan, joten siinä tuli pakostikin kuuma (onneksi jätin takin alta pitkähihaisen pois). Kun olin saanut hanskat pois kädestäni, niin silloinhan tuli vastatuuli vastaan ja kovaa. Ripeästä vauhdista oli kyllä siinä kohtaa hyötyä, mutta mitä kova vastatuuli silti hieman vaikeutti. Loppukirin kohdilla myös pipo oli liikaa, mutta onneksi oli takki päällä, johon sai hanskat talteen ja pipo menikin sitten keveästi kätösissä.
Ajaksi tuli lopulta 1.04.41 mikä on siis pari minuuttia parempi kuin alkukesällä Forssan Suvi-illassa)! Tiesin sisimmässäni, että saisin parannettua edellistä aikaani (Jämi ei ole mitenkään vertailukelpoinen mäkisen maasto takia), vaikka se ei ole kuulemma hirveän helppoa. Lyhyellä matkalla oman ennätyksen rikkominen on luultavasti helpompaa kuin pitkällä (puolikas, maraton), enkä silti tälläkään kertaa vetänyt itseäni piippuun asti (vedon jälkeen ja illalla oli ihan tavallinen olo, ja virtaa piukassa). Olisin varmasti pystynyt rullaamaan vielä nopeammin, mutta ajattelin silloisen vauhtini riittävän ihan hyvin. Kropalla oli kuuma ja tuntui, että lisävauhdin saavuttaminen tekisi jaloistani muusia pikemminkin kuin hengästyttäisi minut henkisyövereihin.
Seuraava haasteeni tuleekin olemaan taas ensi vuonna Suvi-illassa, jossa aion repäistä kympin alle tunnissa! Kovat on puheet vai mitä, mutta mikä vain on mahdollista, jos sitä oikein kovasti haluaa ja sen eteen on valmis tekemään töitä.
Ja sitten kun tämä välietappi on suoritettu, niin olen valmis kokeilemaan rahkeitani puolikkaalle!
Fiilikset olivat siis aivan normaalit heti juoksun jälkeen ja kotiin päästyämme virtaa oli vielä vaikka millä mitalla. Ruokakauppaan piti mennä, joten minäpä otin ja nappasin polkupyörän alleni ja lähdin polkemaan reilun 5 km päässä olevaan K-kauppaan. Käyhän se pyöräilykin kevyestä palautuslenkistä (etenkin kumien ollessa tyhjät ja kun paluumatkalla on kova vastatuuli).
Syksyä jatketaan päivä päivältä eteen päin syyslomasta nauttien, haravat heiluen ja valmistautuen henkisesti suureen syyssiivoukseen (niin kotona porukoilla kuin omassa pienessä kämpässäni).
Kaikkeen, minkä eteen teet työtä, jätät osan sydäntäsi.
- Henrik Sienkiewicz
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti