perjantai 27. maaliskuuta 2015

Valmiina muutoksiin

Aika alkaa käydä vähiin, sillä huomenna olis edessä muutto. Puolet tavaroista tönöttää kyllä edelleen paikoillaan ja odottaa pakkaamista. Kai sitä viimeistään huomen aamulla pitää tehdä niille jotakin ennen kuin muuttomiehet tulloo. Saa nähdä miten saan sullottua ne porukoille, joiden luona pitäisi muutama seuraava viikko viettää ennen uuteen kämppään siirtymistä.


Be happy for this moment.
This moment is your life.
- Omar Khayyam

Muutokset tuovat mukanaan kaikkea uutta ja jännää. Se tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että pitää jättää taakseen (siis lähinnä tänne Forssaan) vaikka mitä, ja haikealtahan se tuntuu, mutta ei tässä mitään märehtimään ruveta. Tänäänkin tiedossa vielä viimeinen illanvietto kimuleitten kanssa.




Kaikki ei ole siltä miltä näyttää, hyytelöshotteja nam!


All that we are is the result
of all that we have thought.
- Buddha


If you correct your mind, the rest of
your life will fall into place.
- Lao Tzu

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Uudet tuulet puhaltaa

Mihin kaikkeen tuo meidän keltainen jättiläinen eli aurinko oikein kykeneekään. Olo on niin vireä ja mieli heti paljon pirteämpi muutaman aurinkoisen kevätpäivän jälkeen. Syksyllä oli pelkkää harmaata ja ankean sateiset kelit koko ajan. Sitten kun vihdoin ja viimein tuli talvi, niin lunta kyllä tuppas tulemahan, mutta ei kunnon pakkasia. Perus suomalaisen asenteen mukaan koskaan ei ole hyvä olla, mutta se on fakta, että talvi tuntuisi enemmän talvelta kunnon paukkupakkasissa tutisemalla! 


The talent of being happy is appreciating and liking 
what you have, instead of what you don't have.
- Woody Allen



Ja nyt kun aurinko on taas mukana kuvioissa, niin on tuo juokseminenkin lähtenyt kulkemaan. Joka päivä tekee mieli lähteä ulos kirmaamaan, koska siitä tulee niin mahtava fiilis.

---

After few sunny days I'm feeling like a totally new person. I've started to go jogging again, and I can't imagine better way to enjoy the weather. Roads were quite slippery earlier 'cause of all the ice and snow. And I need to admit that lately I've also been really lazy. But now I feel super happy with this hobby of mine that nothing can't stop me!




Aika on mennyt tänä keväänä kuin siivillä, kun tämän hetkisten kurssien ohella olen suorittanut syksyllä (vaihdon vuoksi) väliin jääneitä kursseja. En ole enää yhtään niin stressailevaa tyyppiä kun vielä vuosi sitten, joten vaikka kaikki hommat jäävät edelleen viime tinkaan, niin turha niistä on ottaa itseensä. Väliäkö tuolla, ja onhan tässä silti ollut rutkasti aikaa viettää yöttömiä öitä kavereiden kanssa reivaten ja juhlien.
Elämästä pitää ottaa kaikki ilo irti vielä nyt kun siihen on nuorena enemmän mahdollisuuksia. Meillä jokaisella on vain yksi elämä elettävänä, mitä ei tule missään nimessä hukata turhaan murehtimiseen tai istuskeluun. Tämä on ollut mottonani jo pidemmän aikaa, ja mikä on tullut entistä vahvemmaksi elämänohjeeksi vaihdon ja matkustelun myötä. Ja tulipas hakattua se ikuisiksi ajoiksi myös tuohon vasempaan kylkeen. Nyt se kulkee minulla aina mukana, missä tahansa sitten ikinä olenkin.

What you seek is seeking you.
- Rumi

You need to enjoy your life 'cause you never know what might happen. We only live once and have one life ahead of us. I've learned to live my life according my own dreams and will. I tattooed this motto to my skin. Now I'll have it always with me, no matter where I'll go. 


Do something instead of killing time. 
Because time is killing you.
- Paulo Coelho 

Tuntuu, että nämä palasetkin alkavat vihdoin loksahdella paikalleen. Uudet tuulet ovat nimittäin alkaneet pikkuhiljaa puhaltaa vauhtia meikäläisen purjeisiin. Sain loistavia uutisia (joita olin pitkään kädet ristissä rukoillen odottanut) tuossa joku aika sitten, joiden myötä tulee tapahtumaan yhtä sun toista. Muutto ja maiseman vaihdos tulevat tekemään niin tutaa, etten maltaisi odottaa. Hieman haikealta tuntuu silti jättää Forssan kulmat, mutta uudessa kaupungissa tulee olemaan varmasti lähes yhtä kivaa.


Vielä viimeiset rutistukset kouluhommien eteen, ja pienelle lomalle Uppsalaan, niin olen valmis uusiin tuuliin. Noista sanoista tulee muuten btw mieleen vuosituhannen takainen Idolsin Tuulet puhaltaa -veisu, jota ollaan yhden kaverin kanssa silloin aikanaan nassikoina laulettu. Huhuhh mitä muistoja, niin se aika vaan menee.  

 

Next month I'm going to visit my friend in Uppsala. Can't wait to see her (and other friends too) again, it has been so long since we last met. Until then I need to finish my last assignments and move out from my lovely home. Now, my place is such a mess and starting to get full of cardboard and banana boxes. 


The best is yet to be.
- Robert Browning