Mikä siinä on kun mikään ei riitä, ei siis yhtikäs mikään.
Ihan sama kuinka paljon on keskeneräisiä projekteja, niin ihmisen siitä huolimatta haalittava itselleen lisää tekemistä. En tiedä teistä muista, mutta minä ainakin kuulun tähän kyseiseen (kyseenalaiseen) ryhmään. Olen teille jo monet kerrat vuodattanut ongelmiani liittyen jatkuvaan kiireeseen, miettinyt mitä sen eteen pitäisi tehdä ja miten niistä pääsee edes joskus tässä maailmassa eroon.
Keskiviikkoiseen koulupäivään täällä Forssan HAMK:lla kuului peräti kolme kokousta, päivä alkoi aamu 8 ja päättyi päivällä puoli neljän aikoihin. Varsinaista työelämään tutustumista eikö vain? Päivän saldoksi tuli liittyminen kahteen uuteen toimintaan. Hetken mielijohteen ja erittäin lyhyen harkinnan jälkeen päätin liittyä koulumme osuuskuntaan, jossa tulemme ajamaan esim. opiskelijoiden etuja ja asioita. Lounaan jälkeen meillä oli varsin ainutlaatuinen mahdollisuus, nimittäin keskustelu kaupungin johdon kanssa alueen tulevaisuudesta ja kehittämisestä. Kuten olin itsekin ajatellut, ja kuinka meille kerrottiin, niin vastaavanlainen tilaisuus ei todellakaan ole rutiinikäytäntönä jokaisessa kunnassa. Meille kävi vaan tälläinen pienimuotoinen flaksi, että kaupunki on yllätykseksemme kiinnostunut meidän nuorten mielipiteistä.
Kaupungin johdosta paikalla oli itse kaupunginjohtaja sekä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat. Toisena merkittävänä osapuolena olimme me opiskelijat, joiden ajatuksista kaupunginpäättäjät olivat erityisen kiinnostuneita. Mitä meillä olisi annettavaa heille? Syitä miksi ihmiset joko tulevat tai lähtevät Forssasta? Miten seutua tulisi kehittää, jotta se kasvaisi vetoivoimaiseksi keskuskaupungiksi?
Kaiken tämän kattavan keskustelun ja vuoropuhelun jälkeen ilmaan heitettiin idea perustaa täysin puolueeton ryhmä, joukko asiasta kiinnostuneista henkilöistä, jotka olisivat tulevaisuudessa mukana mm. kaupungin päätöksenteossa ja kehittämisessä. Ja minähän olin yksi näistä henkilöistä.
Reilut kahdeksan tuntia ja tuloksena pelkkää lisävastuuta ja velvollisuuksia, mutta jos kerran halua löytyy, niin antaa palaa vaan! Vapaa-aikakin muuten ollut aika tiukoilla viime aikoina, niin mikä muukaan sitä paremmin lisääkään kuin uudet tehtävät..
Kaikkien näiden uusien tempauksieni lisäksi toimin siis tuutorina, liikuntatuutorina sekä YKL:n (Ympäristöasiantuntijoiden Keskusliiton) opiskelijatoimikunnassa. Johan on juttuja tässä elämässä.. mitä sitä vielä oikein keksisikään?
En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että olen sellainen ihminen kun olen nyt. Henkilö, jolla on suuri halu jättää jälkeensä merkin siitä, että "minä olin tällä (I was here)". Ainoa tapa, jolla voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan, on tehdä muutos. Jokainen tekee sen omalla tavallaan, mikäli riittävää tahtoa ja uskoa löytyy, tavalla joka sopii itse kullekin.
Mitä tulee vielä minuun itseeni ja muihin kuulumisiini, niin huomenna oli vuorossa jälleen kerta matka parturin osaaviin käsiin (että nämä lyhyet hiukset ovat sitten rasittavat.. malli kasvaa hetkessä liian pitkäksi). Illalla mennään puolikkaani kanssa katsomaan tuo kauan odotettu Nälkäpeli -trilogian toinen osa elokuvateatteriin. En ole muuta sitten odottanutkaan nähtyäni sen ensimmäisen osan ja luettuani tuon kyseisen trilogian pariin otteeseen. Vaikka tiedän mitä kirjassa tapahtuu, niin kyllä se elokuvan näkeminen silti jännittää! Saa nähdä miten erilaiseksi ne lopulta osoittautuvat, koska elokuvat venyisivät tuntitolkuttomiin, jos niissä kerrottaisiin kaikki asiat yhtä yksityiskohtaisesti kuin kirjoissa.
Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä, universumi ja ihmisten typeryys,
enkä ole ensimmäisestä aivan varma.
- Albert Einstein
