Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nälkäpeli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nälkäpeli. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. marraskuuta 2013

Footprint yourself and make a difference

Mikä siinä on kun mikään ei riitä, ei siis yhtikäs mikään.

Ihan sama kuinka paljon on keskeneräisiä projekteja, niin ihmisen siitä huolimatta haalittava itselleen lisää tekemistä. En tiedä teistä muista, mutta minä ainakin kuulun tähän kyseiseen (kyseenalaiseen) ryhmään. Olen teille jo monet kerrat vuodattanut ongelmiani liittyen jatkuvaan kiireeseen, miettinyt mitä sen eteen pitäisi tehdä ja miten niistä pääsee edes joskus tässä maailmassa eroon.

Keskiviikkoiseen koulupäivään täällä Forssan HAMK:lla kuului peräti kolme kokousta, päivä alkoi aamu 8 ja päättyi päivällä puoli neljän aikoihin. Varsinaista työelämään tutustumista eikö vain? Päivän saldoksi tuli liittyminen kahteen uuteen toimintaan. Hetken mielijohteen ja erittäin lyhyen harkinnan jälkeen päätin liittyä koulumme osuuskuntaan, jossa tulemme ajamaan esim. opiskelijoiden etuja ja asioita. Lounaan jälkeen meillä oli varsin ainutlaatuinen mahdollisuus, nimittäin keskustelu kaupungin johdon kanssa alueen tulevaisuudesta ja kehittämisestä. Kuten olin itsekin ajatellut, ja kuinka meille kerrottiin, niin vastaavanlainen tilaisuus ei todellakaan ole rutiinikäytäntönä jokaisessa kunnassa. Meille kävi vaan tälläinen pienimuotoinen flaksi, että kaupunki on yllätykseksemme kiinnostunut meidän nuorten mielipiteistä.
Kaupungin johdosta paikalla oli itse kaupunginjohtaja sekä hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat. Toisena merkittävänä osapuolena olimme me opiskelijat, joiden ajatuksista kaupunginpäättäjät olivat erityisen kiinnostuneita. Mitä meillä olisi annettavaa heille? Syitä miksi ihmiset joko tulevat tai lähtevät Forssasta? Miten seutua tulisi kehittää, jotta se kasvaisi vetoivoimaiseksi keskuskaupungiksi?
Kaiken tämän kattavan keskustelun ja vuoropuhelun jälkeen ilmaan heitettiin idea perustaa täysin puolueeton ryhmä, joukko asiasta kiinnostuneista henkilöistä, jotka olisivat tulevaisuudessa mukana mm. kaupungin päätöksenteossa ja kehittämisessä. Ja minähän olin yksi näistä henkilöistä.

Reilut kahdeksan tuntia ja tuloksena pelkkää lisävastuuta ja velvollisuuksia, mutta jos kerran halua löytyy, niin antaa palaa vaan! Vapaa-aikakin muuten ollut aika tiukoilla viime aikoina, niin mikä muukaan sitä paremmin lisääkään kuin uudet tehtävät..

Kaikkien näiden uusien tempauksieni lisäksi toimin siis tuutorina, liikuntatuutorina sekä YKL:n (Ympäristöasiantuntijoiden Keskusliiton) opiskelijatoimikunnassa. Johan on juttuja tässä elämässä.. mitä sitä vielä oikein keksisikään?
En olisi muutama vuosi sitten uskonut, että olen sellainen ihminen kun olen nyt. Henkilö, jolla on suuri halu jättää jälkeensä merkin siitä, että "minä olin tällä (I was here)". Ainoa tapa, jolla voi vaikuttaa ympäröivään maailmaan, on tehdä muutos. Jokainen tekee sen omalla tavallaan, mikäli riittävää tahtoa ja uskoa löytyy, tavalla joka sopii itse kullekin. 

Mitä tulee vielä minuun itseeni ja muihin kuulumisiini, niin huomenna oli vuorossa jälleen kerta matka parturin osaaviin käsiin (että nämä lyhyet hiukset ovat sitten rasittavat.. malli kasvaa hetkessä liian pitkäksi). Illalla mennään puolikkaani kanssa katsomaan tuo kauan odotettu Nälkäpeli -trilogian toinen osa elokuvateatteriin. En ole muuta sitten odottanutkaan nähtyäni sen ensimmäisen osan ja luettuani tuon kyseisen trilogian pariin otteeseen. Vaikka tiedän mitä kirjassa tapahtuu, niin kyllä se elokuvan näkeminen silti jännittää! Saa nähdä miten erilaiseksi ne lopulta osoittautuvat, koska elokuvat venyisivät tuntitolkuttomiin, jos niissä kerrottaisiin kaikki asiat yhtä yksityiskohtaisesti kuin kirjoissa. 


Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä, universumi ja ihmisten typeryys, 
enkä ole ensimmäisestä aivan varma.
- Albert Einstein

tiistai 28. toukokuuta 2013

Vuoden viisaampi

Nyt on sitten eräänlainen rajapyykki saavutettu, kun on täytetty pyöreitä. Ensimmäinen ikäkriisi siis tiedossa... aapuva! 
No mutta eiköhän tästä selvitä. Ei saa vaan ajatella sitä kamalaa tosi asiaa, että seuraavaksi pamahtaa lasiin kolmekymmentä.

Oltiin ostettu valmista croissant-taikinaa jonkinmoisessa säilykepurkissa. Ei ymmärretty säilyttää sitä jääkaapissa (kuten purkin kyljessä ohjeistetaan), vaan kuivakaapissa huoneenlämmössä. Noh.. arvatakin saattaa, ettei kaikki tainnut mennä suunnitelmien mukaan. 

Purkissa lukee: "Pakkaus avautuu itsestään" ja mikä todellakin pitää paikkansa. Kuului "POKS!" ja kaapista löytyi taikinaa pursuava purkki. Taikina oli mennyt aavistuksen pilalle liian alhaisessa lämpötilassa, jonka takia lopputulos ei päätä huimannut. Mutta tulipahan persoonallisen näköisiä croissantteja :-)


Päivän päätähtenä (minun lisäkseni) oli itse valmistamani Brita-torttu! Maku oli mitä mahtavin, ei suinkaan liian makea, vaan kivan kesäinen. Resepti oli melko monimutkainen, mutta kaikki työ oli kyllä vaivanarvoista!


20 kaunista ruusua
Uusi jalkapallo (näkyy taustalla)
Sisar -sormus <3
Nälkäpeli -kirjasarjan viimeinen osa
Kauan haluttu parfyymi
Muumi -mehukannu ja lautanen


Koko elämä on kokeilua,  mitä enemmän kokeilet, sitä parempi.
- Ralph Waldo Emerson

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

LIZ

Viikonloppu tuli vietettyä siis Tampereella pikkujoulu meiningeissä. Nyt takaisin kämpillä. Kauheeta kun nää viikonloput menee niin nopeesti, mut onneks reilun kolmen viikon päästä alkaa joululoma! Sitten on pitkästä aikaa tehdä vaikka mitä.

Lauantaina siis käytiin Tampereen Työväen Teatterissa kattomassa LIZ -musikaali, ja se oli aivan mielettömän hyvä! Todellakin suosittelen meneen katsomaan, jos vaan mahdollista. Pääosissa olivat upeat Sinikka Sokka ja Maria Lund. Oli hauskaa nähdä oikeen livenä, ihan siinä edessä Sinikka Sokka, kun pienenä katteli aina kun se luki Grimmin satuja :) Ja vaikkei aikaisemmin ollut kovinkaan paljoa tietoa Elizabeth Taylorista ja hänen elämästään, niin nyt muistaa vähintään kaikki hänen seitsämän aviomiehensä nimet, ainakin osan niistä :D Ja sitten lopputaputusten aikana tuli nähtyä myös Bumtsibumista kaikille tuttu Esa Nieminen, joka vastasi musiikista. 

Teatterin jälkeen mentiin syömään Ravintola Villisikaan, mikä oli myös tosi kiva paikka. Astetta rennompi paikka mennä syömään, mikäli ei oikeen perusta kaikkein hienoimmista ravintoloista. Ruokalistalla oli kaikenlaista laidasta laitaan, ribseistä kanttarellikeittoon. Itse otin annoksen nimeltä Herrojen herkku, missä oli paistetun toastin päällä grillattua kanaa, herkkusieniä, bearnaisekastiketta ja gratinoitua emmental juustoa sekä lisukkeena salaattia. NAMINAMI! 

Sitten jos ihmiset eivät tiedä niin mulla on tänään nimpparit (onnea minä)! Ei siinä sen ihmeempää ole, mutta ilmoitusluontoinen asia siitä huolimatta. Sain Jesseltä kauan odotetun Nälkäpeli -kirjan lahjaksi, I absolutely love it! Alan lukee sitä heti, kun saan luettua Eat, Pray, Love -kirjan ensin loppuun.
Mulla on kirjahyllyssä yllättävän paljon kirjoja, joista osa on kirjoitettu englanniksi (saa nähdä kuinka kauan sellasen lukiessa menee) ja yksi ruotsiksi (saatikka tässä). Päätin muuttaessani, että alan lukemaan kirjoja, että voin sitten joskus sanoa lukeneeni ne kaikki. Alku oli aika heikko, mutta kohta on ensimmäinen kirja luettu (siitä lisää sitten joskus).

Kaiken onnen perustana on kiireettä nautittu aamiainen.
- J. Gunther