sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Missä olet huominen

Kello on 10.26 ja meikä on tämän aamun aikana kerenny syömään jo kahdesti riisipuuroa, siis ihan perus pääsiäisruokaa eiksje?
Kaikki laulaa et huominen on huomenna, mut nyt eletään vielä eilistä, joten huomista innolla odottaen.
Vielä ei väsytä, joten antaa elämän rullata eteenpäin tällä radalla.
Uni tulee sitten ajallaan, jos on tullakseen.


Ei ole olemassa parempaa aikaa olla onnellinen
kuin nykyhetki. Onni on matka, ei määränpää.
- Tuntematon

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Elä ja naura

Having the best time of my life!

Siinä lyhyesti mun viikonloppu.

No, jos siitä kuitenkin mainitsis lyhyesti pari sanaa. Perjantaina meillä oli täällä Forssassa maan kuulut Allasbileet, joita siis itsekin olin järjestämässä. Alkuillan hankaluuksista huolimatta kaikki sujui oikein hyvin, vesilelut saatiin altaaseen ja musiikkikamat pelittämään. Siitä se ajatus sitten lähti, eikun jammailut!


Porukkaa oli kun pipoo tai siltä ainakin vaikutti lipunmyynnissä. Itselläni jäi uinnit aika lyhyeen, tosiaan kun töissähän siellä oltiin ja jonkun piti pitää huolta muista ja ylläpitää yleistä järjestystä. Oltiin meidän järjestäjien kesken jaettu tuo kolmen tunnin aika tunnin vuoroihin, jokseenkin tasavertaisesti. Silloin kun osa myi lippuja, niin osa vietti vapaatuntiaan, ja loput saivat olla edes kerran elämässään oikea Baywatch-tähti eli hengenpelastaja. Tämä kuitenkin ilman niitä kuuluisan punaisia uima-asuja, joiden tilalla meillä oli vanhat kunnon huomioliivit!
Kolmen tunnin uintien jälkeen oli aika siirtyä paikalliseen yökerhoon jatkoille, jossa oli myös porukkaa aika mukavasti. Tunnit meni siihen kuitenkin tahtiin, että seuraavaks herättiinkin jo kotoa ja lähdettiin melkein heti hakemaan tavaroita reivien jäljitä pois hallilta.

Taidettiin me siinä syömässäkin käydä, että lähtis uus päivä käyntiin.


Tervetuloa kesäkunto, eiku?

Jos tästä voi nyt jotain päätellä, niin koko viikonloppu oli  aivan mahtava. Pääsi näkemään pitkästä aikaa yhtä vanhaa kaveria ja sai siinä samalla tosi paljon uusia kavereita, joihin tullaan varmasti olemaan yhteydessä jatkossakin.


Be who you are and say what you feel 
because those who mind 
don't matter and those who matter don't mind.
- Dr. Seuss