torstai 14. helmikuuta 2013

Valentines day

Tämä yksi vuoden kohokohdista, nimeltään ystävän päivä, päivämääränään helmikuun 14. on kuitenkin minulle tuiki tavallinen päivä muiden joukossa. Joillekin muille se merkitsee varmasti enemmän, mutta väliäkö sillä.
Eilen juhlistettiin sitä kaveriporukalla, hyvässä seurassa, kera hyvien juomien ja laulujen. Tänään puolestaan otetaan rennosti ja katsellaan satunnaisia elokuvia mitä laatikosta sattuu löytymään.


Tälläisenä päivänä kuuluisi vanhan tavan mukaan saada kortteja ja lahjoja, itse tosin pidän enemmän kukista. Ja koska henkilö, jolta saattaisin normaalisti saada kukkia, ei tällä hetkellä, tänä päivänä siihen pysty, niin päätin ostaa itse itselleni kukkasen. 
Kaupat ovat tulvillaan eri värisiä tulppaaneja, mutta halusin jotain erilaista, joten valitsin jo ennenstään tutun, suloisen vaalenapunaisen tulilatvan. Aikaisempi kukka tosin latistui vähäisten hoito-ohjeitteni ja -taitojeni myötä aika nopeasti, mutta tästä yksilöstä olen päättänyt pitää hyvää huolta!


Tulilatva (Kalanchoe blossfeldiana)


Sitten klassinen matkakuva linja-autosta matkalla, jälleen kerran, kohti Poria (pakko tällänen on nyt ainakin kerran ottaa). Viikonloppuun kuului veljeni syntymäpäivä kahvittelut ja Quentin Tarantinon uusin luomus Django. Elokuva oli vanhaan tuttuun tapaan täynnä räiskintää, verta lensi siinä missä päitäkin, mutta sen tarina oli kyllä hyvä. Ainoa asia mikä siinä häiritsi oli siinä, että näyttelijäkaarti oli omituinen. Miten ihmeessä Leonardo DiCaprio sopisi Tarantinon elokuvaan? Kai se silti siinä meni missä muutkin. Christoph Waltz oli loistava ja samoin Samuel L. Jackson. Itse elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Tarantinokin esiintyi yhdessä, varsin lyhytkestoisessa, roolissa. Tuli näyttämölle, näytti naamansa ja räjähti taivaan tuuliin. 


Sinä vaikutat kamalan viisaalta sen takia, 
ettet koskaan sano mitään.
- Tove  Jansson

2 kommenttia: